Litterointi – LLC:n koko mantereen kokous, Monticello, 7.–8. toukokuuta 2021

← Monticello, toukokuu 2021

Näytä alkuperäinen englanninkielinen teksti jokaisen rivin alla · Suomennos on käännetty kirjoitetusta englanninkielisestä litteroinnista; englanninkielinen teksti on ratkaiseva.

Osat:7. toukokuuta – aamupäivä: seurakuntien selostukset 7. toukokuuta – Jim Frantin esitys 7. toukokuuta – esityksen diojen teksti 7. toukokuuta – iltapäivän keskustelu 8. toukokuuta – aamupäivän keskustelu 8. toukokuuta – iltapäivän keskustelu ja loppusanat

7. toukokuuta – aamupäivä: seurakuntien selostukset

Tämän osan aikamerkinnät ovat välillä [46:32]–[1:49:00].

Alkoi kello 9.00 kokousta edeltävällä laululla 155.

Eric Jurmu: tervetuloa. Laulu 127.

Ray Waaraniemi: alkurukous ja hartaus.

Eric Jurmu [9:38 am] Tervetuloa vielä kerran.

Seuraavaksi ovat seurakuntien raportit.

[46:32]

Alaska [Kevin Byman]: Alaskan johtokunnan puolesta haluan välittää rakkauden tervehdykset ja Jumalan terveet siellä olevilta uskovaisilta. Olemme kokeneet hengellisen rauhan ja Pyhän Hengen ykseyden aikaa kotiseurakunnassamme. Olemme suurelta osin säästyneet merkittäviltä hengellisiltä taisteluilta. Voimme vain kiittää Jumalaa tästä. Tiedämme, että sielunvihollinen toimii yhä kovemmin aikojen lopun lähestyessä kylvääkseen riitaa ja jakautumista seurakuntaan. Olemme voineet ottaa vastaan monia vierailevia puhujia, ja meillä on ollut erityisseuroja kotiseurakunnassamme vuosien varrella. Lisäksi tekniikan kehityksen ansiosta internetissä olemme myös voineet kuulla Jumalan sanaa puhuttavan kaikkialta Pohjois-Amerikan Siionista. Useimmissa näistä saarnoista olemme kuulleet Hyvän Paimenen äänen. Rukouksemme on, että voisimme kaikki pysyä nöyrästi uskomassa lapsina lasten valtakunnassa. Haluamme myös ottaa uskovin sydämin vastaan sen, mitä Jumala tahtoo valtakunnalleen täällä maan päällä. Pyydämme, että muistatte kaikkia Alaskan uskovaisia, kun matkaamme kohti taivaallista kotiamme. [47:37]

[47:50]

Brainerd, Minnesota [Steve Collette]: Brainerdin Laestadian Lutheran Churchissa olemme keskustelleet avoimesti nykyisistä hengellisistä asioista ja oloista. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta seurakunta on yhtä mieltä ja henkeä LLC:n työn opetusten kanssa, mukaan lukien ykseys SRK:n ja SFC:n kanssa. Olemme kuitenkin huolissamme niistä, jotka ovat poikenneet elävän kristillisyyden ikiaikaisista opetuksista. Heidät ovat vallanneet ajatukset ja ymmärrys, jotka tulevat heidän lihallisesta mielestään. Seurakunnan jäseniä ovat häirinneet erilaiset uudet opetukset. Uskomme edelleen, että elävän kristillisyyden opetukset eivät ole muuttuneet, koska ne perustuvat pyhiin kirjoituksiin. Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. [Hepr. 13:8] Toivomme ja rukoilemme tulevissa keskusteluissamme, että jokainen, joka on erehtynyt, tulisi parannukseen kaikesta väärästä ymmärryksestä. [48:47]

Eric Jurmu: Onko ketään Coastal Californiasta? Mennään Cokatoon.

[49:15]

Cokato, Minnesota [Mike Forstie]: Kokemuksemme Pohjois-Amerikan Siionin hengellisistä kysymyksistä ja jakautumisista on vaikuttanut seurakuntaamme. Sen voi tiivistää kahteen pääalueeseen. Ensinnäkin emme ole kokeneet hengen ykseyttä Wolf Laken johtokunnan ja puhujien kanssa. Vuonna 2018 CLLC:n johtokunta pyysi yhtä Wolf Laken puhujista [Phil Alajoki] olemaan pitämättä hänelle aikataulun mukaan kuuluneita kiertoseuroja Cokatossa. Olemme kokeneet vastakkaisen hengen hedelmiä tämän päätöksen jälkeen. Se on tuonut monet kysymykset päivänvaloon. Se on ollut tapaamisten aikaa – ja yritys tavata – veljien ja puhujien kanssa Wolf Lakessa. On käyty kahdenkeskisiä keskusteluja, ja anteeksiantamusta [on saarnattu]. Silti tänään koemme, ettei Wolf Laken ja Cokaton johtokuntien ja puhujien välillä ole ykseyttä. Toiseksi olemme kokeneet, että useat jäsenet alkoivat avoimesti taistella seurakunnassa. He esittivät julkisia kommentteja raamattuluokassa, keskusteluilloissa, ja yksityiset keskustelut ovat paljastaneet jakautumisen. Olemme kokeneet vastakkaisen hengen hedelmiä myös tässä asiassa. Jäsenet, jotka taistelivat avoimesti seurakunnassamme, ovat lähteneet Cokatosta ja liittyneet Minneapolisin seurakuntaan. Kun yksi johtokunnan jäsen ja kaksi puhujaa vierailivat joidenkin näiden entisten jäsenten luona, he totesivat, että CLLC:n puhujat puhuivat väärää oppia. Tuon vierailun päätteeksi kaikki osallistujat olivat yhteisesti samaa mieltä siitä, että emme usko samalla tavalla. Sen jälkeen tästä vastakkaisesta hengestä ei ole tehty parannusta. Mutta toiveemme pysyy samana. Paljolla rakkaudella ja kärsivällisyydellä näitä huolia voidaan hoitaa evankeliumin kautta, jotta kaikki kamppailevat matkalaiset voitaisiin auttaa jonakin päivänä saavuttamaan taivaan ranta. Olemme rukoilleet ja surreet näiden asioiden vuoksi. Olemme yrittäneet muistaa olla lempeitä, kärsivällisiä ja helläsydämisiä. Tässäkin olemme epäonnistuneet. Me kaikki tarvitsemme anteeksiantamusta Vapahtajamme Jeesuksen veren kautta. Varjelkoon Jumala meidät kaikki lapsen paikalla, tuntien omat puutteemme ja onnistumattomuutemme. Silti pyrimme säilyttämään uskon ja hyvän omantunnon. [51:42]

Cokato, Minnesota [Mike Forstie]: Our experience about the spiritual issues and divisions in North America Zion has affected our congregation. It can be summarized in two main areas. First, we have not experienced unity of spirit with the Wolf Lake board and speakers. In 2018, the CLLC board asked one of the Wolf Lake ministers [Phil Alajoki] not to keep his scheduled rotation service in Cokato. We have experienced fruits from a contrary spirit since this decision. It has brought many of the issues into light. It has been a time of meeting – and an attempt to meet – with the brothers and speakers in Wolf Lake. There have been one-on-one conversations, and forgiveness [has been preached]. Yet today, we feel that there is no unity between the Wolf Lake and Cokato boards and speakers. Secondly, we have experienced that a number of members openly began to battle in the congregation. They made public comments at Bible class, discussion evenings and private conversations have revealed the division. We have experienced fruits of a contrary spirit in this issue, also. The members who openly battled in our congregation have left Cokato and joined the Minneapolis congregation. When one board member and two speakers visited with some of these former members, they stated that the CLLC speakers were speaking the wrong doctrine. At the close of that visit, all of the participants mutually agreed that we do not believe in the same way. Since then, there has not been repentance from this contrary spirit. But our desire remains the same. With much love and patience, these concerns can be cared for through the gospel to help all struggling travelers to one day reach heaven’s shore. We have prayed and sorrowed over these matters. We have tried to remember to be gentle, patient and tender-hearted. Even in this we have failed. We all need forgiveness through the blood of Our Savior Jesus. May God keep us all in the place of a child, knowing our own failings and unsuccessfulness. Yet we endeavor to preserve faith and a good conscience. [51:42]

[51:55]

Phil SIljander [Coastal California]: Coastal Californian seurakunnan puolesta haluaisin välittää tervehdykset kokoukselle. Meillä ei ole raporttia esitettäväksi. Rukouksemme on, että taivaallinen Isämme johdattaisi, ohjaisi ja siunaisi kokoontumistamme parin seuraavan päivän aikana. Kiitos. [52:22]

[52:43]

Detroit, Michigan [Paul Huhta]: Haluaisin tuoda tervehdykset ja rukoukset seurakunnastamme tähän kokoukseen. Kohtasimme ehkä ensimmäisen kerran joitakin näistä kysymyksistä vuonna 2018. Seurakunnassamme on ollut joitakin eroja joissakin näistä kysymyksistä. Mutta enimmäkseen näyttää siltä, että olemme rauhassa. Suurin toiveemme ja rukouksemme on, että koko Siion voisi olla ykseydessä. Siinä se suunnilleen. Minulla ei ollut mitään virallista raporttia. [53:40]

Eric Jurmu: Seuraavana on Dunblane. He ovat verkossa. He lähettivät lyhyen raportin, jonka luemme täältä

Dunblane: Dunblanen seurakuntamme ei ole tuntenut paljoakaan sen erilaisen hengen vaikutuksia, joka on ilmeinen Jumalan valtakunnassa tänä päivänä. Meillä on perheitä, joilla on läheiset siteet joihinkin, jotka kamppailevat ymmärryksessään ja jopa taistelevat Jumalan sanan opetusta vastaan. Näistä läheisistä siteistä huolimatta useimpien toive on pysyä uskomassa niin kuin Jumalan lapset ovat aina uskoneet. Koemme olevamme siunattuja, ettei meidän ole tarvinnut käsitellä näitä kysymyksiä seurakunnassamme, paitsi pitääksemme jäsenet ajan tasalla tilanteesta muilla alueilla. Olemme keskustelleet avoimesti joistakin syntyneistä eroista. Näyttää siltä, ettei ole halua kuunnella erilaista opetusta, vaan ainoastaan kuunnella Pyhän Hengen ääntä ja Jumalan sanan opetusta. Kiitämme Jumalaa siitä, että Hän edelleen suojelee seurakuntaamme. Rukoilemme hänen siunaustaan. Rukoilemme niiden puolesta, jotka kamppailevat uskossa. Rukoilemme myös niiden puolesta, jotka ovat tämän taistelun etulinjassa. Antakoon Jumala voimaa ja kärsivällisyyttä tässä taistelussa. [55:05]

[55:20]

Elk River, Minnesota [Loren Hillukka]: Elk Riverin seurakuntamme on suurelta osin ollut suojassa suoralta ristiriidalta seurakunnassa. Kuitenkin, kuten muut ovat ilmaisseet, monilla [ihmisillä] Elk Riverissä on henkilökohtaisia yhteyksiä ja siteitä rakkaisiin läheisiin, jotka ovat taistelleet. Oli myös useita huomattavia keskusteluja, joissa seurakuntamme kuuli ja tunsi erilaisen sanoman ja äänen jäseniltä, jotka osallistuivat Minneapolisista. Tuo ääni ei tuonut rauhaa. Viime vuoden syys- ja lokakuussa otimme vastaan uusia jäseniä seurakuntaamme. He olivat väsyneitä matkalaisia, jotka lähtivät Minneapolisin seurakunnasta etsien rauhaa ja voimaa uskolleen. Elk Riveriin tulleet jäsenet sulautuivat saumattomasti seurakuntaamme. Heidän mukanaan ei tullut ristiriitaa. Olemme tunteneet Pyhän Hengen ykseyden näiden matkalaisten kanssa. Monia, monia rukouksia ja tervehdyksiä Elk Riverin seurakunnalta tulee tänne tänään. [56:40]

[57:03]

Flagstaff, Arizona [Ryan Kariniemi]: Haluaisin välittää rakkauden ja rauhan tervehdykset Flagstaffin uskovaisilta. Kuten tiedämme, perkele käy ympäri kuin kiljuva jalopeura etsien, kenet se voisi niellä. Siellä [Flagstaffissa] on vielä muutamia uskovaisia, jotka pyrkivät matkaamaan uskovaisina. Muutimme hiljattain uuteen rakennukseen. Yksi jäsenistämme päätti rakentaa ristin. Risti merkitsee niin paljon. Se tuo mieleen, mitä Kristus on tehnyt puolestamme ja mitä hän on meille opettanut. Mikä palkka meillä onkaan, jos jatkamme uskomista häneen. Heprealaiskirjeen 12. luvun jakeessa 2 sanotaan: ”Katsoen Jeesukseen, joka on uskomme alkaja ja täydellinen tekijä.” Hän on alku ja hän on loppu. Ilman omia ansioitamme voimme omistaa taivaan toivon, koska Jeesus kärsi ja kuoli Golgatalla. Jeesus jätti meille myös yhden käskyn: rakastakaa toisianne. Luther sanoo, että suurin rakkauden teko on evankeliumin saarnaaminen – pelastuksen evankeliumin sanoma kaikille ihmisille. Flagstaffista haluaisin sanoa: osoittakaamme rakkautta toinen toisillemme ja tehkäämme hyvää kaikille ihmisille, erityisesti uskonveljille. [Gal. 6] Henkilökohtaisesti haluaisin toivottaa tervetulleeksi jokaisen, joka kulkee ohi. Arvostamme todella vierailuja. [59:05]

[59:20]

Flathead Valley, Montana [Dan Grangroth]: Ensinnäkin haluaisin tuoda rakkauden tervehdykset ja Jumalan terveet seurakunnastamme. Monet halusivat rukoustensa tulevan lähetetyiksi tähän kokoukseen. Meillä on ollut onni kokea rauhaa seurakunnassamme Montanassa. Olemme puhuneet ja keskustelleet näistä asioista avoimesti seurakunnassa. Meillä on ollut paljon ykseyttä. Kuitenkin, kuten Dunblane mainitsi, henkilökohtaisten keskustelujen kautta näyttää siltä, että joillakin ihmisillä, joilla on henkilökohtaisia yhteyksiä, on ollut muutamia kysymyksiä, jotka ovat aiheuttaneet joitakin huolia. Kaiken kaikkiaan on ollut rauhallista. Rukoilemme kaikkien puolesta Jumalan valtakunnassa. [1:00:33]

[1:00:37]

Ishpeming, Michigan [Mike Kuopus]: Tuon teille tervehdykset Ishpemingistä. Meillä oli kokous keskiviikkoiltana käydäksemme läpi joitakin näistä asioista seurakunnan kanssa. Näyttää siltä, että on joitakin ihmisiä, jotka ovat huolissaan ja epäluottamuksellisia LLC:tä ja paikallista johtokuntaamme kohtaan. Haluan sanoa teille, veljet LLC:n johtokunnassa ja toimiston henkilökunnalle: valtaosa Ishpemingin uskovaisista tukee teitä ja rukoilee puolestanne. Kiitos rakkauden palveluksesta, jota teette. Minut lähetettiin tänne myös monien rukousten kanssa. Monet ihmiset Ishpemingissä muistavat meitä täällä tänään. Monet sydämet puhuivat keskiviikkona halusta päästä taivaaseen. Siunatkoon Jumala päivämme täällä. Avatkoon Pyhä Henki sydämemme ja johdattakoon meitä taivaan tiellä. [1:02:00]

Gillette, Wyoming: ei mitään

[1:02:30]

Glendale, Arizona [Keith Kesti]: Jumalan terveet Glendalen seurakunnan uskovaisilta. Kun aloitimme uuden seurakunnan lähes kahdeksan vuotta sitten, jäsenemme tunsivat vahvan ykseyden siteen, kun jaoimme vastuun seurakuntaelämän järjestämisestä Jumalan työn tukemiseksi. Uusia ystävyyssuhteita syntyi, kun teimme työtä ja palvelimme toisiamme saattajina uskossa. Meillä oli yhteinen päämäärä päästä taivaaseen. Viimeisten kolmen vuoden aikana olemme vähitellen kokeneet muutoksen seurakunnassamme. Tämä muutos alkoi hengellisistä aiheista ja asioista, joista keskusteltiin yksilöiden kesken ja jotka alkoivat aiheuttaa levottomuutta. Näistä aiheista ja teemoista keskusteltiin johtokunnan ja seurakunnan tasolla. Pyhä Henki oli läsnä näissä keskusteluissa. Ajan kuluessa jatkoimme keskusteluja ja jaoimme huolemme Arizonan ja Coloradon sisarseurakuntien kanssa yhteisissä lounaisalueen johtokunnan kokouksissamme. Sielunvihollinen on tunkeutunut seurakuntaamme. Hän on kylvänyt epäluottamuksen ja epäilyksen siemeniä. Hän työskenteli ahkerasti rikkoakseen ykseyden, jonka kerran tunsimme niin vahvasti toisiamme kohtaan. Glendalen seurakuntamme kohdalla tätä on pahentanut se, ettei meillä ole paikkaa kokoontua seurakuntana koronarajoitusten vuoksi, jotka koskevat vuokraamaamme julkista koulua. Tästä huolimatta Jumala pitää edelleen meistä huolen. Meidät on kutsuttu jakamaan Phoenixin tilat. On iloa palvella toisiamme näinä koettelevina aikoina. Rukoilemme, että Jumala auttaisi meitä ymmärtämään hänen tahtonsa ja suojelisi seurakuntaamme. Haluamme olla kuuliaisia äitiseurakunnalle, jotta jokainen meistä voisi säilyä uskossa, palvellen toinen toistamme, kunnes saavumme tuohon taivaalliseen kotiin. Kiitos. [1:04:10]

[1:04:39]

Tim Niskanen [Illinois]: Pieni seurakuntamme lähetti rakkauden tervehdykset ja Jumalan terveet. Toivoimme, että Jumala Henkensä kautta voisi liikuttaa ihmisten sydämiä ja pitää heidät nöyrinä. Tärkein asia on kuulla evankeliumi ja uskoa evankeliumi, jotta emme taistelisi henkeä ja Jumalan valtakuntaa vastaan. [1:05:09]

[1:05:44]

Lethbridge, Alberta, Kanada [Allen Pirness]: Kysyin johtokuntamme kokouksessa tällä viikolla ... yritetään saada yhteys [1:06:30] Emme ole kokeneet mitään erilaista opetusta seurakunnassamme. Olemme kokeneet samoin kuin kaikki muut Siionissa. Kun yksi jäsen kärsii, kaikki jäsenet kärsivät. Tämä aika on saanut Lethbridgen uskovaiset huolestumaan ja ihmettelemään, mitä eri seurakunnissa on tekeillä. Seurojen jatkuminen Minneapolisissa on tuonut suoria kysymyksiä joillekin johtokuntamme jäsenille ja puhujille. Ihmettelemme, miksi se [seuratoiminta] jatkuu. Lisäksi vierailut muiden ystävien ja perheenjäsenten luona muilla alueilla ovat tuoneet päivänvaloon todellisia huolia ja eroja, joita Siionissa on tällä hetkellä. Olen saanut viestejä Lethbridgen seurakunnan jäseniltä tällä viikolla. Lethbridgen uskovaiset muistavat tätä kokousta rukoillen, että voisimme kaikki kuulla Pyhän Hengen äänen. Siinä kaikki, mitä minulla oli. [1:08:00]

[1:08:17]

Longview, Washington [Nels Plough]: Haluaisin tuoda rakkauden tervehdykset ja Jumalan terveet Longview’stä. Tässä Nels Plough. Vaikka seurakunnassamme ei ole ollut samantasoista ristiriitaa ja eripuraa, varmasti monilla jäsenillä on läheisiä siteitä ja perheenjäseniä, jotka ovat olleet syvästi mukana vaikeissa keskusteluissa Keskilännessä. Kaikki nuo asiat ovat vyöryneet seurakuntaamme keskusteluissa ja joissakin seurakuntakokouksissamme. Huolet ovat todella olemassa ja ne ovat syviä. Sen lisäksi seurakunnastamme tulee monia rukouksia tämän kokouksen puolesta, että Jumala antaisi ymmärrystä kaikissa näissä asioissa ja ettei kukaan joutuisi perkeleen saaliiksi. [1:09:15]

[1:09:40]

Menahga, Minnesota [raportti 7. toukokuuta 2021] [Jon A Bloomquist]: Rakkauden tervehdykset ja Jumalan terveet seurakunnastamme Menahgasta. Olosuhteet Menahgassa ovat sellaiset, että johtokuntamme ja nykyiset puhujamme ovat olleet yhtä mieltä. Samoin Menahgan seurakunta on ollut yhtä mieltä ehkä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. On joitakin ihmisiä, jotka saattavat olla hämmentyneitä kysymyksistä. Mutta keskustelut seurakunnassamme ovat olleet rauhallisia ja niissä on ollut ykseys. Ei ole juuri ollut kysymyksiä tai kiistaa niistä erilaisista opillisista kysymyksistä tai asioista, joita on noussut esiin viime vuosina. Joten emme ole käyttäneet paljon aikaa näistä asioista keskustelemiseen. LLC:n johtokunta ja henkilökunta ovat nauttineet seurakuntamme, johtokuntamme ja puhujiemme tuesta ja luottamuksesta. Samoin olemme olleet yhtä mieltä muiden Minnesotan seurakuntien kanssa Wolf Lakea ja Minneapolisia lukuun ottamatta. Vierailumme Wolf Laken johtokunnan kanssa vuodesta 2016 lähtien ovat usein olleet vaikeita. Silloinkin, kun olimme lähellä toisiamme joissakin kysymyksissä, molemmat osapuolet tunnistivat, että siinä on jokin ero. Joskus olemme kuvanneet sitä näin. Se on kuin huoneessa olisi kaksi pianoa. Ne eivät ole vireessä keskenään. Vaikka lyöt samoja säveliä, se ei tuota samaa ääntä. Tammikuussa meillä oli kokous Wolf Laken seurakunnan kanssa. Kokous oli sydämellinen, mutta oli selvää, että oli eroja ja huolia. Ehkä meille kaikkein huolestuttavin ja huolta herättävin asia on ollut se, että meillä on erilaiset käsitykset viimeisten viiden vuoden lukuisista kokouksista. Menahgan edustajat noissa kokouksissa ovat uskoneet, että Pyhä Henki on rakkaudessa puhunut, ohjannut ja opettanut noissa kokouksissa Jumalan sanan perusteella ja sen mukaisesti, vaikka monet inhimilliset heikkoudet ovat ilmeisiä. Uskomme, että olemme kuulleet Hyvän Paimenen äänen noissa kokouksissa. Ymmärryksemme mukaan Wolf Laken edustajat, jotka ovat olleet läsnä noissa kokouksissa, uskovat toisin. He eivät ole kuulleet samaa ääntä kuin me. Tämä ja se, mihin se viittaa, ovat olleet meille syvästi huolestuttavia ja huolta herättäviä. [1:13:35]

Menahga, Minnesota [report on May 7, 2021] [Jon A Bloomquist]: Greetings of love and God's peace from our congregation in Menahga. The circumstances in Menahga are such that our board and current speakers have been of one mind. Likewise, the Menahga congregation has been of one mind with maybe a few exceptions. There are some people who may be confused about issues. But the discussions in our congregation have been at peace and enjoyed unity. There hasn't been much in the way of question or dispute with regard to the various doctrinal questions or issues that have arisen in the recent years. So, we have not spent a lot of time discussing those issues. The LLC board and staff have enjoyed the support and confidence of our congregation, board and speakers. Likewise, we have been of one mind with the other Minnesota congregations apart from Wolf Lake and Minneapolis. Our visits with the Wolf Lake board since 2016 have often been difficult. Even when we were close on some issues, both parties recognized that there is some difference there. Sometimes we have characterized it in this way. It's like you have two pianos in a room. They are not in tune. Even though you hit the same notes, it does not produce the same sound. In January we had a meeting with the Wolf Lake congregation. The meeting was cordial but it was clear that there were differences and concerns. Perhaps, for us, the most troubling and concerning issue has been the fact that we have different perceptions of the numerous meetings of the last five years. The Menahga representatives at those meetings have believed that the Holy Spirit has with love spoken, guided and taught at those meetings on the basis of and in accord with God's word, even though there are many human failings that are evident. We believe that we have heard the voice of the Good Shepherd in those meetings. It is our understanding that the Wolf Lake representatives that have been present at those meetings believe otherwise. They have not heard the same voice that we have. That and what it suggests have been deeply troubling and concerning to us. [1:13:35]

[1:13:52]

Mpls [Lee Mattila]: Hei, Jumalan terve, olen Lee Mattila Minneapolisista.

Kiitämme Jumalaa siitä, että hän on antanut meille tämän tilaisuuden keskustella elämämme tärkeimmästä asiasta hänen elävän seurakuntansa jäseninä. Antakoon Hän meille nöyrät sydämet ja rakkautta toisiamme kohtaan keskusteluissa täällä tänä viikonloppuna.

Meillä ei ole vastauksia eikä ratkaisuja tilanteeseen. Rukoilemme, että Jumala johdattaisi tätä kokousta ja edelleen yhdistäisi meitä Sanansa ja Henkensä kautta. Haluamme pyrkiä yhdessä Jumalan Siionin kanssa kohti taivaallista kotiamme. Toiveemme on hoitaa kaikki loukkaukset, joita on aiheutettu näinä vaikeina aikoina, ja oikaistakoon vääryydet totuudessa, rakkaudessa ja anteeksiantamuksessa.

Uskomme perustus pysyy muuttumattomana, perustettuna Herraan Jeesukseen Kristukseen. Uskomme, että Pyhä Raamattu on korkein auktoriteetti uskoa ja elämää koskevissa kysymyksissä ja että ihminen tulee vanhurskaaksi yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen ansioista.

Tavoitteemme on ollut jatkaa seurakuntana nykyisessä paikassamme. Se on ollut haaste pienelle seurakunnallemme, ja pyydämme teidän ymmärrystänne ja anteeksiantavaa mieltänne. Johtokunnan välitön ja kiireellinen painopiste on ollut seurojen järjestäminen.

Joitakin haasteista ovat olleet:

-Uudet ja kokemattomat johtokunnan jäsenet ja toimikuntien vetäjät, kirkon perustoiminnot, musiikki, lähetykset ja talous

-Ei omia puhujia; olemme turvautuneet vieraileviin puhujiin, sekä paikan päällä että Zoomin kautta, sekä arkistoituihin saarnoihin.

-Kolmen kirjeen tarkoituksena oli pyytää apua, vakuuttaa haluamme pysyä ykseydessä, pyytää puhujia palvelemaan, oikaista epätarkkuuksia ja ilmaista, miten uskomme, mikä pysyy muuttumattomana.

Jumala on siunannut seuramme, ja olemme siitä kiitollisia.

Vaikeista ajoista huolimatta Jumala on siunannut seurakuntaamme uusilla ja halukkailla työntekijöillä sekä nälällä Sanaa kohtaan.

Hepr. 10:25: ”Älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niin kuin muutamien tapa on, vaan kehottakaamme toisiamme, ja sitä enemmän, mitä enemmän näette päivän lähestyvän”.

Ja 1. Piet. 2:2: ”Niin kuin vastasyntyneet lapset halatkaa sanan väärentämätöntä maitoa, jotta sen kautta kasvaisitte.”

Olemme jatkaneet vapaita ja avoimia keskusteluja uskon ydinasioista, ja viimeaikaiset raamattuluokkien oppitunnit ovat perustuneet Voice of Zion -lehdessä julkaistuihin artikkeleihin, jotka käännettiin SRK:n tuoreesta oppikirjasta.

Meillä on ollut keskusteluiltoja aiheesta ”Miten uskomme; uskomme perustus”, joka perustui kolmanteen kirjeeseemme, joka lähetettiin maaliskuussa, ja aiheesta ”Mitä on usko”, Ari Pelkosen alustuksesta viime tammikuun puhujien kokouksessa Suomessa.

Olemme kokeneet Jumalan suojelusta ja huolenpitoa, ja ennen kaikkea olemme saaneet uskoa, että olemme pelastetut yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen ansiotyön kautta.

Yhteinen päämäärämme on jonakin päivänä päästä taivaaseen yhdessä kaikkien veljiemme ja sisartemme kanssa Jumalan valtakunnassa. Haluamme seurata Jeesuksen jalanjälkiä ja olla kuuliaisia hänen opetuksilleen. Haluamme pyrkiä yhdessä uskovaisten kanssa ja tulla hoidetuiksi ja ravituiksi Jumalan sanalla.

Haluamme hoitaa loukkaukset Karitsan veressä, jotta rakkaus voisi palautua. Ef. 4:32: ”Ja olkaa toisianne kohtaan ystävällisiä, helläsydämisiä, antaen toisillenne anteeksi, niin kuin Jumalakin Kristuksen tähden on antanut teille anteeksi.”

Haluaisimme päättää tutuilla sanoilla SHZ 218:sta, joka niin kalliisti opastaa ja muistuttaa meitä:...”Paimen ei hajota laumaa, jonka Hän täällä lunasti. Siionin vuorella Hän ohjaa meitä armolla ja rakastavalla huolenpidolla. Rakkaat, ahdingossa katsokaamme taivaan kotiin ja pitäkäämme huolta toinen toisistamme armoistuimen ympärillä.”

[1:18:27]

Monticello [Nate Jurmu]: Haluaisin toivottaa teidät kaikki tervetulleiksi tänne kirkkoomme. Olemme kiitollisia siunauksista, joita Jumala on meille antanut niiden kahdeksan vuoden aikana, jotka olemme olleet seurakunta. Olemme saaneet monia hengellisiä siunauksia tänä hengellisen kamppailun aikana Amerikassa viimeisten useiden vuosien ajan. Kokemamme ykseys on ollut ihme sekä ajallisissa että hengellisissä päätöksissä. Vapaus ilmaista yksilöllisiä ajatuksia on ollut ilmeistä kaikissa keskusteluissa, myös hengellisissä asioissa. Seurakunta on tehnyt päätöksiä hengellisistä huolista näinä viime vuosina. On ollut kokemus, ettei meidän ole tarvinnut tehdä näitä päätöksiä itse, vaan meitä on ohjannut näissä asioissa sama henki, joka on ohjannut uskovaisia kautta aikojen. Mutta on kuultu erilainen ääni, joka on aiheuttanut huolta seurakunnassamme. Jotkut ovat taistelleet päätöksiä vastaan, mukaan lukien jotkut, jotka on kutsuttu palvelemaan puhujina ja johtokunnan jäseninä. Olemme kokeneet, miten jotkut, jotka ovat olleet arkoja puhumaan seurakunnan keskusteluissa, ovat puhuneet selvästi ja lempeästi niille, jotka kamppailevat. On osoitettu rakkautta ja huolenpitoa, mutta se on otettu vastaan joskus syytöksenä ja vaatimisena rakastavan parannukseen kutsun sijaan. Jotkut [ihmiset] ovat sanoneet, että meidän täytyy ”kääntyä sanan puoleen”, vihjaten, että olemme kääntyneet pois Jumalan sanasta ja alkaneet ymmärtää näitä asioita omalla mielellämme. Nämä erot ovat aiheuttaneet vaikeutta ja surua. On niitä, jotka eivät ole olleet vapaita osallistumaan [seuroihin] Monticellossa ja ovat siirtyneet Minneapolisiin. Viime aikoina nämä keskustelut ja päätökset ovat olleet vaikeampia, koska jotkut kamppailevat eivätkä ole voineet kuulla ”seurakuntaäidin” ääntä, he ovat tulleet rohkeammiksi vastustuksessaan. Olemme olleet yksimielisiä päätöksessä keskeyttää puhujien lähettäminen Minneapolisiin ja Wolf Lakeen. Olemme myös tehneet seurakuntana päätöksen olla lähettämättä [puhujia] sinne, kunnes meitä erottavat asiat on ratkaistu. Se on päätös, joka tehtiin paljon rukoillen ja rakastavasti huolehtien niistä, jotka kamppailevat. Jotkut [ihmiset] ovat pitäneet tätä päätöstä syntinä. Olemme kuulleet joiltakin jäseniltä, jotka eivät koe olevansa vapaita osallistumaan seuroihimme paikan päällä eivätkä enää tunne täkäläisten uskovaisten rakkautta – ja mukaan lukien heidän perheensä – se ei ole suuri määrä, mutta he ovat rakkaita ystäviämme. Se on aiheuttanut surua ja huolta. Kaikkina näinä aikoina Jumala on siunannut meitä. Seurakunta kasvaa. Kuuliaisuuden siunaus on ilmeinen. Ja työtä on paljon. Olemme voineet iloita vaikeuksista ja hankaluuksista huolimatta. Monticellossa on hengen ykseys ymmärryksessä. [1:21:24]

Monticello [Nate Jurmu]: I would like to welcome all of you here to our church. We are thankful for the blessings that God has given us during the eight years that we have been a congregation. We have received many spiritual blessings in this time of spiritual strife In America for the last several years. The unity that we have experienced has been a marvel both in temporal and spiritual decisions. Freedom to express individual thoughts has been evident in all of the discussions, including the spiritual matters. The congregation has made decisions regarding the spiritual concerns in these last years. It has been the experience that we have not had to make these decisions ourselves, rather we have been guided in these matters by the same spirit that has guided the believers throughout time. But there has been a different voice that has been heard that has caused concern In our congregation. Some have battled against the decisions, Including some who have been called to serve as ministers and board members. We have experienced how some who have been timid speak in the congregation discussions have spoken clearly and gently to those who are struggling. There has been love and care shown, but it has been received sometimes as an accusation and demanding instead of a loving call to repent. Some [people] have said that we need to “turn to the word” insinuating that we have turned away from God's word and have begun to understand these matters with our own mind. These differences have caused difficulty and sorrow. There are those who have not been free to attend [services] in Monticello and have moved to Minneapolis. In recent times, these discussions and decisions have been more difficult, as some are struggling and have not been able to hear the voice of the “congregation mother,” they have become more bold in opposition. We have been unified in the decision to pause in sending ministers to Minneapolis and Wolf Lake. We have also made the decision as a congregation not to send [speakers] there until the matters that divide us are resolved. It is a decision that was made with much prayer and lovinging concern for those who are struggling. To some [people] that decision has been viewed as sin. We have heard from some members who do not feel free to attend our services in person and no longer feel the love of the believers here – and includes their families – it is not a large number but these are our dear friends. It has caused sadness and worry. Throughout these times God has blessed us. Congregation is growing. The blessing of obedience is apparent. And work is great. Have been able to rejoice in spite of the troubles and difficulty. There is unity of spirit in understanding in Monticello. [1:21:24]

[1:21:45]

North Sound, Washington [Seattlen lähellä] [Paul Jacobson]: Meillä ei ole virallista raporttia. Ajattelin, että välittäisin rakkauden tervehdykset ja Jumalan terveet North Soundin uskovaisilta. Toivomme ja rukoilemme, että tämä kokous menisi niin kuin Jumala tahtoo ja että anteeksiantamus ja ykseys voittaisivat. [1:22:10]

[1:22:27]

Outlook, Saskatchewan, Kanada [Arlen Simonson]: Hyvää huomenta. Haluan välittää rakkauden tervehdykset ja Jumalan terveet meiltä täällä [Outlookissa]. Toiveemme olisi kokoontua yhdessä teidän kanssanne, mutta kuten Eric [Jurmu] mainitsi alussa, rajoitukset ovat estäneet meitä. Joukko ihmisiä Outlookista ja Dunblanesta on kokoontunut Outlookin kirkolle. Kuten Dunblane mainitsi, ristiriidat eivät ole suurelta osin vaikuttaneet meihin. Tunnemme hengen ykseyden siunauksen seurakunnassamme. Koronarajoitusten vuoksi emme ole voineet kokoontua keskustelemaan näistä asioista seurakunnan kanssa viimeisten 14 kuukauden aikana. Mutta meidän kaikkien täällä olevien rukous on, että kokous menisi Jumalan tahdon mukaan ja että Hänen tahtonsa tapahtuisi. [1:23:27]

[1:23:45]

Pelkie, Michigan [Albert Hongisto]: Pelkiestä ei ole raporttia. Monien toiveet ovat, että asiat menisivät hyvin tässä kokouksessa. Johtokunta on yhtä mieltä Pelkiessä. Kaikki on hyvin Pelkiessä. [1:24:06]

[1:24:25]

Prescott Valley, Arizona [Dave Wittenberg]: Meillä ei ole raporttia tuotavana. Monet ihmiset halusivat rakkauden tervehdyksensä ja Jumalan terveensä lähetettävän tänne [kokoukseen] rukoustensa kanssa. Olemme siunattuja, että meillä on hengen ykseys johtokunnassamme ja seurakunnassa. [1:24:45]

Unohditko Phoenixin? Eric: Se on listalla.

[1:25:37]

Roaring Fork Valley, Colorado [Pete Waaraniemi]: Haluaisin välittää rakkauden tervehdykset ja Jumalan terveet sekä monien rukoukset, jotka lähetettiin sieltä tähän kokoukseen tänä viikonloppuna. Kaiken kaikkiaan meitä on siunattu ykseydellä seurakunnassamme. Silti on huolta ja murhetta läheisistä, jotka taistelevat Jumalan valtakuntaa vastaan. Se on lähellä meitä. [1:26:06]

Phoenix [Keith Hillukka]: 1:26:25] ”Rakkauden tervehdykset ja Jumalan terveet Phoenixin seurakunnalta. Monia rukouksia on lähetetty taivaalliselle Isälle tämän kokouksen puolesta. Viime vuosina vihollinen on työskennellyt kylvääkseen hämmennyksen, epäilysten ja jakautumisen siemeniä seurakuntaamme. Meillä on ollut monia seurakunta[kokouksia] ja yksityisiä keskusteluja, joissa on tuntunut siltä, että puhutaan uutta ja erilaista sanomaa. Aiheita on ollut monia. Näyttää olevan painotus tiedossa ja Raamatun yksilöllisessä tulkinnassa. On sanottu: ”todista minulle, että olen väärässä.” Näyttää myös olevan painotus Kristuksen seurakuntajärjestyksessä ja julkisten asioiden hoitamisessa ja Kristuksen seurakuntajärjestyksen täydellisessä noudattamisessa sen sijaan, että hoidettaisiin asioita, jotka olisivat kaikkein tärkeimpiä. On jopa todettu, että Jumalan valtakunta on opettanut väärin monia vuosia. Olemme myös huomanneet enemmän erillisyyttä. Ihmiset kokoontuvat erillisiin ryhmiin seurojen jälkeen. Toistaiseksi seurakuntamme keskusteluissa on ollut vapaata ja avointa keskustelua. Olemme myös tunteneet tämän ajan siunaukset. Olemme kokoontuneet Jumalan sanan ympärille, lukeneet Raamattua ja kristillisiä julkaisuja ja keskustelleet uskosta ystävien, perheen ja muiden uskovaisten kanssa enemmän kuin ennen. Meitä on siunattu hengellisellä ykseydellä Phoenixin johtokunnassa, ja olemme tunteneet saman ykseyden Glendalen johtokunnan kanssa. Jumala on myös siunannut meitä sillä, että Glendalen seurakunta on voinut liittyä seuraamme kuluneen vuoden ajan.” [1:28:12]

[1:28:47]

Rockford, Minnesota [Jeremy Glynn]: Rakkauden tervehdykset ja Jumalan terveet Rockfordin johtokunnalta ja seurakunnalta. Tarkka ajankohta, jolloin hengelliset erot alkoivat tulla julkisemmiksi, oli silloin, kun Minneapolisin kirkolla pidettiin kokous huhtikuussa [8] 2016. Meidät kutsuttiin mukaan tuohon kokoukseen Minneapolisin ja Wolf Laken johtokunnan sekä LLC:n johtokunnan kanssa. Tuossa kokouksessa keskusteltiin paljon aiheesta: ”tulisiko koskaan aikaa, jolloin emme antaisi anteeksi?” Tuon keskustelun kuluessa kävi ilmeiseksi, että asiasta oli erilaisia näkemyksiä. Vielä huolestuttavampaa kuin se oli, että minusta tuntui, että ensimmäistä kertaa olimme hengellisessä keskustelussa, jossa oli taisteleva sävy. Se ei ollut taistelevaa suuressa määrin, vaan hyvin hienovaraisella tavalla siinä vaiheessa. Se oli melkein kuin Eedenin puutarhassa, kun perkele kiusasi Eevaa kysymällä: ”onko Jumala todella sanonut niin?” Kaksi vuotta myöhemmin kesäkuussa [huhtikuussa] 2018 pidettiin kokous Minneapolisin johtokunnan, Rockfordin johtokunnan ja LLC:n johtokunnan kanssa. Se pidettiin LLC:n toimistolla. Tämä kokous järjestettiin Minneapolisin johtokunnan pyynnöstä, joka oli jakautunut [sen vuoksi], miten he ymmärsivät nämä uskon asiat. He pyysivät apua sisarseurakuntien johtokunnilta tähän [ongelmaan].. Kun kokous lähestyi ja kokoonnuimme LLC:n toimistolle, muita ihmisiä – muita kuin johtokunnan jäseniä ja muita kuin puhujia – alkoi saapua paikalle. Kokouksen puheenjohtaja [Mike Forstie Cokatosta] päätti kysyä niiltä, jotka olivat paikalla kutsumattomina vieraina, mikä oli heidän tarkoituksensa osallistua. Paikalle saapuneita ihmisiä ei ollut pieni määrä. Heitä on yli 20. Kun nämä ihmiset puhuivat, taisteleva henki, joka oli ollut niin hienovarainen kaksi vuotta aiemmin pidetyssä kokouksessa, tuli selvästi esiin. Se ei ollut vähääkään hienovarainen. Puheet olivat vahvoja ja rohkeita, ja niissä syytettiin joitakin rakkaita puhujia Minneapolisissa ja Rockfordissa raskaista synneistä, jopa valehtelemisesta seurakunnalle. He vaativat saada tietää, oliko nämä asiat hoidettu? Tiedän, että puhun Rockfordin johtokunnan puolesta. [Muut kokoukseen osallistuneet] olivat järkyttyneitä ja syvästi surullisia tuosta käytöksestä. Tarkemmin seurakuntaamme koskien hengelliset taistelut ovat jättäneet arpia näinä viime vuosina. Rockfordissa olemme nähneet kolme puhujaa, jotka kerran asuivat seurakuntamme lämmössä ja loistossa ja jotka eivät enää palvele. Seurakunta on pyytänyt heitä lepäämään. Olemme myös kokeneet seurakunnan keskusteluja, joissa sama taisteleva ääni on ollut läsnä – joskus hienovaraisesti ja joskus rohkeasti. Jotkut näistä äänistä ovat lähteneet ja asuvat nyt Minneapolisissa tai Wolf Lakessa. Toisissa tapauksissa perheet ovat jakautuneet. Toinen puoliso käy [seuroissa] Rockfordissa, kun taas toinen käy [seuroissa] Minneapolisissa. Veljet ja sisaret, tämä ei ole pieni asia, kun tilanne on tämä. Miten aviopari, joka kerran asui hengen ykseydessä kotiseurakunnassaan, käy nyt seuroissa eri kirkoissa? En usko, että tämä on mahdollista, jos henki on sama. Joten lopuksi sanoisin, toivomme – tiedän, että se on seurakuntamme, johtokuntamme, puhujiemme ja täällä olevien kokousedustajien toive – on, että rakkaus palautuisi ja ettei kukaan joutuisi kadotetuksi. Antakoon Jumala jokaiselle meistä kuulevat korvat, nöyrät mielet ja sydämet, jotka kaipaavat tulla puhdistetuiksi Kristuksen veressä. [1:32:47]

Rockford, Minnesota [Jeremy Glynn]: Greetings of love and God's peace from the Rockford board and congregation. The specific time when the spiritual differences started to become more public was when there was a meeting in Minneapolis Church in April [8] 2016. We were invited to join that meeting with the Minneapolis and Wolf Lake board, along with the LLC board. At that meeting there was much discussion around the topic: “would there ever be a time when we would not forgive?” Through the course of that discussion, it was evident that there were different views on that matter. Even more concerning than that, it seemed to me for the first time we were in a spiritual discussion where it was combative. It was not combative to a large degree but it was in a very subtle way at that time. It was almost like in the Garden of Eden when the devil tempted Eve by asking, “did God ever say so?” Two years later in June [April] of 2018 there was a meeting with the Minneapolis board, Rockford board and the LLC board. It took place at the LLC office. This meeting was set at the request of the Minneapolis baard, which was divided, [because of] how they understood these matters of faith. They requested help from sister congregation boards about this [problem].. As the meeting approached and we were gathering at the LLC office, other people – non board members and non ministers – started to show up. The meeting chairman [Mike Forstie from Cokato] opted to ask those who were attending as uninvited guests what their purpose was for attending. This was not a small number of people that showed up. There are more than 20 of them. As these people spoke, the combative spirit that was so subtle at the meeting two years prior, came out clear. It was not subtle in the least. The speeches were strong and bold, accusing some dear ministers in Minneapolis and Rockford of grievous sins, even lying to the Congregation. They demanded to know if these matters had been cared for? I know that I speak for the Rockford Board. [The other meeting attendees] were appalled and deeply saddened by that behavior. More specifically to our congregation, the spiritual battles have left scars during these past years. In Rockford we have seen three ministers that were once dwelling In the warmth and splendor of our congregation who are no longer serving. The congregation has asked them to rest. We have also experienced congregation discussions where the same combative voice has been present – sometimes subtly and sometimes boldly. Some of these voices have left and they are now dwelling in Minneapolis or Wolf Lake. In other cases, families have divided. One spouse attends [services] in Rockford while the other attends [services] in Minneapolis. Brothers and sisters, this is no small matter when this is the situation. How can a married couple that once dwelled in unity of spirit in their home congregation now attend services in different churches? I do not believe that this is possible if the spirit is the same. So, in closing I would say, our hope – I know that it is the hope of our congregation, board, ministers and delegates that are here – is that love would be restored and that none would be lost. May God give each of us hearing ears, humble minds and hearts that long to be cleansed with the blood of Christ. [1:32:47]

Rolla: Ei raporttia

[1:33:13]

Saskatoon, Kanada [Trent Simonson]: Olemme kokoontuneet tänne Saskatooniin. Lähetämme Jumalan terveet. Olisimme varmasti lähettäneet jäseniä sinne, jos se olisi ollut mahdollista. Rukoilemme, että Jumala avaisi asiat ja että ihmiset ymmärtäisivät ja panisivat pois synnin ja jatkaisivat taivaan tiellä. Koemme, että viime vuosina on ollut läsnä kaksi henkeä. Koemme myös, että Jumalan valtakunnassa voi olla vain yksi oikea henki.” [1:33:40]

[1:33:55]

Seattle [Evan Niemela]:

5. toukokuuta 2021

Jumalan terve!

Kun avaamme tämän kokouksen, rukoilemme ja pyydämme Jumalan johdatusta ja apua, kun kokoonnumme keskustelemaan Jumalan valtakuntaan vaikuttavista asioista. Rukoilemme, että Jumala sallisi kaikkien jäsenten tulla avoimin sydämin ja että heillä olisi sydämessään rukous, että Jumala ohjaisi heidän puhettaan Jumalan valtakunnan hyväksi ja parantumiseksi. Seattlen seurakunta on lähettänyt kokousedustajia, puhujia ja johtokunnan jäseniä Jumalan terveiden ja monien rukousten kanssa kaikille teille täällä.

LLC:n kirje seurakunnille, jossa tästä kokouksesta ilmoitettiin, pyysi lyhyttä raporttia siitä, ”miten Pohjois-Amerikan Siionin kysymykset ja jakautumiset ovat vaikuttaneet seurakuntaanne.”

Muiden seurakuntien tekemät paikalliset päätökset olla lähettämättä puhujia Minneapolisiin ovat aiheuttaneet levottomuutta seurakunnassamme ja puhujiemme keskuudessa. Seurakuntamme päätti olla kärsivällinen eikä tehdä mitään päätöstä puhujien virallisesta lähettämisestä tai lähettämättä jättämisestä, ottaen huomioon, ettei puhujia ollut välittömästi kutsuttu. Ajan kuluessa jotkut puhujistamme ovat sanoneet, etteivät koe voivansa palvella, ennen kuin mantereenlaajuinen kokous tuo selvyyttä. Monissa on edelleen epävarmuutta päätöksistä olla palvelematta Minneapolisia tällä hetkellä. Ja toiset kokevat velvollisuudekseen palvella, jos pyydetään, niin kauan kuin he ovat puhujia kotiseurakuntansa rakkaudessa. Monet ovat myös kokeneet, että jatkuva puhujien kutsuminen Minneapolisiin ja heidän lähettämättä jättämisensä, kun vakavia ja tärkeitä taustalla olevia asioita eivät kaikki osapuolet käsittele suoraan, on johtanut siihen, että sielunvihollinen on aiheuttanut lisää levottomuutta ja jakautumisia.

Viime syksynä Seattlen seurakunta ilmaisi halunsa auttaa Minneapolisin tilanteessa arkuuden paikalta, ei vastausten kanssa, vaan vilpittömällä halulla ja rakkaudella – miten voimme auttaa? Seurakunta pyysi Seattlen johtokuntaa ottamaan syksyllä epävirallisesti yhteyttä sekä LLC:n johtokuntaan että Minneapolisiin tällä kysymyksellä – miten voisimme auttaa. Minneapolis pyysi ajatusta pienehköstä epävirallisesta kokouksesta vuodenvaihteen tienoilla. Tätä harkittiin paljon, ja Seattlen alue ehdotti hieman suurempaa kokousta, jotta läsnä olisi enemmän lahjoja.

Sitten jotkut Seattlen seurakunnan jäsenet ja jotkut LLC:n johtokunnan jäsenet ilmaisivat toiveen, että Seattle olisi kärsivällinen ja luottaisi siihen, että Minnesotan seurakunnat ja johtokunnat ovat jo tehneet vilpittömiä yrityksiä auttaa Minneapolisin tilanteessa. Ilmaistiin, ettei LLC:n johtokunta rohkaissut pieneen kokoukseen, mutta osallistuisi tietenkin, jos pyydettäisiin. Myös LLC:n johtokunnan ja Minneapolisin väliset luottamuskysymykset tulivat ilmeisiksi. Ilmaistiin, ettei LLC:n johtokunta ohjannut Seattlea siinä, mitä tehdä tai olla tekemättä pienehkön kokouksen suhteen. Monet seurakunnan jäsenet kokivat, että meidän pitäisi edetä pienen epävirallisen kokouksen kanssa, koska syksyllä tekemämme avuntarjous oli otettu vastaan, ja me tarjouduimme. Jotkut seurakunnassamme kokivat myös, että voisi syntyä kielteinen käsitys, jos etenisimme pienen epävirallisen kokouksen järjestämisessä ilman LLC:n johtokunnan rohkaisua. Monet kokivat, että asiat eivät olleet enää paikallisia vaan paljon laajempia. Jotkut kokivat, että kysymykset olivat tulemassa esiin. Seattlen seurakunnassa käytiin tästä hyvää ja avointa keskustelua. Tunsimme todella vapauden edetä pienempien kokousten kanssa, mutta lopulta päätimme olla tekemättä niin, koska suunnitelma järjestää mantereenlaajuinen kokous lähitulevaisuudessa oli kehittymässä. Keskustelimme myös rakkaudestamme Wolf Laken veljiä ja sisaria kohtaan. Vuorostaan kävi ilmeiseksi, miten tärkeää on, että jokainen seurakunta on mukana mantereenlaajuisessa kokouksessa keskustelemassa asioista Jumalan sanan valossa, ja monet asioista olivat mantereenlaajuisia. Monet seurakunnat olivat kirjoittaneet kirjeitä Minneapolisiin. Päätimme olla kärsivällisiä.

Nyt tämä kokous on koolla. On tietenkin meidän kaikkien rukous, että Jumala johdattaa kokoustamme.

Sananl. 21:2 muistuttaa meitä: ”Jokainen ihmisen tie on oikea hänen omissa silmissään, mutta Herra punnitsee sydämet.”

Olkoon siis tämä kaikkien meidän rukouksemme, niin kuin psalmistan: ”Tutki minua, Jumala, ja tunne sydämeni, koettele minua ja tunne ajatukseni, ja katso, onko minussa jokin paha tie, ja johdata minua iankaikkisella tiellä.” [Ps. 139].

Samoin kirjoittaja heprealaisille muistutti rakastavasti omaa taistelevaa seurakuntaansa:

Ja pitäkäämme huolta toinen toisistamme, kehottaaksemme rakkauteen ja hyviin tekoihin; älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niin kuin muutamien tapa on, vaan kehottakaamme toisiamme, ja sitä enemmän, mitä enemmän näette päivän lähestyvän.”

(Hepr. 10: 22–25).

Rukoilemme, että ne, jotka on lähetetty kaikkialta Pohjois-Amerikan Siionista, voivat kuulla, puhua ja jakaa vapaasti teidän, rakkaat täällä koolla olevat veljet ja sisaret, kanssa – keskinäisesti vahvistaakseen, kehottaakseen, puhuakseen rakkaudessa, armossa ja totuudessa ja Jumalan sanan valossa. Hyvä Paimen pitää huolen omistaan, joten rukoilemme, että kaikki kuulisivat Pyhän Hengen äänen tässä kokouksessa.

Rukoilemme, että taustalla olevia asioita ja kysymyksiä voidaan käsitellä suoraan ja rakastavasti ja ymmärtää ja hoitaa Pyhän Hengen voiman kautta. Matkatoverit, älkää hylätkö evankeliumia. Muistakaamme apostoli Paavalin rakastavaa rohkaisua hänen kirjeessään Rooman uskovaisille: ”Sillä minä en häpeä Kristuksen evankeliumia, sillä se on Jumalan voima pelastukseksi jokaiselle, joka uskoo; ensin juutalaiselle ja myös kreikkalaiselle” (Room. 1:16).

Kuten sanomme osittain pyhäkoulurukouksessamme – suokoon Jumala, että ”Hänen kallis sanansa niin istutettaisiin sydämiimme, että se tuottaisi vanhurskauden hedelmiä Hänen nimensä kunniaksi ja ylistykseksi”, ja että Hän ”yhdistäisi meidät kristillisen rakkauden siteillä ja ottaisi meidät viimein tykösi taivaalliseen valtakuntaasi.”

Rakkaudella ja Jumalan terveellä, Seattle Laestadian Lutheran Church.

[1:40:11]

Spokane, Washington [Todd Ericson]: Tuon rakkauden tervehdykset ja Jumalan terveet Spokanen seurakunnalta. Spokanen johtokunta ajatteli parin viime vuoden aikana, että on parasta olla pitämättä seurakunnan keskustelua, jossa tarkasteltaisiin [käytäisiin läpi] mitään näitä yksityiskohtia Keskilännen hengellisistä haasteista. Olimme kuulleet monia huhuja ja toisen ja kolmannen käden tietoa. Olimme huolissamme, että aiheuttaisimme lisää hämmennystä seurakunnassamme. Mutta lähiaikoina, kun joitakin puhujistamme pyydettiin palvelemaan Minneapolisissa, ymmärsimme, että meidän piti pitää seurakunnan keskustelu. Miten lähestymme tätä asiaa? Viime maaliskuun kokouksessa kävi selväksi, että oli joitakin jäseniä, jotka kannattivat melko vahvasti puhujien lähettämistä palvelemaan Minneapolisiin. Monet jäsenet kokivat myös, että Pyhä Henki on jo antanut ohjausta Keskilännessä. Halusimme seurata samaa ohjausta. Yleisesti ottaen seurakunnallamme on vähän ymmärrystä kaikista kysymyksistä. Mutta meillä on myös luottamuksen tunne siihen, että Jumala antaa selvyyden. [1:41:53]

[1:44:28]

Toronto, Kanada [sähköposti]: ”Jumalan terve kaikille. Rakkauden ja rauhan tervehdykset Torontosta. Olemme olleet suojassa näiltä kysymyksiltä, jotka ovat taistelleet Siionissa. Tunnemme hengen rakkauden ja ykseyden kalliissa kotiseurakunnassamme. Rakas veljemme Petri [Hotari] on LLC:n johtokunnassa. Meillä on ollut sama ymmärrys kysymyksistä, joita hän on tuonut johtokuntaamme. Olemme syntisiä, vajavaisia ja heikkoja. Meidän täytyy elää evankeliumista. Rohkaisemme kaikkia panemaan kaiken, mitä heillä on, vaihtopöydälle. Ottakaa pois omanne. Puhu, Herra, niin me kuuntelemme. Kiitos. Toronto.” [1:45:13]

Ulster Park ja West Barnstable: ei raportteja

[1:43:15]

Williston, North Dakota [John Lahti]: Rakkauden tervehdykset ja Jumalan terveet. Willistonin seurakunta ja johtokunta ovat keskustelleet avoimesti nykyisistä hengellisistä taisteluista, joita Jumalan valtakunnassa käydään. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta seurakunta on ykseydessä LLC:n, SRK:n ja SFC:n ja niiden Jumalan valtakunnassa tekemän työn kanssa. Kuten aiemmin kirjoitettiin kirjeessä Minneapolisin johtokunnalle, koemme, että henkemme ei ole yhtäpitävä heidän kanssaan. Ymmärrämme, että hengellinen taistelu on Jumalan taistelu. Rukoilemme, että jokaiselle meistä annettaisiin nöyrä sydän kuuntelemaan ja ottamaan vastaan ohjeet, kun niitä annetaan. [1:43:50]

[1:45:24]

Wolf Lake, Minnesota [Bruce Johnson]: Rakkauden tervehdykset ja Jumalan terveet Wolf Lakesta. Nykyinen tilanne Pohjois-Amerikan Siionissa on totisesti ollut paljon keskustelun ja pohdinnan aikaa. Meitä Wolf Lakessa on siunattu monilla tilaisuuksilla keskustella monista aiheista sekä seurakuntamme sisällä että LLC:n tahojen ja muiden seurakuntien kanssa. Jumala on näin siunannut meitä tilaisuudella ”pyyhkiä pölyt Raamatusta” ja kääntyä tutkimaan ja oppimaan Hänen sanastaan ja niistä moninaisista siunauksista, joita koemme Häneltä, uskoen iloiten Kristukseen Jeesukseen Herranamme, Vapahtajanamme ja Kuninkaanamme. ”Koska siis olemme uskosta vanhurskautetut, meillä on rauha Jumalan kanssa Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta meillä myös on uskossa pääsy tähän armoon, jossa me seisomme, ja kerskaamme Jumalan kirkkauden toivossa. Eikä ainoastaan niin, vaan me kerskaamme myös ahdistuksista, tietäen, että ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä, ja kärsivällisyys koettelemusta, ja koettelemus toivoa; ja toivo ei saata häpeään, koska Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu.” [Room. 5:1–5] Olemme kokeneet Pyhän Hengen lohdutuksen ja ykseyden, joka on tuonut rauhaa, iloa, pitkämielisyyttä, lempeyttä, sävyisyyttä ja itsehillintää kotiseurakuntaamme, mistä kiitämme Jumalaa ja ylistämme Häntä Hänen suuresta rakkaudestaan meitä kohtaan. ”Ja pitäkää Herramme pitkämielisyyttä pelastuksena, niin kuin myös rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan on teille kirjoittanut; niin kuin myös kaikissa kirjeissään, puhuen niissä näistä asioista; joissa on joitakin vaikeasti ymmärrettäviä asioita, joita oppimattomat ja epävakaat vääntelevät, niin kuin muitakin kirjoituksia, omaksi tuhokseen. Te siis, rakkaat, koska tiedätte nämä asiat edeltäpäin, varokaa, ettette tekin jumalattomien eksytyksen mukaan tempautuneina lankeaisi omasta lujuudestanne. Vaan kasvakaa armossa ja Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa. Hänelle kunnia sekä nyt että iankaikkisesti. Aamen.” [2. Piet. 3:15–18] Vielä tänäänkin kaikuu Jumalan valtakunnasta sanoma, että sinulla on lupa uskoa Kristuksen Jeesuksen ansiotyöhön ja tietää, että syntisi ovat anteeksi hänen uhrinsa kautta Golgatalla ja hänen ylösnousemuksensa kautta kuolemasta. Syntisi ovat anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa veressä. Olen viimeinen [puhuja]. Jos olen aiheuttanut joitakin loukkauksia viime vuosina, haluaisin kuulla sen evankeliumin. [1:48:44]

Wolf Lake, Minnesota [Bruce Johnson]: Greetings of love and God’s peace from Wolf Lake. The current situation in North American Zion has certainly been a time of much discussion and contemplation. We in Wolf Lake have been blessed with many opportunities to discuss a multitude of topics, both within our congregation and with entities from the LLC and other congregations. God has thus blessed us with the opportunity to “dust off the Bible '' and turn to study and learn of His Word and the manifold blessings we experience from Him, joyfully believing in Christ Jesus as our Lord, our Savior, and our King. “Therefore being justified by faith, we have peace with God through our Lord Jesus Christ: by whom also we have access by faith into this grace wherein we stand, and rejoice in hope of the glory of God. And not only so, but we glory in tribulations also: knowing that tribulation worketh patience; and patience experience; and experience, hope: and hope maketh not ashamed; because the love of God is shed abroad in our hearts by the Holy Ghost which is given unto us.” [Romans 5:1-5] We have experienced the comfort and unity of the Holy Spirit which has brought peace, joy, longsuffering, gentleness, meekness and temperance to our home congregation, for which we thank God and praise Him for His great love for us. “And account that the longsuffering of our Lord is salvation; even as our beloved brother Paul also according to the wisdom given unto him hath written unto you; As also in all his epistles, speaking in them of these things; in which are some things hard to be understood, which they that are unlearned and unstable wrest, as they do also the other scriptures, unto their own destruction. Ye therefore, beloved, seeing ye know these things before, beware lest ye also, being led away with the error of the wicked, fall from your own steadfastness. But grow in grace, and in the knowledge of our Lord and Saviour Jesus Christ. To him be glory both now and forever. Amen.” [2 Peter 3:15-18] Yet today resounds forth from God’s Kingdom the message that you have the permission to believe on the merit work of Christ Jesus and know that your sins are forgiven through his sacrifice on Golgotha and resurrection over death. Your sins are forgiven in Jesus’ name and precious blood. I am the last one [to speak]. If there are any offenses that I have caused in the last few years, I would like to hear that gospel. [1:48:44]

Eric Jurmu: Kiitos kaikille. Annan kokouksen nyt Jimille [Jurmu]. Hän pitää esityksen aikajanasta. [1:49:00]

7. toukokuuta – Jim Frantin esitys

Aikamerkinnät alkavat tästä alusta. Jim Jurmun aikajanaesitystä, joka pidettiin ensin, ei ole kirjoitettu.

Teknisiä ongelmia noin kahdenkymmenen minuutin ajan

Jim Jurmu [aikajana]:

Jim Frantin esitys Monticellon kokouksessa 7. toukokuuta 2021: [31:00] On hyvä nähdä täällä tässä kokouksessa niin monia teistä, rakkaat veljet ja sisaret uskossa. Mainitsin sen aiemmin yhdelle veljelle. Tuntuu turvalliselta olla matkatoverien keskellä, koska tiedämme, miten Jumalan henki toimii. Se ei anna kaikkia lahjoja yhdelle ihmiselle eikä millekään pienelle ryhmälle. Jumalan lahjat on jaettu hänen omiensa kesken. Henki johdattaa. Pyydän anteeksi teknisiä viivytyksiä. Niiden vuoksi yritämme edetä aika nopeasti. Jim [Jurmu] eteni aika nopeasti [esityksensä] läpi. Minä yritän tehdä samoin [omassa esityksessäni]. Jos se tuntuu liian nopealta, [niin] kiinnittäkää turvavyönne. Jos haluatte, että kerron jostakin tarkemmin, voitte pysäyttää minut. Meillä on myös lounaan jälkeen aikaa keskustella [lisää]. Kun tämän kokouksen suunnitelmia mietittiin, LLC:n johtokunta keskusteli tästä ja ajatteli, että olisi hyvä kokouksemme alussa käsitellä muutamia hengellisiä aiheita. Näiden ei ole tarkoitus olla luettelo hengellisistä aiheista, joita välttämättä olisi kyseenalaistettu tai jotka aiheuttaisivat jakautumista. Lähinnä on tarkoitus käsitellä joitakin hyvin perustavia asioita siitä, miten me uskomme. Näyttää siltä, että [joistakin näistä] on erilaisia käsityksiä. Haluan jakaa [joitakin ajatuksia] muutamasta uskon perusaiheesta – asioista siitä, miten me uskomme. Ja [annan myös] joitakin ajatuksia niistä. Kutsun vapaasti keskustelemaan sitä mukaa kuin etenemme. Voin ohittaa ensimmäisen dian, koska Eric [Jurmu] kävi kaikki ne yksityiskohdat läpi pitäessään johdantonsa.

Ensiksi vanhurskauttamisesta. Kysymys siitä, miten ihminen kelpaa Jumalan edessä, on perustavin kysymys, jonka voisimme kysyä. Miten me voimme kelvata Jumalan edessä? Miten meillä voi olla toivo päästä kerran iankaikkiseen päämääräämme taivaaseen? Jollakin tapaa, luulisin, tämä aihe, joka on niin perustava aihe, voisi ansaita paljon tutkimusta ja Raamatun tutkistelua ja keskustelua. Mutta minun on sanottava, rakkaat veljet ja sisaret, että omassa mielessäni se muuttuu hyvin yksinkertaiseksi – tämä vanhurskauttamisen kysymys. Se on sitä, mitä olemme jo tänään kuulleet ja mistä keskusteltiin uskonpuhdistuksen aikaan. Niin me yhä uskomme. Meidät vanhurskautetaan ainoastaan uskosta. Heprealaiskirjeen kirjoittaja sanoo, että ilman uskoa on mahdoton olla Jumalalle mieleen [Hepr. 11:6] Ainoastaan siis uskosta, joka on armolahja. Ainoastaan Jumalan armosta. Ainoastaan uskon kautta Jumala näkee meissä Poikansa ansiot. Emme voi lisätä tähän mitään. Vanhurskauttaminen on siis minulle loppujen lopuksi todella hyvin yksinkertainen asia. Vaikka tiedän, että siitä voisi käydä syvällisen teologisen keskustelun, joka olisi hyvin mielenkiintoinen. Tiedämme, että ihmisen oma vanhurskaus tiedon tai hyvien tekojemme kautta ei voi tehdä ihmistä kelvolliseksi Jumalan edessä. Niin me siis pelastumme ainoastaan sillä tavalla. Olemme vanhurskaita ainoastaan sillä tavalla. Puhumme siis usein uskon vanhurskaudesta. Ainoa vanhurskaus, joka kelpaa Jumalalle, on Kristuksen [vanhurskaus], ja omistamme sen ainoastaan uskosta. Tiedämme, ja Raamattu selvästi opettaa, että elävään uskoon liittyvät myös sen hedelmät. Elävä usko on kilvoitusta. Siihen liittyy se, mitä joskus kutsumme uskon kilvoitukseksi. Joskus käytämme ilmausta ’elämän vanhurskaus’. Emme puhu hyvistä teoista …

[36:52]

(Kirjoitetussa litteroinnissa on tässä aukko, 36:00–36:52.) … Kun puhumme esimerkiksi Pyhästä Hengestä, puhumme Jumalasta. Emme puhu joistakin eri ilmiöistä tai käsitteistä. Se on se muoto, jossa Jumala on läsnä valtakunnassaan ja lapsissaan. Jeesus antoi tämän lupauksen ennen kuin hän lähti tästä maailmasta. Hän lupasi lähettää Pyhän Hengen, jota hän kutsui opettajaksi, lohduttajaksi, ja hän kutsui sitä totuuden hengeksi. Haluamme pitää tämän käsityksen sydämissämme. Jumalan Henki on hänen seurakunnassaan. Se on opettaja ja se on lohduttaja ja se on totuuden henki. Jumalan Henki ei opeta meille omaa tapaamme uskoa, koska se on totuuden henki. Se asuu jokaisessa Jumalan lapsessa. Jeesus sanoi niistä, jotka uskovat häneen. Minä, isä, tulen ja teen asunnon teihin. [Joh. 14:23] Jumalan henki asuu jokaisessa uskovaisessa. Siksi se puhuu uskovaisten kautta. Se käyttää meidän suitamme puhuakseen. Mutta se antaa sanoman, joka on Jumalalta. Siksi Jeesus sanoi useammin kuin kerran: ”Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille.” Tiedän, että moni meistä on tullut tänään sen rukouksen kanssa, että Jumalan henki puhuisi täällä. Ja että Jumala antaisi jokaiselle meistä kuulevat korvat ja sydämet ottamaan vastaan sen, mitä henki sanoo.

Sitten on kysymys, joka liittyy Pyhän Hengen virkaan. Miten ihminen pyhitetään eli tehdään pyhäksi? Tästä on historiallisesti ja varsin laajasti, kun katsomme kristinuskon opetuksia kaikkialla maailmassa, ollut erilainen käsitys – sanan pyhitys vastaan hengen pyhitys. Pidämme Jumalan sanaa korkeimpana auktoriteettina. Tutkimme kaikkia opetuksiamme Jumalan pyhän sanan mukaan. Mutta Jeesus sanoi näin. Henki on se, joka eläväksi tekee; liha ei hyödytä mitään. Sanat, jotka minä puhun teille, ovat henki ja elämä. [Joh. 6:63] Mistä on kysymys, kun puhumme pyhityksestä? Mikä pystyy antamaan elämän? Luther, kuten useimmat teistä hyvin tietävät, kuvasi Pyhän Hengen työtä näin. Se kutsuu, kokoaa, valaisee ja pyhittää. On selvää, miten hän uskoi pyhityksen työn tapahtuvan.

Paavali kirjoittaa näin toisessa kirjeessään korinttilaisille. ”Ei niin, että me itsestämme olisimme kykeneviä ajattelemaan mitään ikään kuin itsestämme; vaan meidän kykymme on Jumalasta, joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi uuden testamentin palvelijoiksi, ei kirjaimen, vaan hengen; sillä kirjain kuolettaa, mutta henki tekee eläväksi.” [2. Kor. 3:5, 6] Sanoisin vain, että se ei tarkoita, että jotenkin vähättelisimme sitä Jumalan painetun sanan aarretta, joka meillä on keskuudessamme. Se on aarre. Jumalan valtakunnassa meitä on aina rohkaistu lukemaan Raamattua. Kun pidämme seuroja, kokoonnumme Jumalan sanan, Raamatun, ympärille. Pyhäkoulussa ja raamattuluokassa opetamme siitä, mitä Raamattu sanoo. Kodeissamme luemme Raamattua. Pidämme raamattuleirejä tutkiaksemme sitä. Se on kaiken leirityömme ja kaiken sen työn perusta, jota teemme Jumalan valtakunnassa. On hyvä lukea Raamattua, rakkaat veljet ja sisaret, ja tuntea se. Mutta painetun sanan lukeminen ja tutkiminen ei voi antaa elämää. Henki antaa elämän. Siksi sanotaan, että usko tulee kuulemisesta, [Room. 10:17] koska tarvitsemme elävää Sanaa antamaan uskon. Tarvitsemme elävää Sanaa antamaan voiman uskoa. Se ei millään tavalla vähennä painetun sanan arvoa. Se opettaa meille, että se, mikä antaa elämän, on henki. Kuinka usein rukoilemmekaan seuroihin tullessamme, että Jumalan Henki avaisi sanan ja antaisi elämän. Luther sanoi sen suoremmin. ”Kukaan ihminen ei käsitä hiukkaakaan siitä, mitä Raamatussa on, ellei hänellä ole Jumalan Henkeä. Kaikilla ihmisillä on pimentynyt sydän, niin että vaikka he osaisivat lausua ulkoa kaiken Raamatussa ja osaisivat lainata sitä, he eivät kuitenkaan käsitä eivätkä todella ymmärrä siitä mitään.” Niin suoraan hän sen sanoi. Hengen täytyy antaa sanalle elämä.

Kuten jo sanoin, Jumala antaa uskon lahjan – ei lukemisen kautta, ei rukouksen kautta, ei hyvien tekojen tekemisen kautta – vaan se on suuri lahja, joka tulee hänen sanansa kuulemisen kautta. Te tunnette nämä sanat Paavalin kirjeestä roomalaisille: ”Niin usko siis tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanan kautta.” [Room. 10:17] Paavali kirjoitti ennen noita sanoja: ”Kuinka he sitten huutavat avukseen häntä, johon he eivät ole uskoneet? Ja kuinka he uskovat häneen, josta he eivät ole kuulleet? Ja kuinka he kuulevat ilman saarnaajaa? Ja kuinka he saarnaavat, elleivät heitä lähetetä? Niin kuin on kirjoitettu: Kuinka ihanat ovat niiden jalat, jotka saarnaavat rauhan evankeliumia ja tuovat ilosanomaa hyvästä!” [Room. 10:14, 15] Pyhän Hengen virka on siis se, että se kutsuu, kokoaa, valaisee ja pyhittää. Se voi antaa elämän elävän Sanan kautta. Se on opettajamme. Se on lohduttajamme. Se on pyhittäjämme. On totuuden henki.

Sitten Jumalan seurakuntaan. Olemme joskus viime aikoina kuulleet tästä keskusteluja tai kysymyksiä. Sanoisin ensin taas – haluan toistaa – Jumalan sana on korkein auktoriteettimme. Siitä annetaan Raamatussa erilaisia kuvia. Se kuvataan myös perustuksenamme. Meidät on rakennettu profeettojen ja apostolien perustukselle, ja Jeesus Kristus on kulmakivi [Ef. 2:20] Se on se auktoriteetti, jonka mukaan tutkimme valtakuntamme opetuksia. Sana on seurakunnassa. Sieltä elävä Sana löytyy. Painettua Raamattua – tai jotakin sen käännöstä – käyttää kai jokainen kristillinen kirkko maailmassa. Mutta mistä elävä Sana löytyy? Jumalan seurakunta ja Jumalan sana ovat erottamattomat. Ne eivät ole erillisiä kokonaisuuksia. Emme sano, että tuolla on seurakunta ja tuolla on sana. Se on korkein auktoriteettimme, mutta se löytyy seurakunnasta. Ne ovat erottamattomat. Juhani Raattamaa sanoi näin: ”... jos ymmärrät Jumalan sanan oikein, niin Sana sitoo sinut seurakuntaan.” Monien asioiden joukossa se on yksi niistä asioista, jotka tekevät Jumalan seurakunnasta meille niin rakkaan, koska siellä on elävä Sana. Jos haluamme löytää rohkaisua, lohdun paikan, anteeksiantamuksen, käännymme uskonveljien ja -sisarten puoleen, koska elävä Sana löytyy uskovaisten yhteydestä.

Luther sanoi näin: ”Missä Sana on (mikä on tärkein asia), siellä on Jumalan valtakunta. Näin ollen kaikki on siellä: kirkko, Kristus, sakramentit, vihkiminen.” Luther jatkoi sanoen: ”Emme sinä enkä minä voisi koskaan tietää mitään Kristuksesta tai uskoa häneen ja saada häntä Herraksemme, ellei Pyhä Henki tarjoaisi sitä meille ja antaisi sitä sydämillemme evankeliumin saarnan kautta.”

Jumalan seurakunta, voisimme sanoa, on samanaikaisesti sekä näkyvä että näkymätön. Se on näkyvä, koska se koostuu ihmisistä. Ja se on näkymätön, koska se on hengellinen yhteys. Pidin tätä Lutherin lainausta hyvin mielenkiintoisena. ”Seitsemänvuotias lapsi tietää, mikä kirkko on, nimittäin pyhät uskovaiset ja karitsat, jotka kuulevat Paimenensa äänen.” Jumalan seurakunnalla on siis tuo näkyvä puoli. Se on läsnä veljissämme ja sisarissamme. Tietenkin se on kätketty syntisyytemme ja vikojemme alle. Se on kätketty maailmalta. Niin se on samanaikaisesti näkymätön seurakunta.

Profeetta kirjoitti Vanhassa testamentissa. Sinä olet Jumala, joka itsesi kätket. [Jes. 45:15] Kun ymmärrämme, että Jumalan seurakunta on hengellinen yhteys eikä inhimillinen tai lihallinen yhteys, se antaa meidän ymmärtää ja uskoa, että Jumalan seurakunta on erehtymätön. Se on totuuden pylväs ja perustus. [1. Tim. 3:15] Se on erehtymätön. Tarkoittaako se, ettemme me erehdy? Te tiedätte vastauksen, eikö niin? Erehdymme koko ajan. Tarkoittaako se, ettei joukko uskovaisia erehdy? Ei. Tarkoittaako se, ettei johtokunta tai koko seurakunta voi erehtyä? Ei. Mutta se tarkoittaa, että Jumalan seurakunta maan päällä ei erehdy. Totuus löytyy aina sieltä. Henki johdattaa sitä tiellä taivaaseen. Siksi rukouksemme on aina, että saisimme pysyä Jumalan seurakunnan yhteydessä ja sen ykseydessä. Kokonaisuutena seurakunta ei erehdy, vaikka yksittäin ja pienin joukoin voimme hyvinkin erehtyä.

Jumalan seurakunta on hengellinen äitimme. On kysytty kysymys. Onko se todella tosi väite? Jos käännymme Jeesuksen elämään Raamatussa. Te tunnette sen kerran, jolloin hän puhui. Joku lähestyi häntä, kun väkijoukko kokoontui. Se oli niin suuri, että osa oli ulkopuolella. Joku tuli Jeesuksen luo ja sanoi: ”Silloin joku sanoi hänelle: Katso, sinun äitisi ja veljesi seisovat ulkona ja haluavat puhua kanssasi.” Hänen maallinen äitinsä ja veljensä olivat ulkona. Olen ajatellut sitä viestintuojaa, kuinka hämmästynyt hän on täytynyt olla, kun Jeesus vastasi: ”Mutta hän vastasi ja sanoi sille, joka hänelle sen kertoi: Kuka on minun äitini? Ja keitä ovat minun veljeni?” Tiedämme, kuinka usein Jeesus otti yhdessä tarkoituksessa esitettyjä kysymyksiä ja käytti niitä opettaakseen uskon asioista. Jeesus sanoi: ”Kuka on minun äitini? Ja keitä ovat minun veljeni? Ja hän ojensi kätensä opetuslapsiaan kohti ja sanoi: Katso, minun äitini ja minun veljeni!” [Matt. 12:47–49] Jumalan valtakunta on äitimme. Paavali toistaa tämän opetuksen kirjeessä galatalaisille. ”Mutta ylhäällä oleva Jerusalem on vapaa, ja se on meidän kaikkien äiti.” [Gal. 4:26] Muuten, olen kuullut kysymyksiä tuosta käännöksestä. Jerusalem on ylhäällä. Kun Luther puhuu siitä, hän sanoo, että Jumalan valtakunta on ylhäällä. Se on taivaallinen valtakunta. Se on kaupunki, joka on vuorella. Se on ylhäällä. Näemme sen kauneuden ja sen kallisarvoisuuden. Kirjoittaessaan näin galatalaisille Paavali ylistää valtakuntaa ja asettaa sen kaikkien muiden asioiden yläpuolelle tämän maan päällä. Se on äitimme.

Halusin lainata tätä tuttua kohtaa. Luther Isossa katekismuksessa. Luther kuvaa seurakuntaa ja siellä vallitsevaa hengen ykseyttä tällä tavalla. ”Minä uskon, että maan päällä on pieni lauma tai yhteisö puhtaita pyhiä yhden pään, Kristuksen, alaisuudessa. Pyhä Henki on kutsunut sen koolle yhteen uskoon, mieleen ja ymmärrykseen. Sillä on monenlaisia lahjoja, ja kuitenkin se on yhtä rakkaudessa ilman lahkoa tai hajaannusta. Tähän yhteisöön minäkin kuulun osana ja jäsenenä, osallisena ja osakkaana kaikissa sen siunauksissa. Pyhä Henki on tuonut minut siihen ja liittänyt minut siihen sen kautta, että olen kuullut ja yhä kuulen Jumalan sanaa.” Se on hyvin tuttu mutta myös hyvin kallis kuvaus Jumalan seurakunnasta.

Sitten anteeksiantamuksen aiheesta. [53:00] Se on myös perustava aihe elävässä uskossamme. Jeesus antoi valtakuntansa avaimet. Puhumme valtakunnan avaimista. Se on yksi perusopetuksistamme. Jeesus antoi kaksi avainta, kuten tiedämme. Kun hän antoi avaimet opetuslapsilleen, hän sanoi heille: ”mitä ikinä te päästätte maan päällä, se on päästetty taivaassa; mitä ikinä te sidotte maan päällä, se on sidottu taivaassa.” [Matt. 16:19] Jeesus antoi kaksi avainta. Tiedämme oikein hyvin, ja olemme itse sen henkilökohtaisesti kokeneet, että Jumalan seurakunta on nopea päästämään ja hidas sitomaan. Tunnemme päästämisen avaimen niin hyvin. Se tapahtuu, kun meille saarnataan evankeliumia ja saamme vapautua synnistä. Saamme uskoa syntimme anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Sitomisen avain – se tapahtuu yhdessä mielessä tällä tavalla, kun emme voi hyväksyä niitä, jotka eivät usko, kristityiksi veljiksi ja sisariksi. Kun emme voi tervehtiä niitä, jotka ovat Jumalan valtakunnan ulkopuolella. Kun tunnustamme, etteivät he ole matkalla taivaaseen. Se on yksi sitomisen muoto. He ovat sidottuja omaan tilaansa. Emme halua antaa heille väärää toivoa tai käsitystä siitä, että hyväksyisimme heidät. Sillä tavalla haluamme rakkaudessa muistuttaa heitä, etteivät he kulje samaa tietä tai polkua kuin me. Sitominen voi tapahtua myös tällä tavalla, kuten Jeesus kuvasi Kristuksen seurakuntajärjestyksessä. Se on viimeinen ja lopullinen askel, jos asioita ei voida hoitaa. Palaan siihen [asiaan] myöhemmin. Sanoisin, että molempia avaimia käytetään rakkaudessa. Molemmat avaimet ovat osa evankeliumia. Jos joku ei ole Jumalan valtakunnassa, hän ei usko. Ei ole rakkautta, jos menemme ja tervehdimme heitä ja annamme heille väärän turvallisuuden. On rakkautta, kun vapisemme ja pelkäämme ja kun haluaisimme heidän tietävän, missä he ovat.

Miten ihminen sitten saa anteeksiantamuksen? Näyttää siltä, että Raamattu on tästä [asiasta] niin selvä. Anteeksiantamus tapahtuu evankeliumin saarnaamisen kautta. Jumalan elävä Sana, elävä evankeliumi, on Jumalan voima pelastukseksi. Sillä on voima puhdistaa synti. Muistan erään iäkkään veljen Suomesta, kun hän kerran puhui tästä. Hän oli käymässä toisen veljen kotona. Veli oli juuri tehnyt betonitöitä. Hän oli sekoittanut betonin kottikärryissä. Nyt hän yritti siivota sotkua. Saadakseen kottikärryt täysin puhtaiksi hänen piti käyttää jotakin erityistä liuotinta. Katsellessaan toista hän sanoi: ”Tämä on aivan kuin elävä usko. On vain yksi liuotin, joka voi puhdistaa synnin tahrat omastatunnosta. Se on evankeliumi.” Sillä on sellainen voima – elävällä evankeliumilla – se voi puhdistaa synnin tahran. Jumalan valtakunnassa olemme niin onnellisia, että sitä saarnataan niin vapaasti. Sitä saarnataan esimerkiksi sillä tavalla kuin ajattelin, kun apostoli Paavali puhui Antiokian synagogassa. Hän sanoi sen näin. ”Olkoon siis teille tiettävää, miehet, veljet, että tämän miehen [Jeesuksen] kautta teille julistetaan syntien anteeksiantamus; ja hänessä jokainen, joka uskoo, vanhurskautetaan kaikesta, mistä te ette voineet Mooseksen lain kautta vanhurskautua.” [Ap. t. 13:38, 39] Se tiivistää vanhurskauttamisen ja anteeksiantamuksen yhteen lauseeseen, näyttää siltä. Luukas jatkaa Apostolien tekojen luvussa. Juutalaiset olivat lähteneet, mutta siellä oli joitakin pakanoita, jotka olivat kuulleet tämän. He lähestyivät Paavalia ja pyysivät häntä hartaasti. He halusivat, että samoja sanoja saarnattaisiin hänelle seuraavana sunnuntaina. Se oli heille kallis sanoma, että he saattoivat saada syntiensä anteeksiantamuksen niin yksinkertaisella tavalla, evankeliumin saarnaamisen kautta.

[58:38]

Olemme viime aikoina kuulleet monia kysymyksiä ja käyneet monia keskusteluja anteeksiantamuksesta. Minulla ei ole aikaa mennä tässä paljon yksityiskohtiin. Haluaisin erityisesti kommentoida sitä, miten Jumalan lapset elävät ”Jumalan armon jatkuvan suojan” alla. Jumalan armo on kuin – ajattelen sitä näin – suojaava sateenvarjo Jumalan lasten yllä. Me elämme siinä suojassa. Itse asiassa, kuten Paavali kirjoittaa roomalaisille. Me seisomme tässä armossa. ”Jonka kautta meillä myös on uskossa pääsy tähän armoon, jossa me seisomme ...” [Room. 5:2] Mitä se merkitsee meille? Ensinnäkin sen täytyy olla niin, koska kannamme perisyntiä. Se ei koskaan jätä meitä. Voimme kuulla evankeliumin ja uskoa sen, että syntimme ovat anteeksi. Emme tule pyhiksi olennoiksi, emmehän? Kannamme yhä tätä vanhaa osaa. [Kannamme sitä] siihen asti, kunnes meidät lasketaan hautaan. Tämä osa palaa tomuun, josta se on tehty. Jos meillä siis ei olisi ”Jumalan armon jatkuvaa suojaa”, meillä ei olisi toivoa, koska kannamme aina synnin turmelusta. Jumalan armo tekee meille Jumalan lapsina myös tämän. Kun lankeamme tehtyyn syntiin, olipa se ajatuksin, sanoin tai teoin, Jumala ei hylkää meitä. Emme menetä uskoa joka kerta, kun lankeamme syntiin. Jos niin olisi, meillä ei myöskään olisi toivoa. Emme voisi koskaan lähteä parannuksen paikalta, jos niin olisi. Mutta Jumalan armo kantaa meitä ja suojaa meitä. Mutta se ei tarkoita, ettemme panisi syntiä pois. Se on niin kuin apostoli Paavali kirjoitti roomalaisille: teemmekö syntiä, että armo suurenisi [Room. 6:1]. Pois se. Haluamme hoitaa syntimme. Mutta armo antaa meille tilaa tehdä se. Oletteko te, veljet ja sisaret, joskus tunteneet syntiä omallatunnollanne, ja teidän on ollut vaikea puhua siitä ja hoitaa se? Joskus olemme hitaita ottamaan noita askelia. Oletteko joskus aiheuttaneet kotona pahennusta puolisollenne tai perheenjäsenelle? Ja oli vaikea ottaa niitä askelia hoitaakseen sen. Emme aina ole niin nopeita panemaan syntiä pois kuin toivoisimme olevamme. Kannamme vanhaa osaa, joka estää sitä. Mutta Jumalan armo suojaa meitä. Se ei poista, rakkaat veljet ja sisaret, tarvetta hoitaa omantunnon asioita. Se ei poista tarvetta panna syntiä pois. Itse asiassa, jos jotakin, se rohkaisee meitä panemaan syntiä pois. Se antaa meille armon lähestyä armoistuinta hädän hetkellä ja hoitaa syntimme. Voimme jatkaa uskon askelten ottamista, vaikka olemme vajavaisia ja syntisiä ja kannamme tätä [vanhaa] osaa. Missä olisimme ilman Jumalan armoa? Pietarikin kirjoittaa: ”... todistaen, että tämä on Jumalan tosi armo, jossa te seisotte.” [1. Piet. 5:12] Rohkaisu tai ohje panna syntiä pois löytyy monesta kohdasta Jumalan sanassa. Luettelin tähän vain neljä viitettä. On monia muitakin viitteitä. Ajan säästämiseksi en käy näitä yksityiskohtaisesti läpi. Johanneksen evankeliumin 13. luvussa Jeesus antoi opetuslapsilleen opetuksen pestä toistensa jalat. Kirjeessä Timoteukselle on rohkaisu säilyttää usko ja hyvä omatunto. Heprealaiskirjeen 12. luvussa meille sanotaan, että meitä ympäröi suuri todistajien pilvi. Pankaamme pois kaikki taakka ja synti, joka niin helposti [meidät] kietoo. Ilmestyskirjan 7. luvussa kerrotaan siitä joukosta, joka tuli suuresta ahdistuksesta. He pesivät vaatteensa ja valkaisivat ne Karitsan veressä. On monia muitakin kohtia, jotka antavat meille rohkaisun panna syntiä pois. [1:03:42]

We have heard many questions and we have had many discussions in recent times about forgiveness. I don't have time to go into a lot of detail on this. I would like to especially comment on how God's children live under the “continual protection of God's grace”. God's grace is like – I think of if in this way – a protective umbrella over God's children. We live in that protection. In fact, as Paul writes to the Romans. We stand in this grace. “By whom also we have access by faith into this grace wherein we stand ...” [Rom. 5:2] What does it mean to us? First of all, it has to be so, because we carry inherited sin. It never leaves us. We can hear the gospel and believe it that our sins are forgiven. We do not become holy beings, do we? We still carry this old portion. We will [carry it] until they lay us into the grave. This portion returns to dust from which it was made. So, if we did not have the “continual protection of God's grace,” we would have no hope, because we carry sin corruption always. God's grace also does this for us as God's children. When we fall into committed sin, whether by thought, word or deed, God does not cast us off. We do not lose faith every time we fall into sin. If that were the case, we also would have no hope. We could never leave the place of repentance if that were the case. But God's grace carries us and protects us. But it does not mean that we do not put away sin. It's like the Apostle Paul wrote to the Romans: do we sin that grace would abound [Rom 6:1]. God forbid. We want to care for our sins. But grace gives us the space to do that. Have you, brothers and sisters, sometimes felt sin on your conscience, and had a hard time speaking about it and caring for it? Sometimes, we are slow to take those steps. Have you sometimes caused offense at home to your spouse or a family member? And it was hard to take those steps to take care of it. We are not always so quick to put away sin like we wish we could be. We carry the old portion that hinders it. But God's grace protects us. It does not take away, dear brothers and sisters, the need to care for the matters of conscience. It does not take away the need to put away sin. In fact, if anything, it encourages us to put away sin. It gives us grace to approach the Mercy Seat in the time of need and care for our sins. We can continue on taking the footsteps of faith, even though we are faulty and sinful and we carry this [old] portion. Where would we be without God's grace? Peter also writes, “... testifying that this is the true grace of God wherein ye stand.” [1 Pet. 5:12] The encouragement or the instruction to put away sin is found in many places in God's Word. I just listed four references here. There are many other references. For the sake of time, I won't detail these. In John 13, Jesus gave the teaching to his disciples to wash one another's feet. In the letter to Timothy, there is the encouragement to hold faith and a good conscience. In Hebrews 12, we are told that we are encompassed by a great cloud of witnesses. Let us lay aside every weight and sin that so easily besets [us]. In Revelation 7, it tells about that throng that came out of great tribulations. They washed their robes and made them white in the blood of the Lamb. There are many other places, too, that give us the encouragement to put away sin. [1:03:42]

Sitten ripin asiaan. Kuulitte jo veljemme Jimin [Jurmu] esityksestä, että [ripistä] on keskusteltu. On esitetty väitteitä, että on väärä rippioppi. Muuten, on oikea rippioppi ja on väärä rippioppi. Ei ole väärin uskoa rippiin. On väärin, jos siitä on väärä käsitys. Rippi perustuu Raamattuun. Luettelin vain kolme kohtaa. Psalmissa 32 kerrotaan, kun Daavid oli langennut syntiin. Daavid tunnusti: ”Minä tunnustin syntini sinulle, enkä salannut pahaa tekoani. Minä sanoin: minä tunnustan rikkomukseni HERRALLE; ja sinä annoit anteeksi syntini pahuuden.” [Ps. 32:5] Jaakob kirjoittaa: ”Tunnustakaa vikanne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että te parantuisitte.” [Jaak. 5:16] Ensimmäisessä Johanneksen kirjeessä on tuttu kohta, jota käytämme ehtoollisen toimituksissamme. ”Jos me tunnustamme syntimme, hän on uskollinen ja vanhurskas antamaan meille syntimme anteeksi.” [1. Joh. 1:9] Puhumme ripistä, että se on armoetu. Se tarkoittaa, että se ei ole pakotettu eikä vaadittu. Se on etuoikeus. Se on meitä varten, kun tunnemme tarvetta, se ei johdu siitä, että joku sanoo meille, että meidän täytyy [tunnustaa]. Tunnustamme omasta tahdostamme. Teemme sen, koska se on Jumalan antama lahja. Se auttaa meitä kulkemaan vapaina synnin taakasta.

Schmalkaldenin opinkohdissa kirjoitetaan näin. ”Koska synninpäästö eli avainten valta, jonka Kristus on asettanut evankeliumissa, on lohdutus ja apu syntiä ja pahaa omaatuntoa vastaan, rippiä ja synninpäästöä ei millään muotoa saa päästää kirkossa käytöstä pois ...” He arvostivat armoetua silloin, kuten me nyt.

Augsburgin tunnustuksessa sanotaan näin. ”Ripistä seurakuntamme opettavat, että yksityinen synninpäästö on säilytettävä seurakunnissa, vaikka kaikkien syntien luetteleminen ei ole ripissä välttämätöntä. Se on jopa mahdotonta psalmistan mukaan: Kuka voi ymmärtää erehdyksensä? Ps. 19:12.” Näette, että he arvostivat tätä etuoikeutta. Mekin haluamme säilyttää sen aarteena. Jumala antaa meille heikkoina uskovaisina sen tien, että voimme vapautua kaikesta, mikä meitä vaivaa.

Vähässä katekismuksessa: ”Rippi käsittää kaksi osaa: toinen on, että tunnustamme syntimme; toinen, että otamme vastaan synninpäästön eli anteeksiantamuksen rippi-isältä niin kuin Jumalalta itseltään, emmekä ollenkaan epäile, vaan lujasti uskomme, että syntimme ovat sen kautta anteeksi annetut Jumalan edessä taivaassa.” Luther opettaa, että anteeksiantamus eli synninpäästö on ripin suloinen osa. Se on se osa, jota kaipaamme kuulla. Siksi puhumme asioistamme. Ei niin, että vapautuisimme jotenkin puhumalla siitä. Vaan haluamme kuulla anteeksiantamuksen sanoman. Älkäämme tehkö ripistä jonkinlaista tekoa tai vaatimusta. Älkäämme menettäkö sitä armoetuna.

Sitten pari muuta ajatusta ripistä. Anteeksiantamuksen evankeliumi on yksityisessä ripissä aivan yhtä tehokas kuin julkisessa ripissä. Emme tule paremmiksi sen vuoksi, että tunnustamme jotakin julkisesti. Jos panemme ripissä painon väärään kohtaan, on vaara, että teemme siitä oman ansiomme, jolla ansaitsemme anteeksiantamuksen. Emme siis koskaan halua panna sellaista painotusta – tai vaativaa painotusta – rippiin. Vaan pitäkäämme se aina etuoikeutena meille uskovaisina käyttää, jos tunnemme tarvetta. Jumalan valtakunnassa opetamme myös – meitä on aina opetettu – että asiat korjataan siinä laajuudessa, jossa pahennus on aiheutettu. Usein yksityinen rippi antaa tähän voimaa. Tiedän, että lounasaikanne on jo mennyt. Minulla ei ole kovin paljon enempää. Jos jaksatte kuunnella, haluaisin kertoa yhden yksinkertaisen tarinan. Puhuin erään veljen kanssa Suomessa. Hän kertoi minulle kahdesta lapsestaan. He olivat nuorempia lapsia, ehkä 9 tai 10 vuoden ikäisiä. Veli ja sisar joutuivat kotona riitaan. Sisar loukkaantui kovasti siitä, mitä veli sanoi tai teki. Hän juoksi itkien yläkertaan makuuhuoneeseensa. Suomalainen veli sanoi, että minä puhuin poikani kanssa. Sinä todella loukkasit siskoasi. Sinun täytyy mennä ja pyytää häneltä anteeksi. Poika sanoi, ei. Hän ei aikonut mennä. Hän sanoi, isä, haluan, että sinä annat minulle anteeksi. Sanoin pojalleni, että et sinä minua loukannut tai pahoittanut, vaan siskosi. Sinun täytyy mennä ja hoitaa asiat hänen kanssaan. Hän sanoi, ei. Isä, haluan, että sinä annat minulle anteeksi. Onneksi muistin, mitä Raamattu sanoi, isä sanoi. Evankeliumi on voima. Saarnasin evankeliumin pojalleni. Tiedättekö, mitä sitten tapahtui? Hän juoksi yläkertaan hoitamaan asiat siskonsa kanssa. Evankeliumi antoi hänelle voiman tehdä sen. Niin tapahtuu usein myös ripissä. Se antaa meille voiman hoitaa asiamme siellä, missä ne pitäisi hoitaa, ei siksi, että sitä vaaditaan meiltä, vaan koska haluamme olla vapaita toistemme kanssa.

Sitten Kristuksen seurakuntajärjestys. Se alkaa näillä sanoilla. ”Jos sinun veljesi rikkoo sinua vastaan …” [Matt. 18:15] Ohjeet ovat selvät. Jeesuksen ohjeet ovat, että hoidetaan pahennukset veljien ja sisarten välillä. Meitä opetetaan, että hoidamme asiat pienimmässä piirissä, jossa pahennukset ovat tapahtuneet. Jos pahennus on kahden uskovaisen välillä, yritämme hoitaa sen meidän kahden kesken. Mutta jos se ei onnistu, Jeesus sanoo, ettei pidä luovuttaa, koska päämäärä on anteeksiantamus. Jos sitä ei voida hoitaa sillä tavalla, niin hakekaa apua, koska päämäärä on, että pahennukset voidaan antaa anteeksi. On asioita, jotka eivät ole henkilökohtaisia pahennuksia – ne ovat julkisia asioita seurakunnassa. Kun asiat ovat sellaisia ja niistä keskustellaan seurakunnassa, se ei ole väärin. Esimerkiksi sanon itsestäni. Jos palvelen, kuten palvelen teitä täällä tänään, ja teen sitä omalla heikolla ymmärrykselläni. Jos sanani pahoittavat teitä, veljet ja sisaret, en odota, että jokainen teistä tulisi henkilökohtaisesti luokseni. Haluan, että hoidatte minua täällä seurakunnan keskellä. Siellä haluan, että minua hoidetaan. Jos taas toisaalta sanoisin jotakin loukkaavaa veljelleni Ericille [Jurmu]. Sanon usein heikkoja sanoja, enkä ajattele, miten ne vaikuttavat muihin. Silloin toivon, että Eric tulisi puhumaan minulle eikä saarnaisi seuraavana sunnuntaina saarnassaan siitä, mitä sanoin. Hoidamme asiat pienimmässä piirissä, jossa pahennukset ovat tapahtuneet, päämääränä anteeksiantamus.

Lopuksi minulla on pari nopeaa kommenttia seurakunnan palvelijoista. Jumalan sana sanoo profeetan [Jesajan] kautta. ”Muureillesi, Jerusalem, minä olen asettanut vartijat, jotka eivät koskaan vaikene, ei päivällä eikä yöllä.” [Jes. 62:6] Ymmärrämme, että uskossa olemme kaikki valvomisen paikalla. Jeesus kehotti kaikkia valvomaan. Ensimmäinen valvomisen paikkamme on omassa uskossamme. Mutta olemme myös toistemme auttajia. Ja valvomme toinen toistamme. Mutta on myös totta, että Jumala on antanut joillekin erityisen tehtävän olla vartijoina muureilla – auttaa puhaltamaan pasunaan, jos vihollinen on lähestymässä. Jesaja mainitsee sen. Jeremia mainitsee sen. Hän sanoo: ”Myös minä asetin vartijoita teidän ylitsenne sanoen: Kuunnelkaa pasunan ääntä.” [Jer. 6:17] Jumala siis kutsuu seurakuntansa kautta palvelemaan näissä erityisissä tehtävissä. Muuten, hän voi myös vapauttaa meidät palvelemasta. Jos hän päättää, että palvelemisemme aika on mistä syystä tahansa ohi, hän voi seurakunnan kautta pyytää meitä istumaan. Olen usein sanonut – Jumala ei ole minulle velkaa mitään selitystä sille, miksi hän kutsuu ja miksi hän pyytää istumaan. Se on Jumalan päätös tehdä niin.

Paavali kirjoittaa korinttilaisille myös tästä. Jumala on asettanut muutamat ... [1. Kor. 12] Hän puhuu lahjojen moninaisuudesta ja tehtävien moninaisuudesta. En usko, että on väärin sanoa, että sanan palvelijoille ja vanhimmille [johtokunnan jäsenille] on annettu erityinen tehtävä valtakunnassa. Se ei johdu siitä, että he olisivat jotenkin viisaita tai taitavia, välttämättä lahjakkaita. Olen usein ajatellut apostoli Paavalin sanoja. Hän sanoi kirjeessään korinttilaisille. Minusta näyttää, että Jumala on asettanut apostolit viimeisiksi. Paavali kirjoitti, että hän tunsi olevansa vähäisin kaikista pyhistä. Kun Paavali tapasi johtokunnan jäsenet eli vanhimmat Efesossa, hän ajatteli, ettei hän enää näkisi veljiä. Hänen ohjeensa tai neuvonsa heille: ”Ottakaa siis vaari itsestänne ja koko laumasta, jonka kaitsijoiksi Jumala on teidät asettanut.” [Ap. t. 20:28] Tehtävät, joista Paavali puhui, eivät olleet vain ajallisia tehtäviä – kerätä rahoja tai löytää paikka kokoontua. Vaan Paavali sanoi, että on otettava vaari lauman hengellisistä tarpeista. On niitä vastuita, jotka on annettu niille, jotka palvelevat. Se ei korota niitä, jotka palvelevat. Jeesus kysyi, kumpi on suurempi – se, joka aterialla istuu, vai se, joka palvelee? [Luuk. 22:27; 1. Kor. 4:9] Se on typerä kysymys, koska siihen oli ilmeinen vastaus. Mutta Jeesuksella oli syy kysyä. Se on muistuttaaksemme meitä tästä.

Viimeinen diani, rakkaat veljet ja sisaret, jolla haluan päättää, on esittää tämä kysymys. Kysyin sitä omalta sydämeltäni. Toivon, että tekin kysyisitte sitä sydämessänne. Miten me näemme Jumalan valtakunnan? Miltä se näyttää teistä tänään? Näettekö totuuden pylvään ja perustuksen? [1. Tim. 3:15] Näettekö kokonaan kultaisen kynttilänjalan ilman tahroja? [Sak. 4:2] Näettekö hengellisen äitinne? [Gal. 4:26] Koetteko sen vanhurskautena ja rauhana ja ilona Pyhässä Hengessä? [Room. 14:17] ”Vaan te olette tulleet Siionin vuorelle ja elävän Jumalan kaupunkiin, taivaalliseen Jerusalemiin, ja lukemattomien enkelien joukon luo.” [Hepr. 12:22] Näyttääkö Jumalan valtakunta meistä siltä? Voin kertoa teille hyvin avoimesti – olen sanonut sen ennenkin, ja sanon sen taas. Rukoukseni erityisesti näinä viime aikoina on jatkuvasti ollut – rakas taivaallinen Isä, älä anna minun kadottaa näkyvistäni tämän valtakunnan kauneutta. Anna minun pysyä sen ykseydessä ja yhteydessä ja hoidossa, koska se on ainoa tie, jota pitkin pääsen taivaaseen.

Kysyn, saanko vielä uskoa syntini anteeksi? [1:18:10]. Rakkaat veljet ja sisaret, tämä oli se, mitä minulla oli jaettavana. Tiedän, että olemme menneet vähän yli ajan. Kiitän teitä kärsivällisyydestänne kuunnella. Meillä on aikaa keskustelulle, kun jatkoimme lounaan jälkeen.

Eric, onko sinulla ilmoituksia ennen kuin pidämme tauon?

Keithillä [Waaraniemi] on ilmoitus. Annan vuoron hänelle. Keith sanoo, että takana aulassa on ilmaisia kirjoja otettavaksi.

7. toukokuuta – esityksen diojen teksti

Sellaisena kuin ne on kirjoitettu esityksen jälkeen. Dioissa ei ole aikamerkintöjä.

Jim Frantin esityksen diat Monticellossa 7. toukokuuta 2021

Vanhurskauttaminen [dia yksi]:

Miten ihminen kelpaa Jumalan edessä?

Ainoastaan uskosta, ainoastaan armosta, ainoastaan Kristuksen ansioiden kautta

Ihmisen oma vanhurskaus tiedon tai hyvien tekojen kautta ei tee ihmistä kelvolliseksi.

Uskon vanhurskauteen liittyy elämän vanhurskaus (uskon kilvoitus)

Dia kaksi: Pyhän Hengen virka

Kolmiyhteinen Jumala

Jeesus lupasi Pyhän Hengen – opettajan, lohduttajan, totuuden hengen

Pyhä Henki asuu jokaisessa uskovaisessa ja puhuu uskovaisten kautta

Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille.

Dia kolme: Pyhän Hengen virka [jatkuu]

Sanan pyhitys vastaan Hengen pyhitys

Jeesus: ”Henki on se, joka eläväksi tekee; liha ei hyödytä mitään: ne sanat, jotka minä teille puhun, ovat henki ja ovat elämä.” [Joh. 6:63]

Luther: Pyhä Henki kutsuu, kokoaa, valaisee ja pyhittää

Dia neljä: Pyhän Hengen virka [jatkuu]

”Ei niin, että me itsestämme olisimme kykeneviä ajattelemaan mitään ikään kuin itsestämme; vaan meidän kykymme on Jumalasta, joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi uuden testamentin palvelijoiksi, ei kirjaimen, vaan hengen; sillä kirjain kuolettaa, mutta henki tekee eläväksi.” [2. Kor. 3:5, 6]

Luther: ”Kukaan ihminen ei käsitä hiukkaakaan siitä, mitä Raamatussa on, ellei hänellä ole Jumalan Henkeä. Kaikilla ihmisillä on pimentynyt sydän, niin että vaikka he osaisivat lausua ulkoa kaiken Raamatussa ja osaisivat lainata sitä, he eivät kuitenkaan käsitä eivätkä todella ymmärrä siitä mitään.”

Dia viisi: Pyhän Hengen virka [jatkuu]

Jumala antaa uskon lahjansa sanansa kuulemisen kautta.

”Niin usko siis tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanan kautta.” [Room. 10:17]

”Kuinka he sitten huutavat avukseen häntä, johon he eivät ole uskoneet? Ja kuinka he uskovat häneen, josta he eivät ole kuulleet? Ja kuinka he kuulevat ilman saarnaajaa? Ja kuinka he saarnaavat, elleivät heitä lähetetä? Niin kuin on kirjoitettu: Kuinka ihanat ovat niiden jalat, jotka saarnaavat rauhan evankeliumia ja tuovat ilosanomaa hyvästä!” [Room. 10:14, 15]

Dia kuusi: Jumalan seurakunta

Jumalan sana on korkein auktoriteettimme

Jumalan sana on Jumalan seurakunnassa

Jumalan seurakunta ja Jumalan sana ovat erottamattomat

Raattamaa: ”... jos ymmärrät Jumalan sanan oikein, niin Sana sitoo sinut seurakuntaan.”

Dia seitsemän: Jumalan seurakunta [jatkuu]

Luther: ”Missä Sana on (mikä on tärkein asia). Siellä on Jumalan valtakunta. Näin ollen kaikki on siellä: seurakunta Kristus, sakramentit, vihkimys.”

Luther: ”Emme sinä enkä minä voisi koskaan tietää mitään Kristuksesta tai uskoa häneen ja saada häntä Herraksemme, ellei Pyhä Henki evankeliumin saarnan kautta tarjoaisi sitä meille ja lahjoittaisi sitä sydämillemme.”

Dia kahdeksan: Jumalan seurakunta [jatkuu]

Jumalan seurakunta on sekä näkyvä että näkymätön.

Luther: ”Seitsemänvuotias lapsi tietää, mikä seurakunta on, nimittäin pyhät uskovaiset ja karitsat, jotka kuulevat Paimenensa äänen.”

Jumalan seurakunta on erehtymätön

Dia yhdeksän: Jumalan seurakunta [jatkuu]

Jumalan seurakunta on hengellinen äitimme.

”Silloin joku sanoi hänelle: Katso, sinun äitisi ja veljesi seisovat ulkona ja haluavat puhua kanssasi. Mutta hän vastasi ja sanoi sille, joka sen hänelle kertoi: Kuka on minun äitini? Ja keitä ovat minun veljeni? Ja hän ojensi kätensä opetuslapsiaan kohti ja sanoi: Katso, minun äitini ja veljeni!” [Matt. 12:47–49]

”Mutta ylhäällä oleva Jerusalem on vapaa, ja se on meidän kaikkien äiti.” Gal. 4:26

Dia kymmenen: Jumalan seurakunta [jatkuu]

Luther Isossa katekismuksessa. Luther kuvaa seurakuntaa ja siellä vallitsevaa hengen ykseyttä tällä tavalla. ”Minä uskon, että maan päällä on pieni lauma eli puhtaiden pyhien yhteisö yhden pään, Kristuksen, alaisuudessa. Pyhä Henki on kutsunut sen koolle yhteen uskoon, mieleen ja ymmärrykseen. Sillä on monenlaisia lahjoja, mutta se on yhtä rakkaudessa ilman lahkoa tai hajaannusta. Tähän yhteisöön minäkin kuulun osana ja jäsenenä, osallisena ja osakkaana kaikissa siunauksissa, jotka sillä on. Pyhä Henki toi minut siihen ja liitti minut siihen sen kautta, että olen kuullut ja kuulen yhä Jumalan sanaa.”

Dia yksitoista: Anteeksiantamus

Valtakunnan avaimet

Jeesus antoi omilleen kaksi avainta

Jumalan seurakunta on nopea päästämään ja hidas sitomaan.

Molempia käytetään rakkaudessa, ja ne ovat osa koko evankeliumia

Dia kaksitoista: Anteeksiantamus [jatkuu]

Miten ihminen voi saada anteeksiantamuksen?

Anteeksiantamus tapahtuu evankeliumin saarnaamisen kautta

”Olkoon siis teille tiettävää, miehet ja veljet, että tämän miehen kautta teille julistetaan syntien anteeksiantamus; ja hänessä jokainen, joka uskoo, vanhurskautetaan kaikesta, mistä te ette voineet tulla vanhurskautetuiksi Mooseksen lain kautta.” [Ap. t. 13:38, 39]

Dia 13: [anteeksiantamus jatkuu]

Eläminen Jumalan armon jatkuvassa suojassa

”Hänen kauttaan meillä myös on uskon kautta pääsy tähän armoon, jossa me seisomme ...” [Room. 5:2]

”... todistaen, että tämä on Jumalan tosi armo, jossa te seisotte.” [1. Piet. 5:12]

Kehotusta eli opetusta synnin poispanemiseen on Jumalan sanassa monessa kohdassa (esim. Joh. 13, 1. Tim. 1:19, Hepr. 12, Ilm. 7 jne.)

Dia 14: Rippi

Rippi perustuu Raamattuun: Ps. 32, Jaak. 5:16, 1. Joh. 1:8, 9

Rippiä ei pakoteta eikä vaadita

Tunnustamme omasta tahdostamme, koska se on Jumalan meille antama lahja

Dia 15: Rippi [jatkuu]

Schmalkaldenin opinkappaleet: ”Koska synninpäästö eli avainten valta, jonka Kristus on asettanut evankeliumissa, on lohdutus ja apu syntiä ja pahaa omaatuntoa vastaan, rippiä ja synninpäästöä ei pidä missään tapauksessa päästää jäämään pois käytöstä seurakunnassa ...”

Dia 16: Rippi [jatkuu]

Ripistä seurakuntamme opettavat, että yksityinen synninpäästö on säilytettävä seurakunnissa, vaikka kaikkien syntien luetteleminen ei ole ripissä välttämätöntä. Se on jopa mahdotonta psalmistan mukaan: Kuka voi ymmärtää erehdyksensä? Ps. 19:12. Näette, että he pitävät tätä etuoikeutta arvossa. Mekin haluamme säilyttää sen aarteena. Jumala antaa meille heikoille uskovaisille sen tien, että voimme vapautua kaikesta, mikä meitä vaivaa.

Dia 17: Rippi [jatkuu]

Vähä katekismus: Rippiin kuuluu kaksi osaa: toinen on se, että tunnustamme syntimme; toinen se, että otamme vastaan synninpäästön eli anteeksiantamuksen rippi-isältä niin kuin Jumalalta itseltään, emmekä millään tavoin epäile, vaan lujasti uskomme, että syntimme ovat sen kautta anteeksi annetut Jumalan edessä taivaassa.

Dia 18: Rippi [jatkuu]

Syntien anteeksiantamuksen evankeliumi on yksityisessä ripissä aivan yhtä tehokas kuin julkisessa ripissä.

Väärin painottaen on vaarana tehdä ripistä oma ansiomme, jolla ansaitsemme anteeksiantamuksen.

Asioita oikaistaan siinä laajuudessa kuin pahennusta on aiheutettu. Usein yksityinen rippi antaa tähän voimaa.

Dia 19: Kristuksen seurakuntajärjestys

”Jos veljesi rikkoo sinua vastaan …” [Matt. 18:15]

Jeesus antaa selvän ohjeen veljien ja sisarten välisten pahennusten hoitamiseen

Asiat hoidetaan pienimmässä piirissä, jossa pahennukset ovat tapahtuneet

Tavoitteena on, että pahennukset voidaan antaa anteeksi

Dia 20: Seurakunnan palvelijat

”Minä olen asettanut vartijat muureillesi, Jerusalem; he eivät koskaan vaikene, ei päivällä eikä yöllä.” [Jes. 62:6]

”Minä asetin myös vartijat teidän ylitsenne ja sanoin: Kuunnelkaa pasunan ääntä.” [Jer. 6:17]

Jumala kutsuu palvelemaan seurakuntansa kautta, ja hän voi myös vapauttaa meidät palvelemisesta.

Dia 21: Palvelijat seurakunnassa [jatkuu]

Jumala on asettanut joitakin erityisiin palvelutehtäviin [1. Kor. 12]

Sanan palvelijoilla ja vanhimmilla on velvollisuus valvoa.

Ottakaa vaari itsestänne ja koko laumasta, jonka kaitsijoiksi Jumala on teidät asettanut. [Ap. t. 20:28]

Tämä ei korota niitä, jotka palvelevat [Luuk. 22L27; 1. Kor. 4:9]

Dia 22: Miten näemme Jumalan valtakunnan?

Totuuden pylväs ja perustus [1. Tim. 3:15]

Kokonaan kultainen lampunjalka [Sak. 4:2]

Hengellinen äitimme [Gal. 4:26]

Vanhurskaus ja rauha ja ilo Pyhässä Hengessä [Room. 14:17]

”Vaan te olette tulleet Siionin vuorelle ja elävän Jumalan kaupunkiin, taivaalliseen Jerusalemiin, ja lukemattoman enkelijoukon luo.” [Hepr. 12:22]

7. toukokuuta – iltapäivän keskustelu

Aikamerkinnät alkavat tästä alusta.

Lounastauko 12:50 - 1:40

[5:05]

Keith Hillukka [puheenjohtaja] lauantai-iltapäivänä 7. toukokuuta 2021: Aloitamme keskustelumme. On pari käytännön asiaa. Te, jotka kuuntelette Zoomin kautta, jos haluatte sanoa jotakin, nostakaa kätenne Zoomissa. Adrian [Pirness] huolehtii siitä, että saatte puheenvuoron. Minun täytyy löytää silmälasini. Ne olivat taskussani. Vaimoni nauraa minulle aina, koska en koskaan löydä niitä. Ne ovat aina päässäni tai taskussani. Te, jotka luitte seurakuntanne raportin, voisitteko lähettää ne sähköpostilla Eric Jurmulle. Hän toimittaa [raportit] kokouksen sihteerille. Ne tulevat osaksi pöytäkirjaa. Täällä on paljon ihmisiä, joten pidämme puheenvuoromme melko lyhyinä. Kiitos Jimille [Jurmu] aikajanan kokoamisesta. Kiitos Jimille [Frantti] esityksen kokoamisesta. Useimmat meistä tuntevat luultavasti niin kuin minä, että henkemme sanoi aamen esitykselle. Olemme kuulleet, että eroja on ehdottomasti. Kehottaisin siis teitä kaikkia, jotka tunnette toisin tai tunsitte, ettei esitys vastannut henkeänne, että voisimme keskustella siitä avoimesti ja aloittaa keskustelun sillä tavalla. Jumala on tuonut meidät kaikki tänne yhteen tänä viikonloppuna, jotta voimme keskustella näistä asioista. Tuntuu hyvältä, että voimme keskustella vapaasti ja avoimesti. Rukoilemme, että Jumala antaisi johdatusta, selkeyttä ja ymmärrystä. Jos nostatte kätenne … pyydän anteeksi. En luultavasti tunne monia teistä. Saatan tuntea jonkun vieressänne. Saatan siis sanoa, että se henkilö on kolmen ihmisen päässä. Vaikka tuntisin teidät ja unohtaisin nimenne, antakaa minulle anteeksi. Kun seison täällä edessä, siitä tulee vähän … Jos tuntuu, että on kommentti, johon meidän pitäisi puuttua [heti], sanokaa se ennen kuin jatkamme jonossa eteenpäin, niin yritämme keskeyttää sillä tavalla. Jos joku ottaa jotakin esille ja tunnemme, että olisi hyödyllistä olla odottamatta kymmentä puheenvuoroa ennen kuin siihen puututaan. Yritämme tehdä niin. Näillä sanoin annan puheenvuoron kaikille kommenteille, ajatuksille tai keskustelulle. [8:15]

Keith Hillukka [moderator] Saturday afternoon on May 7, 2021: We will open up our discussion. There are a couple of housekeeping items. For those who are listening by Zoom, if you want to make a comment, please raise your hand on Zoom. Adrian [Pirness] will make sure you get your opportunity to speak. I need to find my glasses. They were in my pocket. My wife always laughs at me because I can never find them. They're always on my head or in my pocket. For those of you who read your congregation report, could you email them to Eric Jurmu. He will get [the reports] to the meeting secretary. They will be part of the minutes. There are a lot of people here, so we will keep our speaking turns rather short. Thank you to Jim [Jurmu] for putting the timeline together. Thank you Jim [Frantti] for putting the presentation together. Most of us probably feel like I do that our Spirits said amen to the presentation. We have heard that there are definitely some differences. So, I would encourage all of you who feel different or felt that the presentation did not answer your spirit, we could discuss that openly and start off the discussion that way. God has brought us all together here this weekend, so we can discuss these matters. It feels good that we can freely and openly discuss. We pray that God would give guidance, clarity and understanding. If you raise your hand … I will apologize. I probably do not know a lot of you. I may know someone next to you. So, I may say that the person is three people down. Even if I know you and forget your name, please forgive me. When I am standing up here, it gets a little bit … If it feels like there is a comment that we should address [immediately], say that before we go on down the line, we will try to break in that way. If someone brings something up and we feel that it would be beneficial not to wait for ten speaking turns to address it. We'll try to do that. With that I will open up the floor for any comments, thoughts or discussion. [8:15]

[8:45]

Walt Lampi, Rockford: Vain lyhyt kommentti. Arvostan sitä, mitä Keith [Hillukka] sanoi kehottaessaan niitä ihmisiä, jotka ehkä tuntevat toisin. Ehkä he tuntevat itsensä pelokkaiksi, koska heitä on vain muutama [lukumäärältään] suuressa ihmisjoukossa. Tunnen todella, että ihmisten täytyy puhua sydämestään. He [saisivat] sanoa, mitä he ovat. He [saisivat olla] rehellisiä itselleen. Olkaa vapaita, myös siinä tilanteessa. Heidän pitäisi tuoda itsensä esiin. Heidän pitäisi tehdä itsensä selviksi. Aivan kuten monien, monien kokousten aikajana. Oli monia hengellisiä aiheita. Minusta näyttää – olen heikoin ja kärsimätön – että olemme keskustelleet näistä asioista kuusi vuotta – ehkä jopa kauemmin. Avain siihen, ainakin minun mielessäni. Ne ihmiset Minneapolisista, Wolf Lakesta ja muista seurakunnista, joilla on erilainen näkemys siitä, mitä viime vuosina on tapahtunut. Heidän pitäisi olla avoimia siitä, mitä on tapahtumassa. Pienessä yksityisessä piirissä ennen taukoa juttelin erään kanssa. En sano, kuka se oli. Kysyin tämän kysymyksen: Mitä luulet, mitä on tapahtumassa? Mitä on tapahtunut viime vuosien aikana? Olen rehellinen ja sanon, että olin melko yllättynyt, että se oli liian vaikea kysymys [vastata]. Toistan itseäni. Rakas ystävä, jos tunnet toisin, puhu, mitä sydämessäsi on. [11:30]

[12:25]

Steve Laiho, WIlliston, ND: Jumalan terve! Terveisiä Willistonista. Haluan ottaa puheenvuoron aikaisin, ennen kuin menetän ajatukseni juonen tai rohkeuteni pettää, miten vain haluatte sen sanoa. Haluan sanoa, että on ollut hyvä päästä tänne tänään. Tähän hetkeen asti sydämeni on iloinnut. Olen voinut tavata muutamia veljiä. Jonkin ajan kuluttua jatkaa keskustelua [siitä, mihin se jäi]. Tuntuu kuin ei olisi koskaan ollutkaan 2–4 vuoden ajanjaksoa [siitä, kun viimeksi tapasimme]. Henki voi iloita sydämessä. Se voi olla hyvin pelottava asia. Ei ole pieni asia, kun Henki johdattaa – Jumala Hengessään, voimassaan ja rakkaudessaan johdattaa lapsiaan. Olemme vajavaisia ja syntiinlangenneita. Meillä on omat mielipiteemme. Se voi saattaa meidät vaikeuksiin. Tähän päivään asti Jumala on auttanut meitä. Willistonilaisilla on monia rukouksia. Minun rukoukseni ovat monet. Haluan pysyä matkalla tässä valtakunnassa. Haluan olla kuuliainen ja laittaa minkä tahansa lahjan, joka minulla on, vaihtopöydälle. Uskon lujasti, että tällä hetkellä elämässäni ei ole epäilystäkään siitä, että äiti on se kaunis morsian. Se on edessäni vielä tänäänkin. Rukoilen Jumalaa, ettei se koskaan olisi toisin. Haluaisin kuulla evankeliumin. Saanko uskoa syntini anteeksi? [14:13]

Keith Hillukka: Minulla on kynä ja paperia. Nostakaa vain kätenne, niin kirjoitan nimenne ylös. Jatketaan siitä. Haluan kehottaa kaikkia olemaan vapaita.

Paul Plyvainen, Elk River, aiemmin Minneapolisista [15:45]: Olen Paul Pylvainen Elk Riveristä. Olen aiemmin Minneapolisista. Keith, raportissasi, jonka annoit Phoenixista, oli jotakin. Se pysäytti minut. Jos sinulla on se mukanasi, lukisitko sen uudelleen?

[16:05]

Keith Hillukka [puheenjohtaja]: ”Muutaman viime vuoden aikana vihollinen on yrittänyt kylvää hämmennyksen, epäilysten ja jakautumisen siemeniä seurakuntaamme. Meillä on ollut monia seurakunta[kokouksia] ja yksityisiä keskusteluja, joissa on tuntunut siltä, että puhutaan uutta ja erilaista sanomaa. Aiheita on ollut monia. Näyttää olevan painotusta tietoon ja Raamatun yksilölliseen tulkintaan. On sanottu: todista minulle, että olen väärässä. Näyttää myös olevan painotusta Kristuksen seurakuntajärjestykseen ja julkisten asioiden hoitamiseen ja Kristuksen seurakuntajärjestyksen täydelliseen noudattamiseen sen sijaan, että hoidettaisiin asioita, jotka olisivat tärkeimpiä. On jopa sanottu, että Jumalan valtakunta on opettanut väärin monta vuotta. Olemme myös huomanneet enemmän erillisyyttä. Ihmiset kokoontuvat erillisiin ryhmiin seurojen jälkeen. Toistaiseksi seurakuntamme keskusteluissa on ollut vapaata ja avointa keskustelua.” [17:10]

Paul Pylvainen, Elk River: Voin samaistua moniin noista kohdista. Painotus tietoon tuli mieleeni. Muistan erään veljen, joka kerran kertoi minulle. Herätyksen alkuvuosina monet ihmisistä eivät osanneet lukea eivätkä kirjoittaa. Mutta kun he kuulivat evankeliumin sanoman, jossa oli Jumalan elävä henki ja Jumalan elävä sana, se toi elämän heidän sydämeensä – uskon. Haluaisin pyytää evankeliumia. [17:57]

[18:10]

Keith Hillukka, Phoenix: Otin viime vuoden aikana oppia rakkaalta veljeltäni Arvin Pirnessiltä. Hän oli ohjaamassa keskusteluiltaa. Hän sanoi, että hänellä oli paljon kärsivällisyyttä ja että hän voisi seistä siellä pitkään. Yleensä minä tulen kärsimättömäksi. Mutta aion noudattaa hänen neuvoaan. Tämä on meidän keskustelumme. Minä olen täällä ohjaamassa sitä.

[19:06]

Ray Waaraniemi, Rockford: Ajattelin juuri, että auttaakseni keskustelua etenemään olen samaa mieltä Keithin [Hillukka] kanssa siitä lähestymistavasta. Jos voisimme kuulla niiltä, jotka ehkä tuntevat, että eroja on. Olen ajatellut tätä. Olemme kuulleet, että Pohjois-Amerikan kristillisyydessä on lakihenkisyyttä. Mielestäni olisi hyvä, jos joku tuntee niin, että hän ilmaisisi, miksi hän tuntee niin. Mitä esimerkkejä [lakihenkisyydestä] on? Sama koskisi väärää rippioppia ja joitakin muita kohtia, joista olemme kuulleet. Mielestäni meidän pitäisi kuulla joitakin esimerkkejä näistä, jotta ymmärtäisimme, mistä se ajatus tulee. [20:18]

[20:48]

Dan Parks, Menahga: Tässä Dan Parks Menahgasta. On kehotus olla vapaa eikä pelätä sanoa sanottavaansa, vaikka ei ehkä olisikaan samaa ymmärrystä. Mieleeni tuli kohta Jumalan sanasta, joka on apostoli Paavalin kirjeestä korinttilaisille. Kolmannessa luvussa sanotaan näin. ”Sillä me olemme Jumalan työtovereita; te olette Jumalan viljelysmaa, Jumalan rakennus. Sen Jumalan armon mukaan, joka minulle on annettu, minä olen viisaana rakentajamestarina laskenut perustuksen, ja toinen rakentaa sen päälle. Mutta katsokoon kukin, miten hän sen päälle rakentaa. Sillä muuta perustusta ei kukaan voi laskea kuin se, joka on laskettu, joka on Jeesus Kristus. Jos joku rakentaa tämän perustuksen päälle kultaa, hopeaa, kalliita kiviä, puuta, heinää, olkia, jokaisen työ on tuleva ilmi; sillä se päivä on sen osoittava, koska se ilmestyy tulessa; ja tuli koettelee, millainen kunkin työ on. Jos jonkun työ, jonka hän on sen päälle rakentanut, kestää, hän saa palkan. Jos jonkun työ palaa, hän kärsii vahingon; mutta hän itse pelastuu, kuitenkin niin kuin tulen läpi.” [1. Kor. 3:9–15] Tuli on minun uskoakseni Pyhän Hengen tuli, joka on täällä tänään. Jumala tuntee sisimmät ajatuksemme. Emme voi salata sitä taivaalliselta Isältä. On tärkeintä, että olisimme avoimia emmekä pelkäisi edes kärsiä vahinkoa, jos se merkitsee sitä, että pysymme Jumalan lapsena. Olkaa siis vapaita, veli ja sisar. Olette hyvässä paikassa. Jos teillä on väärinymmärryksiä ja virheitä, tämä on paras paikka saada ne hoidetuiksi. Minäkin haluaisin kuulla evankeliumin. [23:25]

[23:38]

Rocky Sorvala, Rockford: Rocky Sorvala Rockfordin seurakunnasta. Olen iloinen kuullessani kehotuksen sanoa täällä mielipiteensä. Kuten missä tahansa ryhmässä, näyttää olevan vähemmistö. Ja näyttää olevan enemmistö. Minäkin kehottaisin teitä Minneapolisin ja Wolf Laken seurakunnista tuomaan täällä Jumalan seurakunnan rakkauden läsnäollessa esiin ne asiat, jotka ovat mielessänne. Olette lähettäneet kirjeitä, joissa vetoatte Pohjois-Amerikan Siioniin. En tiedä, kuinka kauas kirjeet ovat ulottuneet. Mutta ne ovat menneet kaikkialle Pohjois-Amerikan Siioniin. Pyysitte, että auttaisimme. Tiedän, että tämä kokous koottiin auttamista varten. Ehkä se ei koske vain niitä kahta seurakuntaa. Vaan se voi olla kuka tahansa muu – mistä seurakunnasta tahansa tulettekin. Tiedätte, että siellä [teidän seurakunnassanne] on hengellisiä taisteluja. Kuten muut, jotka puhuivat ennen minua, kehotan teitä, olkaa hyvät ja vuodattakaa sydämenne. Kokoonnumme tänne auttamaan toisiamme uskonelämässämme. Me kaikki tarvitsemme apua ymmärtämiseen, jotta näkisimme, missä saatamme nähdä asioita väärin. [Tarvitsemme] rohkaisua ystäviltämme, kuten Jeesus sanoi. Sen vuoksi olemme täällä. Se johtuu seurakunnan rakkaudesta teidän kuolemattomaan sieluunne ja iankaikkiseen elämäänne. Käytännön asian lisäksi meillä on täällä laaja edustus Pohjois-Amerikan johtokunnista ja puhujista. Tiedän, että tekin olette täällä huolienne ja kysymystenne kanssa. Olemme kuulleet, että aiheita – hengellinen väkivalta, jatkuva anteeksiantamus ja ne asiat. Kehottaisin teitä avaamaan sydämenne. Tiedän seurakunnan palvelijana, että jotkut teistä tuntevat Raamatun paljon paremmin kuin minä. Pystytte ilmaisemaan selkeästi, mitä teidän tarvitsee sanoa tai haluatte sanoa. Tämä on foorumi teille. Olkaa hyvät ja pankaa pois lihalliset huolenne siitä, että olette yksin puhuessanne. Olette täällä veljien keskellä. Meidän täytyy kuulla, mitkä teidän huolenne ovat, jotta voimme yhdessä auttaa teitä, tai auttaa meitä. Auttaa kaikkia täällä. Minäkin tunnen oman lihani ja heikkouteni. Saanko kuulla evankeliumin? [27:40]

[28:08]

Loren Hillukka, Elk River, lauantai-iltapäivänä 7. toukokuuta 2021: Arastan avata suuni. Kuten joskus huomaan, on vaikea istua hiljaa. On parempi puhua kuin yrittää pitää se sisällään. Eräs ajatus, joka on viime aikoina kulkenut mielessäni, on se asia, miten jotkut [ihmiset] – minun mielestäni – ovat taistelleet niin aktiivisesti [vastaan] mitä tahansa yritystä hoitaa puhujia tai seurakunnan yritystä poistaa joku puhujan tehtävästä. Kerroin tämän ajatuksen pienemmässä kokouksessa, jossa oli joitakin jokaisesta eteläisen Minnesotan johtokunnasta sekä joitakin ihmisiä Minneapolisin johtokunnasta. Muistan oikein hyvin, kun Elk Riverin seurakunta pyysi minua palvelemaan [puhujana]. Lihani oli, ja on yhä, hyvin vahva. Se kertoo minulle tarkalleen, mitä olen – syntinen ja vajavainen ihminen. On jatkuvaa taistelua yrittää olla kuuliainen Jumalan tahdolle. Kun mietin niitä tilanteita, joissa joitakuita on pyydetty lopettamaan palveleminen ja yksinkertaisesti istumaan penkissä. Olemme nähneet, että on ollut ihmisryhmiä, jotka ovat hyvin äänekkäästi vastustaneet näitä seurakunnan hoitamisen yrityksiä. Samalla tavalla kuin lihani taisteli, ja taistelee yhä, sitä vastaan, että olen tänään puhuja, voin vain kuvitella, että perkele ottaisi päinvastaisen kannan ja saisi lihani taistelemaan – miksi minun pitäisi lopettaa palveleminen? Minut kutsuttiin. Keitä he ovat käskemään minua lepäämään? Jos on puhuja, joka kamppailisi sen asian kanssa, voin vain kuvitella, kuinka paljon vaikeammaksi se kamppailu muuttuisi, kun ihmiset tukevat ja pönkittävät sinua. [He] kokoavat ryhmää ympärillesi. Omissa silmissäni tämä ei ainoastaan tee asiasta vaikeampaa sen puhujan omalle uskonelämälle, vaan se aiheuttaa hämmennystä ja jakautumista Jumalan valtakunnassa, kun näkee ihmisryhmien alkavan seurata ihmistä. Loppujen lopuksi sitä se on. Se on Jumalan tahtoa vastaan toimimista, kuten kuulimme esityksessäkin. Joka on kutsuttu palvelemaan, hänet voidaan myös kutsua lepäämään. Teitä, jotka olette aktiivisesti osallistuneet tällaiseen toimintaan, pyytäisin nöyrästi kuuntelemaan ja katsomaan, mitä tekonne aiheuttavat. Se ei koske vain sitä puhujaa, vaan se koskee teitä ja muita, jotka eivät myöskään ymmärrä, miksi sellaisella olisi lepoaika.

Loren Hillukka, Elk River, Saturday afternoon on May 7, 2021: I am timid to open my mouth. As I sometimes find, it is difficult to sit still. It is better to speak rather than to try and hold it in. One thought that has been going through my mind recently is the matter of how some [people] – in my mind – have battled so actively [against] any attempt to care for ministers or an attempt by a congregation to remove someone from the office of speaking. I shared this thought at a smaller meeting where there were some from each southern Minnesota board, as well as some people from the Minneapolis board. I very much remember when the Elk River congregation asked me to serve [as a minister]. My flesh was, and still is, very strong. It is telling me exactly what I am – a sinful and faulty human being. It is a constant battle to try and be obedient to God's will. When I ponder the situations where some have been asked to stop serving and to simply sit on the bench. We have seen where there have been groups of people who are very vocally against these attempts for care by the congregation. In the same way that my flesh battled, and still battles, being a speaker today, I can only imagine that the devil would take the opposite stance and cause my flesh to battle – why would I need to stop serving? I was called. Who are they to tell me to rest? If there is a minister who would struggle with that matter, I can only imagine how much more difficult that struggle would become when you have people supporting you and propping you up. [They are] gathering a group around you. In my own eyes, not only does this become more difficult for that minister’s own life of faith, but it causes confusion and division in God's Kingdom, when you see groups of people begin to follow man. In the end, that is what that is. It is going against the will of God, even as we heard in the presentation. One who has been called to serve, he may also be called to rest. For those who have been actively participating in this type of activity, I would humbly ask you to listen and see what your actions are causing. It is not just for that minister, but it is for you and others who also don't understand why such a one would have a time to rest.

Ajattelin myös sitä, miten tärkeää on olla avoin kirja Jumalan seurakunnan edessä. Se on jotakin, mikä on erityisen tärkeää puhujana, jonka seurakunta on kutsunut palvelemaan. Se on myös hyvin tärkeää johtokunnan jäsenille ja kokousedustajille ja jokaiselle uskovaiselle. Koska usko on Jumalan antama lahja. Se ei ole jotakin, kuten Paavali kirjoittaa, kivitauluihin kirjoitettua. Vaan se on kirjoitettu ihmisten lihallisiin sydämiin. Kun voimme olla avoimia toistemme kanssa ja olla vapaita ja puhua, mitä sydämessämme ja mielessämme on, nojaamatta kokonaan kirjoituksiin tai lausumiin, edes Raamatusta, vaan voimme puhua omasta sydämestämme ja ymmärryksestämme. Vasta silloin joku toinen voi kuulla, missä olemme. Ja myös yrittää hoitaa meitä. Niin monissa näistä asioista, joita näimme esityksessäkin – opinkohdissa – voi olla hyvin vaikea erottaa, missä on ero. Mutta voimme myös selvästi nähdä, missä hedelmät ovat erilaisia. Jeesus Vuorisaarnan lopussa, hän puhui tästä. Te tunnette toisenne hedelmistänne. Muut voivat puhua niistä käytöksen ja kommenttien hedelmistä, joita on ilmennyt kokouksissa, erityisesti kokouksissa vuosien varrella Minneapolisissa. Minä voin puhua viimeisimmästä seurakunnan keskustelusta Elk Riverissä. Toimme viimeaikaiset kirjeet Minneapolisista seurakunnan eteen. Oli myös kirje, jonka Menahga oli kirjoittanut Wolf Lakelle. Toive oli samanlainen kuin viime syksynä eteläisen Minnesotan kokouksen [Monticellossa 6. lokakuuta 2020] jälkeen. Ne [ihmiset], jotka olivat kokouksessa, olivat yhtä mieltä ja yhtä henkeä. Olisi hyvä pitää tauko puhujien lähettämisessä Minneapolisiin sen hyvin näkyvän hajaannuksen jälkeen, joka tapahtui siinä seurakunnassa. Jopa Elk Riverin seurakunnan keskustelussamme on paljon kysymyksiä siitä [päätöksestä]. Oli hyvin vaikea asia käsittää, ettemme lähettäisi puhujia jonnekin. Mutta loppujen lopuksi seurakunta halusi seurata sitä, mihin Pyhä Henki oli johdattanut. Sanoisin, että kaikki paitsi aivan muutama olivat tyytyväisiä jättämään sen siihen. Ymmärrys oli, että Minneapolisin seurakunnassa oli hengellisiä vaikeuksia ja hengellisiä ongelmia. Ja tauko puhujien lähettämisessä oli nuhtelun muoto. Se ei ollut vihaa, hylkäämistä, vaan nuhde on rakkautta. Suurin rakkauden teko, jonka uskovainen voi osoittaa toiselle – rakkaus toisen kuolematonta sielua kohtaan – että voi ottaa sellaisen askeleen. Yrittää saattaa heidän tietoisuuteensa, kuinka vakava tilanne oli. Kyse ei ole vain siitä, että jotkut [ihmiset] lähtivät, kuten ensimmäisessä kirjeessä, jonka Minneapolis lähetti, oli todettu, tunnustamatta syytä siihen.

I also thought of the importance of being an open book in front of God's congregation. It is something that is especially important as a speaker who is called by the congregation to serve. It is also very important for board members and delegates, and for every believer. Because faith is a gift that is given by God. It is not something, as Paul writes, written in stone tablets. But it is written in the fleshly hearts of men. When we are able to be open with each other and to be free, and to speak what is on our heart and mind, not to rely entirely on articles or recitations, even from scripture, but to be able to speak our own heart and understanding. Only then can someone else hear where we are. And also attempt to care for us. So many of these matters that we even saw in the presentation – points of doctrine – can be very difficult to discern where there is a difference. But we can also clearly see where fruits are different. Jesus at the end of The Sermon on the Mount, he talked about this. You will know each other by your fruits. Others can speak to the fruits of behavior and comments that have happened at meetings, especially at meetings over the years in Minneapolis. I can speak most recently to a congregation discussion in Elk River. We brought the recent letters from Minneapolis before the congregation. There was also the letter that Menahga had written to Wolf Lake. The hope was similar to last fall, after the southern Minnesota meeting [in Monticello on October 6, 2020]. Those [people] at the meeting were of one mind and one spirit. It would be good to pause from sending speakers to Minneapolis after that very visible split that happened in that congregation. Even in our Elk River congregation discussion, there are many questions about that [decision]. It was a very difficult matter to comprehend that we would not send ministers somewhere. But in the end, the congregation wanted to follow what the Holy Spirit had guided. I would say all but a very few were content to leave it there. It was the understanding that there were spiritual difficulties and spiritual problems in the Minneapolis congregation. And the pause of sending speakers was a form of rebuke. It was not hatred, rejection, but rebuke is love. The greatest act of love that a believer can show to another – love for one’s undying soul – to be able to take a step like that. Try to bring it to their awareness how serious the situation was. It's not just that some [people] left, as the first letter that Minneapolis sent out had noted, without acknowledging the reason why.

Takaisin siihen seurakunnan keskusteluun Elk Riverissä. Toive oli, että voisimme avoimesti esittää, mitä oli tapahtunut viime syksystä lähtien, ja että seurakunta keskustelisi siitä. Tällaiset Jumalan valtakunnan toimintaan liittyvät asiat eivät ole asioita, joista edes ne, jotka on kutsuttu johtokunnan jäsenen ja puhujan tehtäviin, voisivat vain päättää ja sanella omin päin. On niin tärkeää olla avoin seurakunnan kanssa ja keskustella asioista seurakunnan kanssa. Koska me olemme seurakunnan palvelijoita, emme sen hallitsijoita. Keskusteluiltaan tuli ryhmä ihmisiä Minneapolisista. He päättivät puhua avoimesti. Heidän kommenttinsa olivat ystävällisiä. Se ei ollut riitaisa väittely. Mutta joitakin melko hätkähdyttäviä lausuntoja esitettiin. Eräs lausunto oli, että heillä on nyt rauha Minneapolisissa. Monet seurakunnassamme kommentoivat tätä [lausuntoa]. Kuolemattoman sielun rauha tulee vain, kun omatunto on puhdas. Mutta Jeesus puhuu myös toisen[laisesta] rauhasta. Se on kirjoitettu Johanneksen 14. lukuun. Myös maailmassa on rauha. Se on hyvin vaarallinen paikka, jossa olla. Jos on vastakkain Jumalan valtakunnan [ja] niin monien eri seurakuntien kanssa kaikkialla maailmassa, ja kuitenkin huomaa olevansa rauhassa. Lisäksi sen keskustelun lopussa jotkut nuoristamme, jotka olivat istuneet ruokasalissa, tulivat. Otan tämän esille, koska olen kuullut raportteja, joissa sanotaan toisin. Jotkut nuoristamme tulivat ja kertoivat meille, ettei siellä takana tuntunut kirkolta. Siellä oli ryhmä Minneapolisista, joka ei pystynyt istumaan paikallaan. He kävelivät edestakaisin. Jossakin vaiheessa he huusivat ja kommentoivat Elk Riverin seurakunnan jäsenten puheita. Minuun on ottanut yhteyttä joku, joka ei ollut siellä. Henkilö oli kuullut, kuinka monen käden kautta. Henkilö totesi, ettei häiritsevää käytöstä ollut. Sitä [häiritsevää käytöstä] oli. Nuoret tunsivat sen. Jopa nuori, joka istui kirkkosalissa eikä tiennyt, mitä ruokasalissa tapahtui, kysyi kotimatkalla äidiltään: oliko Elk Riverissä tappelu? Nämä ovat merkkejä siitä, ettemme ole ykseydessä. Kun yritin päättää sen illan, vapisin, mutta puhuin sinä iltana hyvin suoraan. Myöhemmin samana iltana kysyin joiltakin teistä Minneapolisin jäsenistä: Aiheutinko pahennusta? Koska olen taas kuullut kommenttien palaavan. Minun puheeni ja monet muut puheet olivat huonoja, kauheita puheita. Mutta asetin itseni seurakunnan eteen loppusanoissani. He tulivat ja vakuuttivat minulle. He tarvitsivat kuulla sen yksinkertaisen uskon julistuksen illan päätteeksi, koska oli kuultu kaksi hyvin erilaista ääntä. Se tuo meidät takaisin asiaan. Kun kuulemme kaksi erilaista raporttia kokouksista, olivatpa ne seurakuntakokouksia tai laajempia kokouksia tai keskusteluja, Jumalan Henki ei anna kahta erilaista näkökulmaa. Jopa kaukaiset seurakunnat ovat kuulleet. Minulle soitti viime viikolla eräs henkilö. Hän kysyi joitakin niistä kysymyksistä siitä kokouksesta. He eivät väitelleet eivätkä kiistelleet, he vain kysyivät, mitä oli tapahtunut. He olivat itse kuulleet erilaisen tarinan. Kun kokouksista levitetään tällä tavalla erilaisia tulkintoja, se ei ole ykseyden työtä. Rukoilisin, että ne, jotka ovat olleet samanlaisissa tilanteissa, voisivat kertoa, miksi he tunsivat tietyllä tavalla. Meidän täytyy puhua avoimesti. Meidän täytyy jopa panna ylpeys syrjään. Entä jos olemme väärässä? Meidän täytyy asettaa itsemme Jumalan seurakunnan eteen, jotta jos olemme väärässä, meitä voidaan hoitaa. Saanko syntini ja epäilykseni anteeksi? [43:37]

Back to that congregation discussion in Elk River. The hope was that we could openly present what had been going on since last fall, and to have the congregation discuss it. These types of matters of the workings of God's Kingdom are not things that even those who are called into the duties of being a board member and ministers can just decide and dictate on their own. It is so important to be open with the congregation and to discuss matters with the congregation. Because we are servants of the congregation, not rulers over it. There was a group of people from Minneapolis that came to the discussion evening. They chose to speak openly. Their comments were cordial. It was not a contentious debate. But there were some rather startling statements made. One statement was that they are at peace in Minneapolis now. There were many in our congregation who commented on this [statement]. Peace of an undying soul only comes when the conscience is clean. But Jesus also speaks of a different [kind of] peace. It is recorded in John chapter 14. There is also peace in the world. It is a very dangerous place to find oneself. If you are in opposition with God's Kingdom [and with] so many different congregations all throughout the world, yet you find yourself at peace. Also, at the end of that discussion some of our youth came who had been sitting in the cafeteria. I bring this up because I have heard reports stating otherwise. Some of our youth came and told us that it did not feel like church back there. There was a group from Minneapolis who were unable to sit still. They were pacing up and down. At some point, they were hollering and commenting on speeches by Elk River congregation members. I have been reached out to by someone who was not there. The person had heard how many hands down the line. The person stated that there was no disruptive behavior. There was [disruptive behavior]. The youth felt it. Even the youth who were sitting in the sanctuary and did not know what was going on in the cafeteria, he asked his mother on the way home: was there a fight in Elk River? These are indications that we are not in unity. As I tried to close that evening out, I trembled but I spoke very directly that evening. Later that evening, I asked some of you Minneapolis members: Did I cause offense? Because I have again heard comments coming back. My speech and several other speeches were bad, terrible speeches. But I put myself in front of the congregationIn in my closing remarks. They came and reassured me. They needed to hear that simple proclamation of faith to close the evening out because two very different voices had been heard. It brings us back to the point. When we hear two different reports from meetings, whether they are congregation meetings or broader meetings or discussions, God’s Spirit does not give two different points of view. Even when far away congregations have heard. I had one person who called me last week. He asked some of those questions about that meeting. They did not argue or debate, they just asked what had happened. They had been hearing a different story themselves. When different interpretations of meetings are spread around like this, it is not the work of unity. I would pray that those who have been in similar situations would be able to share why they felt in a certain way. We need to speak openly. We even need to put pride aside. What if we are wrong? We need to put ourselves before God's congregation, so if we are wrong that we can be cared for. Can I have my sins and doubts forgiven? [43:37]

[43:50]

Bruce Johnson, Wolf Lake, 7. toukokuuta 2021: Voin yhtä hyvin puhua aikaisin, ennen kuin menetän rohkeuteni. Aluksi haluaisin selventää. Aiemmin esitettiin lausunto, että Wolf Laken veljet ovat sanoneet, ettei Pyhä Henki ole ollut aiemmissa kokouksissa. Se otettiin esille viimeisessä kokouksessamme Menahgassa. Luulin, että selvensin sen siellä. En ole koskaan kuullut sanottavan, ettei Pyhä Henki olisi ollut siellä [kokouksessa]. Pyhä Henki on siellä. Mutta myös sielunvihollinen on läsnä jokaisessa kokouksessa. En siis ollut samaa mieltä siitä lausunnosta. Joka tapauksessa, jatketaan. Tästä aikajana-asiasta. Minun täytyy sanoa, että niissä kokouksissa, joita Wolf Lakella on ollut LLC:n veljien kanssa, olemme keskustelleet vain kolmesta asiasta. [Yksi koski] raittiutta. Kolmannessa kokouksessa [LLC:n ja Wolf Laken välillä] olimme samaa mieltä ja sanoimme aamen. Ainoat kaksi muuta asiaa, joista olemme koskaan keskustelleet, ovat anteeksiantamus ja vanhurskauden vaate. Kai olimme eri mieltä [niistä aiheista]. Anteeksiantamuksen kysymyksessä, olisiko koskaan aikaa [jolloin anteeksiantamusta ei saarnattaisi]? En tiedä, miten sen sanoisin. Olimme samaa mieltä Jeesuksen sanoista, että antaisimme aina anteeksi. Onko aikaa vai ei koskaan aikaa vai voisiko olla aika, mielestäni jätämme sen Jumalan piiriin. Mielestäni tarkoitus on, että meidän pitäisi aina antaa anteeksi rukoillen, että Jumala johdattaa meitä. Jätämme sen asian Jumalan päätettäväksi. Vanhurskauden vaatteesta: viimeisessä kokouksessa LLC:n kanssa Brainerdissa eräs Wolf Laken veljistä selitti, miten hän uskoo vanhurskauden vaatteesta, joka on Kristuksen vaate. [Hän sanoi,] sitä eivät meidän syntimme voi tahrata. Voimme menettää vaatteen, mutta meidän syntimme eivät voi tahrata sitä. Se on puhdas ja pyhä. Mutta kommentti pöydän toiselta puolelta oli – paremman sanan puutteessa – tietenkin [vaate] voi tahraantua meidän synneistämme. Ne ovat ainoat kaksi asiaa, joista olemme olleet eri mieltä. Sen jälkeen on ollut muitakin asioita. Mutta halusin vain tuoda tämän esiin kokouksistamme. Henkilökohtaisesti minusta tuntuu, että puhujamme ovat seurakuntamme rakkaudessa. He puhuvat oikein. Kutsujen peruminen [puhujilta] on väärin. Meillä oli kokous, kun koko LLC:n johtokunta tuli Wolf Lakeen [joulukuussa 2019]. Seurakuntamme jäsenet anoivat heiltä. Mikä oli se ”toinen ääni”, josta kirjoititte Voice of Zionissa ja verkkosivustollanne? Mikä se ”toinen ääni” on? Kysymykseen ei koskaan vastattu. Henkilökohtaisesti siis uskon, että Kristuksella on rakastavat käsivartensa seurakuntamme ympärillä. [Kristus] tuntee meidät nimeltä. [47:53]

Bruce Johnson, Wolf Lake on May 7, 2021: I might as well speak early [on] before I lose my courage. To start out, I would like to clarify. There was a statement made earlier that the Wolf Lake brothers have said the Holy Spirit has not been in the previous meetings. It was brought up in our last meeting in Menahga. I thought that I clarified it there. I have never heard it said that the Holy Spirit was not there [in the meeting]. The Holy Spirit is there. But also the enemy of souls attends every one of the meetings. So, I did not agree with that statement. Anyhow, going on. On this time-line issue. I would have to say that the meetings that Wolf Lake has had with the LLC brothers, we have only discussed three items. [One was about] abstinence. At the third meeting [between LLC and Wolf Lake] we agreed and said amen. The only other two items that we have ever discussed are forgiveness and the robe of righteousness. I guess that we disagreed [on those topics]. On the issue of forgiveness, would there ever be a time [when forgiveness would not be preached]? I don't know how to say it. We agreed with the sayings of Jesus that we would always forgive. Whether there is a time or never a time or could be a time, I think we leave that in God's realm. I think that the intent is that we should always forgive with the prayer that God is guiding us. We leave it to God to decide that matter. On the robe of righteousness, in the last meeting with LLC in Brainerd, one of the Wolf Lake Brothers explained how he believes about the robe of righteousness, which is Christ’s robe. [He said], it cannot be stained by our sins. We can lose the robe, but it cannot be stained by our sins. It is pure and holy. But the comment from the other side of the table was – for a lack of better words – of course [the robe] can be stained with our sins. Those are the only two items that we have disagreed on. There have been other things since then. But I just wanted to bring this out about our meetings. For me personally, I feel that our speakers are in the love of our congregation. They speak correctly. The disinviting [of speakers] is wrong. We had a meeting when the entire LLC board showed up in Wolf Lake [in December 2019]. Our congregation members pleaded with them. What was the “different voice” that you wrote about in the Voice of Zion and on your website? What is that “different voice”? The question was never answered. So, for me personally, I believe that Christ has his loving arms around our congregation. [Christ] does know us by our name. [47:53]

[48:18]

Tim Kesti, Monticello, perjantai-iltapäivänä 7. toukokuuta 2021: Ensinnäkin haluaisin kuulla evankeliumin. Odottaessani tätä päivää, joka on ollut mielessäni monta viikkoa, minulla on ollut siitä ajoittain epäilyksiä. Ja toisinaan minulla on ollut ilon välähdyksiä siitä, että voisimme kaikki olla yhdistyneinä yhdeksi. Että parannus ja iloitseminen tapahtuisivat. Silloin meidän ei tarvitsisi tulla takaisin huomenna. Ehkä voisimme tulla takaisin ja laulaa ylistyslauluja lauluseuroissa tai jotakin sen kaltaista. Mieleeni tulee eräs Raamatun kohta, joka koskee täydellisessä hengessä yhdistyneenä olemista. Se on ensimmäisessä Korinttilaiskirjeessä. ”Mutta minä kehotan teitä, veljet, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimen kautta, että te kaikki puhuisitte samaa ja ettei teidän keskuudessanne olisi riitaisuuksia, vaan että olisitte täydellisesti yhdistyneet samassa mielessä ja samassa ajatuksessa.” [1. Kor. 1:10] Se Raamatun kohta on ollut paljon mielessäni, varsinkin kun kuulen, mitä juuri puhuttiin [Bruce Johnsonin taholta]. On selvästi jakautumista. Syy, miksi sanon sen: Me olemme LLC. Viime puheessa viitattiin siihen, että se oli ”teidän” verkkosivustollanne. Me kaikki olemme LLC. Jos olisimme täydellisesti yhdistyneet, meillä ei olisi sellaista keskustelua. Olisi niin, että olemme yhtä. Meillä oli seurakuntakokous Monticellossa, jossa keskusteltiin viimeaikaisesta kirjeestä, joka tuli Minneapolisista. Pidämmekö tauon puhujien lähettämisessä Minneapolisiin? Siinä kokouksessa oli pari kommenttia, jotka tulivat parilta jäseneltämme. Mieleeni jäi, kun eräs sisar sanoi. Jos kodissani ja perheessäni lyhyessä ajassa – viikon kuluessa – yli puolet perheestä lähtisi, eikö olisi luonnollinen kysymys kysyä: Mitä olen tehnyt väärin? Herra, olenko se minä? Olisi niin luonnollista kysyä sitä kysymystä: Teinkö jotakin väärin? Jos et tehnyt, lyhyessä ajassa tulisi ilmi, ettei mitään väärää ollut. Eikö olisi luonnollista kysyä? Eräs veli mainitsi samassa kokouksessa: näyttää siltä, että läsnä on kaksi henkeä. Hän totesi: molemmat voivat olla väärässä, mutta molemmat eivät voi olla oikeassa. Se kosketti minua aika lailla, kun kuulin sen. Se on totta. Palaan Raamatun kohtaan Korinttilaiskirjeessä. Jos olisimme täydellisesti yhdistyneet sydämestä sydämeen uskovaisina, emme olisi täällä ja keskustelemassa juuri tästä asiasta. Minulle henkilökohtaisesti ei ole aina selvää, mitkä ovat opilliset erot. Uskon, että Jumala on sallinut [meille] kärsivällisyyttä. Raamattu mainitsee kärsivällisenä olemisen. Uskon, että siihen on hyvä syy. Kärsivällisyys antaa hedelmien kasvaa. Sekin on Raamattua. Meidät tunnetaan hedelmistämme. Hedelmät voivat tulla esiin äänekkäästi tai hienovaraisesti. Minua muistutettiin, ja myöhemmin pidin sitä hedelmänä. Joku totesi, että on vaara pitää uskoa liian lähellä. Se kommentti ei tuntunut minusta hyvältä. Puhuin huolestani erään veljen kanssa. Hän sanoi, että jatka sitä, mitä olet tehnyt. Koskaan ei ole vaaraa pitää uskoa liian lähellä. Sanoisin, että se kommentti on ihmisen hengen hedelmä. Uskon, että tänään on täydellinen tilaisuus tunnustaa uskomme ja se, miten uskomme. Ja meitä voidaan muistuttaa, jos se ei ole sopusoinnussa Jumalan seurakunnan kanssa. Voimme iloita, jos se on sopusoinnussa [seurakunnan kanssa]. [53:25]

Tim Kesti, Monticello, Friday afternoon on May 7, 2021: First off, I would like to hear the gospel. In anticipation of this day, which has been on my mind for many weeks, I have had doubts about it at times. And other times I have had flashes of joy when we could be all joined together as one. That repentance and rejoicing would take place. Then we wouldn't have to come back tomorrow. Maybe we could come back and sing songs of praises at song services, or something of that nature. There is one portion of scripture that comes to mind in regards to being joined in the perfect spirit. It is in the First Corinthians. “Now I beseech you, brethren, by the name of our Lord Jesus Christ, that ye all speak the same thing, and that there be no divisions among you; but that ye be perfectly joined together in the same mind and in the same judgment.” [1 Cor. 1:10] That part of scripture has been on my mind quite a bit, especially when I hear what was just spoken [by Bruce Johnson]. There is clearly division. The reason why I say it: We are the LLC. In the last speech it was indicated that it was on “your” website. We are all LLC. If we are perfectly joined together, we would not have that kind of dialogue. It would be that we are one. We had a congregation meeting in Monticello to discuss the recent letter that came from Minneapolis. Do we pause from sending ministers to Minneapolis? During that meeting there were a couple of the comments that came from a couple of our members. It stuck in my mind when one sister said. If in my home and family in a short period of time – over the course of a week – over half of the family left, wouldn't it be a natural question to ask: What have I done wrong? Lord, is it I? It would be so natural to ask that question: Did I do something wrong? If you did not, it would be revealed in a short period of time that there was nothing wrong. Wouldn't it be a natural thing to ask? Another brother mentioned in the same meeting: it appears that there are two spirits present. He stated: both can be wrong but both cannot be right. It hit me quite a bit when I heard that. It is true. I go back to the scripture portion in Corinthians. If we were perfectly joined from heart to heart as believers, we would not be here and visiting about this exact matter. For me personally, it is not always clear what are the doctrinal differences. I think that God has allowed [for us to have] patience. The Bible mentions being patient. I think there is a good reason for that. Patience allows the fruits to bear. It is also scripture. We are known by our fruits. The fruits may come out in loud or in subtle ways. I was reminded, and later I viewed it as a fruit. There is the danger of holding Faith too close, someone stated. That comment did not sit well with me. I talked about my concern with one brother. He said to keep doing what you have been doing. There's never a danger of holding faith too close. I would say that the comment is a fruit of one’s spirit. I think today is a perfect opportunity to confess our faith and how we believe. And we can be reminded if it is not in alignment with God's congregation. We can rejoice if it is in alignment [with the congregation]. [53:25]

[53:40]

Neil Waaraniemi, Menahga: Keith [Hillukka], mainitsit Phoenixin raportissa, että joku on sanonut: Todista, että olen väärässä. Minulle tuli mieleen eräs tapaus puhujien leiriltä [huhtikuu 2018]. Eräs veli vertasi tilannettaan Martti Lutherin tilanteeseen. Kun Luther oli paavin edustajien edessä, hän sanoi, että ellette näytä minulle Raamatulla, missä olen väärässä, en peru enkä tee parannusta. Tämä veli, jota Jumalan seurakunta oli rakkaudessa nuhdellut, sanoi, että ellette näytä minulle Raamatulla, missä olen väärässä, en tee parannusta. Rakkaat veljet ja sisaret, pidämmekö Jumalan seurakuntaa, kuten näimme Jimin [Frantti] esityksen viimeisessä diassa, kultaisena lampunjalkana, meidän kaikkien äitinä, joka on erehtymätön? Jos asettaisit itsesi niin korkealle jalustalle, kun Jumalan lapset nuhtelevat meitä synnistä, ja pyydämme todisteita kuin olisimme oikeudessa, olemme vaarallisessa paikassa. Meitä on lapsuudesta asti opetettu, että Jumalan ja hänen seurakuntansa edessä olisimme nöyriä ja haluaisimme kuulla Hyvän Paimenen ääntä. Kun joku voi sanoa Jumalan valtakunnalle – todista se minulle – asiat ovat hyvin väärin. Unohdin sanoa tämän puheeni alussa. Terveisiä vaimoltani. Kävin eilen Kermit Ylitalon luona. Hän on huolissaan näistä asioista. Hänkin halusi lähettää terveisensä [tähän kokoukseen]. Saanko kuulla evankeliumin? [56:33]

Keith Hillukka: Luen viestin, jonka joku lähetti. Adrian, oliko tämä vain kommenttina? Se on Galen Keplingeriltä Longview'stä.

[57:01]

Galen Keplinger: ”Eräs LLC:n johtokunnan jäsen kertoi minulle, että eräs toinen puhuja antaa anteeksi liikaa, ja se puhuja on sen jälkeen istunut alas... kuka päättää tasapainon siitä, mikä on liikaa anteeksiantamusta? En kuullut sitä sanomaa liiasta anteeksiantamuksesta... Uskon, että puhujille annetaan erilaisia lahjoja ja me otamme ne vastaan eri tavoin tarpeen mukaan...En ole samaa mieltä siitä painostuksesta, että heidät saataisiin istumaan...Haluan keskustelut ensin... sitten jos tarve istua on yhä olemassa... olkoon niin…”

[57:40]

Craig Simonson, Spokane: Olen Craig Simonson Spokanesta, Washingtonista. Toivottavasti saan ajatukseni koottua järkevällä tavalla, niin että useimmat ihmiset ymmärtävät. Tulin tänne hermostuneena siitä, mitä kuulisin. Olin pelokas: puhuisivatko veljet siitä, mitä minä uskon? Tätä olen uskonut pienestä lapsesta asti, kun istuin vanhempieni polvella. Olin huolissani siitä, että evankeliumin saarnaamisesta tulisi teko Minnesotan uskovaisille. Kuulimme eräässä seurakunnan keskustelussa [Spokanessa], onko Minnesotan seurakunnissa koskaan ollut lannistamista Raamatun lukemisesta? Kun kuuntelin Jim Frantin esitystä, sain lohdutuksen. Sama anteeksiantamuksen sanoma on helposti saatavilla, mutta se ei ole teko. Sitä ei ole koskaan saarnattu tekona. Jos sitä joskus saarnataan tekona, se ei tule Pyhästä Hengestä. Kehotus oli yhä siellä, että lukisimme Raamattua. Me kaikki ymmärrämme, että Raamattu avautuu meille, niin kuin Jumala tahtoo. Emme pelastu ymmärryksen kautta. Emme pelastu menemällä rippi-isän luo. Pelastumme uskomme kautta Kristuksen ristillä tekemän lunastustyön kautta. Uskovaisina tarvitsemme jatkuvaa rohkaisua ja jatkuvia muistutuksia. Minulle se on jatkuvaa heikkouteni ja köyhyyteni tunnustamista. Synnit, joihin lankean, eivät tuomitse minua, jos en ole hoitanut niitä. Olen yhä uskovainen ja vaellan uskovaisena. Olen taivaskelpoinen kaikkina aikoina. Kristuksen veri on peittänyt minut, ja se peittää minut. [1:00:27]

[1:00:45]

Jeff Raisanen, Alaska: Bruce Johnson on setäni. Bruce, tätä ei ole suunnattu sinulle henkilökohtaisesti. Haluaisin kuulla Wolf Laken tai Minneapolisin jäseniltä tai muilta, jotka eivät ole tunteneet Pyhää Henkeä joissakin näistä kokouksista. Olen puhunut perheenjäsenten ja rakkaiden uskonveljien kanssa, jotka ovat osallistuneet kokouksiin. He ovat olleet samaa mieltä lukuisten seurakuntien kanssa, mutta eivät ole olleet samaa mieltä Wolf Laken tai Minneapolisin ryhmien kanssa. Haluaisin tietää, ettekö pysty kuulemaan Pyhää Henkeä. On vaikea koota ajatuksiani. Luulen, että kaikki kärsivät siitä. Kaikki esitetyt kommentit. Viimeinen kokous, joka pidettiin tässä [Monticellon] kirkossa [huhtikuussa 2019]. Osallistuin siihen koko johtokuntamme ja puhujiemme kanssa Alaskasta. Jokainen meistä kuuli erilaisen sanoman. Päivän keskivaiheilla oli pari puhetta, jotka olivat hämmentävämpiä. Ja illan lopussa oli pari puhetta, jotka olivat selvästi erilaisia [kuin muut puheet]. Sanon sen vapisten. En tiedä, miten muuten sen sanoisin, mutta se oli erilainen sanoma. Keskustelimme siitä, kun ajoimme yhdessä takaisin lentokentälle, kun se oli tuoreena mielessämme. Olimme siitä syvästi huolissamme. Mutta iloitsemme myös siitä, että olimme kaikki samaa mieltä. Olen pahoillani, mutta en pysty pitämään itseäni koossa. Saanko kuulla evankeliumin? [1:03:48]

[1:04:00]

Keith Hillukka, Phoenix: Puheenvuorolistamme on avoinna. Mieleeni tuli eräs ajatus. Yhdessä seurakunnista tulleista raporteista on niitä tilanteita, joissa mies ja vaimo käyvät eri seurakunnissa – toinen Minneapolisissa ja toinen jossakin muualla. Minusta näyttää selvältä, että henki ei ole sama. Muuten, miksi ei kävisi samassa kirkossa? Olisi hyvä selvittää, miksi näin on? Minulle ainoa syy voisi olla, että he eivät tunne hengen ykseyttä. Ne, jotka ovat lähteneet Minneapolisin seurakunnasta, ja ne toiset, jotka päättivät, että sinne he menisivät. He [lähtivät Minneapolisista, koska he] eivät tunteneet ykseyttä siinä seurakunnassa, jonka he jättivät. En tiedä, onko kenelläkään ajatuksia siitä. Näyttää siltä, että siitä on käytävä syvempi keskustelu. Kuka haluaisi olla seuraava? [1:05:24]

[1:05:35]

Lars Anderson, Rockford, lauantaina 7. toukokuuta 2021: Kuten olemme kuulleet, on totisesti hyvä olla täällä ja kuulla ojennusta, jos tarvitsemme ojennusta. Minulla ei ole vastausta Keithin [Hillukka] kysymykseen. Miksi toinen puoliso käy Minneapolisissa ja toinen puoliso käy jossakin muualla? Ainoa ajatus, joka tulee mieleen. Ihmiset, jotka käyvät seuroissa yhdessä tai toisessa paikassa, ovat sen mukaan, kuin henki sopii yhteen. On ollut kysymys: mitkä ovat erot? Mikä on se toinen ääni? Minulla ei ole vastausta. Tiedän, että niissä pienissä keskusteluissa, joita olen käynyt, ne, jotka taistelevat, tulevat paikasta ylhäältä. Heillä on enemmän tietoa ja ymmärrystä kuin esimerkiksi minulla. Ei ole sellaista nöyryyden paikkaa, että sanoisi – miten me näemme nämä asiat? Voimmeko olla tarpeeksi nöyriä tajutaksemme, että meillä ei ole vastausta ja että voisimme kääntyä suuremman joukon puoleen. Mutta näin se on [he saattavat sanoa]. Se johtuu tästä ja tästä ja tästä. Nöyryyttä ei ole ollut. Pysyäkseen Jumalan valtakunnassa on pysyttävä pienten lasten kaltaisena. Tiedän, että ihmisinä lihamme voi nousta hyvin helposti. Haluamme olla oikeassa ja pystyä todistamaan kantamme. On Jumalan lahja tulla asetetuksi siihen paikkaan pienenä lapsena ja kuulla opetus. Jos emme ymmärrä sitä opetusta, meidän tulisi olla tarpeeksi nöyriä hyväksymään se opetus. Ajattelen evankeliumia ja sitä, miten se puhdistaa ja parantaa. Pelkään, että joillekin evankeliumista on tullut pelkkiä sanoja. He eivät enää ota sitä sydämeensä. Sanon tämän, koska olen kokenut tämän omakohtaisesti. [perheen tiedot poistettu] Onko se sitä, mitä täällä tapahtuu? Luotammeko omaan tiehemme päästäksemme taivaaseen? Kuuntelemmeko seurakuntaa? Nöyrrytämmekö sydämemme kuulemaan seurakunnan opetusta? Vaikka emme ymmärtäisi, uskokaamme vain ja rukoilkaamme johdatusta, että asiat jonakin päivänä avautuisivat meille. Vuosien varrella on ollut monia kysymyksiä. Olemme keskustelleet monista opillisista eroista. Mutta silti, kun Pyhä Henki on puhunut, on ollut monia, jotka ovat olleet eri mieltä siitä, mitä Pyhä Henki on seurakunnassa noista asioista ilmoittanut. Vaikka ihmiset saattavat sanoa olevansa samaa mieltä, kun sitä tuetaan Raamatulla, uskovatko he sen todella sydämessään? Vai etsivätkö he niitä samanmielisiä ihmisiä, joiden kanssa puhua siitä ja juoruta siitä. Haluavatko he vetää alas niitä, jotka ovat kallisarvoisesti opastaneet heitä? Katsovatko he [hoitajan] vikoja? Pitävätkö he sitä alentuvana pikemminkin kuin hoitamisena? Meidän on asetettava itsemme lapsen paikalle ottaaksemme vastaan ja kuullaksemme äidin nuhteen. Kun voimme uskoa ne [synnit] anteeksi omassa sydämessämme, Jumala on se, joka antaa kasvun. Saanko minäkin kuulla evankeliumin monien epäilysteni ja syntieni tähden? [1:11:13]

Lars Anderson, Rockford, on Saturday May 7, 2021: As we have heard, it is certainly good to be here and to hear corrections, if we need corrections. I don't have an answer for Keith's [Hillukka] question. Why does one spouse attend Minneapolis while the other spouse attends somewhere else? The only thought that comes to mind. People that attend services in one place or the other are as the spirit agrees. There has been a question: what are the differences? What is the other voice? I do not have the answer. I know that in the small discussions that I have had that those who are battling come from a place from above. They have more knowledge and understanding than myself, for example. There is not a place of humbleness to say – how do we see these matters? Can we be humble enough to realize that we do not have the answer and that we could reach out to a bigger group. But this is the way it is [they may say]. It is because of this and this and this. There has not been humbleness. To remain in God's Kingdom, you need to remain as little children. I know that as human beings our flesh can rise up very easily. We want to be right and be able to prove our point. It is a gift of God to be sat in that place as a little child and to hear the instruction. If we do not understand that instruction, we should be humble enough to accept that instruction. I think of the gospel and how it cleanses and heals. I am afraid that for some the gospel has become just words. They do not take it into their heart anymore. I say this because I have experienced this firsthand. [family details omitted] Is that what is happening here? Are we relying on our own way to get to heaven? Are we listening to the congregation? Are we humbling our hearts to hear the instruction of the congregation? Even if we do not understand, just believe and pray for guidance that the matters someday would be opened to us. There have been many questions over the years. We have discussed many doctrinal differences. But yet when the Holy Spirit has spoken, there have been many who have disagreed with what has been revealed by the Holy Spirit in the congregation on those matters. Even though people may say that they agree when it is backed by Scripture, do they really believe that in their heart? Or do they find those like-minded people with which to talk about it and gossip about it. Do they want to drag down those who have preciously instructed them? Do they look at [the caretaker’s] faults? Do they consider it condescending rather than caretaking? We need to put ourselves in the place of a child to accept and hear the rebuke of the mother. When we can believe those [sins] forgiven in our own heart, it is God who will give the increase. For my many doubts and sins, can I hear the gospel, as well? [1:11:13]

[1:11:44]

Carey Simonson, Saskatoon, perjantaina 7. toukokuuta 2011: Jumalan terve! Meitä on kokoontunut Saskatooniin noin kymmenen. Kun olin juuri ottamassa vuoroa, muut sanoivat paljon terveisiä. Oli mukava kuulla eri seurakuntien yhteenvedot ja niiden viestit. [Miten nämä] asiat – käytän sitä yleisessä merkityksessä – ovat vaikuttaneet? Raporteissa kerrottiin – joissakin yksityiskohtaisemmin ja toisissa vähemmän – missä määrin tämä on vaikuttanut heihin. Se on vahvistanut, sanoisin, [LLC:n] johtokunnan heikot rukoukset viime syksynä, kun aloimme keskustella – olisiko nyt aika kutsua koolle tällainen kokous? Tätä kuunnellessa minuun kosketti erityisesti Brucen [Johnson] puhe Wolf Lakesta ja ehkä jossain määrin Minneapolis. Juuri niin minä sen kuulin. Siinä [Wolf Laken] seurakunnassa on ykseys. Ja kuulimme, että Minneapolisissa on nyt rauha. Se kosketti minua, kun olin kuunnellut nuo yhteenvedot yli 30 seurakunnasta. Sitten Jim Frantt esitteli Jumalan seurakunnan. Hän lainasi Lutheria: ”Uskon, että maan päällä on pieni lauma tai yhteisö puhtaita pyhiä yhden pään, Kristuksen, alla.” Kuulimme [Bruce Johnsonin] sanovan, että Kristus on kietonut käsivartensa Wolf Laken seurakunnan ympärille. Mietiskelin tässä. En tiedä, voiko joku Wolf Lakesta tai Minneapolisista selittää. Ihmettelen, miten se sovitetaan yhteen tämän ajatuksen kanssa, että on pieni lauma, pyhien yhteisö yhden pään, Kristuksen, alla. Pyhä Henki on kutsunut sen koolle yhdessä uskossa, mielessä ja ymmärryksessä, kuten Luther puhuu. Jos emme ole ykseydessä keskenämme eri seurakuntien kesken, miten oikaisemme sen? Miltä se teistä tuntuu? Ovatko Wolf Laken ja Minneapolisin seurakunnat yhtä Kristuksen alla, ja siksi muut eivät ole. Esitin tämän kysymyksen. Tiedän, että Bruce myös kysyi kysymyksen tai teki huomautuksen kokouksesta Wolf Lakessa [7. joulukuuta 2019], johon minäkin osallistuin LLC:n johtokunnan jäsenenä. Meiltä LLC:n johtokunnan jäseniltä kysyttiin: Mikä oli se eri ääni? Sanoisin, että jollakin tavalla se kokous meni, uskon, niin kuin Jumala tahtoi. Oli monia kysymyksiä ja keskusteluja. Se osoitti selvästi, kuten Bruce puhui, että [Wolf Laken] seurakunta oli yhtä mutta ei samassa ykseydessä kuin LLC:n johtokunta, joka oli siellä vierailulla. Sanoisin myös, että heikoilla tavoillamme monet [LLC:n] johtokunnan jäsenet yrittivät puhua ja käsitellä niitä asioita, jotka ovat aiheuttaneet jakautumista ja huolta siinä kokouksessa. Mutta ne puheet, sanoisin, eivät kantaneet hedelmää, kuten Jim [Jurmu] esitti historian yhteenvedossa. Ne ovat minun ajatukseni. Toivon, ettei se häiritse kokousta vaan auttaa. Haluan kuulla, erityisesti kun se kosketti minua Lutherista. Se on yksi pieni lauma tai yhteisö pään, Kristuksen, alla. [1:17:30]

Carey Simonson, Saskatoon, Friday May 7, 2011: God’s peace! There are about ten of us gathered in Saskatoon. As I was about to take a turn, the others said a lot of greetings. It was nice to hear the summary from the different congregations and their messages. [How have these] matters – I will use it in a general sense – affected? The reports said – some in more detail and others and less – the degree that this has affected them. It has confirmed the weak prayers, I would say, of the [LLC] board last fall when we began to discuss – would now be the time to call such a meeting? Listening here, it struck me, especially Bruce's [Johnson] speech from Wolf Lake, and maybe to some extent Minneapolis. It's just how I heard it. There is unity in that [Wolf Lake] congregation. And we heard that there is now peace in Minneapolis. It struck me after listening to those summaries from over 30 congregations. Then Jim Frantt presented the congregation of God. He quoted from Luther: “I believe that on earth there is a little flock or community of pure Saints Under one head, Christ.” We heard [Bruce Johnson] say that Christ has his arms wrapped around the Wolf Lake congregation. I was pondering here. I don't know if someone from Wolf Lake or Minneapolis can explain. I wonder how it is rectified with this thought that there is a little flock, a community of saints under one head, Christ. It is called together by the Holy Spirit in one Faith, mind and understanding, as Luther speaks. If we are not in unity together amongst the different congregations, how do we rectify that? How does it feel for you? Is the Wolf Lake and Minneapolis congregations one under Christ, and, therefore, the others are not. I asked this question. I know Bruce also asked the question or he made a comment about the meeting in Wolf Lake [December 7, 2019], which I also attended as a LLC board member. We were asked as LLC board members: What was the different voice? I would say that in some ways that meeting went, I believe, as God willed. There were many questions and discussions. It clearly showed, as Bruce talked, that the [Wolf Lake] congregation was united but not in the same unity as the LLC board that was there to visit. I would also say that in our weak ways many [LLC] board members did try to speak and to address the issues that have caused division and concern In that meeting. But those speeches, I would say, did not bear fruit, as Jim [Jurmu] presented in a summary of the history. Those are my thoughts. I hope it does not distract the meeting, but helps. I want to hear, especially as it struck me about Luther. It is one small flock or community under the head, Christ. [1:17:30]

[1:17:48]

Ron Honga, Menahga, perjantaina 7. toukokuuta 2021: Joku kysyi siitä, että on tilanne koettelevina aikoina. Toinen puoliso käy tietyssä kirkossa, mutta toinen puoliso ei pysty käymään siinä kirkossa. Heidän on mentävä muualle. Ajatukseni palaavat niin usein tilanteeseen meidän perheessämme, vaimoni perheessä, kun Martinin perheen lapset olivat kasvamassa. ”Kirkkokunta”-eriseuran [Federation eli Pienet esikoiset] myrskyjen aikana, mitä tapahtui 1930- ja 1940-luvuilla, vaimoni vanhemmat päätyivät siihen henkeen. Niin se tapahtui. Kun anoppini odotti lasta [vaimoani], hänellä oli keskustelu Minneapolisissa Wittenbergin perheen kanssa, mummo ja ukki Wittenbergin ja hänen veljensä [John] kanssa. Anoppini muisteli, miten hän kuuli Jumalan kutsun. Hän kertoi aina perheelle, että hän ei ymmärtänyt. Hän ei pystynyt tarkasti näkemään, missä hän oli mennyt harhaan yhdessä miehensä kanssa. Mutta hän kuuli Pyhän Hengen äänen kutsuvan häntä takaisin. Hän sai parannuksen armon siitä hengestä. Kun hän palasi sinne, missä hän asui Finlaysonissa, Minnesotassa – jos muistan oikein – eräs ”Kirkkokunnan” puhuja tuli häntä vastaan rautatieasemalle. Hän haki hänet. Hän oli viemässä häntä kirkkoon. Hän tunnusti hänelle avoimesti, että minun on mentävä kotiin. En enää käy teidän seuroissanne. Olen saanut parannuksen armon siitä väärästä hengestä. Jumala auttoi anoppiani läpi hänen elämänsä. Hän kertoi meille usein elävän uskon tärkeydestä ja siitä, että ollaan kuuliaisia Jumalan seurakunnalle. Me olemme keskellä sitä tänään, rakkaat veljet ja sisaret. Jumalan seurakunta on ympärillämme. Pyhä Henki opastaa ja opettaa. Jeesuksen sanat ovat aina olleet minua lähellä, myös omassa elämässäni. Jeesus muistuttaa: ”Sillä minä olen tullut asettamaan miehen isäänsä vastaan ja tyttären äitiään vastaan ja miniän anoppiaan vastaan. Ja ihmisen viholliset ovat hänen omat perhekuntalaisensa. Joka rakastaa isää tai äitiä enemmän kuin minua, ei ole minun arvoiseni; ja joka rakastaa poikaa tai tytärtä enemmän kuin minua, ei ole minun arvoiseni. Ja joka ei ota ristiään ja seuraa minua, ei ole minun arvoiseni.” Sitten hän muistuttaa seuraavassa jakeessa. ”Joka löytää elämänsä, kadottaa sen; ja joka kadottaa elämänsä minun tähteni, löytää sen.” [Matt. 10:35–39] Rukoilkaamme, me kaikki tänään, että ne, jotka ovat eksyneitä ja hämmentyneitä keskuudessamme, kadottaisivat elämänsä Hänen tähtensä. Että he pystyisivät käsittämään syntien anteeksiantamuksen, jota saarnataan Jumalan valtakunnasta. Että he voisivat yksinkertaisesti ja nöyrästi ottaa vastaan itselleen syntiensä synninpäästön. Saanko uskoa syntini anteeksi? [1:124:05]

Ron Honga, Menahga, Friday May 7, 2021: Somebody asked about having the situation in trying times. One spouse is attending a certain church but the other spouse is not able to attend that church. They need to go elsewhere. My thoughts so often return to the situation in our family, my wife’s family, when the children in the Martin family were growing up. During storms of the ‘Kirkkokunta’ [Federation or Small First Born] Heresy, what happened in the 1930s and 1940s, my wife's parents ended up in that spirit. It happened so. When my mother-in-law was expecting a baby [my wife], she had a discussion in Minneapolis with the Wittenberg family, grandma and grandpa Wittenberg and her brother [John]. My mother-in-law recalled how she heard the call of God. He always shared it with the family that she did not understand. She could not precisely see where she had gone wrong together with her husband. But she heard the voice of the Holy Spirit calling her back. She received the grace of repentance from that spirit. When she returned to where she lived in Finlayson, Minnesota – if I recall it correctly – a ‘Kirkkokunta’ minister met her at the railroad station. He picked her up. He was going to bring her to church. She openly confessed to him that I need to go home. I will no longer be attending your services. I have received the grace of repentance from that wrong spirit. God helped my mother-in-law through her life. She often shared with us the importance of living faith and to be obedient to the congregation of God. We are in the midst of it today, dear brothers and sisters. The congregation of God is around us. The Holy Spirit is instructing and teaching. The words of Jesus have always been close to me, even in my own life. Jesus reminds: “For I am come to set a man at variance against his father, and the daughter against her mother, and the daughter in law against her mother in law. And a man's foes shall be they of his own household. He that loveth father or mother more than me is not worthy of me: and he that loveth son or daughter more than me is not worthy of me. And he that taketh not his cross, and followeth after me, is not worthy of me.” Then he reminds in the next verse. “He that findeth his life shall lose it: and he that loseth his life for my sake shall find it.” [Matt. 10:35- 39] May we pray, all of us today, that those who are lost and confused in our midst would lose their life for His sake. That they would be able to comprehend the forgiveness of sins, which is preached from the kingdom of God. That they could accept simply and humbly for themselves the absolution of their sins. Can I believe my sins forgiven? [1:124:05]

[1:25:25]

Keith Hillukka: On aika Mark Skoogin ottaa puheenjohtajan tehtävä. Halusin sanoa ennen kuin vaihdoimme. Ronin puheenvuoron lopussa minulla on ollut sama rukous sydämessäni tänne tullessani. Tunnen oman väsymykseni ja heikkouteni. Minun on kuultava evankeliumi. Saanko uskoa sen? Toronto on linjoilla. He sanovat puheenvuoron Zoomin kautta. Toronto voi aloittaa.

[1:26:33]

Olli Vanska, Toronto: Jumalan terve. Täällä on Olli Vanska Torontosta. Haluan tuoda teille, rakkaat matkatoverit, apostoli Paavalin sanat. ”Sillä, veljeni, rakkaani, joita ikävöin, iloni ja kruununi. Pysykää lujina Herrassa, rakkaani.” [Fil.] Ja olen kuunnellut täällä [kokousta] matkaystävienne kanssa Torontossa, olen iloinnut, mutta on myös hyvin huolestuttavia ääniä. Kun kuulimme molempien Jimien [Jurmu ja Frantti] esitykset, on totisesti aika keskustella ja pitää tämä koko mantereen kattava kokous. Se toi mieleeni tekstin 1. Mooseksen kirjasta. Se on hyvin tuttu teksti kahdesta veljeksestä, Esausta ja Jaakobista. Nuo kaksi veljestä kasvoivat samassa perheessä. He olivat rakkaita toisilleen. He saivat saman kasvatuksen. Mutta Esaun elämässä tuli aika. Synti tuli niin kalliiksi, että hän ei enää halunnut kuunnella äidin tai isän opetusta. Muistamme, kun Iisak vanheni, hän sanoi haluavansa antaa siunauksensa pojalleen. Äiti tiesi Esaun elämästä, että hän ei enää uskonut. Hän eli synnissä. Hän oli ottanut [epäuskoisen] vaimon. Äiti opasti Jaakobia olemaan hänelle kuuliainen. Rebekka sanoi Jaakobille, kun tämä epäili. Jaakob sanoi, että hän ei ole karvainen mies. Minä olen sileä[ihoinen] mies. Isä tietää [kuka olen], ja kirous tulee päälleni. Mutta äiti sanoi, tulkoon kirous minun päälleni. Poikani, kuule vain minun ääntäni; mene ja tuo minulle karitsa. Muistamme, että Jaakob meni ja toi äidilleen [karitsan]. Äiti on se, joka valmisti maukkaan ruuan. Sitä hänen isänsä rakasti. Isä kuuli, että se ei ollut Esaun ääni, mutta hän haistoi Esaun [tuoksun]. Iisak pyysi Jaakobia tulemaan lähemmäksi. Iisak suuteli Jaakobia. Iisak saattoi haistaa hänen vaatteidensa tuoksun. Sitten Iisak siunasi Jaakobin. Jaakob sai siunauksen. Kun Esau tuli metsästysretkeltään, hän valmisti maukkaan ruuan itse. Ei äiti valmistanut maukasta ruokaa, vaan Esau teki sen itse. Esau antoi ruuan isälleen [Iisakille]. Esau sanoi tälle isälle: syö tätä! Iisak järkyttyi. Hän kysyi: ”kuka sinä olet?” Esau sanoi, että minä olen sinun poikasi, Esau, esikoisesi. Kun Esau tajusi, että hän oli menettänyt isänsä siunauksen, hän huusi suurella ja ylen katkeralla huudolla. Esau sanoi isälleen: ”siunaa minua, minuakin, isäni. ”. Iisak sanoi, ” [1. Moos. 27:34] ”Katso, minä olen asettanut hänet sinun herraksesi, ja kaikki hänen veljensä olen antanut hänelle palvelijoiksi; ja jyvillä ja viinillä olen hänet varustanut: ja mitä minä nyt voin tehdä sinulle, poikani?” [27:37] Sitten Esau kysyi: ”Onko sinulla vain yksi siunaus, isäni? siunaa minua, minuakin, isäni. Ja Esau korotti äänensä ja itki.” [37:38] Kun kuuntelin joitakin näistä raporteista, kuulin anomista saada kuulla siunaus. Mutta samaan aikaan ateria ja se [maukas] ruoka, joka oli valmistettu, oli valmistettu inhimillisellä lihallisella mielellä. Siinä ei ollut tuttua ääntä. Se oli vieras. Se ei tuonut rauhaa. Ja se ahdisti Jumalan lapsia. Esau meni suoraan puhumaan isälleen [Iisakille], mutta Jaakob meni ensin puhumaan äidilleen [Rebekalle]. Kun kuuntelin noita raportteja, kuulin saman halun kuin Esaulla oli kuulla siunaus. Mutta en kuullut halukkuutta tehdä parannusta. Esaullakaan ei ollut sitä halukkuutta eikä halua tehdä parannusta synneistään. Ne [ihmiset], jotka ovat lähteneet pois ja joiden henki ei vastaa henkeämme, nyt Rebekka itkee [tai te]. Rebekka itkee, että en menettäisi Jaakobiani [Esauta?] tässä taistelussa. Se on niin vakava asia, kun puhumme kuuliaisuudesta äitiseurakunnalle. Kuulin, että Jumalan pelkoa ei enää ole. Mutta on yhä halukkuutta kuulla siunaus. Rakkaat veljet ja sisaret, emme voi elää jakautuneella sydämellä Jumalan valtakunnassa. Kuten kuulimme Jimin [Jurmu] esityksessä, tätä on jatkunut vuosia. Yksi asia, jonka kuulin Wolf Laken raportissa, että he näkivät vain oman henkensä tai omat hedelmänsä. He ovat olleet pitkämielisiä. Rakkaat veljet ja sisaret – jos voimme vielä kutsua teitä veljiksi ja sisariksi – jotka olette menneet väärään henkeen: Jumala kutsuu, ehkä viimeisen kerran. Hän kutsuu teitä tulemaan pois ja pakenemaan niitä opettajia, jotka opettavat tätä väärää henkeä. He tuovat niin paljon surua ja hämmennystä Jumalan seurakuntaan. ”Äiti” johdattaa meitä yhä isän luo. Meidän on muistettava tämä. Kun Jumala ottaa pois henkensä, olemme [silloin] sokeita. Emme näe. Mutta meillä on sydämen toivo ja rukous, että Rebekan ääni vielä kuultaisiin, kun Pyhä Henki puhuu äitiseurakunnan kautta. Rakas lapsi, tee parannus. Tee parannus noista teistä. Rukoilemme, että Jumala ei hylkäisi sinua, vaan että sinulla olisi vielä armonaika tulla takaisin. On surullista, kun joku lähtee Jumalan valtakunnasta ja hylkää Jumalan. Mutta voi sitä ihmistä, jonka Jumala hylkää. Rebekka itkee tänään, ettei Jaakob joutuisi kadoksiin. Olemme kuulleet taas niin rakastavan äänen tässä kokouksessa. Kutsua julistetaan yhä Jumalan valtakunnassa. Uskon ja sydämen rukouksemme on, että ajattelin, että antaisin teille vielä aikaa herätä syntisestä elämästänne ja taistelusta äitiseurakuntaa vastaan. Tulkaa takaisin tähän kalliiseen valtakuntaan. Antakoon Jumala meille Pyhän Hengen viisauden näinä päivinä, että rauha, rakkaus ja ykseys pysyisivät aina tässä valtakunnassa. Tunnen itseni niin pieneksi. Tunnen, että minulla on niin vähän ymmärrystä. Tunnen itseni niin syntiseksi. Saanko uskoa syntini ja epäilykseni anteeksi? [1:37:30]

Olli Vanska, Toronto: God's peace. This is Olli Vanska from Toronto. I want to bring you dear fellow travelers with the words of Apostle Paul. “For my brethren, dearly beloved, who I long for, my joy and Crown. Stand steadfast in the Lord, my dearly beloved.” [Phil] And I have been listening here [to the meeting] with your travel friends in Toronto, I have rejoiced but there are also very concerning voices. When we heard both of Jim's [Jurmu and Frantti] presentations, There is certainly time to discuss and have this continent-wide meeting. It brought to my mind the text from Genesis. It is a very familiar text about two brothers, Esaus and Jacob. The two brothers grew up in the same family. They were dear to each other. They got the same upbringing. But the time came in Esau’s life. Sin came so precious that he did not want to listen anymore to mother’s or father’s instruction. We remember when Isaac got older, he said that he wanted to give his blessing to his son. Mother knew about Esau’s life that he was not believing anymore. He lived in sin. He had taken an [unbelieving] wife. Mother instructed Jacob to be obedient to her. Rebecca said to Jacob, when he doubted. Jacob said that he is not a hairy man. I am a smooth [skinned] man. Father will know [who I am], and a curse will come upon me. But mother said, may the curse be upon me. My son, just obey my voice; go fetch me a lamb. We remember that Jacob went and fetched for his mother [a lamb]. Mother is the one who made the savory meat. This is what his father loved. Father heard that it was not Esau’s voice, but he smelt [the odor] of Esau. Isaac asked Jacob to come closer. Isaac kissed Jacob. Isaac could smell the odor of his raiment. Then Isaac blessed Jacob. Jacob received the blessing. When Esau came from his hunting trip, he made savory meat himself. It was not mother who made the savory meat, but Esau did it himself. Esau gave the meat to his father [Isaac]. Esau said to this father: eat this! Isaac was shocked. He asked, “who are you?” Esau said that I am your son, Esau, your firstborn. When Esau realized that he lost the blessing from his father, He cried with a great and exceedingly bitter cry. Esau said to his father: “bless me, even me also, O my father. ”. Isaac said, “ [Gen. 27:34] “Behold, I have made him thy lord, and all his brethren have I given to him for servants; and with corn and wine have I sustained him: and what shall I do now unto thee, my son?” [27:37] Then Esau asked, “Hast thou but one blessing, my father? bless me, even me also, O my father. And Esau lifted up his voice, and wept.” [37:38] When I was listening to some of these reports, I heard the begging to hear a blessing. But at the same time to meal and the [savory] meat that was made was made by the human carnal mind. There was no familiar voice in it. It was foreign. It did not bring peace. And it troubled the children of God. Esau went directly to speak to his father [Isaac], but Jacob went to talk to his mother [Rebecca] first. When I was listening to those reports, I heard the same desire as Esau had to hear the blessing. But I did not hear a willingness to repent. Esau did not have that willingness either and the desire to repent from his sins. Those [people] who have gone away and whose spirit is not answering to our spirit, now Rebecca is crying [or you]. Rebecca is crying that I would not lose my Jacob [Esau?] In this fight. It is such a serious matter when we talk about obedience to the mother congregation. I heard that there is no fear of God anymore. But there is still a willingness to hear the blessing. Dear brothers and sisters, we cannot live with a divided heart in God's Kingdom. As we heard in Jim's [Jurmu] presentation, this has been going on for years. One thing that I heard in Wolf Lake’s report that they only saw their own spirit or their own fruits. They have been long-suffering. Dear brothers and sisters – if we can still call you brothers and sisters – who have gone into a wrong spirit: God is calling, maybe the last time. He is calling you to come away and flee from those teachers who are teaching this wrong spirit. They are bringing so much sorrow and confusion to God's congregation. The “mother” still leads us to the father. We have to remember this. When God takes away his spirit, we are [then] blind. We cannot see. But we have a hope and prayer of heart that Rebecca's voice would still be heard, when the Holy Spirit speaks through the mother congregation. Dear child, repent. Repent from those ways. We pray that God would not reject you but that you would still have the time of grace to come back. It is sad when someone leaves God's Kingdom and rejects God. But oh the man that God rejects. Rebecca is crying today that Jacob would not be lost. We have heard such a loving voice again in this meeting. The call is still being proclaimed in God's Kingdom. Our prayer of faith and heart is that I thought I would still give you time to awaken from your sinful life and fight against the mother congregation. Come back to this precious Kingdom. May God give us the wisdom of the Holy Spirit during these days that peace, love and unity would always remain in this Kingdom. I feel so small myself. I feel that I have so little understanding. I feel so sinful. Can I believe my sins and doubts forgiven? [1:37:30]

[1:38:22]

Marty Pylvainen, Elk River, perjantaina 7. toukokuuta 2021: Olen Marty Pylvainen Elk Riverin seurakunnasta. Ajatus tuli minulle tänä iltapäivänä, kun ajattelin Jimin [Frantti] tämän aamun kommentteja anteeksiantamuksesta ja syntien anteeksiantamuksesta. Hän viittasi moniin Raamatun kohtiin anteeksiantamuksesta. Kun ajattelemme kaikkia tämän maailman uskontoja, erityisesti entisiä eriseuroja. On aina ollut yksi keskeinen kysymys. Mikä on noiden jakautumisten määritelmä? Kysymys on: mitä synti on? Meillä on syntyessämme taju siitä, mikä on oikein ja väärin. Meillä on omatunto, joka on tietoa synnistä yhdessä Jumalan kanssa. Me tiedämme – ja minä tiedän omasta henkilökohtaisesta kokemuksestani – kun omatunto peittyy synnillä, se johtaa ihmisen pois uskosta. Kun ajattelemme kysymystä – mitä synti on? – meidän on hyvä puhua toisten uskovaisten kanssa. Sen jo mainitsi täällä eräs toinen puhuja. Joskus saatamme lähteä etsimään toista mielipidettä, joka voisi olla kanssamme samaa mieltä. Mutta meidän pitäisi ehkä puhua laajemmalle kuulijakunnalle, kun meillä on kysymyksiä. Ajattelen, että tärkein kysymys, joka meidän on kysyttävä itseltämme, kun pohdimme, mitä synti on? Mitä Jumala ajattelee? Olemmeko valmiita nöyrtymään hänen väkevän kätensä alle tajutaksemme oman syntisen tilamme? Vai ajattelemmeko mieluummin omilla mielillämme, mitä synti on? Jos mielemme sanoo meille, että jokin ei ole syntiä, se sanoo meille myös, että anteeksiantamusta ei tarvita. Sielunvihollinen tuli Eevan luo kysymyksellä: Sanoiko Jumala todella näin? Ajattelen, että jokaisen meistä on asetettava itsemme Jumalan eteen tajutaksemme, kuinka paljon anteeksiantamusta todella tarvitsemme elämässämme – myös asioissa, joita emme ymmärrä. Vaan meidän on pikemminkin oltava kuuliaisia Pyhälle Hengelle, joka puhuu Jumalan seurakunnassa. Saanko omat syntini anteeksi? [1:43:02]

[1:43:20]

Derek Mattila, Williston ND, perjantaina 7. toukokuuta 2021: Vapisevin sydämin puhun sen, mitä minulla on mielessäni. Haluaisin kuulla evankeliumin. Ajattelen, kuten Craig [Simonson], että oli lohdullista nähdä se esitys, jonka Jim [Frantti] piti. Sydämeni sanoi sille aamen. Niin minä uskon. En voi teeskennellä tietäväni kaikkea, mitä Minnesotassa on tapahtunut. En tiedä niitä kysymyksiä. Tämän minä tiedän. On niitä, joiden kanssa olen aiemmin keskustellut uskosta, mutta se ei ole enää mahdollista. Se toinen henki on siellä. Olen kuullut kommentteja: Emmekö voi päästä sen yli ja jatkaa eteenpäin? Aloitetaan alusta. Näissä taisteluissa mieleni on kääntynyt palvelija Elian esimerkkiin. Hän meni ulos aamulla ja näki vihollisen ympärillä. Hän pelkäsi. Elia rukoili ja hän sai nähdä taivaallisen sotajoukon [2. Kun. 6:15–18]. Taivaallinen sotajoukko ympäröi hänet. Jumalan voima oli hänen kanssaan. Jumalan voima on meidän kanssamme tänään. Se on pelastuksen evankeliumin sanoma. Niin me aloitamme alusta. Kun evankeliumi saarnataan katuvalle sydämelle, kaikki unohdetaan. [1:45:30]

[1:45:45]

Loren Keplinger, Longview, perjantaina 7. toukokuuta 2021: Olen Loren Keplinger Longview'sta, Washingtonista. Suurella ilolla tuon terveiset Longview'sta. On suuri ilo, että olen täällä teidän keskellänne. Voimme kuulla Hyvän Paimenen äänen opastamassa ja johdattamassa kokoustamme tänään. Monien rukousten saattelemana seurakunnastamme sekä eri puolilta maata ja maailmaa me kokoonnumme tänään. Toivossa, että Jumala avaisi ja ilmoittaisi kuunteleville korville. Sydämeni sanoi aamen pidetyille esityksille. Halusin vain selventää muutamia asioita. Kuulimme raportin Longview'sta. Sanoisin, että Longview'ssä on tänään enemmän rauhaa kuin muutama kuukausi sitten. Seurakunnassamme oli melko vaikeita hetkiä huolen vuoksi, joka koski erästä puhujaamme. Yritimme kokoontua ja käyttää aikaa tämän huolen käsittelemiseen. Kokous ei johtanut hedelmälliseen keskusteluun. Mutta se johti siihen, että puhujaa pyydettiin lepäämään. Jotkin seurakunnan huolista saatiin [rauhoittumaan]. Mutta seurakunnassamme on vielä tänäänkin jakautuminen. Se on käsin kosketeltava kysymys, joka on jäljellä, kuten se todennäköisesti on jäljellä monissa seurakunnissa. Me Jumalan valtakunnassa, kuten kuulimme, olemme hyvin lähellä tätä perheidemme kanssa. Mutta kun yksi jäsen kärsii, me kaikki kärsimme. Tänään me kaikki kärsimme tämän huolen vuoksi. Toivoni ja rukoukseni on, että yhdyn moniin täällä esitettyihin ajatuksiin, erityisesti kehotukseen puhua. Ollin kehotus puhua. Että kuulisimme siltä puolelta. Olemme hyvin huolissamme siitä, missä he ovat. Toivomme ja rukoilemme, että jokin ihme voisi tapahtua. Että voisi olla keskustelu. Ja että Jumala voisi ilmoittaa, missä asiat ovat, missä nämä asiat ovat. Että ne, jotka johtavat ja ohjaavat tätä ryhmää, myös tajuaisivat, missä he ovat. Kirjoitin muistiin joitakin ajatuksia ennen kuin tulin. Minua pyydettiin toimimaan huomisen keskustelun puheenjohtajana. Olin kirjoittanut muistiin saman lainauksen, jonka olemme kuulleet jo kahdesti 1. Mooseksen kirjasta. Perkele kysyi Eevalta: sanoiko Jumala todella näin? Perkele kylvi epäilystä Eevan mieleen. En ymmärrä tämän nykyisen jakautumisen syytä enkä perusteita. Näyttää siltä kuin tarkoitus olisi ollut herättää epäilystä Jumalan valtakunnan kamppaileviin jäseniin. Kuinka nopeasti voimmekaan täyttyä epäilyksillä. Tarkoitus on ollut jatkaa epäilysten kylvämistä. He ovat keränneet tukea ja luoneet jakautumisen. Voisi sanoa, että tarkoitus on onnistunut. Toivomme ja rukoilemme, että Jumala avaisi korvat ja antaisi heidän nähdä. Hänen valtakunnassaan näemme kärsivällisyyden hedelmät, jopa tällä kokousten aikajanalla, joka juuri esitettiin. On ollut monia, monia yrityksiä tulla yhteen, ymmärtää ja keskustella. Silti tänään meillä on monia huolia. Olemme pitkämielisiä. Haluamme kärsiä ja kehottaa heitä tulemaan ja puhumaan. Rukoukseni tänään on, että meillä olisi hyvä keskustelu. Mutta myös ne, jotka ajattelevat toisin, jotka tuntevat ykseyttä seurakunnassaan, että te puhuisitte avoimesti siitä, miten uskotte. Jumala siunatkoon tätä kokousta. Saanko pyytää evankeliumia omien vikojeni ja syntieni tähden? [1:51:29]

Loren Keplinger, Longview, Friday May 7, 2021: I am Loren Keplinger from Longview, Washington. It is with great joy that I bring greetings from Longview. It is a great joy that I am here in your midst. We can hear the voice of the Good Shepherd guiding and leading our meeting today. It is with many prayers from our congregation, as well as around the nation and the world, that we are meeting today. It is in hopes that God would open and reveal to listening ears. My heart said amen to the presentations that were given. I just wanted to clarify a few things. We heard the report from Longview. I would say there is more peace today in Longview than there was a few months ago. There were quite difficult moments in our congregation with the concern of one of our speakers. We attempted to meet and to spend time discussing this concern. The meeting did not result in a fruitful discussion. But it resulted in the speaker being asked to be rested. Some of the congregation's concerns were laid [to rest]. But there is yet today a division in our congregation. Is a palpable issue that remains, as it likely remains in many congregations. We, in God's kingdom, as we heard, are very close to this with our families. But when one member suffers, we all suffer. Today, we are all suffering over this concern. It is with my hope and prayer that I join with many of the thoughts here, especially the encouragement to speak. Olli’s Encouragement to speak. That we would hear from that side. We are very concerned about where they are at. We hope and pray that some miracle could occur. That there could be a discussion. And that God could reveal where things are, where these matters are. That those that are leading and guiding this group would also realize where they are at. I was writing down some thoughts before I came. I was asked to moderate the discussion tomorrow. I had written down the same quote as we have heard twice already from Genesis. The devil asked Eve: did God really say this? The devil was sowing doubt into Eve's mind. I don't understand the reason or the rationale for this current division. It seems as if the intent has been to stir doubt into struggling members of God's Kingdom. How quickly we can be filled with doubts. The intent has been to continue to sow doubts. They have gathered support and created a division. You might say that the intent has been successful. We hope and pray that God would open the ears and allow those to see. In His kingdom we see the fruits of patience, even in this timeline of meetings that was just displayed. There have been many, many attempts to come together, to understand and discuss. Yet today, we have many concerns. We are long-suffering. We want to suffer and encourage those to come and speak. My prayer today is that we would have a good discussion. But also those who feel otherwise, who feel unity in their congregation, that you would speak openly about how you believe. May God bless this meeting. For my own faults and sins, can I ask for the gospel? [1:51:29]

[1:51:35]

Steve Kallinen, Monticello, perjantaina 7. toukokuuta 2021: Olen Steve Kallinen Monticellon seurakunnasta. Olemme kokoontuneet tänne – joko paikan päällä tai verkossa Zoomin kautta – hyvin vakavoittavassa ajankohdassa katsomaan sitä kärsivällisyyttä, joka Jumalalla on ollut. Se esitettiin pääpiirteissään tänä aamuna esityksen aikajanassa [Jim Jurmun toimesta]. Kuinka kärsivällinen ja rakastava Jumala meillä onkaan. Hän on kutsunut teitä niin suurella rakkaudella ja huolenpidolla niitä kohtaan, jotka ovat vastustaneet hengen ääntä; vastustaneet äidin ääntä. He eivät näe sitä Jumalan valtakunnan kauneutta, joka on tänne kokoontunut. Kuulimme tänä aamuna toisen esityksen [Jim Frantilta]. Se puhui hyvin kallisarvoisesti meidän ymmärryksestämme uskosta. Emme ole täällä tekemässä kompromisseja tai punnitsemassa eroja ja keksimässä keskiarvoa siitä, miten ymmärtäisimme. Mutta Jumalan sana ei muutu. Se on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Jumala kutsuu niitä, jotka alkoivat vastustaa tai kääntyä [Jumalan valtakuntaa] vastaan tai etsivät eri tietä. He saattavat ajatella, että se, mitä mieli ajattelee, on parempi tie. Tai opittu ymmärrys saattaa sanoa – se on helpompi tai parempi tie. Mutta elämän kaita tie on sama, muuttumaton uskon tie. Elämässämme, kun kannamme lihamme osaa, ajattelin Vanhan testamentin kohtaa: ”Minä asetan eteenne elämän ja kuoleman.” On myös hyvin kallis sanoma: ”valitse elämä.” Kuule, rakas ystävä, joka olet ollut vastustuksessa ja joka matkaat eri henki sydämessäsi. Kuule Jumalan ääni, joka kutsuu sinua parannuksen armoon. Tämän aamun esityksessä oli paljon sellaista, mikä kosketti anteeksiantamuksen asiaa. Tästä aiheesta on ollut erilaisia ymmärryksiä. On jopa menty niin pitkälle, ettei ole haluttu tunnustaa niitä Raamatun osia, jotka puhuvat anteeksiantamuksesta ja asioista, jotka annetaan anteeksi täällä maan päällä ja myös Jumalan ja taivaan edessä. He eivät halua hyväksyä sitä Raamatun kohtaa, joka sanoi: Synnit, jotka pidätetään, ne ovat pidätetyt Jumalan edessä taivaassa. Jos lisäisimme Jumalan sanaan omalla ymmärryksellämme, tai mielellämme yritämme poistaa tai sivuuttaa ne Raamatun osat, joiden kanssa emme ole samaa mieltä, ja [sotia] omaa lihaamme [vastaan]. Eräässä Raamatun viimeisistä kohdista sanotaan: Jos lisäämme tai otamme pois Jumalan sanasta, Hän myös ottaa pois nimemme elämän kirjasta. Se on niin vakavoittava ja vakava asia. Kaikki te, jotka olette puhuneet eri äänillä ettekä ole tunteneet ykseyttä ja yhtä olemista Jumalan lasten kanssa, Jumala kutsuu teitä rakastavasti parannuksen armoon. Älkää sivuuttako tätä kutsua. Älkää leikkikö näillä asioilla. Älkää ottako niitä kevyesti. Se on yhtä vakavaa kuin elämä ja kuolema. Rakkaat veljet, on hyvä, että me kaikki voimme puhua avoimesti kertoaksemme pienenkin osan auttaaksemme niitä, jotka ovat kamppailleet Jumalan valtakuntaa vastaan. Emme halua, että sieluja joutuisi kadoksiin tien varrelle, eriseuraan tai maailmaan. Auttakoon Jumala jokaista meistä, jotta voimme nöyrryttää sydämemme Jumalan ja Hänen seurakuntansa edessä. Minäkin tarvitsen teidän apuanne uskonelämässäni. Kysyn teiltä, voisitteko antaa minulle anteeksi monet syntini ja epäilykseni? [1:56:32]

Steve Kallinen, Monticello, Friday May 7, 2021: I am Steve Kallinen from the Monticello congregation. We are assembled here – whether in person or online through Zoom – on a very sobering time frame to look at the patience that God has had. It was outlined this morning in the presentation timeline [by Jim Jurmu]. What a patient and loving God we have. He has been calling you with such love and care for those who have been opposing the voice of the spirit; opposing the voice of the mother. They don't see the beauty of God's Kingdom that is assembled here. We heard a second presentation this morning [by Jim Frantti]. It very preciously spoke about our understanding of faith. We are not here to compromise or weigh the differences and come up with an average of how we would understand. But God's word does not change. It is the same yesterday, today and forever. God calls those who began opposing or turning against [God’s kingdom], or are seeking a different way. They may think that what the mind thinks is a better way. Or learned understanding might say – it is an easier or a better way. But the narrow road of life is the same, unchanging way of faith. In our life when we carry our portion of flesh, I thought of the Old Testament portion: “I set before you life and death.” There is also a very precious message: “choose life.” Hear dear friend, who has been in opposition and who is traveling with a different spirit in your heart. Hear the voice of God that is calling you unto the grace of repentance. There was much in the presentation this morning that touched on the matter of forgiveness. There have been different understandings on this topic. It's even been to the point of not wanting to acknowledge parts of the Bible that speak about forgiveness and things that are forgiven here on Earth and also before God and Heaven. They do not want to accept the portion of the Bible that said: Sins that are retained, they are retained before God in heaven. If we would add to God's word with our own understanding, or with our mind will try to eliminate or ignore the parts in the Bible that we do not agree with and [war against] our own flesh. It says in one of the last portions of the Bible: If we add or take away from God's word, He will also take away our name from the Book of Life. It is such a sobering and serious matter. All those of you who have spoken with different voices and have not felt the unity and Oneness with God's children, God is lovingly calling you unto the grace of repentance. Do not ignore this call. Do not play with these matters. Do not take them lightly. It is as serious as life and death. Dear brothers, it is good that we can all speak openly to relate even a small portion to help those who have been struggling against the Kingdom of God. We do not want that souls would be lost on the wayside, into heresy or into the world. May God help each one of us so that we can humble our heart before God and His congregation. I also need your help in my life of faith. I ask you if you could forgive me for my many sins and doubts? [1:56:32]

[1:56:48]

Blair Kariniemi, Spokane, perjantaina 7. toukokuuta 2021: Olen Blair Kariniemi Spokanesta. Kun istuin tässä, ajattelin monia keskusteluja, joita olen käynyt seurakuntamme ihmisten tai johtokuntamme kanssa näistä ajankohtaisista kysymyksistä. Äskettäin meillä on ollut keskustelu puhujien lähettämisestä Minneapolisiin. Olen myös käynyt monia keskusteluja viime vuosien aikana puhujien poistamisesta tehtävästään, ja joitakin näistä [muista] tapahtumista on tapahtunut. Olen rehellinen itselleni – olen kamppaillut monien näiden tapahtuneiden toimien kanssa. Mutta kun istun tässä ja kuulen nämä esitykset ja keskustelut, ajattelen, että jotkin näistä toimista ovat oire siitä, mitä on meneillään. Tunnen, että vaikka me kaikki tulisimme tänä iltana yksimieliseen päätökseen, että lähetämme puhujia Minneapolisiin tai lähetämme puhujia minne tahansa. Jos ryhtyisimme sellaiseen toimeen, en usko, että kysymys ratkeaisi. En tiedä, mikä kysymys on. Tiedän, että monet asiat, jotka olen kuullut, tänne tullessani olin vähän huolissani tai pelokas, että huomaisin olevani eri mieltä siitä, miten Siion Keskilännessä – paremman termin puutteessa – uskoo. Kun Jim [Frantti] piti esityksen, tunsin itseni hyvin lohdutetuksi. Tunsin, että juuri näin minä uskon. Tunsin jopa, etten voi kuvitella, että täällä olisi yhtäkään, joka ei uskoisi samoin kuin tämä [esitys]. Se sai minut ajattelemaan: mikä on kysymys? Mikä on ongelma? Voin sanoa, että on kysymys. Spokanessa olemme vähän etäämpänä tästä [tilanteesta]. Emme näe ja elä tätä päivittäin. Jo täällä tänään ollessani voin tuntea, että on kysymyksiä. Voi aistia, miten tietyt ihmiset ovat tekemisissä toisten ihmisten kanssa. Voi aistia, miten jotkut ihmiset katsovat [toisia]. On epäröintiä. Voi aistia, että täällä on kysymys. Kysyn itseltäni: miten tämä on mahdollista? Ajattelen, että on vain yksi asia, joka voi rikkoa hengen. Se on synti. On rakkautta, joka on kadonnut, mistä syystä tahansa – [sen vuoksi, mitä] on sanottu, tehty, väärinkäsitysten, väärän opin. En tiedä, mikä syy on. On rakkautta, joka on kadonnut monien keskuudesta täällä. Pyytäisin, että jokainen meistä kysyisi itseltään: Missä minä olen? Usein kun ajattelemme syntiä, ajattelemme ”tavallisia syntejä”. Mutta kaksi asiaa hyppää silmiini: Katkeruus ja ylpeys. Ajattelen, että näistä asioista on piirteitä, jotka ovat täällä yleisiä. Kehottaisin, että kysyisimme itseltämme: Missä minä olen tässä? Olenko ylpeä? Olenko katkera? Kehottaisin jokaista meistä nöyrtymään. Ja kun ajattelen sitä, ajattelen: Voimmeko nöyrtyä? Sanoisin, että jokaisella meistä pitäisi olla se rukous, että Jumala nöyryyttää meitä ja että Hän asettaa meidät nöyryyden paikalle. Viime kädessä tämäkin tulee Jumalalta. Tunnen, että ilman että rakkaus palautetaan – sen on oltava ensimmäinen askel. Jopa kaikkien keskustelujen osalta – olen varma, että Jumalan valtakunnassa tulee olemaan monia keskusteluja uskon ja opin asioista. Ne voivat olla hedelmällisiä keskusteluja, kun rakkaus on palautettu ja henki on yhtä. On yksi Raamatun kohta, joka tulee usein mieleeni. En muista, mistä se on. Siinä on jotain siitä, että katsoo roskaa veljensä silmässä, vaikka omassa silmässä on malka [Matt. 7:1]. Se on jotain sellaista. Mielikuva tästä Raamatun kohdasta on koskettanut minua. Voisin kävellä ympäriinsä syyttäen muita, vaikka minulla on kakkosnelonen silmässäni. Kuinka ilmeistä sen täytyy olla kaikille muille, että kävelen ympäriinsä malka silmässäni ja osoitan roskaa heidän silmässään. Ajattelen, että tuossa yhdessä Raamatun jakeessa on hyvin tärkeä opetus meille kaikille. Taitaa olla kaikki, mitä minulla on. [2:03:53]

Blair Kariniemi, Spokane, Friday May 7, 2021: I am Blair Kariniemi from Spokane. As I was sitting here, I was thinking about many of the conversations that I have had with individuals in our congregation or on our board about these timely issues. Recently, we have had a discussion about sending speakers to Minneapolis. I have also had many conversations over the last few years in regards to taking down ministers and some of these [other] events have taken place. I will be honest with myself – I have struggled with many of these actions that have taken place. But as I sit here and hear these presentations and discussions, I think that some of these actions are a symptom of what is going on. I feel that even if we would all come to a unanimous decision tonight that we will send speakers to Minneapolis or we will send the speakers anywhere. If we would take such an action, I don't feel that the issue would be resolved. I don't know what the issue is. I know that many of the things that I have heard, when coming here, I was a little concerned or fearful that I would find myself not agreeing with how Zion in the Midwest – for the lack of a better term – believes. When Jim [Frantti] gave the presentation, I felt very comforted. I felt that this is exactly how I believe. I even felt that I cannot imagine that there is even one here that does not believe the same as this [presentation]. It made me think: what is the issue? What is the problem? I can tell that there is an issue. In Spokane we are a little bit removed from this [situation]. We do not see and live this day-to-day. Even being here today, I can feel that there are issues. You can sense how certain people interact with other people. You can sense how some people look [at others]. There is a hesitancy. You can sense that there is an issue here. I ask myself: how is this possible? I think there is only one thing that can break the spirit. It is sin. There is love that has been lost, for whatever reason – [because of the] things that have been said, done, misunderstandings, wrong doctrine. I don't know what the cause is. There is love that has been lost amongst many here. I would ask that each one of us would ask ourselves: Where am I? Often when we think of sin, we think of “common sins”. But two things jump out at me: Bitterness and pride. I think there are aspects of these things that are prevalent here. I would encourage that we would ask ourselves: Where am I in this? Am I prideful? Am I bitter? I would encourage each one of us to humble ourselves. And when I think of that I think: Can we humble ourselves? I would say that we should each have the prayer that God will humble us and that He will put us in a spot of humility. Ultimately, even this comes from God. I feel that without love being restored – that needs to be the first step. Even for any discussions – I’m sure there will be many discussions in God's kingdom about matters of faith and doctrine. These can be fruitful discussions, when the love is restored and the spirit is unified. There is one portion of Scripture that often comes to me. I don't remember where it's from. It has something to do with looking at the speck in your brother's eye, while you have a beam in your own eye [Matt. 7:1] It is something like that. A visual of this portion of Scripture has struck me. I could be walking around accusing others, while I have a two-by-four in my eye. How obvious that must be to everyone else that I am walking around with a beam in my eye and I am pointing out speck in theirs. I think that there is a very important lesson here in that single verse of Scripture for all of us. I guess that is all that I have. [2:03:53]

[2:04:15]

Walt Lampi, Cokato: Haluaisin viitata takaisin Olli Vanskan kommentteihin. Ne ovat samantyyppisiä ajatuksia, joita minulla on ollut mielessä. Ajattelen, että ne ovat varsin osuvia. En ole aivan varma, miten esittäisin kysymykseni. Toivoisin, että ystävät Minneapolisista, Wolf Lakesta ja ehkä muista paikoista ajattelisivat [noita ajatuksia]. Esau näki, että hänen äidissään oli paljon vikaa. Ajattelen, että sitä tapahtuu täälläkin. Ajattelen, että näkymä seurakuntaan, kuten olemme kuulleet, on himmentynyt monilta ihmisiltä. Ihmiset näkevät ”äitiseurakunnan” vikaisena. Ajattelen, että sen vuoksi siinä on väärän valvomisen piirre. Kaikki, mitä he näkevät ja kuulevat, tulkitaan todisteeksi lain opista, lakihenkisestä opista tai opetuksesta. Jeesuksen sanat tulevat myös mieleen, kun hän puhui fariseuksille ja kirjanoppineille. ”He siivilöivät hyttysiä, mutta nielevät kameleja.” Ajattelen, että sitä tapahtuu täällä. Jotkut ihmiset ovat niin keskittyneitä tietoon, Lutherin tutkimiseen, että siitä on tullut melkein kuin lainomainen asia. He punnitsevat kaiken, mitä sanotaan, siihen pisteeseen asti, että he eivät pysty antamaan anteeksi uskon veljien ja sisarten vikoja. Hoitokokousten aikana 1980-luvulla tehtiin virheitä. Oli asioita, joita ei olisi pitänyt sanoa, ja niin edelleen. Monet meistä täällä tänään elivät sen ajan. Mutta emme näe sitä samalla tavalla. Emme näe, että äitiseurakunta olisi ollut vikainen tai tahrattu. Näemme sen sodankäynnin aikana ja taistelun aikana. Siitä huolimatta Jumala varjeli meidät uskossa ja vei meidät näiden aikojen läpi. Emme saa katsoa hoitajia, jotka hoitivat meitä, ikään kuin heidän pitäisi olla täydellisiä. Tai että kaikki pitäisi tehdä täydellisin sanoin tai sanoa juuri oikealla tavalla. Ajattelen, että se on virhe. Meidän on tajuttava, että ne sodankäynnin ajat, jotka koimme, eivät olleet mukavia. Siitä huolimatta niin tapahtui. Jumalan valtakunta on taisteleva valtakunta. Esittäisin tämän kysymyksenä. Te, jotka kamppailette Jumalan valtakuntaa vastaan, vaikka ette tunne niin tekevänne, oletteko varmoja, ettette yksinkertaisesti valvo väärin. Olette poimineet yksittäisten ihmisten vikoja joko nykyisyydestä tai menneisyydestä. Olette niin keskittyneitä tähän, että olette kadottaneet näköpiiristänne äitiseurakunnan totuuden pylväänä ja perustuksena, kultaisena kynttilänjalkana, kotinamme. Joskus puhumme opillisista virheistä. Mikä on se opillinen virhe? Ajattelen, että se liittyy Esauhun ja hänen suhteeseensa äitiinsä ja isäänsä, kuten Olli [Vanska] toi esiin. Opillinen virhe on aivan edessämme. Teillä ei ole hengellistä äitiä. Olette kadottaneet näkymän seurakuntaan äitinä. Se on [tämän ongelman] perustana. Jos näkisitte Jumalan lapset kalliisti lunastettuina matkatovereina, teillä olisi rakkautta heitä kohtaan. Teillä olisi myötätuntoa heitä kohtaan. Kääntäisitte parhain päin sen, mitä sanotaan. Joskus huolestun, että tässä on kysymys. Miksi me puhumme niin monta vuotta myöhemmin puhumme 1980-luvun asioista? En haluaisi edes ajatella tätä. Ehkä joissakin tapauksissa katkeruuden siemen on kylvetty. Vuosia myöhemmin se on noussut versomaan. On vaara, että se versoisi epäuskona. Paras neuvo on annettu eri muodoissa. Kyse on lopulta henkilökohtaisesta uskosta. Riippumatta siitä, mitä menneisyydessä on tapahtunut, riippumatta siitä, mitkä virheet olivat, olemme täällä tänään Jumalan hyvästä armosta. Hän on pitänyt meidät valtakunnassaan. Emme voi antaa menneisyyden asioiden kuluttaa meitä. Äskettäin joku soitti minulle eri puolelta maata. Henkilö ilmaisi tämän ajatuksen. Olemme vaarassa seurata ihmistä, aivan kuten ihmiset seurasivat Torolaa Torolan aikoina ja muina aikoina. Olemme sen vaarassa juuri nyt. Henkien ja hengellisen sodankäynnin osalta – jotkut sanovat, että ”kososlaista henkeä” ei ole. Se oli keksitty juttu [he sanovat]. Kun ihminen näkee äidin vikaisena, silloin ei voi tuntea äidin rakkauttakaan. Tunnen, että niin on tapahtunut. Olen ystävä monille teistä Minneapolisissa ja Wolf Lakessa ja muissa paikoissa, jotka sodette äitiseurakuntaa vastaan. Niinpä te ette tunne hänen rakkauttaan. Tulkitsette pyrkimykset [antaa] hoitoa ja keskustella rakkauden puutteeksi. Itse asiassa se on rakkautta. Se on rakkautta kuolematonta sielua kohtaan. Koskaan ei tule olemaan täydellistä lähestymistapaa tai täydellisiä sanoja, joita voidaan sanoa tällaisissa tilanteissa. Mutta teidän on katsottava sen ohi. Se on Jumala, joka puhuu henkensä kautta seurakunnassa. Minun on korostettava sitä, mitä muut ovat sanoneet. Emme tiedä, onko tämä viimeinen kerta, kun olette Jumalan lasten seurassa. Se on niin kuin Raamattu sanoo. ”Älkää paaduttako sydäntänne.” Miksi tämä on tapahtunut? Se johtuu kielteisestä näkemyksestä Jumalan valtakuntaa, äitiseurakuntaa kohtaan, ajattelen. Täällä on paljon rakkautta. Kaikki nämä vuodet yrityksiä selventää, opettaa ja käyttää sanaa – kirjoitettua sanaa mutta myös saarnattua sanaa. Jumala on ollut pitkämielinen. Hän on ollut ystävällinen ja kärsivällinen. Mutta Jumalan henki ei ainiaaksi kamppaile ihmisten kanssa. Haluan kuulla sen evankeliumin minäkin, itselleni. [2:15:12]

Walt Lampi, Cokato: I would like to refer back to Olli Vanska’s comments. Those are the same types of thoughts that have been with me. I think they are quite fitting. I am not quite sure how to make my question. I would hope that the friends from Minneapolis, Wolf Lake and other places, perhaps, would think about [those thoughts]. Esau saw that his mother was quite faulty. I think that is what is happening here, too. I think the view of the congregation, as we have heard, has become dimmed for many people. People see the “mother congregation” as faulty. I think because of that there is an element of false watching. Everything that they see and hear is interpreted as proof of the doctrine of the law, a law-minded type of doctrine or teaching. The words of Jesus come to mind, too, when he spoke to the Pharisees and the scribes. “They strain at gnats but they swallow camels.” I think that is happening here. Some people are so intent on knowledge, the study of Luther, that it has become almost like a legalistic thing. They weigh everything that is said to the point that they cannot forgive the faults of the brothers and sisters in faith. During the time of the caretaking meetings in the 1980s there were mistakes made. There were things that should not have been said, so on and so forth. Many of us here today lived that time. But we do not see it in the same way. We do not see that the mother congregation was faulty or tarnished. We see it as a time of warfare and a time of struggle. Nevertheless, God preserved us in faith and took us through these times. We must not look at the caretakers who cared for us as though they should be perfect. Or that all things should be done with perfect words or said in just the right way. I think it is a mistake. We need to realize that those times of warfare that we experienced were not pleasant. Nevertheless, that is what happened. God's kingdom is a battling Kingdom. I would put this as a question. Those who are struggling against God's Kingdom, even though you don't feel that you are, are sure that you are not simply false watching. You have picked out the faults of individuals either in the present or the past. You are so concentrated on this that you have lost sight of the mother congregation as the pillar and the ground of truth, as the golden candlestick, as our home. Sometimes we speak about doctrinal errors. What is the doctrinal error? I think it is related to Esau and his connection to his mother and father, as Olli [Vanska] pointed out. The doctrinal error is right before us. You have no spiritual mother. You have lost the view of the congregation mother. That is at the basis [of this problem]. If you see the children of God as dearly redeemed fellow travelers, you would have love for them. You would have compassion for them. You would put the best construction on what is said. I sometimes worry that a question is here. Why are we talking so many years later talking about things of the 1980s? I hate to even think this. Perhaps in some instances the seed of bitterness has been planted. Years later it has come to spring up. There is a danger that it would spring up as unbelief. The best advice has been given in different forms. It comes down to personal faith. No matter what's happened in the past, no matter what the errors were, we are here today by God's good grace. He has kept us in his kingdom. We cannot be consumed by the things of the past. Recently, someone called me from a different part of the country. The person expressed this thought. We are in danger of following man, just like people followed Torola in the Torola days and at other times. We are in danger of that right now. In regards to spirits and spiritual warfare – some say that there is no “Kososian Spirit”. That was a made-up type of thing [they say]. When a person sees the mother as being faulty, then you cannot feel the love of the mother either. I feel that is what has happened. I am friends to many of you in Minneapolis and Wolf Lake and other places, who are warring against the mother congregation. So, you do not feel her love. You interpret the intents to [give] care and discuss as being a lack of love. Actually it is love. It is love for the undying soul. There will never be a perfect approach or perfect words that can be said in these types of situations. But you have to look beyond that. It is God speaking through his spirit in the congregation. I have to emphasize what others have said. We don't know if this will be the last time you'll be in the presence of the children of God. It is like the scripture says. “Harden not your heart.” Why has this happened? It is because of a negative view of God's Kingdom, the mother congregation, I think. There is much love here. All of these years of attempt to clarify, to teach and to use the word – the written word but also the preached word. God has been long-suffering. He has been kind and patient. But the spirit of God will not forever strive with men. I want to hear that gospel, too, for myself. [2:15:12]

[2:15:45]

Rick Nevala, Rockford, perjantaina 7. toukokuuta 2021: Olen istunut ja kuunnellut tänään. Omalla tavallani ajattelin itsekseni. Kun kuuntelin kunkin ihmisen puhuvan, kunkin [ihmisen] näkökulma tai näkemys on hyvin ilmeinen. Uskon, että olemme eri ääniä toisillemme. Ehkä jotkut seurakunnista eivät tiedä, mitkä todelliset kysymykset ovat. Sanoisin, että täällä Keskilännessä kysymyksistä on puhuttu niin kauan, että se on ollut väsyttävää. On ollut hyvä kuulla jonkin verran sitä keskustelua siitä. Kun kuuntelin tänään – mukailen sitä, mitä Walt [Lampi] sanoi: täydellinen vastaan ei-täydellinen -tyyppinen keskustelu. Sitä minä olen kuullut. Monet täällä ovat nähneet vikansa ja miettineet, ovatko he nähneet asiat oikealla tavalla. Ja on toisia, jotka tietävät vastauksen. He tietävät oman osuutensa. Taas se palaa Jumalan sanaan. ”Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei lankea.” [1. Kor. 10:12] Pari ihmistä on kysynyt minulta: Mikä on mielipiteeni siitä, miten nämä kysymykset ratkaistaan? Olen maininnut kaksi asiaa. Yksi on, että tarvitsemme nöyryyttä ja pääsemme eroon omasta ylpeydestämme. Toiseksi tarvitsemme, että Jumala avaa [asiat] meille. Minulle se on niin yksinkertaista. Kun olen ajatellut omaa osuuttani keskusteluissa vuosien varrella, alussa oli muutama vuosi pelkoa, epäilystä ja vapisemista. Mietin, olenko minä jotenkin tämän syy? Mikä on minun roolini tässä? Mitä olen tehnyt tai sanonut? Viimeisen parin vuoden aikana olen vihdoin tullut tähän johtopäätökseen. Minulla ei ole eri tapaa uskoa. Uskon niin kuin olen aina uskonut. Olen tullut samaan johtopäätökseen, kuten opetuslapsi sanoi: Minne minä menisin? [Joh. 6:68] Ei ole muuta paikkaa. Kun olen ajatellut tätä ja kuunnellut tällaisia keskusteluja. Kysymyksistä puhutaan korkealla tasolla. Kukaan ei puhu sitä, mitä uskoo. Meillä on ollut samanlaisia keskusteluja kuin tämä. Viikkoja myöhemmin saattaa kuulla jyrinää. He saavat sen kuulostamaan siltä, että se olisi ollut jokin henkilökemioiden ristiriita joidenkin veljien välillä. Minun mielestäni, jos ottaisi ne veljet pois keskustelusta, keskustelu pysyy samana. Uskon niin kuin uskon. Ellei Jumala avaa sitä minulle, en voi nähdä muuta tietä. Yksi aiheista, joista puhuimme tänään, oli se, ettei lähetetä puhujia Wolf Lakeen tai Minneapolisiin. Haluan, että kuulette oman henkilökohtaisen näkökulmani tähän. Olen puhunut avoimesti seurakunnassamme. Olin iloinen, että seurakuntamme otti sen kannan, jonka se otti, ettei lähetetä puhujia. Meillä on ollut kokouksia vuosien varrella tällä alueella. Jälkeenpäin joidenkin [ihmisten] kohdalla ajattelee, että on toivoa. Toisten kanssa näyttää siltä, että olemme kasvaneet yhä kauemmas toisistamme. Kieli muuttuu yhä kovemmaksi jopa avoimissa kokouksissa. Eräässä viimeisistä Keskilännen johtokuntien kokouksistamme yksi kommentti oli niin jyrkkä ja siinä oli niin voimakasta kieltä, minun mielestäni, rakkaista uskonveljistäni. En voinut olla ajattelematta: jos minua pyydetään menemään [Wolf Lakeen], en mene. Jos minua käsketään menemään sinne, eroan. Puhujana tai johtokunnan jäsenenä oleminen suuressa kuvassa ei merkitse minulle mitään, jos minulla ei ole uskoa. Olen samaa mieltä Blairin [Kariniemi] kanssa tästä kysymyksestä: missä me olemme? Missä minä olen? Olemme kysyneet noita kysymyksiä vuosien varrella. Yritimme vastata niin hyvin kuin pystyimme. Lopulta tulemme omaan uskon varmuuteemme siitä, missä olemme. Meiltä kysytään julkisissa tai henkilökohtaisissa keskusteluissa, miten uskomme asioihin. Meille sanotaan, että meillä on rippioppi, tai sitä tai tätä. Meidän on mentävä Sanaan [Jumalan]. Sanomme, että olemme menneet Sanaan. Meillä ei ole muuta, mihin kääntyä [kuin Sana]. Niin me päädyimme tähän paikkaan tänään. Blair [Kariniemi] mainitsi myös, että hän on nähnyt ilmeitä ihmisten kasvoilla täällä. Kuvittelen itseni joskus kranaattishokissa olevaksi. Viimeisten muutaman vuoden aikana olen tullut kokouksiin tai johtokunnan kokouksiin Rockfordissa. Sanat, jotka sanot heikkoudessa, levitetään melkein maailmanlaajuisesti jo ennen kuin pääset kotiin. Tallenteita tehdään. Puheita ruoditaan. Sitten ihmettelee, miksi ei ole vapautta. Ei ole halua hoitaa asioita veljien kesken. Ainakaan en ole huomannut olevani niin hedelmätön työssä. Taas, siinä me olemme. Sanoin joillekin ihmisille johtokunnan kokouksessa vähän aikaa sitten. Oli kysymys: mitä sanoisimme Minneapolisille? Minkä kysymyksen voisimme esittää yrittääksemme auttaa ratkaisemaan ongelman? Voin nähdä sen vain tällä tavalla. Ajattelen, että jos olet rehellinen itsellesi etkä teeskentelevä, tiedät ja näet ne ryhmät, jotka ovat muodostuneet. Minneapolisissa on ryhmä. En tiedä, kuinka pitkälle se on mennyt. Se tuntuu omavanhurskaudelta. He tietävät asioita. He puhuvat sinulle. He löytävät kaikki nämä kirjoitukset. He käskevät sinun mennä Sanaan. Sinä et ole mennyt Sanaan. Eräs veli sanoi, että se on tavallaan melkein lainomaista. Jos vain olisit seurannut Jumalan sanaa. Kun kysyit: etkö ole tuntenut Pyhän Hengen johdatusta? He saattavat sanoa jotain siihen suuntaan: Henki löytyy Sanasta. Sinun on mentävä Sanaan. Vastauksia ei ole. Paluuta ei ole. Esimerkiksi jos sanon: missä olen mennyt harhaan? Jos olen rippiopissa, kerro minulle. Mitä olen tehnyt tai sanonut? Se on vain yleinen vastaus: mene Sanaan. Olen täysin samaa mieltä siitä. Meidän on todella mentävä Jumalan sanaan. Se on korkein auktoriteettimme. En tiedä yhtään seuroja tai keskusteluja, joissa emme olisi käyttäneet Jumalan sanaa jossakin muodossa, joko mukaillen tai suoraan lainaten. Sen ohella puhumme niistä, jotka eivät enää palvele [puhujina] tai pastorin tehtävissä. Ihmiset kyselivät, joskus hyvästä syystä, jos ei tiedä syitä. En moiti ketään siitä, että ihmettelee tai kyselee. Siitä ei ole kyse. Löysin erään kohdan Jumalan sanasta, kun palvelin viime sunnuntaina. Evankeliumi on tämän ydinosa. Olen samaa mieltä, että se vaikuttaa seurakuntaan ja henkeen ja siihen, miten se kaikki liittyy tähän. Evankeliumi, joka on meille niin tuttu. Raamattu sanoo, että se on kuin sade. On varhainen ja myöhäinen sade, joka kulkee läpi. Eräs Jumalan sanan kohta puhuu niistä, jotka toimivat Jumalan valtakuntaa vastaan. Raamattu käyttää tätä ilmaisua. Se on kuin sateeton pilvi, joka kulkee ohi. Sanat kuulostavat tutuilta – sanat, jotka korvaavat evankeliumin hyvän sanoman. Saattaisimme sanoa: rakas veli tai sisar, saat uskoa syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Se on korvattu sellaisilla asioilla kuin: usko vain. Se on melkein kuin saarnoissa meitä on johdatettu ymmärtämään syntisyytemme. Sitten tulee kommentti: usko vain. Luota Kristuksen tekojen ansioihin. Kyllä, se on totuus. Mutta se on kuin sateeton pilvi, joka meni ohi. Se ei virvoittanut. Se ei ravinnut. Hedelmää se ei todellakaan kantanut. Minulla on niin vähän ymmärrystä ja epäilyksiä ja pelkoja. Saanko kuulla evankeliumin? [2:30:20]

Rick Nevala, Rockford, Friday May 7, 2021: I have sat and listened today. In my own way, I thought to myself. When I listened to each person speak, the perspective or viewpoint of each [person] is very evident. I believe that we are different voices to each other. Maybe some of the congregations do not know what the real issues are. I would say that here in the Midwest that the issues have been talked about for so long that it has been tiresome. It has been good to hear some of that discussion about that. When I listened today – I will paraphrase what Walt [Lampi] said: Perfect versus the not perfect type of discussion. That is what I have heard. Many here have seen their faults and wondered if they have seen things in the right way. And there are others who know the answer. They know their piece. Again it goes back to God's word. “He who thinks he stands takes heed lest he falls.” [1 Cor. 10:12] I have been asked by a couple of people: What my opinion is about how to solve these issues? I have mentioned two things. One is that we need humility and to get rid of our own pride. Second, we need God to open [the matters] to us. To me, it is as simple as that. When I have thought about my part in discussions over the years, at the beginning there were a few years of fear, doubt and trembling. I wondered, am I the cause of this somehow? What is my role in this? What have I done or said? In the last couple of years, I have finally come to this conclusion. I don't have a different way to believe. I believe as I have always believed. I have come to the same conclusion, as the disciple said: Where would I go? [John 6:68] There is no other place. When I have thought about this and listened to discussions like this. The issues are talked about at a high level. No one speaks what they believe. We have had similar discussions like this. Weeks later you may hear rumblings. They make it sound like it has been some personality conflict between some brothers. In my mind, if you would take those brothers away from the discussion, the discussion stays the same. I believe as I believe. Unless God opens it to me, I cannot see another way. One of the topics we talked about today was not sending speakers to Wolf Lake or Minneapolis. I want you to hear my own personal perspective on this. I have spoken openly in our congregation. I was happy that our congregation took the stand that they did to not send speakers. We have had meetings over the years in this area. Afterwards, for some [people] you think that there is hope. With others, it seems like we have grown further and further apart. The language becomes harsher and harsher even in open meetings. At one of our last Midwestern board meetings, one comment was so stark and had such strong language, in my mind, about my dear brothers in faith. I couldn't help but think: if asked to go [to Wolf Lake], I will not go. If I am told to go there, I will resign. Being a minister or a board member in the big scheme of things means nothing to me, If I do not have faith. I agree with Blair [Kariniemi] on this question: where are we? Where am I? We have asked those questions over the years. We tried to answer as best as we could. We finally come to our own surety of faith of where we are. We are asked questions in public or personal discussion about how we believe in things. We are told that we have a confession doctrine, or this or that. We need to go to the Word [of God]. We say that we have been going to the Word. We have nowhere else to turn [to other than the Word]. That is how we got to this place today. Blair [Kariniemi] also mentioned that he has seen looks on people's faces here. I picture myself sometimes being shell shocked. Over the last few years, I've come to meetings or the board meetings in Rockford. Words that you say in weakness are spread almost worldwide even before you get home. Recordings are made. Speeches are dissected. Then you wonder why there is no freedom. There is no urge to care for matters between the brothers. At least I haven't found myself so fruitless in the work. Again, that is where we find ourselves. I told some people at a board meeting not long ago. There was a question: what would we tell Minneapolis? What question could we ask to try and help resolve the problem? I can only see it in this way. I think that if you are true to yourself and not disingenuous, you will know and see the groups that have formed. There is a group in Minneapolis. I don't know how far it has gone. It feels like self-righteousness. They know things. They speak to you. They find all of these articles. They tell you to go to the Word. You have not gone to the Word. One brother said, it is almost legalistic in a way. If you would have only followed the Word of God. When you asked: haven't you felt the guidance of the Holy Spirit? They may say something to the effect: The spirit is found in the Word. You need to go to the Word. There are no answers. There is no return. For instance, if I say: where have I gone wrong? If I am in a confession doctrine, tell me. What have I done or said? It is just a generic response: go to the Word. I totally agree with that. We do need to go to God's Word. It is our highest Authority. I don't know of any services or discussions where we have not used God's Word in some form or another, whether it is paraphrased or directly quoted. Along with that, we talk about those who no longer serve [as speakers] or in positions of a pastor. People questioned, sometimes with good reason, if you don't know the reasons. I don't blame anyone for wondering or questioning. That is not the point. I found one part of God's word when I served last Sunday. The gospel is a core part of this. I agree that it affects the congregation and the spirit, and how it all ties into this. Gospel that we are so familiar with. The Scriptures say that it is like rain. There is the early and the latter rain that goes through. One part of God's word talks about those who work against God's Kingdom. The Bible uses this term. It is like a rainless cloud that passes over. The words sound familiar – the words that replace the good message of the Gospel. We might say: dear brother or sister, you can believe your sins forgiven in Jesus’ name and blood. It has been replaced with things like: just believe. It is almost like in sermons we have been led to understand our sinfulness. Then there is a comment: just believe. Trust in the merits of the works of Christ. Yes, that is the truth. But it is like a rainless cloud that went over. It didn't refresh. It didn't nourish. It sure did not bear fruit. I have so little understanding and doubts and fears. Can I hear the gospel? [2:30:20]

[2:30:27]

Andy Kesti, Phoenix, perjantaina 7. toukokuuta 2021: Olen Andy Kesti Phoenixista. Ennen kuin sanon puheenvuoroni, haluaisin kuulla evankeliumin. Saanko uskoa syntini anteeksi? Viime vuosien aikana, kun nämä keskustelut ja näiden elävää uskoa koskevien erilaisten näkemysten hedelmät ovat tulleet selvemmin näkyviin, se sai minut muistelemaan jotakin, mitä minulle tapahtui, kun olin noin 17-vuotias. Olin International Peace Gardensissa … Muistan, että kun olin 15–17-vuotias, tunsin ajautuvani yhä kauemmas elävästä uskosta. En ollut luopunut uskostani, mutta ajauduin poispäin. International Peace Gardensissa meillä oli tapana kokoontua eräässä majassa. Muistan kävelleeni majan takaovelle. Etsin joitakin ystäviäni, mutta en nähnyt heitä siellä. Muistan katselleeni majassa olevia ihmisiä ja ajatelleeni: Keitä nämä ihmiset ovat? He eivät näytä kovin hauskoilta ihmisiltä. Mitä minä täällä teen? Kävelin ulos ja nojasin majan seinään. Poltin luultavasti tupakkaa. Jumala lähetti enkelin. Hänen nimensä oli Jon Bloomquist. Jon tuli luokseni ja kysyi: Andy, mitä kuuluu? Jon tiesi luultavasti vain nimeni. Sanoin hänelle, että hyvää kuuluu. Hän sanoi, että seisot täällä ulkona yksin. Pukeudut eri tavalla. Sinä ja ystäväsi puhutte eri tavalla. Käyttäydyt eri tavalla kuin muut uskovaiset. Hän sanoi: mikä sinua vaivaa? Katsoin Jonia ja sanoin: ei mikään. Jon ei tiennyt, mikä minua vaivasi, mutta hän näki sen teoistani ja elämäni hedelmistä. Hän näki, että jokin painoi minua. Jokin oli vialla. Mutta en ollut valmis myöntämään sitä. Vaikka Jon ei osannut nimetä sitä, oli kaksi, jotka tiesivät, mikä ongelma oli. Ne olivat Jumala ja minä. Ajattelin sitä usein, kun meillä on ollut näitä keskusteluja. Ihmiset ovat puhuneet siitä, että pitää osoittaa, missä olen väärässä. Näyttäkää minulle, missä olen väärässä. Kukaan meistä ei näe toisen ihmisen sydämen sisälle. Voimme puhua vain hedelmistä, joista olemme puhuneet vuosia. Mutta kukin meistä tietää sydämessään – ja Jumala tietää – mikä on vialla. Kuitenkin noin yhdeksän kuukautta myöhemmin tarvitsin kaksi enkeliä lisää tulemaan luokseni. Olin epäuskoisen tyttöystäväni kotona. Hänen äitinsä oli poissa viikonlopun. Kello oli ehkä yhdeksän illalla. Kaksi uskovaista ystävääni koputti oveen. Andy, illanvietto on tänä iltana teillä. Muistan katsoneeni heitä ja tunteneeni, että sydämessäni kävi painiottelu. Haluanko jäädä tänne vai haluanko mennä sinne? He sanoivat: tule meidän kanssamme. Tunsin jälleen olevani onnekas, että Jumala salli minun kuulla sanoman, joka Pyhällä Hengellä oli minulle kerrottavana näiden uskovaisten kautta. Muistan menneeni siihen taloon. Se näytti niin kauniilta. He lauloivat yhtä lempilauluistani. He olivat lapsuudenystäviäni ja lapsuudenystävieni vanhempia veljiä ja sisaria. Tunsin tämän lämmön ja tervetulleeksi toivottamisen – Tässä minä haluan olla. Sain asiat hoidetuksi. Syntiä lankeaa yhä päälleni, niin kuin meidän kaikkien päälle. Panemme asiat pois sitä mukaa kuin niitä lankeaa [päällemme]. Viisi vuotta sitten minua pyydettiin lähtemään erään kanssa käymään erään henkilön luona, joka kamppaili näissä asioissa, joista puhumme Phoenixissa. Menimme käymään hänen luonaan. Keskustelu oli avoin keskustelu. Henkilö, joka oli kanssani, kysyi siltä, jonka luona kävimme: Miksi taistelet Jumalan valtakuntaa vastaan? Henkilön vastaus oli: Ehkä minä olen Jumalan valtakunnassa ja te kaikki taistelette minua vastaan. Keskustelu loppui siihen. Ymmärrättekö, mitä juuri sanoin? Hänen pointtinsa oli: ehkä minä olen se, joka on oikeassa, ja te kaikki olette väärässä. Hän sanoi, että ehkä minun tehtäväni on oikaista ja ohjata tässä. Kun lähdimme talosta, kysyin toiselta henkilöltä: Mitä ajattelet siitä? Hän sanoi pelkäävänsä, että tuo veli ei enää kuuntele kutsua. Ajattelin keskustelua monta, monta viikkoa. Entä jos hän on se, joka on oikeassa, ja kaikki muut ovat väärässä? Hedelmät, jotka tuossa henkilössä kantautuivat, eivät todellakaan olleet uskovaisen hedelmiä. Tunsin, että oikea tie on se tie, jolla olin, ei se tie, jota hän yritti opettaa. Joten kai haluaisin vain pyytää meitä kaikkia, mutta erityisesti niitä, jotka tuntevat, että heidän on nyt oikaistava uskovaisia ja selitettävä toinen tie tai selitettävä oikea tapa tai annettava tätä oikaisua, ehkä te olette niin kuin minä olin, kun Jon tuli puhumaan kanssani. Ehkä te tiedätte, miksi haluatte oikaista sen. Te tiedätte, minkä toisen tien haluatte luoda. Mutta sanoa se nyt ääneen, ehkä tulisi liikaa oikaisua, jos tuo tie sanottaisiin tänään ääneen. Kehotan teitä muistamaan kuin pieni lapsi, että katsokaa sydämeenne. Kysykää itseltänne, mikä on sen oikaisun lopullinen päämäärä, jota yritätte antaa Jumalan valtakunnalle? Mikä on sen ohjauksen lopullinen päämäärä, jota yritätte välittää ja joka selvästikään ei ole saanut hyvää vastaanottoa? Miksi yritätte ohjata meitä tähän suuntaan? En ymmärrä. [2:37:44]

Andy Kesti, Phoenix, Friday May 7, 2021: I am Andy Kesti from Phoenix. Before I make my comment, I would like to hear the gospel. Can I believe my sins forgiven? Over the past years as these discussions and fruits of these different viewpoints of living faith have become more evident, It made me reflect back on something that happened to me when I was about 17 years old. I was at the International Peace Gardens … I recall when I was 15 to 17 years old, I felt myself drifting further and further away from living faith. I hadn't given up my faith but I was drifting away. At the International Peace Gardens we used to meet in this Lodge. I remember walking to the back door of the lodge. I was looking for some of my friends, but I did not see them there. I remember looking at the people in the lodge and thinking: Who are these people? They do not look like they are very fun people. What am I doing here? I walked outside and I was leaning up against the wall of the lodge. I was probably smoking a cigarette. God sent an angel. His name was Jon Bloomquist. Jon came up to me and asked: Andy, how are you? Jon probably only knew my name. I told him, I'm fine. He said that you are standing out here by yourself. You dress differently. You and your friends talk differently. You act differently than the rest of the Believers. He said, what is bothering you? I looked at Jon and said, nothing. Jon didn't know what was bothering me, but he could see from my actions and the fruits of how I was living. He could see that there was something troubling me. Something was wrong. But I wasn't willing to admit it. Even though Jon couldn't put a name to it, there were two who knew what the problem was. It was God and it was me. I thought about it often, as we had these discussions, People talked about proving where I am wrong. Show me where I'm wrong. None of us can see inside of the heart of another person. We can only talk about the fruits that we have been spending years talking about. But in each of our hearts we know – and God knows – what is wrong. However, about nine months later, I needed two more angels to come to me. I was at my unbelieving girlfriend's house. Her mother was gone for the weekend. It was maybe nine at night. Two of my believing friends knocked on the door. Andy, the haps are at your house tonight. I remember looking at them and feeling a wrestling match going on inside of my heart. Do I want to stay here or do I want to go there? They said, come with us. I felt fortunate again that God was able to allow me to hear the message that the Holy Spirit had to tell me through these believers. I remember going to the house. It looked so beautiful. They were singing one of my favorite songs. They were my childhood friends and older brothers and sisters of my childhood friends. I felt this warmth and welcoming – This is where I want to be. I was able to get matters taken care of. Sin continues to fall on me, as it does all of us. We put matters away as it falls [on us]. Five years ago I was asked to go along with someone to visit a person who was struggling in these matters that we are talking about in Phoenix. We went to visit with him. The conversation was an open conversation. The person who was with me asked the question of who we were visiting: Why are you fighting against God's Kingdom? The person's response was: Maybe I am in God's kingdom and you are all fighting against me. The conversation stopped there. Do you understand what I just said? His point was: maybe I am the one who is right and all of you are wrong. He said that maybe it is my job to correct and guide here. As we left the house, I asked the other person: What do you think about that? He said that I fear that that brother no longer heeds the call. I thought for many many weeks about the conversation. What if he is the one who is right and everybody else is wrong? The fruits that were born with that person were certainly not fruits of a believer. I felt like the right path is the path that I was on, not the path that he was trying to teach. So, I guess I would just ask for all of us, but especially for those who feel like they have to correct the believers right now and to explain a different path or to explain the right way or give this correction, maybe you are like I was, when Jon came to talk to me. Maybe you know why you want to correct it. You know what different path you want to create. But to say that outloud right now, maybe there would be too much correction if that path was said out loud today. I encourage you to remember like a little child to please look into your heart. Ask yourself, what is the end game of this correction that you are trying to give to God's Kingdom? What is the end game of the guidance that you are trying to deliver, that obviously has not been well received? Why are you trying to guide us this way? I don't understand. [2:37:44]

[2:37:30]

David Niemi, Toronto, 7. toukokuuta 2021: Jumalan terve kaikille siellä. On ollut hyvä olla mukana [kokouksessa]. Yhdyn useimpiin puheenvuoroihin, joita on puhuttu – sanoisin, että suurimpaan osaan niistä. Tuntui hyvältä kuunnella ja kuulla Hyvän Paimenen ääni. Minulla oli ajatuksia tästä kokouksesta, joka oli tulossa. Olemme tienneet siitä muutaman kuukauden. Olen ajatellut sitä omassa mielessäni. Olin Minneapolisin kokouksessa [huhtikuussa 2017], joka oli johtokunnan jäsenten työseminaari. En muista vuotta. Siellä oli Samin [Roiko] pitämä esitelmä vartijasta muurilla. Muistan, että siinä kokouksessa oli pari outoa ääntä. Ne eivät olleet kovin rohkeita, mutta ne puhuivat avoimesti siinä kokouksessa. Olin Outlookissa suviseuroissa [vuonna 2015]. Siellä kuului outo ääni [Darwin Laken saarna]. Olin puhujien leirillä [vuonna 2018]. Siellä oli joitakin outoja ääniä. Mutta tuntui hyvältä lähteä sieltä. Jim [Frantti] kertoi, että evankeliumi saarnataan, ja näytti siltä, että asiat hoidettiin. Olin myös Monticellon kokouksessa sen jälkeen, kun kirje [Warren Raisasen ja Eric Skoogin kirjoittama] oli lähetetty seurakunnille. Jim [Jurmu] viittasi tähän. Siellä taas kuului Hyvän Paimenen ääni. Toronton veljien piti lähteä Monticellon kirkosta vähän aikaisemmin ehtiäkseen lennolle kotiin. Etäyhteydellä pystyimme olemaan mukana ja kuitenkin täällä. Kuulimme Wolf Laken veljien puhuvan. Kun kuulimme sen äänen, katsoimme kaikki toisiamme. Se oli outo ääni. Näyttää siltä, että ajan kuluessa tämä outo ääni on tullut voimakkaammaksi ja rohkeammaksi. Se haluaa opettaa Jumalan valtakuntaa. En voi olla ajattelematta sitä kohtaa 1. Kuninkaiden kirjassa [19], jossa profeetta Elialle tuli Jumalan Hengen hiljainen, heikko ääni. Se on heikko ja nöyrä ääni. Se puhuu Jumalan kansan kautta. Tiedän, että on sanottu, ettemme mene tunteiden mukaan. Eräs veli sanoi tämän kokouksen alussa raportissaan. Ihmiset olivat pyytäneet: ”kertokaa meille, mikä on vialla.” He eivät ole saaneet vastausta [he sanoivat]. Olen ajatellut sitä Jumalan sanan kohtaa, kun Nikodeemus tuli Jeesuksen luo [Joh. 3]. Hänellä oli kysymyksiä Jeesukselle. Jeesus sanoi Johanneksen evankeliumissa 3:8: ”Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen äänen. Et voi tietää, mistä se tulee ja minne se menee. Niin on jokainen, joka on syntynyt Hengestä.” Jopa Jeesus selittää hengen. Me emme voi selittää sitä. Emme tiedä, mistä se tulee, mutta tunnemme sen. Jumalan valtakunnassa on ollut tuo outo ääni. Se leviää. Muistan vuosia aiemmin. Kuultiin vain ongelmista Wolf Lakessa ja Minneapolisissa. Mutta nyt näyttää siltä, että kuulemme näistä ongelmista monista osista Siionia. Näemme, miten se leviää. Mieleen tulee tämä viimeisin puhujien leiri, johon emme päässeet osallistumaan. Jim Frantti sanoi, että tämä Monticellon kokous ei ole syy julistaa eriseuraa. En voi olla pelkäämättä. Onko se jo tapahtunut? On niin suuri juopa. Näimme aikajanan kaikista näistä kokouksista, joita on pidetty. Yhä uudelleen mitään ei ratkaista. Kun ajattelemme asiaa palvelemisesta Minneapolisissa, joka tuli esille juuri äskettäin. On ollut joitakin veljiä, jotka ovat palvelleet Minneapolisissa sen jälkeen, kun tämä päätös tehtiin. Se tulee mieleen. ja kysyn. Tunnetteko te veljet, että olette tietävämpiä ja viisaampia kuin Jumalan valtakunta? Olette menneet sinne palvelemaan välittämättä siitä, mitä Siion on päättänyt. Kun ajattelen saarnojen arkistointia LLC:n verkkosivuilla, olen ajatellut näin. Olemme Siionissa päättäneet olla kutsumatta noita Wolf Laken veljiä palvelemaan. Olemme päättäneet olla palvelematta Minneapolisissa. Noiden puhujien saarnat ovat arkistossa. Olen kuunnellut joitakin noista saarnoista. Minun on sanottava, etten ole saanut ravintoa sielulleni. Olen keskustellut tästä asiasta muiden veljien kanssa. He ovat tunteneet samoin. Kehottaisin teitä veljiä ja sisaria, jotka olette taistelleet Jumalan valtakuntaa vastaan ja jotka aina palaatte kysymysten kanssa ja etsitte vastauksia, sanon yksinkertaisesti: tehkää parannus. Nöyrtykää ja tehkää parannus siitä väärästä hengestä. Ajattelen elämää avioliitossamme, usein voimme loukata toisia. Usein emme huomaa tai tiedä, miksi olemme loukanneet [toista]. Mutta silti hoidamme asiat. Evankeliumi parantaa. Ajattelen tätä rakasta Toronton seurakuntaa. Koko nuoruuteni ajan oli taisteluja – kiivaita, kiivaita taisteluja. Monet teistä ovat kokoontuneet sinne Monticelloon. Te tiedätte näistä taisteluista. Me, jotka olemme Torontossa, tiedämme, kuinka väsyttäviä ne taistelut voivat olla. Mutta kun evankeliumi saadaan saarnata ja sen saa uskoa henkilökohtaisesti, hedelmä näkyy. Meillä on ollut monta vuotta rauhaa Torontossa. Seurakuntamme on kasvanut paljon. Jumala on siunannut seurakuntaamme. Rakkaat veljet ja sisaret, jotka taistelette, tehkää parannus siitä hengestä. Nöyrtykää kuulemaan Hyvän Paimenen ääntä, vaikka ette ymmärtäisi. Yksinkertaisesti uskokaa. Pankaa synti pois. Ajatelkaa viimeisiä kysymyksiä Jimin [Frantti] esitelmässä Jumalan seurakunnasta. Näettekö sen totuuden pylväänä ja perustuksena? Näettekö sen kultaisena kynttilänjalkana ja rakastavana äitinä, joka pitää teistä huolta? Kuulkaa Hyvän Paimenen ääntä. Niin kuin kirjeen heprealaisille kirjoittaja sanoo: Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne. Se kehottaa toinen toistanne joka päivä, ettei teitä petettäisi ja ettette lankeaisi epäuskoon. Pankaa se synti pois. Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi. Itse tunnen oman heikkouteni ja vapisemiseni. Tunnen oman syntisyyteni. Kysyn: saanko kuulla evankeliumin itselleni? [2:48:12]

David Niemi, Toronto on May 7, 2021: God's peace to everyone there. It has been good to join in [the meeting]. I join in with most of the comments that have been spoken – I would say the majority of them. It felt good to listen and to hear the voice of the Good Shepherd. I had thoughts of this meeting that was coming up. We have known about it for a few months. I have thought about it in my own mind. I was at the Minneapolis meeting [April 2017], which was a board member’s workshop. I do not remember the year. There was a presentation kept by Sam [Roiko] on the Watchman on the wall. I remember at that meeting that there were a couple of strange voices. They were not so bold, but they spoke openly at that meeting. I was in Outlook at the summer services [in 2015]. There was a strange voice heard there [Sermon by Darwin Lake]. I was at the minister's camp [in 2018]. There were some strange voices. But it felt good to leave from there. it was related by Jim [Frantti] that the gospel is preached and it seemed like matters were taken care of. I was also at the Monticello meeting after a letter [by Warren Raisanen and Eric Skoog] had been sent to the congregations. Jim [Jurmu] referenced this. There again was heard the voice of the Good Shepherd. Brothers from Toronto had to leave the Monticello church a little bit early to catch a flight back home. Remotely we were able to join in and yet here. We heard the brothers from Wolf Lake speak. When we heard that voice, we all looked at one another. It was a strange voice. It seems like as time has gone on, this strange voice has become stronger and more bold. It wants to teach God's Kingdom. I can't help but think of that portion in 1st Kings [19], where to the Prophet Elijah came that small still voice of the spirit of God. It is a weak and humble voice. It speaks through God's people. I know that it has been said that we do not go by feelings. Has one brother at the beginning of this meeting said in his report. People had asked, “tell us what is wrong.” They have not received an answer [they said]. I have thought of the portion of God's word when Nicodemus came to Jesus [John 3]. He had questions for Jesus. Jesus said in the Gospel of John 3:8, “The wind blows where it lists, and you hear the sound. You cannot tell where it is coming from and where it is going. So is everyone that is born from the spirit.” Even Jesus explains the spirit. we cannot explain it. We do not know where it comes from, but we feel it. There has been that strange voice in God's Kingdom. It is spreading. I remember years earlier. You only heard about troubles in Wolf Lake and Minneapolis. But now it seems that we hear from many parts of Zion of these troubles. We see how it is spreading. It comes to mind about this past ministers camp, where we were not able to attend. Jim Frantti said that this meeting at Monticello is not the reason to call a heresy. I cannot help but fear. Has it already happened? There is such a Great Divide. We saw the timeline of all of these meetings which have happened. Again and again nothing is solved. When we think of the matter about serving in Minneapolis, which just recently came up. There have been some brothers who have served in Minneapolis after this decision was made. It comes to mind. and I question. Do you brothers feel that you are more knowledgeable and wiser than God's Kingdom? You have gone there to serve regardless of what Zion has decided. When I think about the archival of sermons on the LLC website, I have thought in this way. We have decided in Zion not to call those brothers from Wolf Lake to serve. We have decided not to serve in Minneapolis. Those minister’s sermons are in the archives. I have listened to some of those sermons. I must say, I have not received food for my soul. I have visited with other brothers in regards to this issue. They have felt the same. I would encourage you brothers and sisters that have been battling against God's Kingdom, who are always coming back with questions and looking for answers, I simply say to repent. Humble yourself and repent from that wrong spirit. I think of life in our marriage, oftentimes we can offend others. We often do not realize or know why we have offended [the other person]. But we still take care of matters. The Gospel heals. I think of this dear Toronto congregation. All through my youth there were battles – fierce, fierce battles. Many of you were gathered there in Monticello. You know of these battles. We who are in Toronto know how tiring those battles can be. But when the gospel can be preached and it can be believed personally, the fruit will show. We have had many years of Peace in Toronto. There has been much growth in our congregation. God has blessed our congregation. Dear brothers and sisters who are battling, repent from that spirit. Humble yourself to hear the voice of the Good Shepherd, even if you do not understand. Simply believe. Put sin away. Think of the last questions in Jim’s [Frantti] presentation about God's congregation. Do you see it as a pillar and a ground of Truth? Do you see it as a golden candlestick and as a loving mother that cares for you? Hear the voice of the Good Shepherd. As the writer of the letter to the Hebrews says, Today if you will hear his voice, harden not your heart. It exhorts one another daily lest you be deceived and fall into unbelief. Put that sin away. Repent and believe the gospel. I myself feel my own weakness and trembling. I feel my own sinfulness. I ask, can I hear the gospel for myself? [2:48:12]

[2:49:03]

Travis Ruonavaara, Colorado, perjantaina 7. toukokuuta 2021: Olen Travis Ruonavaara Roaring Forkin seurakunnasta Coloradosta. Mielessäni pyörii liian monta ajatusta. En puhu niistä kaikista. Yksi ajatus erityisesti on ollut lähellä minua näiden viime kuukausien aikana – ehkä kuuden kuukauden. Se on kysymys siitä, menisimmekö palvelemaan noihin seurakuntiin Minneapolisissa ja Wolf Lakessa. Se on yksi niistä kysymyksistä, joissa haluan olla kuuliainen Jumalan valtakunnan ohjeille, paikalliselle seurakunnalleni ja johtokunnalle. He ovat myös antaneet minulle ohjausta tukemaan ymmärrystäni tästä. Olen heikko ymmärrykseltäni, ja horjun edestakaisin. Se ei ole kevyt asia. Ajatukseni kääntyvät perheenjäseniini, jotka käyvät Minneapolisin seurakunnassa. Minulla on [siellä] läheisiä ystäviä, joiden kanssa kasvoin. Pidän heitä vertaisinani. Sain opettaa rippikoulussa viime kesänä ensimmäistä kertaa. Jotkut niistä viattomista ja uskovaisista lapsista käyvät Minneapolisin seurakunnassa. Luulen, että ymmärrän niitä pyyntöjä, joita nousee esiin yhä uudelleen: miksi emme menisi palvelemaan niitä [ihmisiä], jotka haluavat kuulla Jumalan sanaa? Myös. Sanoin, että haluan olla kuuliainen. Se ohje on oikea. Emme menisi palvelemaan heitä, ennen kuin nämä asiat on hoidettu. Kohta apostoli Paavalin kirjeestä roomalaisille puhuu tästä. Hän rukoili roomalaisten uskovaisten puolesta. Hän sanoi: ”Pyytäen, että minulle viimein jollakin tavalla Jumalan tahdosta suotaisiin menestyksellinen matka tulla teidän luoksenne. Sillä minä kaipaan nähdä teitä, jotta voisin antaa teille jonkin hengellisen lahjan, että te vahvistuisitte; se on, että minä saisin yhdessä teidän kanssanne lohdutusta yhteisestä uskosta, sekä teidän että minun.” [Room. 1:10–12] En tiedä, voisinko levollisin mielin mennä Minneapolisiin ja saada sellaisen varmuuden, että minulla olisi siellä se ykseys ja lohdutus yhdessä yhteisessä uskossa. Minusta näyttää selvältä, että … haluan kyllä vastata siihen pyyntöön kirjeessä, joka lähetettiin Minneapolisista, että menisimme ravitsemaan ja palvelemaan heitä Jumalan sanalla. Mutta kun kuulin jälkeenpäin, mitä oli tapahtunut, että se kirje kirjoitettiin. Se ei ollut vain muutama jäsen, joka lähti siitä seurakunnasta. Suurin osa johtokunnasta ja jopa puolet seurakunnasta ja sanan palvelijat [lähtivät]. Tunnen, että minulla on sama uskon ymmärrys [heidän kanssaan]. Minulla on todistus [heistä]. Ihmettelen: mikä saisi heidät lähtemään siitä tilanteesta? He lähtivät seurakunnasta, jossa he olivat eläneet ja tunteneet olonsa turvalliseksi monta vuotta, ellei koko elämäänsä. Siellä on jotakin, mikä ei ole oikein. Miksi asettaisin itseni siihen tilanteeseen? Näyttää siltä, että se olisi vahingollista uskolleni. Puhun tätä, koska sitä uskon sydämessäni. En tiedä, onko se oikein. Minua on rohkaistu, että se on oikea ymmärrys. Minulla on yhä köyhyyteni tässä asiassa. Eräs veli puhui tästä asiasta äskettäisessä lounaisalueen johtokunnan kokouksessa. Hän kokee sen henkilökohtaisemmin kuin minä. Hän kasvoi siinä seurakunnassa. Ja hänen perheensä on siellä. Hänellä oli sama todistus. Kun häntä kehotettiin menemään seuroihin Minneapolisissa, kun hän oli käymässä Minnesotassa, hän tunsi, ettei voinut mennä sinne uskonsa tähden Ja perheensä uskon tähden. Hän meni Rockfordiin, ja hän sai siellä ravintoa. Hän mainitsi, että siinä on vaara. Sanoisin teille Minneapolisissa oleville. Luulen, että yhdessä seurakuntien alkupuheenvuoroista oli pyyntö. Minneapolisista oli pyyntö tulla palvelemaan. He haluavat kokoontua yhteen sitä enemmän, mitä enemmän he näkevät päivän lähestyvän [Hepr. 10]. Voin varmasti sanoa, että muiden seurakuntien kirjeissä on ollut rohkaisua teille Minneapolisissa, jotka olette siinä tilanteessa. Jos haluatte kuulla Jumalan sanaa, voitte mennä muihin seurakuntiin Minnesotassa. Ne eivät ole kaukana tien päässä. Niissä seurakunnissa on hengen ykseys. Menkää sinne ja saakaa ravintoa, Ja kokoontukaa yhteen niiden [ihmisten] kanssa. Tunnen henkilökohtaisesti – puhun tässä, jotta minua voidaan oikaista, Jos olen väärässä. En tunne, että voisin mennä Minneapolisiin ja tuntea uskon ykseyttä. Äskettäin menin palvelemaan Montanaan. Menin oman heikkouteni kanssa. Puhuin siellä pääsiäisseuroissa. Koin kyllä uskon ykseyttä ja sain lohdutusta. Se ei johtunut siitä, että palvelin, vaan niistä monista keskusteluista, joita minulla oli. Se oli kaunis ja virkistävä viikonloppu. Sain vapaasti mennä ja palvella Seurakunnassa, jossa ei ole levottomuutta. Siellä oli se varmuus uskon ja ymmärryksen ykseydestä. Se oli siunaus. Luulen, että on huoli. Haluamme kyllä mennä ja ravita. Mutta haluamme myös olla kuuliaisia sille, minkä henki on ilmoittanut. Ennen kuin nämä asiat on ratkaistu, ei ole väärin sanoa, että emme lähetä puhujia [Minneapolisiin]. On ilmeistä siitä, että jotkut ihmiset parveilevat Minneapolisiin ja toiset lähtevät, että hengessä ja ymmärryksessä on eroja. Ajatukseni katkesi. Siinä on kaikki, mitä minulla on nyt. [2:56:20]

Travis Ruonavaara, Colorado, Friday, May 7, 2021: I am Travis Ruonavaara from the Roaring Fork congregation in Colorado. I have too many thoughts swirling in my mind. I will not speak to all of them. One thought in particular that is close to me during these last months – maybe six months. It is the question whether we would go and serve in those congregations in Minneapolis and Wolf Lake. It is one of those questions where I want to be obedient to the instructions of God's Kingdom, to my local congregation and to the board. They have also given me guidance to support my understanding of this. I am weak in my understanding, and I go back and forth. It is not a light matter. My thoughts turn to my family members who attend the Minneapolis congregation. I have close friends [there] that I grew up with. I consider them my peers. I was able to teach at confirmation school last summer for the first time. Some of those innocent and believing children attend the Minneapolis congregation. I think I can relate to those pleas that keep creeping up: why wouldn't we go and serve those [people] who desire to hear the word of God? Also. I said that I desire to be obedient. That instruction is correct. We wouldn't go and serve them until these matters are taken care of. A portion from Apostle Paul's letter to the Romans speaks to this. He prayed on behalf of the Roman believers. He said: “Making request, if by any means now at length I might have a prosperous journey by the will of God to come unto you. For I long to see you, that I may impart unto you some spiritual gift, to the end ye may be established; That is, that I may be comforted together with you by the mutual faith both of you and me.” [Rom. 1:10-12] I don't know if I could comfortably go to Minneapolis and have that type of assurance that I would have that unity and comfort together in mutual faith. It seems evident to me that … I do want to answer that plea in the letter that was sent out from Minneapolis that we would go to feed and serve them with the word of God. But when I heard afterwards what transpired for that letter to be written. It was not only a few members that left that congregation. Most of the board and up to half of the congregation and the servants of the word [left]. I feel that I share the same understanding of faith [with them]. I have a testimony [of them]. I wonder: what would cause them to leave that situation? They left the congregation where they had lived and felt secure there for many years, if not their entire life. Something is there that it's not right. Why would I put myself in that situation? It seems like it would be detrimental to my faith. I speak this because it is what I believe in my heart. I do not know if it is right. I have been encouraged that it is the right understanding. I still have my poorness in this matter. One brother spoke to this matter at a recent Southwest board meeting. He experiences it more personally than I do. He was raised in that congregation. And his family is there. He had the same testimony. When he was encouraged to go and attend services in Minneapolis, when he was visiting Minnesota, he felt that he could not go there for the sake of his faith And his family's faith. He went to Rockford, and he was fed there. He mentioned that there is a danger. I would say to those of you in Minneapolis. I think there was a plea in one of the opening statements from the congregations. There was a plea from Minneapolis to come and serve. They desire to assemble all the more together as they see the day approaching [Heb. 10]. I can confidently say that there has been encouragement in letters from other congregations to you in Minneapolis who are in that situation. If you want to hear the word of God, you can go to the other congregations In Minnesota. They are not far down the road. There is unity of the spirit in those congregations. Go there and be fed, And assemble together with those [people]. I feel personally – I speak here so I can be corrected, If I am wrong. I don't feel that I could go to Minneapolis and feel the unity of faith. Recently, I went to serve in Montana. I went with my own weakness. I spoke there at Easter services. I did experience the unity of faith and was comforted. It was not because I served, but because of the many visits that I had. It was a beautiful and uplifting weekend. I was able to freely go and serve In a congregation where there is no turmoil. There was that assurance of unity of faith and understanding. It was a blessing. I think there is a concern. We do want to go and feed. But we do also want to be obedient to what the spirit has revealed. Until these matters are resolved, it is not wrong to say that we will not send speakers to [Minneapolis]. It is evident by the action of some people flocking to Minneapolis and by others who are leaving that there are differences in spirit and understanding. I lost my train of thought. That is all that I have for now. [2:56:20]

Mark Skoog: Kello on noin 25 minuuttia vaille 5. Toivomme saavamme asiat päätökseen noin kello 5. Minulla on listalla kahdeksan ihmistä, joten kehottaisin teitä pitämään puheenvuoronne lyhyinä.

[2:56:45]

Ron Simonson, Monticello, perjantaina 7. toukokuuta 2021: Olen ajatellut puhetta, jonka Bruce [Johnson] piti. Hän sanoi, että oli pääasiassa kolme eroa, joista he eivät päässeet yksimielisyyteen. Yksi aiheista oli vanhurskauden vaate. Bruce esitti väitteen, ettemme voi tahrata Kristuksen vaatetta. Uskon sen. Mitenkään emme voi vajavaisina ihmisinä tahrata Kristuksen vaatetta. Ilmestyskirjassa 7:14 on kohta: ”Keitä nämä ovat, jotka ovat tulleet?... Mistä he tulivat? Vastaus, joka meillä tässä on: ”He ovat tulleet suuresta ahdistuksesta ja ovat pesseet vaatteensa Karitsan veressä.” Luulen, että ero tulkinnassa on se, että – ainakin minä uskon näin – vaatteiden peseminen on omantunnon vaatteiden pesemistä. Haluamme hoitaa omantuntomme evankeliumin kautta. Kun lankeamme syntiin, pyydämme syntejämme anteeksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ja veressä. Vaikka meidän pitäisi hoitaa ne synnit nimeltä, käytämme ripin lahjaa pannaksemme synnit pois. Sillä tavalla pesemme vaatteemme ja teemme ne valkeiksi Karitsan veressä. Se on se sanoma, jonka olen kuullut pienestä lapsesta asti. Panemme synnit pois, kun ne kietovat meitä. Luulen, että tulkinta – ehkä olen tässä väärässä – niiden keskuudessa, jotka eivät usko sillä tavalla, on se, että heidän vaatteensa ovat aina pestyt meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen veressä. Joten meidän ei tarvitse hoitaa niitä syntejä, jotka vaivaavat meitä uskon elämässämme. Luulen, että siinä on se juopa tai ero. Minun on sanottava, etten ole ihminen, joka on syvällisesti perehtynyt Raamattuun tai edes ymmärrykseen. Minulla on hyvin vähän ymmärrystä. Nämä ovat niitä asioita, joita olen uskonut lapsesta asti. Halusin sanoa, että näin minä uskon. Jos olen väärässä tässä ymmärryksessä, haluaisin, että minua oikaistaan. Haluaisin kuulla omalle sydämelleni ja sielulleni: saanko uskoa syntini anteeksi? [3:00:22]

Paul Huhta, Detroit, perjantaina 7. toukokuuta 2021 [3:00:30]: Tässä Paul Huhta Detroitista. Aiemmin kuulin puheenvuoron siitä, mitkä ne kaksi henkeä ovat. En muista, kuka sen otti esille. Koska olen asunut fyysisesti kaukana täältä, minulla ei ole ollut paljon kahdenkeskisiä kohtaamisia joistakin näistä asioista ihmisten kanssa, jotka uskovat toisin tai joilla on erilainen ymmärrys. Minun on myönnettävä, etten tiedä, mitä monet niistä yksityiskohdista ovat. Kuitenkin kun ajattelen sitä sen kannalta, miten Pyhä Henki hallitsee Jumalan seurakuntaa, Siitä näkökulmasta tunnen, että on aika ilmeistä, että on kaksi henkeä. Kun kuulen tilanteista, joissa ihmisryhmät tulevat ja ottavat kokouksen haltuunsa, joissa selvästi esitetään puheenvuoroja vihassa. Joskus on pilkkaamista. On henkilökohtaisten keskustelujen tai kokousten nauhoittamista. Ihmiset tekevät kokouksissa runsaita muistiinpanoja eritelläkseen, mitä ihmiset sanovat. Minulle nämä eivät selvästikään ole hengen hedelmiä. Luulen, että jos olisin siinä asemassa, että tuntisin olevani pakotettu nauhoittamaan asioita [jotta voisin] arvioida kriittisesti, mitä ihmiset sanovat, minun pitäisi kysyä itseltäni kysymys: Miksi teen tätä? Onko tämä Jumalan seurakunnan hyväksi? Tunnen, että ne, jotka ovat ryhtyneet joihinkin näistä asioista tai teoista, luulen, että on hyvä kysymys kysyä itseltänne. Miksi teen tätä? Ne ovat erimielisyyttä aiheuttavia tekoja. Ne eivät ole rakkauden tekoja, varsinkaan jos jokin puheenvuoro herättää huolta eikä sitä viedä takaisin sille, joka puheenvuoron esitti. Vaan niitä [levitetään] muiden välineiden kautta. Kuulin, että on WhatsApp-ryhmäkeskusteluja ja GroupMe-ryhmäkeskusteluja. En ole koskaan nähnyt niitä. Mutta se ei yhdistä. Kun olen kuullut joitakin näistä asioista vuosien varrella, olen ihmetellyt, miksi tätä tapahtuu? Miksi meidän täytyy mennä näihin keinoihin tai tälle tasolle kriittisessä arvioinnissa siitä, mitä ihmiset sanovat? Siihen liittyen, mitä Rick [Nevala] sanoi aiemmin, se vaikuttaa suuresti ihmisten vapauteen puhua. Toivottavasti siitä huolimatta ihmiset tuntisivat silti olevansa vapaita puhumaan sen, mitä teillä on sydämellänne ja mielessänne. Siinä on kaikki, mitä minulla on. Haluaisin pyytää syntini ja vikani anteeksi. [3:05:15]

Paul Huhta, Detroit, Friday, May 7, 2021 [3:00:30]: This is Paul Huhta from Detroit. Earlier, I heard a comment about what the two spirits are. I don't remember who raised it. Having lived physically a long way from here, I have not had a lot of person-to-person encounters regarding some of these issues with people that believe differently or have different understandings. I have to admit that I do not know what a lot of those specifics are. However, when I think of it in terms of how the Holy Spirit governs God’s Congregation, From that perspective, I feel that it is pretty evident that there are two spirits. When I hear of occasions where groups of people come in and take over a meeting, where there are clearly comments that are made in anger. Sometimes there is mocking. There is the recording of personal conversations or meetings. People are taking copious notes at meetings to dissect what people say. To me, these are clearly not fruits of the spirit. I think that if I was in the position where I felt compelled to record things [in order] to critically assess what people say, I should ask myself the question: Why am I doing this? Is this for the good of God's congregation? I feel that those who have undertaken some of these things or actions, I think it is a good question to ask yourself. Why am I doing this? Those are divisive actions. They are not actions of love, especially if there is some concern about a comment and it is not brought back to whoever made the comment. But they are [spread] through other media. I heard that there are WhatsApp group chats and GroupMe group chats. I have never seen them. But it is not unifying. As I have heard some of these things over the years, I wonder why this is happening? Why do we have to go to these terms or this level of critical assessment about what people say? In regards to what Rick [Nevala] was saying earlier, it greatly affects the freedom for people to speak. Hopefully, in spite of that, people would still feel free to speak what is on your heart and mind. That is all that I have. I'd like to ask to have my sins and faults forgiven. [3:05:15]

Paul Waaraniemi, perjantaina 7. toukokuuta 2021 [3:05:40]: Yksi asia, joka on tullut mieleen näinä viime vuosina, on se, kuinka kärsivällinen ja pitkämielinen taivaallinen Isämme on ja kuinka kärsimätön minä olen näissä asioissa. Haluan ratkaisua ja jonkinlaista loppua kamppailuille ja taisteluille. Tunnen itseni tässä niin syntiseksi. Saanko kuulla evankeliumin? Olen näinä vuosina keskusteluissa, [kun olen kuunnellut] puheenvuoroja kokouksissa, kuullut syytöksiä teoista ja siitä, että uskovaiset ovat omavanhurskaita. He perustavat tekoihin. Se on rippikristillisyyttä. Ja rippi on teko. Tietysti on väärin, jos rippiä käytetään sillä tavalla. Sitä on ahdistavaa kuulla. Ripin armolahja on ollut niin tärkeä elämässäni. Olen saanut keventää taakkaani. Ja kuulen, että sitä vähätellään tai halveksitaan jollakin tavalla. Tiedän, että ihmiset sanovat, ettemme vähättele sitä. Mutta se on tunne ja lopputulos joistakin puheenvuoroista. Syytökset teoista … Ajattelen sitä painotusta, kun ihmiset käyttävät suurta oppineisuutta ja tutkimista ja todistelevat näkökohtia. He perustavat ”Friends in Faith” -sosiaalisen median. He levittävät tukevia artikkeleita, käännöksiä, kirjoituksia, manifesteja, puheenaiheita. He dokumentoivat asioita. He nauhoittavat asioita. Se ei ainoastaan kerro luottamuksen puutteesta, vaan se tuntuu myös suurelta määrältä työtä. Luulen, että se on tärkeä asia pohtia, kun olemme näissä asioissa. Mitä me saavutamme? Miksi teemme tätä, niin kuin veli Paul Huhta sanoi? Vielä siitä oppineisuusasiasta. Sanan lukeminen. Meidän on tunnustettava, että usko tulee kuulemisesta, ja tulemisesta kuulemaan Jumalan sanaa seuroissa. Evankeliumin saarnaaminen kodeissamme. Sekin on hyvin tärkeää. Meidän täytyy vain kysyä: Osasivatko Lutherin ajan uskovaiset talonpojat tai lappalaiset Laestadiuksen aikana lukea? Omistivatko he omat Raamattunsa? Oliko heidän pelastuksensa riippuvainen oppineisuudesta? Muistakaamme lapsen esimerkkiä – pienen lapsen. Usko tulee kuulemisesta. Kuunnellessani kirjoitin muistiin joitakin historiallisia näkökulmia joihinkin näistä eriseuroista, joista jotkut ulottuvat yli 120 vuoden taakse. Emme halua asettaa mitään paikkakuntaa tai seurakuntaa jonkinlaiseksi auktoriteetin paikaksi tai omavaraiseksi [paikaksi] – emme LLC:tä emmekä Wolf Lakea. Joistakin keskusteluista kuulostaa siltä, että siitä on tulossa eräänlainen ’Gellivaara’ – se paikka Ruotsissa, jota vanhoillisapostoliset, esikoiset, pitävät suuren ymmärryksen ja auktoriteetin paikkana. Kuulin Wolf Laken raportissa omavaraisuuden [tunnun] ja eräänlaisen erehtymättömän auktoriteetin sävyn. Muistin viime syksyä, kun olimme käymässä Pohjois-Minnesotassa, ennen kuin menimme Phoenixiin. Tapasin naisen, joka oli aiemmin Wolf Laken jäsen. Hän sanoi, että hän oli ahdistunut eräässä kokouksessa. Hän käytti puheenvuoron, joka ehkä kävi vallitsevaa ymmärrystä vastaan. Hänen sanojensa mukaan kolme jäsentä hyökkäsi hänen kimppuunsa Kokouksen jälkeen. Hänelle sanottiin: Jumala on pitänyt Wolf Laken seurakunnan täällä oikaistakseen LLC:tä. Tällaiset asiat ovat huolestuttavia. Alamme asettaa jotakin sillä tavalla, joko auktoriteetin paikaksi tai erityiseksi valaistumisen paikaksi. Kun kuulin tänään puheenvuoroja kaikkialta Siionista, se kosketti todella sydäntäni. Saatoin kuulla Pyhän Hengen äänen. Ei ole vain yhtä tai kahta seurakuntaa, joissa ymmärrys on oikea tai ylivertainen. ’Pollarin eriseurassa’ he hylkäsivät evankeliumin ja ripin armolahjan, evankeliumin saarnaamisen. Tapasin yhden miehen siitä ryhmästä. Hän sanoi, ettemme käytä niitä sanoja enää. Jos joku käy ehtoollisella, ymmärrämme, että hän on uskovainen jne. ’Kirkkokunta’ eli Federation pitää opissa hyvin vaihtelevia näkemyksiä. Ei ole minkäänlaista ykseyttä. Suomen puhujaeriseura, he pitivät, että anteeksiantamus löytyi ehtoollisesta. He myös korottivat sakramentit korkeammalle tasolle kuin Jumalan sanan, kuin mitä kristityt ymmärtäisivät. He myös harjoittavat ylivertaista oppineisuutta. He eivät pitäneet maallikoiden ymmärrystä riittävänä tai tarpeeksi hyvin Raamattuun perustuvana. Luulen, että Torolan eriseurassa, kun eriseuran johtaja esitti lausuntoja – Jos voitte todistaa minulle, missä olen väärässä, silloin teen parannuksen. Vien kotiin sen, mitä olette sanoneet, ja pohdin sitä. Luulen, että on tärkeää [muistaa], koska se on mainittu täällä. Kun Luther seisoi Jumalan sanan varassa ja pyysi tutkijoitaan todistamaan hänelle Jumalan sanoilla, missä hän oli väärässä, hän oli tekemisissä katolisen kirkon turmeltuneen instituution kanssa. Se herättää kysymyksen: Onko niitä, jotka vastustavat sitä ymmärrystä, jota kuulemme seurakunnassa – siinä laajemmassa seurakunnassa, jota LLC on edustanut – pitävätkö he tätä jonakin katolisen kirkon kaltaisena? Kun käytämme sitä Lutherin esimerkkiä [Tässä seison!], meidän on myös katsottava hänen kuulijakuntaansa tai sitä, kenelle hän puhui. Minäkin, kuten jotkut ovat sanoneet – se oli David Niemi – kehottaisin niitä, jotka ovat taistelleet, tekemään parannuksen, koska se ei ole – ’näytä minulle’ tai ’kun voin nähdä jotakin, silloin uskon’. Ei. Me teemme parannuksen ja uskomme evankeliumin. Silloin uskominen on näkemistä. [3:15:20]

Paul Waaraniemi, Friday, May 7, 2021 [3:05:40]: One thing that has come to mind over these last years is how patient and long-suffering our heavenly Father is and how impatient I am in these matters. I'm wanting resolution and some kind of an end to the struggles and the battles. I feel like such a sinner here. Can I hear the gospel? I've had over these years in the discussions, [when listening to] speaking turns at meetings, heard allegations of works and that the believers are self-righteous. They are works-based. It is confession Christianity. And confession is a work. Of course, it is wrong if confession is used in that way. It is troubling to hear. The grace gift of confession has been so important in my life. I have been able to unburden myself. And I hear that being diminished or belittled in some way. I know people say that we are not belittling it. But that is the feeling and the end result of some of the comments. The allegations about works … I think of the emphasis when people are expending great scholarship and study and proving points. They are setting up ”Friends in Faith” social media. They are disseminating supportive articles, translations, writings, manifestos, talking points. They are documenting things. They are recording things. It not only speaks to a lack of trust, but it also feels like a great amount of work. I think it is an important thing to consider, when we are in these things. What are we gaining? Why are we doing this, as brother Paul Huhta said? Further to the scholarship thing. Reading the word. We have to acknowledge that faith comes by hearing, and coming to hear God's word at services. The preaching of the Gospel in our homes. That is also of great importance. We just have to question: Were the believing peasants of Luther’s time or the Lapps during the time of Laestadius able to read? Did they own their own Bibles? Was their salvation dependent on scholarship? Let us remember the example of a child – a little child. Faith comes by hearing. As I was listening, I was jotting down some historical perspectives on some of these heresies, some going back over 120 years. We don't want to set up any location or congregation as some sort of place of authority or a self-sufficient [place] – not the LLC nor Wolf Lake. It sounds like in some of the discussions that it is becoming sort of a ‘Gellivaara’ - the place in Sweden that the Old Apostolics, the First Born, consider as a place of great understanding and authority. I heard in the Wolf Lake report a [feeling of] self-sufficiency and sort of infallible authority sound. I was reminded last fall when we were visiting northern Minnesota, before going to Phoenix. I met a woman who formerly was a Wolf Lake member. She said that she was troubled in a meeting. She took a speaking turn that maybe went against the prevailing understanding. In her words, she was attacked After the meeting by three members. She was told: God has kept the Wolf Lake Congregation here to correct the LLC. These are the kinds of things that are concerning. We start setting something up in that way, whether a place of authority or a special place of enlightenment. When hearing the speeches today from all over Zion, it has really touched my heart. I could hear the voice of the Holy Spirit. There is not only one or two congregations where the understanding is correct or superior. In the ‘Pollari Heresy’ they abandoned the Gospel and the grace gift of confession, the preaching of the Gospel. I met one guy from that group. He said that we do not use those words anymore. If somebody goes to communion, we understand that they are a believer, etc. The ‘Kirkkokunta’ or the Federation holds widely varying views in Doctrine. There is no unity in any way. The Minister's Heresy in Finland, they held that forgiveness was found in communion. They also elevated the sacraments to a higher level than God's word, than what the Christians would understand. They also practice superior scholarship. They did not think that the understanding of the laity was adequate or based well enough in Scripture. I think that in the Torola Heresy, as the leader of the heresy made statements – If you can prove to me where I am wrong, then I will repent. I will take home what you have said and ponder it. I think it is important [to remember], since it has been mentioned here. When Luther stood on God's word and asked his examiners to prove to him with God's words where he was wrong, he was dealing with the corrupt institution of the Catholic Church. That prompts the question: Are there those who are opposed to the understanding that we hear in the congregation – the broader congregation that the LLC has represented – do they think that this is something like the Catholic Church? When we use that example of Luther [Here I stand!], we also have to look at his audience or who he was speaking to. I, too, like some have said – it was David Niemi – I would exhort those who have been battling to repent because it is not – ‘show me’ or ‘when I can see something then I will believe’. No. We repent and believe the gospel. Then believing is seeing. [3:15:20]

[3:15:30]

Brett Nikula, Rockford, perjantaina 7. toukokuuta 2021: Rod nuorempi. Minut on esitelty Rodiksi Coloradossa. Nimeni on Brett Nikula Rockfordista, Minnesotasta. Pienuudessa ja vapisten nostin käteni. Ensin kysyn, saanko kuulla evankeliumin? Rakkaudesta, joka minulla on niitä kohtaan, jotka tunnen henkilökohtaisesti ja joiden tunnen kulkevan eri tietä. Puhun heille nyt. Kun lähestymme helluntaita, mieleni menee siihen aikaan, kun opetuslapset olivat kokoontuneet pieneen taloon. He vapisivat, koska he olivat menettäneet ystävänsä, Herran Jeesuksen, joka oli vaeltanut heidän keskellään. He tunsivat itsensä heikoiksi. [He eivät tienneet], miten edetä. Jumala näki tarpeelliseksi, että he näkisivät näkyvässä muodossa Pyhän Hengen. Halkeillein tulen kielin Pyhä Henki laskeutui jokaisen talossa olleen päähän. Se antoi heille rohkeutta mennä ulos ja puhua. He puhuivat monille kansoille heidän omalla kielellään. Ihmiset, jotka eivät puhuneet [opetuslasten kieltä], joilla oli oppimaton tausta, miehet pystyivät puhumaan heidän kielellään. He pystyivät ymmärtämään [toisiaan]. Silti oli joitakin ihmisiä, jotka pilkkasivat. He sanoivat, että nämä miehet [ovat juovuksissa] makeasta viinistä. Ajattelen, miten Pyhä Henki toimii tänään, se on paljolti niin kuin minä tunsin täällä – erityisesti Jim Frantin esitelmässä. Tunsin hengen hehkuvan sisälläni. Hetkittäin sydämeni hypähti – juuri näin minä kaipaan uskoa. Silti kuulen joiltakin [ihmisiltä], että on loukkauksia siitä, miten tietyt johtokunnat, tietyt ihmiset ja tietyt seurakunnat ovat hoitaneet asioita. Jollakin tavalla tunnen sen loukkauksen ja torjunnan tuskan. Jos katsomme taas Raamattua, siinä mainitaan, että äidin rakkaus on niin vahva. Työssäni olen työskennellyt joidenkin [asiakkaiden] kanssa, jotka ovat tunteneet maallisen äitinsä torjuneen heidät. Tuska tuntuu niin voimakkaalta ja on niin syvä. Raamattu sanoo, että Jumala ei koskaan hylkää omiaan. Toivon, että ihmiset, jotka ovat täällä [ja ajattelevat toisin], puhuvat näistä asioista, jos olette tunteneet tämän äidin torjunnan – sen tuskan, ettei tule ymmärretyksi eikä kuulluksi. Olen katsonut, kun he ovat torjuneet äidin ja muuttaneet pois [toiseen seurakuntaan]. Kun torjumme äidin, se tuottaa meille niin paljon tuskaa ja se sattuu niin paljon – miksi te muuttaisitte pois? Luulen, että teidän täytyy katsoa sisäänne ja ymmärtää, mitä voitte tehdä liikkuaksenne äitiä kohti. Sillä rukouksella niiden puolesta, jotka ovat tunteneet tarvetta paeta äidin äänen luota ja löytää lohtua muista paikoista, että kuulisitte sen sanoman, joka on täällä niin selvä. Kaikkialta Pohjois-Amerikan Siionista se on välitetty ja puhuttu meille, meidän hengellemme. Vaikka meillä kaikilla on omat heikot sanamme ja ymmärryksemme, henki on ollut yhteinen. Se on jätetty sisimpäämme ja se on lämmittänyt meitä. Ajattelin, että lopettaisin laulun 303 säkeistöön 3. ”Yhä niin hellästi, syntinen, rukoilen sinua – rakastava ääneni lempeästi kutsuu sinua; paimenena kutsun sinua ja pyydän sinua tulemaan; kannan sinut kotiin, jos löydän sinut. Niin kuin äiti, joka itkee lapsensa kuolemaa, suren sieluasi suuressa ahdistuksessa ja tuskassa. Älä torju kutsuani, oi syntinen!” [3:22:05]

Brett Nikula, Rockford, Friday, May 7, 2021: Rod Junior. I have been introduced as Rod in Colorado. My name is Brett Nikula from Rockford, Minnesota. It is with smallness and trembling that I raised my hand. I first ask if I can hear the gospel? It is with love that I have for those that I know personally who I feel are walking on a different path. I speak to them now. As we approach Pentecost, my mind goes to the time when the disciples were gathered in the small house. They were trembling as they lost their friend, the Lord Jesus, who had been walking in their midst. They felt weak. [They didn't know] how to move forward. God saw it necessary that they would see in a visible form The Holy Spirit. With cloven tongues of fire, the Holy Spirit rested on the heads of each one of those in the house. It gave them courage to go out and speak. They spoke to many nations in their own tongue. The people that did not speak the[ language of the disciples], who had an unlearned background, the men were able to speak in their language. They were able to understand [each other]. Yet, there are some people who mocked. They said that these men [are drunk] with new wine. I think how the Holy Spirit works today, it's much how I felt here – especially in the presentation by Jim Frantti. I felt the spirit glow within me. At moments, my heart leapt – this is exactly how I long to believe. Yet, I hear from some [people] that there are offenses by the way things have been handled by certain boards, certain people and certain congregations. In some way, I feel the pain of that offense and rejection. If we look at Scripture again, it mentions that the love of a mother is so strong. In my work, I have worked with some [clients] who have felt rejected by their earthly mother. The pain feels so strong and is so deep. The Bible says that God will never forsake his own. I hope the people who are here [and think differently], will speak up about these matters, if you have felt this rejection by the mother – the pain of not being understood and not being heard. I have watched as they have rejected the mother and moved away [to another congregation]. When we reject the mother, it brings so much pain to us and it hurts so much – why would you move away? I think you need to look within and understand what you can do to move toward the mother. It is with that prayer for those who have felt the need to flee from the voice of the mother and to find comfort in other places, that you would hear the message that is so clear here. From all walks of North American Zion, it has been communicated and spoken to us, to our spirit. Even though we all have our own weak words and understanding, the spirit has been mutual. It has been left within us and warmed us. I thought that I would close with song 303, verse 3. “Still so tenderly, sinner, I’m pleading for you – my loving voice gently doth call you; as a shepherd I call you and beg you to come; I’ll carry you home if I find you. As a mother who weeps o’er the death of her child, I grieve o’er your soul in great anguish and pain. Reject not my calling, oh, sinner!” [3:22:05]

[3:22:33]

Tomm Stewart, Seattle, perjantaina 7. toukokuuta 2021: Olen Tomm Stewart Seattlesta. Monet teistä tuntevat kysymyksen, jonka vanginvartija esitti Paavalille ja Silakselle [Ap. t. 16]. ”Mitä minun pitää tehdä, että pelastuisin?” Se on tärkein kysymys, mitä maailmassa on. Se on myös hyvin tärkeä kysymys meille. Vastaus oli silloin hyvin yksinkertainen, niin kuin se on tänäänkin, sille, joka etsii, tai sille, joka kilvoittelee. ”Usko Herraan Jeesukseen Kristukseen, niin sinä pelastut” Uskomme on hyvin yksinkertainen. Jumalan ja Pyhän Hengen kautta, joka opettaa meitä, ratkaisut ovat itse asiassa hyvin yksinkertaisia. Me voimme tehdä siitä monimutkaisen. Ja olemme tehneet. Evankeliumi on Jumalan voima pelastukseksi jokaiselle, joka uskoo. Evankeliumin voimalla kaikki synti voidaan pestä pois. Evankeliumi on aina tuonut rauhan. Ja evankeliumi on palauttanut rakkauden – omantunnon rauhan katuvalle ja murheelliselle. Se on palauttanut rakkauden, kun se on rikkoutunut turmeltuneen lihamme tähden. Kaikkien näiden ongelmien juuri on synti. Se on se, mikä väijyy ovella – synti. Pidin esitelmästä, jonka Jim Frantti piti. Emme kutsu sitä evankeliumiksi Frantin mukaan. Mutta hänelle oli annettu lahja eritellä hyvin selvästi elävän kristillisyyden yksinkertaisuus. Se muistutti minua esitelmästä, jonka Erkki Reinikainen piti Oulussa vuonna 1969 [Oulunsalon suviseuroissa vuonna 1982] terveestä opista. Se ei ole muuttunut. Se pysyy samana – eilen, tänään ja iankaikkisesti. Vaikka keskustelemme vakavista asioista, kokoontumisessamme on myös suuri toivon ja lohdutuksen asia. Me olemme Jumalan lapsia. Jeesus sanoi: ”Älä pelkää, pieni lauma; sillä Isäni on hyväksi nähnyt antaa teille valtakunnan.” [Luuk. 12:32] Valtakunnassa Pyhä Henki opettaa ja ohjaa. Pyhä Henki myös oikaisee, kun se on tarpeen. Me kaikki tiedämme sen, koska olemme kokeneet sen. Ymmärrämme myös, että matkamme on tulisten koettelemusten taistelua, niin kuin Pietari kirjoittaa. [1. Piet. 4:12] Voisin sanoa, että taistelumme on tulisten koettelemusten matka, jotta se olisi tarkempaa. Jeesus teki tien taivaaseen hyvin yksinkertaiseksi – sovittamalla kaikki meidän syntimme. Hänen saarnansa oli myös hyvin yksinkertainen. ”Seuraa minua!” Luther sanoi, ettemme löydä Jumalaa muualta kuin veljestämme. Jeesus muistuttaa meitä, että hän on kanssamme aina maailman loppuun asti [Matt. 28:20]. Lisäksi hän antaa meille tienviittoja. Hän sanoi: minä olen tie, totuus ja elämä [Joh. 14:6]. Sana on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Jeesus sanoi: minä olen Sana. Raamattu sanoo, että Sana on annettu meille [Joh. 17:8; 1. Piet. 1:25]. Niinpä me kuljemme sitä tietä, joka johtaa taivaaseen, kun uskomme tämän elävän Sanan kolmiyhteisen Jumalan kautta. Myös Jumala on niin rakastava ja kärsivällinen. ”Herra on armollinen ja täynnä sääliä, hidas vihaan ja suuri armossa.” [Ps. 145:8] Niinpä me olemme täällä Jumalan armosta, me jotka olemme tänään kokoontuneet, ja yhä kuljemme sitä tietä, joka johtaa taivaaseen, kun kilvoittelemme Jumalan lapsena ja säilytämme uskon ja hyvän omantunnon. Ihmisten pitäisi puhua täällä vapaasti ilman mitään pelkoa. Täydellinen rakkaus karkottaa kaiken pelon [1. Joh. 4:18]. Mutta me kyllä pelkäämme syntiä. Taistelemme syntiä vastaan. Mutta Jeesus On kanssamme aina armossa, rakkaudessa ja totuudessa. Raamattu kyllä opettaa hyvin selvästi kristillisestä opista ja tiestä taivaaseen. ”Olkaa yksimieliset.” [Fil. 2:2] Pitäkää kaikki yhteisenä. [Ap. t. 2:44] Paavali kirjoitti myös: ”jos on niitä, jotka ajattelevat toisin, Jumala on ilmoittava sen heille.” [Fil. 3:15] Niin kyllä tapahtuu. On aikoja, jolloin on niitä, jotka ajattelevat toisin. Miten Jumala ilmoittaa tahtonsa maan päällä? Pyhän Hengen kautta. Jeesus sanoi: minä annan teille Lohduttajan, joka opettaa teille kaikki. Matkamme kaksi tärkeintä asiaa ovat kilvoitella säilyttääkseen uskon ja pitää tämä usko hyvässä omassatunnossa. Kyllä, olemme kokoontuneet tänne [tänään] hyvin vakavien asioiden takia. Eräs vanha puhujaveli, jonka monet teistä muistavat, sanoi, ettei ole niin tiukalle sidottua solmua, ettei Jumala voisi sitä avata. Voimme luottaa tähän. Voimme olla syyllisiä lihan saastaisuuteen ja hengen saastaisuuteen. Olemme suuria syntisiä, mutta olemme armahdettuja syntisiä. Jos olemme langenneet – olipa se lihan saastaisuuteen tai hengen saastaisuuteen – evankeliumin puhdistava voima pesee pois kaiken synnin. Se myös palauttaa kristillisen rakkauden ja ykseyden Pyhässä Hengessä. Tätä me rukoilemme. Olemme kuulleet [tänään] paljon sellaista, mikä on ahdistavaa. Kuitenkin samaan aikaan on yhä hyvin hyvä sanoma. Hyvä sanoma on, niin kuin Paavali sanoi: en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima Pelastukseksi jokaiselle, joka uskoo. Jos täällä on niitä [ihmisiä], niin kuin varmasti on, minä mukaan lukien, jotka tuntevat oman syntisyytensä. Jos on niitä, jotka tuntevat, että he ovat tavalla tai toisella taistelleet. Jos täällä on niitä, jotka tuntevat, että he ovat ehkä olleet kovia. Jos täällä on niitä, jotka tuntevat, että he ovat ehkä levittäneet huhuja. Täällä on niitä, jotka tuntevat, että he ovat käyttäneet sosiaalista mediaa kielteisellä tavalla. Kaikki ne synnit – ja jos uskotte ne – ne ovat anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa veressä. Se on Pyhän Hengen rohkaisu, olipa kyse lihan saastaisuudesta tai hengen saastaisuudesta – uskokaa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa veressä. Jos on niitä, jotka tuntevat, että heillä on loukkauksia, jotka pitää hoitaa toisten kanssa, Jumala antaa ohjausta. Muistan erään nuoren merijalkaväen sotilaan, joka oli lähdössä kotiin – anteeksi – hän oli lähdössä kotoa ja palaamassa lomalta. Ajattelin, että minun pitäisi tarjota pojalle ehtoollista. Ajattelin, että ei, en halua tehdä sitä. Luin urheilusivua [sanomalehdestä]. Lopulta kysyin pojalta: haluaisitko ottaa ehtoollisen? Hän sanoi: kyllä haluaisin. Voisimmeko mennä takahuoneeseen? Kävin lyhyesti läpi kaavan ja jaoin hänelle ehtoollisen. Vakuutin heille evankeliumin. Sitten menin suoraan takaisin urheilusivun [sanomalehden] pariin. Poika tuli takaisin luokseni pari minuuttia myöhemmin. Hän sanoi: voisitko tulla ulos ja puhua kanssani? Sanoin: totta kai voin. Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä hänellä oli mielessään. Oli tiettyjä asioita, jotka painoivat hänen omaatuntoaan ja jotka hän halusi panna pois. Hän oli kuullut evankeliumin. Hän oli saanut ehtoollisen uskonsa vahvistukseksi. Evankeliumi antoi hänelle sitten voimaa panna pois ne asiat, jotka vaivasivat häntä nimeltä tai loukkasivat nimeltä. Emme halua aliarvioida evankeliumin voimaa. Sitä tarjotaan kaikille, jotka ovat täällä tänään. Jeesus sanoi, että ihmiset tuntevat teidät minun ystävikseni, kun teillä on rakkaus toinen toisianne kohtaan. Evankeliumi on voimamme lähde jokaisessa asiassa tässä valtakunnassa ja matkalla taivaaseen. Jakakaamme mielellämme evankeliumia toinen toisillemme. Saarnatkaa sitä, kuulkaa sitä ja uskokaa sitä. Kun uskomme sen evankeliumin, jota saarnataan Jumalan valtakunnasta, meillä on lupaus, että eräänä päivänä saavutamme iankaikkisen elämän. Voimme rukoilla psalmistan kanssa: ”pidä askeleeni sinun polullasi, etteivät ne horju.” [Ps. 17:5] Minäkin haluan kuulla evankeliumin. [3:33:08]

Tomm Stewart, Seattle, Friday, May 7, 2021: I am Tomm Stewart from Seattle. Many of you are familiar with the question that was asked by the jailer to Paul and Silas [Acts 16]. “What must I do to be saved?” It is the most important question that exists in the world. It is also a very important question for us. The answer was very simple then, as it is today, for one who is seeking or one who is endeavoring. “Believe in the Lord Jesus Christ, and you shall be saved ” Our faith is very simple. Through God and the Holy Spirit that teaches us, the solutions are actually very simple. We can make it complex. And we have. The gospel is the power of God unto salvation for everyone that believes. With the power of the Gospel, all sin can be washed away. The gospel has always brought peace. And the gospel has restored love – peace of conscience to the penitent and sorrowful. It has restored love when it has been broken, because of our corrupt flesh. The root of any of these issues is sin. That's what lies at the door – sin. I enjoyed the presentation that Jim Frantti gave. We do not call it the Gospel according to Frantti. But he was given the gift to spell out very clearly the simplicity of living Christianity. It reminded me of a presentation that Erkki Reinikainen gave in Oulu in 1969 [Oulunsalon Suviseurat in 1982] about Sound Doctrine. It has not changed. It remains the same – yesterday, today and forever. Even though we are discussing serious matters, there is also a great matter of hope and consolation in our gathering. We are the children of God. Jesus said: “Fear not little flock; It is my father's good pleasure to give you the kingdom.” [Luke 12:32] In the Kingdom, the Holy Spirit teaches and guides. The Holy Spirit also corrects, when it is necessary. We all know it, because we have experienced it. We also realize that our journey is a battle of fiery trials, as Peter writes. [1 Peter 4:12] I could say that our battle is a journey of fiery trials, to make it more accurate. Jesus made the way to heaven very simple – by atoning all of our sin. His sermon was also very simple. “Follow me!” Luther said that we do not find God except in our brother. Jesus reminds us that he is with us always even unto the end of the world [Matt. 28:20]. Further, he gives us signposts. He said that I am the way, the truth and the life [John 14:6]. The Word is the same as yesterday, today and forever. Jesus said that I am the Word. Scripture says that the Word is given to us [John 17:8; 1 Peter 1:25]. So, we are traveling on the way that leads to heaven when we believe this Living Word through the Triune God. Also, God is so loving and patient. “The Lord is gracious and full of compassion, slow to anger and of great Mercy.” [Ps. 145:8] So, we are here by the grace of God, who are gathered today, yet travel on the way that leads to heaven, when we endeavor as a child of God and keep faith and a good conscience. People should speak here freely without any fear. Perfect love casts out all fear [1 John 4:18]. But we do fear sin. We battle sin. But Jesus Is with us always in grace, love and truth. The Scriptures do teach very clearly about Christian doctrine and about the way to heaven. “Be of one mind.”[Phil. 2:2] Have all things in common. [Acts 2:44] Paul also wrote, “if there be those who are otherwise minded, God will reveal it to them.” [Phil. 3:15] It does happen. There are times when there are those who are otherwise minded. How does God reveal his will upon Earth? Through the Holy Spirit. Jesus said that I will give you the comforter, which will teach you in all things. The two most important matters of our journey are endeavoring to keep faith and to hold this faith in a good conscience. Yes, we have met here [today] about very serious matters. An old speaker brother, who many of you remember, said that there is not a knot that is tied so tight that God cannot untie it. We can trust in this. We can be guilty of filthiness of flesh and filthiness of spirit. We are great sinners, but we are pardoned sinners. If we have fallen – whether it be into filthiness of flesh or filthiness of spirit – the cleansing power of the Gospel washes away all sin. It also restores Christian love and unity in the Holy Spirit. This is what we pray for. We have heard much [today] which is troubling. Yet, at the same time, there is still very good news. The good news is, as Paul said: I am not ashamed of the gospel for it is the power of God Unto salvation for everyone who believes. If there are those [people] here, as there certainly are, including me, who feel our own sinfulness. If there are those who feel that they have in one way or another battled. If there are those here who feel that they may have been harsh. If there are those here who feel that they may have spread rumors. There are those here who feel that they have used social media in a negative way. All of those sins – and if you believe them – they are forgiven in the name and precious blood of Jesus. That is the encouragement of the Holy Spirit, whether filthiness of flesh or filthiness of spirit – believe sins forgiven in the name and precious blood of Jesus. If there are those who feel that they have offenses that need to be taken care of with others, God will give guidance. I remember a young Marine who was going home – excuse me – he was leaving home and going back after leave. I thought that I should offer the kid communion. I thought, no, I don't want to do that. I was reading the sports page [in the newspaper]. Finally, I asked the kid, would you like to have communion? He said, yes I would. Could we go into a back room? I briefly went through the rites and served him communion. I assured them with the gospel. Then I went right back to the sports page [in the newspaper]. The kid came back to me a couple of minutes later. He said, could you come outside and talk with me? I said, sure I can. I had no idea what was on his mind. There were specific matters that were troubling his conscience that he wanted to put away. He had heard the gospel. He had received communion for the strengthening of his faith. The Gospel then gave him strength to put away those matters that troubled him by name or offended by name. We do not want to underestimate the power of the Gospel. It is offered to all who are here today. Jesus said that men shall know you as my friends when you have love one for another. The Gospel is our source of strength in every matter in this kingdom and on the way to heaven. Let us willingly share the gospel one with another. Preach it, hear it and believe it. When we do believe the gospel that is preached from God's Kingdom we have the promise that one day we will reach everlasting life. We can pray with the Psalmist, “uphold my footsteps on your pathway that they slip not.” [Ps. 17:5] I, too, want to hear the gospel. [3:33:08]

[3:33:15]

Ward Plough, Longview, perjantaina 7. toukokuuta 2021: Olen Ward Plough Longview'stä. Mielessäni liikkuu paljon ajatuksia. Yritän koota ne lyhyesti. Minua ei yleensä tunneta lyhytsanaisena. Minulla oli samanlaisia ajatuksia kuin Andylla [Kesti]. Minulla oli samanlainen kokemus suviseuroissa vuonna 2004. Siellä oli joitakin ystäviä, jotka valittivat, koska he olivat ”jumissa” suviseuroissa. Oli tylsää. He eivät viihtyneet. Minä viihdyin todella hyvin. Tunsin itseni hyvin rohkaistuksi. En voinut ymmärtää tai kuvitella, miten joku voisi tuntea niin kuin he tunsivat keskellä suviseuroja. Vain kaksi lyhyttä vuotta myöhemmin huomasin olevani aivan yksin keskellä suviseuroja. Tunsin itseni yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi iltaiseen nuorten keskusteluun saakka. Eräs sisar kertoi kantaneensa taakkaa useita vuosia. Hän rohkaisi meitä kaikkia, jotka kuuntelimme: jos kannoimme taakkaa kuinka pitkään tahansa, hän rohkaisi meitä panemaan synnin pois. Minulla oli tilaisuus sen jälkeen, ehkä jopa keskellä sitä keskustelua, panna synti pois. Heti Jumalan valtakunnan kauneus oli niin ilmeinen. Olen samaa mieltä, kuten Tomm [Stewart] mainitsi, se on aivan yksinkertaista. Synti on se, mikä jakaa [meitä]. Synti on se, mikä erottaa meidät Jumalasta. Meidän täytyy ensin aloittaa panemalla synti pois. Kuulen väsymystä joissakin kommenteissa, teidän, jotka asutte täällä Keskilännessä, missä taistelut ovat olleet kiivaampia tai rajumpia kuin mitä me olemme kokeneet. Meillä on varmasti ollut keskusteluja Longview'ssä viime aikoina. Se, mikä on lohduttanut minua ja tullut mieleeni yhä uudelleen ja uudelleen – meidän täytyy luottaa Jumalaan. Minulla on ollut henkilökohtaisia keskusteluja joidenkin [ihmisten] kanssa Minneapolisin seurakunnassa. Yksi asioista, joka minulle mainittiin. Tuntuu kuin meitä karteltaisiin. Meillä ei ole mitään paikkaa, mihin kääntyä, paitsi Jumalan sana. Se on varma perustus. Olen samaa mieltä, että se on varma perustus. Kun kuulin tämänpäiväisiä kommentteja, mieleeni juolahti ajatus. Mietin sitä keskustelua. Voimme kääntyä Jumalan sanan puoleen. Mutta Jumalan sana sanoo myös, että hän kuulee jopa voihkaisumme ja huokauksemme. On laulu, joka sanoo jotakin tähän suuntaan. Hän kuulee voihkaisumme ja huokauksemme, joita huulemme eivät edes pysty ilmaisemaan. Jos siis Jumala pystyy kuulemaan ja tuntemaan sydämemme, vaikka emme pysty ilmaisemaan itseämme, luottakaamme siihen, että Hän pitää meistä huolen. Se ei ole mikään teko, jonka kukaan meistä tekee. Se ei ole omasta voimastamme. Jumala on se, joka vaatii meitä, kun hän näkee sen sopivaksi. Hän antaa meille voimaa ottaa ne askeleet mennäksemme sinne, minne meidän täytyy mennä, sanoaksemme ne sanat, jotka meidän täytyy sanoa. Hän herättää kuulijan sydämen ja avaa sydämen, niin että he voivat kuulla ja ymmärtää, ja he voivat tehdä parannuksen ja panna synnin pois. Jotkin näistä kokouksista ovat vaikeita. Tämänpäiväinen kokous on ollut minulle ihana. Oli rohkaisevaa nähdä se tämänaamuisessa esityksessä. Minua lohdutti, että se kuulostaa minusta todelta. Myös, kun näen kaikki nämä veljet ja sisaret täällä. Minulle tulee lämmin tunne. Kun näen kaikki nämä uskonveljet ja -sisaret, en voi olla tuntematta itseäni rohkaistuksi. En voi olla tuntematta itseäni rohkaistuksi ja lohdutetuksi siitä, että olen oikealla tiellä. Kukaan ei ole syntisempi tai vajavaisempi [kuin minä]. Mutta silti nimeni on kirjoitettu Karitsan elämän kirjaan, kun saan uskoa. En tarvitse mitään muuta. En tarvitse mainetta. En tarvitse mitään täällä maan päällä, paitsi että nimeni on elämän kirjassa. Millään muulla ei ole merkitystä. Aiemmin tehtiin eräs kommentti. Joku oli kuullut, että on kielteinen asia pitää evankeliumia liian lähellä [itseään]. Tai pitää uskoaan liian lähellä. En voi olla sen kanssa samaa mieltä. Olen koko elämäni uskonut, että uskoni on elämäni tärkein asia. Viime vuosina minun on todellakin täytynyt kysyä itseltäni se kysymys. Kasvaessani kuulin usein leireillä ja seuroissa, mikä siunaus on saada elää rauhan aikaa. Nyt ymmärrän todellakin, että se oli totta. Ymmärrän paremmin, mitä se tarkoitti. Luottakaa yksinkertaisesti Jumalan voimaan. Uskokaa synnit anteeksi. Jatkakaa matkaa. Jatkakaa ensin uskomista itse. Sitten kantakaa uskonveljiä ja -sisaria, rohkaisten ja ylentäen evankeliumilla. Siten pääsemme taivaaseen. Muuta tietä ei ole. Se ei tapahdu millään, mitä teemme itsestämme. Haluaisin myös kuulla evankeliumin itselleni. Saanko uskoa sen? [3:40:37]

Ward Plough, Longview, Friday, May 7, 2021: I am Ward Plough from Longview. I have a lot of thoughts running through my mind. I will try to corral them in short order. I am generally not known to be short-winded. I had similar thoughts to Andy [Kesti]. I had a similar experience at summer services in 2004. There were some friends who were lamenting because they were “stuck” at summer services. It was boring. They were not enjoying themselves. I was thoroughly enjoying myself. I was feeling very uplifted. I could not understand or imagine how one would feel the way that they were feeling in the midst of summer services. It was only two short years later, when I found myself quite alone in the midst of summer services. I was feeling lonely and out of place until the evening youth discussion. One sister related about carrying a burden for several years. She encouraged all of us who were listening: If we were carrying a burden for any length of time, she encouraged us to put sin away. I had the opportunity there after, perhaps even in the midst of that discussion, to put sin away. Immediately, the beauty of God's kingdom was so evident. I agree, as Tomm [Stewart] mentioned, it is quite simple. Sin is what is dividing [us]. Sin is what separates us from God. We have to first start by putting sin away. I can hear weariness in some of the comments, those of you who are living here in the Midwest, where the battles have been more intense or more fierce than we have experienced. We have certainly had discussions in Longview recently. The thing that has comforted me and has come to my mind time and time and time again – we have to trust in God. I have had personal conversations with some [people] in the Minneapolis congregation. One of the things that was mentioned to me. It feels like we are shunned. We don't have any place to turn to except to God's word. It is a sure Foundation. I agree that it is a sure Foundation. When hearing the comments today, the thought crossed my mind. I was reflecting on that conversation. We can turn to God's word. But God's word also says that he hears even our groans and our sighs. There is a song that says something to this effect. He hears our groans and sighs that our lips cannot even express. So, If God is capable of hearing and knowing our heart, despite our inability to express ourselves, let’s trust that He will care for us. It is not any work that any one of us will do. It is not of our own strength. It will be God who compels us when he sees fit. He will give us the strength to take the footsteps to go where we need to go, to say the words that we need to say. He will stir the hearts of the listener and open the heart so they can hear and understand, and they can repent and put sin away. Some of these meetings are difficult. Today's meeting for me has been wonderful. It was encouraging to see that in the presentation this morning. I was comforted that it rings true to me. Also, when I see all of these brothers and sisters here. It is a warm feeling that comes to me. When I see all of these brothers and sisters in faith, I cannot help but be uplifted. I cannot help but feel encouraged and comforted that I am on the right path. No one is more sinful or faulty [than I]. But yet, my name is written in the Lamb's Book of Life, when I can believe. I do not need anything else. I do not need a reputation. I do not need anything here on earth, except for my name to be in the book of life. Nothing else matters. There was a comment made earlier. Someone heard that it was a negative thing to hold the gospel too close [to oneself]. Or hold your faith too close. I cannot agree with that. I have believed all of my life that my faith is the most important thing in my life. In the past number of years, I certainly have had to ask myself the question. Growing up, I heard often at camps and services, what a blessing it is to have a time of peace. Now, I certainly understand that it was true. I understand more about what that meant. Simply trust in the power of God. Believe sins forgiven. Continue to journey. Continue to first believe for yourself. Then carry brothers and sisters in faith, encouraging and uplifting with the gospel. That is how we will make it to heaven. There is no other way. It will not be by anything that we do of ourselves. I would also like to hear the gospel for myself. Can I believe it? [3:40:37]

[3:40:54]

Lars Anderson, Rockford, toinen puheenvuoro perjantaina 7. toukokuuta 2021: Tiedän, että olemme ylittäneet kello viiden määräaikamme. Mutta halusin esittää suoran kysymyksen niille [ihmisille], jotka ovat lähteneet Rockfordin seurakunnasta – jos he ovat täällä. Miksi lähditte menemään Minneapolisiin? Tuntuiko teistä hyvältä palata Minneapolisiin? Se on mielestäni hyvin tärkeä kysymys. Olen kuullut hyvin suoria syytöksiä [kokouksissa] niiltä ihmisiltä, jotka ovat lähteneet [Rockfordista], että puhujat puhuvat lakia. Hoitaminen on tehty väärin. Avoimena kirjana haluaisin keskustella niiden [ihmisten kanssa siitä], miten olemme erehtyneet, jotta asiat voitaisiin ratkaista. Jos kääntäisin kysymyksen ja kysyisin – tuntuuko minusta hyvältä mennä Minneapolisiin? Tällä hetkellä voin sydämessäni sanoa vain: ei. Miksi? Ainoa syy, miksi minusta ei tunnu hyvältä [mennä Minneapolisiin], on se, että on niitä jäseniä, jotka ovat lähteneet [Rockfordista] ja jotka ovat olleet hyvin kriittisiä hoitamista kohtaan ja sitä kohtaan, miten se on tehty. He ovat lähteneet eivätkä ole halunneet hoitaa niitä asioita. Tuntisin oloni hyvin epämukavaksi olla tilanteessa, jossa ne syytökset nousisivat esiin. Kuulimme kommentin [Blair Kariniemen] sanomana: sen voi nähdä katseista. Olen samaa mieltä. On ihmisiä, jotka ovat loukkaantuneet ja jotka eivät ole hoitaneet asioita. On uskovaisia, jotka lähtivät Minneapolisin seurakunnasta. Jos puhujat palaisivat palvelemaan heitä, yhdessä johtokunnan jäsenten ja muiden lähteneiden jäsenten kanssa, olisiko Minneapolisin seurakunnassa silloin yhä rauha? Olemme kuulleet, että Minneapolisin seurakunnassa on nyt rauha. Mutta jos lähteneet jäsenet palaisivat Minneapolisiin, olisiko silloin rauha? On ollut hyvin vahvoja syytöksiä ja arvosteluja, joita ei ole hoidettu Kristuksen veren alle. Ennen kuin niitä asioita voidaan hoitaa toinen toisillemme, [todellista] rauhaa ei voida palauttaa. Rohkaisisin niitä täällä koolla olevia ihmisiä Minneapolisin seurakunnasta, jotka ovat lähteneet Rockfordista tai jostakin muusta ympäröivästä seurakunnasta, puhumaan. Lausukaa psalminne. Missä paikallinen Rockfordin seurakunta on mennyt vikaan? Mikä olisi parempi paikka kuin Jumalan valtakunta hoitaa asioita, varsinkin tässä kokouksessa. Tämä on hyvä paikka olla. Juuri nyt huhut liikkuvat ympäri maata hyvin nopeasti. Jotkut niistä ovat vääriä. Joissakin huhuissa saattaa olla hiukan totuutta. Tiedämme, että olemme vajavaisia hoitajia. Mutta haluamme pysyä Jumalan valtakunnassa. Niinpä ei ole parempaa paikkaa hoitaa asioita kuin täällä. Kun voidaan laajasti kuulla, että asiat on hoidettu, huhumylly voi pysähtyä. Kommentit ja selän takana puhuminen ja kaikki sellainen, mitä tapahtuu ja mikä on niin tuhoisaa valtakunnan työlle, voivat loppua. Rakkaus voidaan palauttaa. Se on prosessi, joka vie aikaa, mutta se alkaa nöyrästä sydämestä. Tiedämme, että jos Jeesus olisi täällä ruumiillisesti ja voisimme nähdä hänet, jokainen meistä kumartuisi Jeesuksen eteen ja kysyisi: Olenko pelastettu? Miten voin pelastua? Olenko sinun valtakunnassasi? Jeesus ei ole täällä ruumiillisesti, mutta Pyhä Henki on [läsnä]. Tämä on paikka, jossa asioita voidaan hoitaa. [3:45:55]

Lars Anderson, Rockford, second speech on Friday, May 7, 2021: I know that we are past our 5 o’clock deadline. But I wanted to ask a direct question to those [people] who have left the Rockford congregation – If they are here. Why did you leave to go to Minneapolis? Did you feel comfortable coming back to Minneapolis? It is a very important question, I think. I have heard very direct accusations [in meetings] from those people who have left [Rockford] that the ministers speak the law. Caretaking has been done wrong. As an open book, I would like to visit with those [people about] how we have erred, so matters can be resolved. If I would flip the question and ask – do I feel comfortable going to Minneapolis? At this point, in my heart I can only say, no. Why? The only reason why I do not feel comfortable [going to Minneapolis] is because there are those members who have left [Rockford] that have been very critical of caretaking and how it has been done. They have left and have not wanted to take care of those matters. I would feel very uncomfortable to be in that situation where those accusations would rise. We heard a comment stated [by Blair Kariniemi]: You can see it in the looks. I would agree. There are people who have been offended that have not taken care of matters. There are believers who left the Minneapolis congregation. If the speakers would return to serve them, along with the board members and the other members who left, would there still be peace in the Minneapolis congregation? We have heard that there is peace now in the Minneapolis congregation. But if the members who departed would return to Minneapolis, would there then be peace? There have been some very strong accusations and criticisms that have not been cared for under the blood of Christ. Until those matters can be cared for one to another, [true] peace cannot be restored. I would encourage those people who are gathered here from the Minneapolis congregation that have left Rockford or one of the other surrounding congregations to speak up. Voice your psalm. Where has the local Rockford congregation gone wrong? What better place is there than in God's Kingdom to care for matters, especially in this meeting. It is a good place to be. Right now the rumors move around the country very quickly. Some of them are false. Some of the rumors might have a bit of truth to them. We know that we are faulty caretakers. But we desire to remain in God's Kingdom. So, there is no better place to care for matters than here. When matters can be heard broadly that they are taken care of, the rumor mill can stop. The comments and the back talk, and all such things that are happening, which is so destructive to the work of the kingdom, can halt. Love can be restored. It is a process that takes time, but it starts with a humble heart. We know if Jesus would be here physically and we could see him, every one of us would bow down before Jesus and ask: Am I saved? How can I be saved? Am I in your kingdom? Jesus is not here physically, but the Holy Spirit is [present]. This is where matters can be cared for. [3:45:55]

[3:47:16]

Patrick Kariniemi, Minneapolis, 7. toukokuuta 2021: Olen Patrick Kariniemi Minneapolisista. Ennen kuin aloitan, haluaisin kuulla, saanko syntini anteeksi? Meillä oli useita kokouksia tätä viikonloppua edeltävinä viikkoina. Esitin kysymyksen: mitä meidän pitäisi tehdä? Meitä rohkaistiin tulemaan tänne ja kuuntelemaan. Niin olen siis tehnyt. Ensinnäkin päätin puhua, koska esitys, jonka Jim [Frantti] piti tänä aamuna, oli minulle hyvin rohkaiseva. Tunsin, että se heijastaa täydellisesti uskoani. Minulla ei ole mitään, mitä olisin lisännyt siihen tai ottanut siitä pois. Tunnen myös, että se on sitä, mitä yritimme opettaa lapsillemme pyhäkoulussa Minneapolisissa. Meidän halumme ei ole taistella. Meidän halumme ei ole tulla kannetuiksi uskovaisina ykseydessä mutta pitää eri opetusta. Haluamme saman opetuksen Jeesukselta Kristukselta, joka on ollut sama hänen ristinsä ajasta asti. Kun olemme kokoontuneet johtokuntana, toiveemme tälle kokoukselle on, että saisimme apua – että saisimme apua tältä joukolta, kultaiselta kynttilänjalalta. Olen asunut Minneapolisissa vuodesta 2017, [mutta] en vieläkään voi sanoa tietäväni, mikä ongelma on. Luulen, että minulla on käsitys siitä, mikä ratkaisu on. Luulen, että Blair [Kariniemi] sivusi sitä. Ja Rick [Nevala] sivusi sitä. Se olisi palauttaa rakkaus syntien anteeksiantamuksen kanssa. Niinpä loppukommenttini olisi, kuten Rod Jr [Brett Nikula?] sanoi, että tunnemme pistoksen. Ei tuntunut, että meidät olisi torjuttu, kun esitimme vetoomuksemme tai pyyntömme tulla palvelluiksi. Minusta se tuntuu ilmeiseltä – mutta ilmeisesti se ei ole – että pyydämme puhujia, koska haluamme kuulla, mitä he sanoisivat. Ei ole niin, että haluaisimme olla eri mieltä siitä, mitä he sanoisivat. Haluaisimme [kuulla] sitä sanaa – evankeliumia. Haluamme [kuulla] sitä seurakunnassamme. En sano, ettei ongelmia olisi – se on ilmeistä meille kaikille. Minulla oli mielessäni kysymys, kun [David Niemi] Torontosta sanoi, että koko hänen lapsuutensa ajan Torontossa taisteltiin. Eikö sinne silti lähetetty puhujia? Ihmettelen [sitä]. Jumala on sallinut tämän tapahtua. Sen verran on selvää. En ymmärrä miksi. Eikä minun tarvitse ymmärtää miksi. Rukoukseni on, että rakkaus voitaisiin palauttaa ja että seurakuntamme tulisi kannetuksi rakkaudessa muiden Pohjois-Amerikan uskovaisten kanssa. [3:52:00]

Patrick Kariniemi, Minneapolis on May 7, 2021: I am Patrick Kariniemi from Minneapolis. Before I begin, I would like to hear if I can have my sins forgiven? We had several meetings in the weeks leading up and prior to this weekend. I asked the question: what should we be doing? We were given the encouragement to come here and listen. So, that is what I have done. First, I chose to speak because the presentation that Jim [Frantti] gave this morning was very uplifting to me. I felt that it perfectly reflects my faith. I don't have anything that I would have added to it or taken away from it. I also feel it is what we tried to teach our children in Sunday School in Minneapolis. It is not our desire to battle. It is not our desire to be carried as believers in unity but to have a different teaching. We want the same teaching from Jesus Christ that has been the same since his time on the cross. When we have met as a board, our hope for this meeting is that we would get help – that we would get help from this group, from the golden candlestick. I have been living in Minneapolis since 2017, [but] I still can't say that I know what the problem is. I think I have an idea what the solution is. I think Blair [Kariniemi] touched on it. And Rick [Nevala] touched on it. It would be to restore the love with the forgiveness of sins. So, my parting comment would be as Rod Jr [Brett Nikula?] said that we feel the sting. It didn't feel like we were rejected when we made our plea or request to be served. It seems obvious to me – but evidently it is not – that we request speakers, because we desire to hear what they would say. It's not that we would desire to disagree with what they would say. We would want [to hear] that word – the gospel. We want [to hear] it in our congregation. I'm not saying that there are no troubles – it is obvious to all of us. I did have the question in my mind when [David Niemi from] Toronto he said that throughout his entire childhood they battled in Toronto. Weren’t speakers still sent there? I wonder [about that]. God has allowed this to happen. That much is clear. I do not understand why. And I do not need to understand why. My prayer is that we could have the love restored and that our congregation would be carried in love with the rest of the believers in North America. [3:52:00]

Mark Skoog: On aika lopettaa.

Steve Haataja [5:30 pm]: saanko uskoa? Ihmiset pyytävät siunauksia. Loppurukous.

8. toukokuuta – aamupäivän keskustelu

Aikamerkinnät alkavat tästä alusta.

Alkulaulu

[5:40]

Alkurukous: Dan Parks: Alkurukous … [10:10] Käytän nyt muutaman hetken tämän hartaushetken aikana – [itse asiassa] hartaushetkeä ei ole aikataulussa. Mielessäni kulki eilen monia ajatuksia, kun keskustelimme monista asioista. Veli Jim Frantti piti esityksen, joka oli hyvin perusteellinen ja suora. Minulla on siitä muutamia ajatuksia, jotka ovat tulleet mieleen. Kun kokoonnuimme yhteen, jotkin ajatukset ovat olleet mielessäni jo jonkin aikaa. Eilen Ron [Simonson] puhui siitä Jumalan sanan kohdasta, joka kertoi Jeesuksen sanoista, jotka on kirjattu Matteukseen. Jeesus sanoi: ”Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle: en minä tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan. Sillä minä olen tullut asettamaan miehen riitaan isäänsä vastaan, ja tyttären äitiään vastaan, ja miniän anoppiaan vastaan. Ja ihmisen viholliset ovat hänen omat perhekuntalaisensa. Joka rakastaa isää tai äitiä enemmän kuin minua, ei ole minun arvoiseni: ja joka rakastaa poikaa tai tytärtä enemmän kuin minua, ei ole minun arvoiseni. Ja joka ei ota ristiään ja seuraa minua, ei ole minun arvoiseni. Joka löytää henkensä, kadottaa sen: ja joka kadottaa henkensä minun tähteni, löytää sen. Joka ottaa vastaan teidät, ottaa vastaan minut, ja joka ottaa vastaan minut, ottaa vastaan hänet, joka on minut lähettänyt.” [Matt. 10:34–40] Olen usein ajatellut, varsinkin muistaessani viimeisen eriseuran aikaa, kuinka monet perheet jakautuivat. Kun ajattelin, [heidän] täytyi valita perheen ja uskon välillä. Ne asiat ovat yhä nähtävissä. Nytkin on perheitä, jotka ovat riidoissa keskenään. Se on levottomuuden ja jakautumisen merkki. Jumalan sana puhuu meille, ettei olisi jakautumisia. Valitettavasti sielunvihollinen on päässyt tunkeutumaan. Murehdimme niitä [asioita]. Meille on kirjoitettu [Raamatussa], että sellaista tapahtuu. Rukoilemme Jumalaa, ettei se etenisi siihen pisteeseen. Usein on paljon vaikeampi tie palata rauhalliseen tilanteeseen. Jos jaksatte kuunnella minua, minulla on ollut pari muutakin ajatusta. Eilen viittasin Korinttilaiskirjeeseen, jossa puhutaan perustukselle rakentamisesta. Pyhä Henki on kuin tuli, joka koettelee tekomme. Se paljastaa, mitä ne ovat. Luvun alussa [1. Kor. 3] on meille hyvää opetusta. Se puhuu työntekijöistä Jumalan valtakunnassa, erityisesti niistä, jotka ovat saarnavirassa. Apostoli Paavali opetti korinttilaisia ihmisen seuraamisesta verrattuna Jumalan ja Kristuksen seuraamiseen. Paavali kirjoitti: ”Ja minä, veljet, en voinut puhua teille niin kuin hengellisille, vaan niin kuin lihallisille, niin kuin lapsille Kristuksessa. Minä ruokin teitä maidolla enkä kiinteällä ruoalla: sillä tähän asti te ette ole kyenneet sitä kestämään, ettekä te vieläkään kykene. Sillä te olette vielä lihallisia: sillä kun teidän keskuudessanne on kateutta ja riitaa ja jakautumisia, ettekö ole lihallisia ja vaella niin kuin ihmiset? Sillä kun yksi sanoo: minä olen Paavalin, ja toinen: minä olen Apolloksen, ettekö ole lihallisia? Kuka sitten on Paavali, ja kuka on Apollos, muuta kuin palvelijoita, joiden kautta te tulitte uskoon, niin kuin Herra antoi kullekin? Minä istutin, Apollos kasteli; mutta Jumala antoi kasvun. Niin ei siis istuttaja ole mitään, eikä kastelija; vaan Jumala, joka antaa kasvun. Mutta istuttaja ja kastelija ovat yhtä: ja kukin saa oman palkkansa oman työnsä mukaan.” [1. Kor. 3:1–8] On tärkeää, että tarkkaamme merkkejä, ettemme [seuraisi] ihmistä. Se on aina ollut Jumalan valtakunnassa niin sanotusti varoitusmerkki, kun joku alkaa kerätä ympärilleen seuraajia. Se oli hyvin ilmeistä viimeisessä eriseurassa. Monet ihmiset sanoivat, varsinkin ylhäällä Copper Countryn alueella. Kun jollakulla oli kysymyksiä uskon asioista, ihmiset sanoivat: mene tapaamaan Walteria [Torola]. Hänet nostettiin niin korkealle jalustalle, että hänen oli mahdotonta astua alas siltä korkealta paikalta. Me kaikki olemme tasapäisiä. Jokainen meistä kantaa omia taakkojaan. Jokaisen meistä täytyy tunnustaa oma uskonsa. Se on hyvin henkilökohtaista. Jokaisen meistä täytyy seistä omien tekojensa edessä. Emme voi luottaa siihen, että oma perheemme suojaa meitä. Seisomme omillamme. Rukoilemme, että Jumala voi pitää meistä huolen. Puhuessani vielä työntekijöistä, varsinkin puhujista Jumalan valtakunnassa. Heillä on erityisiä ohjeita ja vastuita. Eräs vanha puhujaveli, joka on mennyt lepoon, puhui usein Hesekielin kirjasta. Hän puhui vartijoista. Jim [Frantti] mainitsi eilen esityksessään vartijoista Siionin muureilla. Jotkut ihmiset ovat sanoneet, että heidät on korotettu panemalla heidät muureille. Mutta sitä Jumalan sana ei meille opeta. Hesekielin 33. luvussa sanotaan – luen siitä muutaman sanan. Vartijan vastuut. ”Taas tuli minulle Herran sana, joka sanoi: Ihmislapsi, puhu kansasi lapsille ja sano heille: Kun minä tuon miekan jonkin maan ylle, ja jos sen maan kansa ottaa miehen rajoiltaan ja asettaa hänet vartijakseen, ja jos hän nähdessään miekan tulevan maan ylle puhaltaa pasunaan ja varoittaa kansaa, silloin kuka tahansa kuulee pasunan äänen eikä ota varoituksesta vaaria, ja miekka tulee ja ottaa hänet pois, hänen verensä on hänen oman päänsä päällä. Hän kuuli pasunan äänen eikä ottanut varoituksesta vaaria; hänen verensä on hänen päällään. Mutta joka ottaa varoituksesta vaarin, pelastaa sielunsa. Mutta jos vartija näkee miekan tulevan eikä puhalla pasunaan, eikä kansaa varoiteta, ja miekka tulee ja ottaa jonkun heidän joukostaan, hänet otetaan pois hänen vääryydessään; mutta hänen verensä minä vaadin vartijan kädestä.” [Hes. 33:1–6] Ne ovat hyvin vakavia ohjeita niille, jotka on asetettu muureille vartijoiksi. Se on tehtävä, jota ei pidä ottaa kevyesti. Täällä tässä kokoontumisessa vartijat puhaltavat pasunaan. Pasuna on soinut. Ja luulen, että se on ollut selvä ääni. Kuulijoita rohkaistaan ottamaan vaarin pasunan äänestä. Ajattelin myös [sitä, mitä sanotaan] myöhemmin tässä luvussa. Se puhuu vaarin ottamisesta. Olen kuullut kommentin [siitä], kuinka Wolf Lake on selvinnyt monista myrskyistä. Ja että he varmasti selviävät tästäkin myrskystä. He katsovat taaksepäin Jumalan varjelukseen. He ehkä olettavat, että Jumala yhä pitää heistä huolen. Mutta Hesekiel puhuu myöhemmin tässä luvussa: ”jos hän luottaa omaan vanhurskauteensa ja tekee vääryyttä, ei mitään hänen vanhurskauksistaan muisteta.” [Hes. 33:13] Jumala ei muista niitä menneitä päiviä, jolloin he uskoivat kalliisti. Menneisyys pyyhitään pois. Samaan aikaan Hesekiel sanoo: ”Mutta jos jumalaton kääntyy jumalattomuudestaan” ja seuraa vanhurskautta, hänen entistä vääryyttään ei enää muisteta. [Hes. 33:19] Olemme päivittäin taistelussa. Kuten lapset erämaavaelluksella, he tarvitsivat päivittäistä mannaa. Heidän täytyi saada ravintoa joka päivä armon palasilla, jotka tulevat Jumalan kädestä. Iloitkaamme ja riemuitkaamme. Olkaamme valvovaisia. Saamme iloita Jumalan Karitsassa. Jumala on hyvin kärsivällinen Jumala. Ajattelin vertausta, jonka Jeesus puhui puutarhan hoitamisesta. Viinitarhan omistaja tuli etsimään hedelmää puusta, mutta hedelmää ei ollut. Hän sanoi, että kolmen vuoden ajan olen tullut etsimään hedelmää, mutta en ole löytänyt sitä. Hän oli valmis kaatamaan puun. Viinitarhuri sanoi: ”Anna minulle vielä yksi vuosi. Minä lannoitan sen ja kuohkeutan maan. Minä hoidan sitä. Ensi vuonna, kun tulet etkä löydä hedelmää, silloin voit kaataa sen.” [Luuk. 13:6–9] Siinä on mielestäni kaksoistapaaminen. Jumala on kärsivällinen ja pitkämielinen. Mutta eräänä päivänä, jos ihminen ei ota ohjeesta vaarin ja jatkaa tottelemattomuutta, Jumala voi ottaa pois Pyhän Henkensä ja siunauksensa. Haluaisin myös tänä aamuna kuulla evankeliumin. [23:45]

Opening prayer: Dan Parks: Opening prayer … [10:10] I will now take a few moments during this devotion – [actually] a devotion is not scheduled. I had many thoughts that went through my mind yesterday, as we visited about many matters. Brother Jim Frantti gave a presentation, which was very thorough and direct. I have a few thoughts about it that have come to mind. As we gathered together, some thoughts have been on my mind for some time. Yesterday, Ron [Simonson] spoke about that portion of God's word that talked about the words of Jesus that were recorded in Matthew. Jesus said, “Think not that I am come to send peace on earth: I came not to send peace, but a sword. For I am come to set a man at variance against his father, and the daughter against her mother, and the daughter in law against her mother in law. And a man's foes shall be they of his own household. He that loveth father or mother more than me is not worthy of me: and he that loveth son or daughter more than me is not worthy of me. And he that taketh not his cross, and followeth after me, is not worthy of me. He that findeth his life shall lose it: and he that loseth his life for my sake shall find it. He that receiveth you receiveth me, and he that receiveth me receiveth him that sent me.” [Matt. 10:34-40] I have often thought, especially remembering the time of the last heresy, how many families were divided. As I was thinking, [they] had to decide between family and faith. Those matters are still evident. Even now, there are families that are at odds among themselves. It is a sign of unrest and division. God’s word speaks to us that there would be no divisions. Unfortunately, the enemy of souls has made inroads. We sorrow over those [matters]. It is recorded for us [in Scripture] that those things happen. We pray to God that it would not advance to that point. It is often a much more difficult road to return to a peaceful situation. If you bear with me, there were a couple of other thoughts that I have had. Yesterday I referred to Corinthians where it talks about building upon a foundation. The Holy Spirit is like a fire that tries our works. It reveals what they are. In the beginning of the chapter [1 Cor. 3], there is good instruction for us. It speaks about workers in God's Kingdom, particularly those in the office of preaching. The Apostle Paul instructed the Corinthians about following man versus following God and Christ. Paul wrote: “And I, brethren, could not speak unto you as unto spiritual, but as unto carnal, even as unto babes in Christ. I have fed you with milk, and not with meat: for hitherto ye were not able to bear it, neither yet now are ye able. For ye are yet carnal: for whereas there is among you envying, and strife, and divisions, are ye not carnal, and walk as men? For while one saith, I am of Paul; and another, I am of Apollos; are ye not carnal? Who then is Paul, and who is Apollos, but ministers by whom ye believed, even as the Lord gave to every man? I have planted, Apollos watered; but God gave the increase. So then neither is he that planteth anything, neither he that watereth; but God that giveth the increase. Now he that planteth and he that watereth are one: and every man shall receive his own reward according to his own labour.” [1 Cor. 3:1-8] It is important that we observe the signs that we [should] not follow a man. It has always been a red flag, so to speak, in God's kingdom when someone begins to gather a following. It was very evident in the last heresy. Many people would say, especially up in the Copper Country area. When someone that had questions about matters of faith, people would say: go and see Walter [Torola]. He was put on such a high pedestal that it was impossible for him to step down from that place of high-elevation. We are all level headed. Each one of us carries our own burdens. Each one of us must confess our own faith. It is very personal. Each one of us must stand before our own deeds. We cannot depend on our own family to shield us. We stand on our own. We pray that God can take care of us. In speaking yet about the workers, especially about the speakers In God's Kingdom. They have special instructions and responsibilities. An old speaker brother who has gone to rest often spoke on the Book of Ezekiel. He spoke about the watchmen. Jim [Frantti] mentioned yesterday in his presentation about the watchmen on the walls of Zion. Some people have said that they have been elevated by putting them up on the walls. But that is not what God's word teaches us. It says in the 33rd chapter of Ezekiel – I will read a few words there. The responsibilities of a watchman. “Again the word of the LORD came unto me, saying, Son of man, speak to the children of thy people, and say unto them, When I bring the sword upon a land, if the people of the land take a man of their coasts, and set him for their watchman: If when he seeth the sword come upon the land, he blow the trumpet, and warn the people; Then whosoever heareth the sound of the trumpet, and taketh not warning; if the sword come, and take him away, his blood shall be upon his own head. He heard the sound of the trumpet, and took not warning; his blood shall be upon him. But he that taketh warning shall deliver his soul. But if the watchman see the sword come, and blow not the trumpet, and the people be not warned; if the sword come, and take any person from among them, he is taken away in his iniquity; but his blood will I require at the watchman's hand.” [Ezek. 33:1-6] They are very sober instructions for those who have been set on the walls as watchmen. It is a duty that is not to be taken lightly. Here at this gathering the watchmen are sounding the trumpet. The trumpet has sounded. And I think it has been a clear sound. The listeners are encouraged to take heed to the sound of the trumpet. Also, I was thinking about [what it says] later in this chapter. It speaks about taking heed. I have heard a comment made [about] how Wolf Lake has come through many storms. And that they will certainly come through this storm. They are looking back on God's protection. They are making some assumptions perhaps that God will still take care of them. But Ezekiel speaks later on in this chapter, “if he trust to his own righteousness, and commit iniquity, all his righteousnesses shall not be remembered.” [Ezek. 33:13] God does not remember those past days when they were believing preciously. The past is wiped away. At the same time, Ezekiel says, “But if the wicked turn from his wickedness” and follows righteousness, his former iniquity is remembered no more. [Ezek. 33:19] We are daily in a battle. As the children on the Wilderness Journey, they needed daily manna. They needed to be fed each day with morsels of grace, which come from the hand of God. Let us rejoice and be glad. Let us be watchful. We can rejoice in the Lamb of God. God is a very patient God. I was thinking of the parable that Jesus spoke about tending the garden. The owner of the vineyard came to seek for fruit on the tree, but there was no fruit. He said that for three years I have come to look for fruit but I have not found it. He was ready to cut the tree down. The husbandman said, ``Give me one more year. I will dung it and loosen up the soil. I will take care of it. Next year when you come and you do not find fruit, then you can cut it down.” [Luke 13:6-9] There is a dual meeting there, I think. God is patient and long-suffering. But one day, if one does not heed the instruction and continues to be disobedient, God can take away his Holy Spirit and blessing. I also this morning would like to hear the gospel. [23:45]

Loren Hillukka on puheenjohtaja. [24:23] Hyvää huomenta. On muutamia käytännön asioita ennen kuin jatkamme keskusteluamme. En luultavasti tiedä kaikkien teidän nimiänne. Jos nostatte kätenne, varmistakaa, että nyökkään. Sanokaa nimenne ja seurakuntanne, kun otatte puheenvuoron. Meillä on aikaa puoleenpäivään, jolloin on aikataulun mukaan lounas. Ennen kuin siirryn kahteen nimeen, jotka ovat listalla, ajattelin jakaa rukouksen, jonka eräs Elk Riverin seurakunnan jäsen lähetti mukaamme, kun tulimme tänne. Se on runon muodossa. ”Itäkööt anteeksiantamuksen siemenet palaneiden ruohojen keskellä, levittäen smaragdinvihreitä laitumia ruokkimaan Hyvän Paimenen Karitsoja. Himmetkööt taistelun hiillokset tyhjyyteen, muistamattomina.” Koska käytin eilen puheenvuoron kommenttien esittämiseen, siirryn suoraan listaan. Eiliseltä jäi kaksi puheenvuoroa, Allen Pirness Lethbridgestä [Kanada]. Haluaako hän yhä puhua? Ole hyvä, Allen.

[26:05]

Allen Pirness, Lethbridge, Kanada, 8. toukokuuta 2021: Hyvää huomenta ja Jumalan terve! Olisi ollut mukava olla siellä kokoontumisessa. Mutta mekin olemme voineet kokoontua yhteen ryhmänä. On tuntunut hyvin turvalliselta olla johtokunnan veljien kanssa tällaisissa kokouksissa. Ne eivät ole helppoja eivätkä ne ole kevyitä. Eilen ajatukseni olivat … Olin pannut nimeni listalle sen jälkeen, kun kuuntelin Olli Vanskan nuhdetta hänen vartiopaikaltaan [Torontossa]. Ajatukseni [kirkastuivat], kun Walt [Lampi] puhui siitä, kuinka taistelu näyttää olevan Pyhän Hengen ääntä vastaan. Niiden, jotka taistelevat, pitäisi katsoa omia vääriä [virheellisiä] vartiointejaan. Ja sitten he toivottavasti pystyisivät käsittämään, että heidän taistelunsa on ollut Jumalaa vastaan. eikä se ole ollut ihmisiä tai persoonia tai mitään sellaista vastaan. Eilen, kun veli Wolf Lakesta puhui [Bruce Johnson] hoidosta, joka oli tullut, se ei ollut sitä hoitoa, jota he etsivät. Sen tulkinnan sain [puheesta]. Se oli niin jyrkkä vastakohta niille kommenteille, [joita Bruce esitti] vuosikokouksessa Seattlessa kaksi vuotta sitten. Kokousedustajamme toi takaisin raportin, että Wolf Lakessa oli avunpyyntö. [Tämä raportti] tuli kokousedustajalta. Apua lähetettiin, mutta se torjuttiin. Kuulemme sen puheessa. Kuulimme myös veljeä [Patrick Kariniemi] Minneapolisista, joka vertasi vaikeuksia ja Pyhän Hengen ääntä, joka siellä on kuultu. Sitä verrattiin siihen, mitä Torontossa oli tapahtunut monien vuosien ajan. Seurakunnassamme [Lethbridessä] on entisiä jäseniä [Torontosta]. Nopea vastaus oli, että nämä ovat omenoita ja appelsiineja, joita yritämme verrata. Näin ovela sielunvihollinen on. Hän tuntee meidät niin hyvin. Hän tietää, miten toimia kanssamme. Kun se toimii omia tuntojamme ja herkkyyksiämme vastaan, hän iskee niihin nopeasti ja saa meidät torjumaan Pyhän Hengen äänen. Pelkään kovasti niiden sydämien ja sen sydämen kovuuden puolesta, jonka olemme näissä puheissa kuulleet. Pyhän Hengen ääni on torjuttu. Näyttää siltä, että minun on helppo nähdä vartiopaikaltani, että se pyytämätön tarjous, joka tuli Minneapolisin seurakunnalle kiinteistön ostamisesta, oli Jumalan lähettämä. Se olisi ollut pakotie niistä ongelmista, joita he olivat kestäneet vuosien ajan ja joista he eivät enää pysty selviämään. Jos on yhä niitä ihmisiä, jotka ihmettelevät, oliko se todella Pyhän Hengen ääni, joka puhui ja antoi sen tarjouksen, ja tuliko se keinona päästä eteenpäin, kehottaisin teitä eroamaan johtokunnasta nopeasti. Älkää koskaan palatko. Nämä ovat vakavia asioita. Jumala antoi tien eteenpäin siinä tilanteessa. Joillekin ihmisille [Minneapolisissa] oli käsittämätöntä edes harkita, että se oli tie eteenpäin. Sielunvihollinen on niin ovela, että hän voi ottaa juuri taivaallisen Isän tarjouksen ja vääntää sen joksikin, mitä meidän on mielessämme mahdotonta ajatellakaan hyväksyvämme. Mutta tällainen on Jumalan valtakunnan luonne. Emme tule niin, että punainen matto levitetään eteemme. Ei ole marssiorkesteria, joka johtaisi hengen ääntä tehdäkseen sen ilmeiseksi sillä tavoin. Ajattelin sitä tänä aamuna, kun keitin kahvia. Kaksi vanhinta lastani kuulivat, että olin hereillä. He tulivat juttelemaan kanssani. He halusivat istua sylissäni hetken ennen kuin minun piti lähteä. He halusivat kuulla laulua puhelimestani. He pyysivät, että soittaisin laulun ”Hoosianna”. He lauloivat, kun istuimme tuolissa. He ovat laulaneet sitä laulua niin monta kertaa. Se on ylistyslaulu. Se jopa kaikuu läpi vuoden. Ajattelin sitä kuvana Jumalan valtakunnasta. Lasten kimeillä aamuäänillä ja heidän aamuhengityksellään meillä oli pieni lauluhetki tuolissa. Tällä tavalla Jumalan valtakunta lähestyy. Se ei tule suurin odotuksin. Vaan se tulee pienenä hiljaisena äänenä. Kun tämä ääni torjutaan, tulee aika, jolloin sitä ei enää voi kuulla. On eräs Jumalan sanan kohta, joka on kaikunut mielessäni monta kuukautta. Ajattelin sitä jatkuvasti sen jälkeen, kun törmäsin siihen. Raamatun lukusuunnitelmassani se kattoi sen kohdan. 1. Mooseksen kirjan 19. luvussa Loot oli Sodomassa ja Gomorrassa. Hänet oli määrä johdattaa pois siitä tilanteesta. Kun enkelit tulivat Lootin taloon, he viettivät yön hänen perheensä kanssa. Enkelit selittivät, miksi he olivat siellä. Lootin vävyille lähetettiin sana. He torjuivat tämän kutsun. He eivät ajatelleet, että asiat olivat niin huonosti, että heidän täytyi lähteä. Aamulla, kun he heräsivät ja tuli valoisaa, enkeli sanoi: ”On aika lähteä.” On minusta niin pysäyttävää. Loot viivytteli siellä hetken. He tarttuivat häntä kädestä. He ottivat hänen vaimonsa ja tyttärensä kädestä. Heidät johdatettiin pois sieltä. Siinä tilanteessa ei ollut hetkeäkään menetettävänä. Jumalan ääni oli jo kuultu. Asiat oli pantu liikkeelle. Se oli tapahtuva. Heidän täytyi antaa johdattaa itsensä pois, vaikka he eivät olleet aivan valmiita lähtemään. Oli joitakin asioita, jotka heidän piti saattaa päätökseen. Heidän piti kerätä lisää tavaroita matkaansa varten. Heidän piti sanoa joitakin hyvästejä. Mutta enkeli otti heitä kädestä ja sanoi: nyt on aika lähteä. Ajattelin tätä kuvaa [ajatellessani kokousta Minneapolisissa 27. syyskuuta 2020]. En ollut kokouksessa 27. syyskuuta [Minneapolisissa]. Siellä näyttää olevan samankaltainen kuva. Niin monen ihmisen täytyi lähteä. Heidän täytyi lähteä sillä hetkellä. Muutamaa viikkoa myöhemmin tuli kirje Minneapoli]sta. Se vähätteli täysin sen tilanteen vakavuutta. Sitä oli niin kauheaa lukea. Se kuulosti siltä kuin se olisi ollut täysin hengellisesti kuuro. Siinä [kirjeessä] ei ollut mitään, mikä olisi vastannut [henkeä]. Sanat ja tunteet tuntuivat olevan entisten aikojen muistista. Saan sen todellisen tunnistuksen, että jotakin todella rajua oli tapahtunut heidän keskellään, se puuttui [kirjeestä]. Siihen tulemme tässä, että olemme voimattomia. Sanani ovat niin heikkoja. Ne yritykset, joita on tehty silmien avaamiseksi, ovat olleet hengestä, mutta ne ovat kaikuneet kuuroille korville. He ovat jatkaneet puhujien kutsumista ja ahdistelemista tulemaan palvelemaan. Se on Pyhän Hengen äänen vastaista. Puhujat ovat kuunnelleet tätä ahdistelua, ja he ovat menneet. He ovat sotkeneet tilanteen. He ovat sotkeneet sitä entisestään. Ei ole kevyt asia torjua Pyhän Hengen ääntä. Kun Pyhä Henki puhuu meille nuhdellen, se on niin vakava asia, että meidän pitäisi kuunnella sitä. Pyydän teitä hartaasti, jos kuulette Pyhän Hengen äänen tässä keskustelussa ja olette siinä tilanteessa, teidän ei tarvitse palata selittämään. Lähtekää vain oman sydämenne ja sielunne ja oman iankaikkisen tilanteenne tähden. Teidän täytyy päästä pois siitä tilanteesta. Tunnen ristiriitaisuutta kommenteissani. Oma osuuteni on niin syntinen. Haluan kysyä: saanko uskoa omat syntini ja epäilykseni anteeksi? Siinä on kaikki, mitä minulla on sanottavaa. [38:27]

Allen Pirness, Lethbridge, Canada on May 8, 2021: Good morning and God's peace! It would have been nice to be there in the gathering. But we have also been able to gather together as a group. It has felt very secure to be with brothers on the board in these kinds of meetings. They are not easy and they are not light. Yesterday my thoughts were … I had put my name on the list after I listened to Olli Vanska’s admonition from his place of watching [in Toronto]. My thoughts [gelled] when Walt [Lampi] spoke about how the battle seems to be against the voice of the Holy Spirit. Those who are battling should look at their own wrong [false] watchings. And then they would hopefully be able to comprehend that their fight has been against God. and it has not been against man or personalities or anything of that sort. Yesterday when the brother from Wolf Lake spoke [Bruce Johnson] about the care that had come, it was not the care that they were looking for. That was the interpretation that I gathered from[ the speech]. It was such a stark contrast from the comments [Bruce made] at the annual meeting In Seattle two years ago. Our delegate brought back a report that there was a plea for help in Wolf Lake. [This report] came from the delegate. Help was sent but it was rejected. We hear it in the speech. We also heard from the brother [Patrick Kariniemi] in Minneapolis who compared the difficulties and the voice of the Holy Spirit that has been heard there. It was compared to what had happened in Toronto for many years. In our congregation [of Lethbride] we have former members from [Toronto]. The quick response was these are apples and oranges that we are trying to compare. This is how sly the enemy of souls is. He knows us so well. He knows how to work with us. When it works against our own sensibilities and sensitivities, he is quick to pounce on those and cause us to reject the voice of the Holy Spirit. I am very fearful for the hearts and the hardness of the heart that we have heard in these speeches. There has been a rejection of the voice of the Holy Spirit. It seems that it is easy for me and from my place of watching to see that the unsolicited offer that came to the Minneapolis congregation to buy the property was sent from God. It would have been an escape from the troubles that they had endured over the years that they are no longer able to get through. If there are still those people who wonder if that was truly the voice of the Holy Spirit that spoke and gave that offer and it came as a way to move forward, I would urge you to resign from the board quickly. Do not ever go back. These are serious matters. God gave a way forward in that situation. It was unfathomable to some people [in Minneapolis] to even consider that it was the way forward. The enemy of souls is so sly that he can take the very offer from the heavenly Father and twist it around into something that is unthinkable for us in our minds to accept. But this is the nature of God's Kingdom. We don't come and have the red carpet rolled out. There isn't a marching band that leads the voice of the spirit to make it obvious in those ways. I thought of it this morning when I was making coffee. My two oldest children heard that I was awake. They came to visit with me. They wanted to sit in my lap for a while before I had to leave. They wanted to hear some singing on my phone. They requested that I play the song “Hosanna”. They sang while we sat in the chair. They have sung that song so many times. It is a song of praise. It even resounds throughout the year. I thought of it as a picture of God's Kingdom. With the children's squeaky morning voices and their morning breath, we had a small song service in the chair. This is the way that God's Kingdom approaches. It does not come with high expectations. But it comes as a small still voice. When this voice is rejected, there is a time when it can no longer be heard. There is a portion of God's word that has been resounding in my mind for many months. I kept thinking about it after I came across it. In my reading plan for the Bible, it covered that portion. In the 19th Chapter of Genesis, Lot was in Sodom and Gomorrah. He was to be led out of that situation. When the angels came to Lot's house, they spent the night with his family. The angels explained why they were there. Word was sent to Lot's sons-in-law. They rejected this call. They did not think that things were that bad that they needed to leave. In the morning when they woke up and it became light, the angel said, “It is time to go.” Is so striking to me. Lot lingered there for a moment. They grabbed him by the hand. They took his wife and daughters by the hand. They were led away from there. There wasn't a moment to lose in that situation. The voice of God had already been heard. The things were set in motion. It was going to happen. They had to allow themselves to be led away, even though they were not quite ready to leave. There were some things that they needed to close up. They needed to gather more things for their journey. They would need to say some good-byes. But the angel took them by the hand and said, now is the time to go. I thought of this picture [when thinking of the meeting in Minneapolis on September 27, 2020]. I wasn't at the meeting on September 27th [in Minneapolis]. It seems like a similar picture there. So many people had to leave. They had to leave at that moment. A few weeks later the letter came from Minneapoli]. It completely minimized the severity of that situation. It was so horrible to read. It read like it was completely spiritually deaf. There was nothing [in that letter] that answered [to the spirit]. The words and the sentiments seemed to be from the memory of former times. I get that real recognition that something really drastic had happened in their midst, it was missing from [the letter]. That is where we come to this that we are powerless. My words are so weak. The efforts that have been made to try and open the eyes have been of the spirit, but they have fallen on deaf ears. They have continued to invite and pester ministers to come and serve. It is contrary to the voice of the Holy spirit. Ministers have listened to this pestering, and they have gone. They have made a mess of the situation. They have made a further mess. It's not a light matter to reject the voice of the Holy Spirit. When the Holy Spirit speaks to us in rebuke, it is such a serious matter that we should listen to it. I implore you, if you hear the voice of the Holy Spirit in this discussion and you are in that situation, you don't need to go back to explain. Just leave for your own heart and soul and your own eternal condition. You need to get away from that situation. I feel mixed in my comments. My own portion is so sinful. I want to ask, can I believe my own sins and doubts forgiven? That Is all that I have to say. [38:27]

[38:58]

Eric Jurmu, Rockford, LLC:n toiminnanjohtaja, 8. toukokuuta 2021: En halua loukata teitä tulemalla tänne tähän paikkaan [puhumaan edestä puhujanpöntöstä]. Jumala tietää, rakkaat veljet ja sisaret, kuinka heikkoa palvelukseni on ollut teille, veljeni ja sisareni. Kysyn: saanko uskoa monet syntini ja Jumalan anteeksi? Jäin eilisestä hyvin surulliseksi. Kun tulin kotiin, vaimoni kysyi: ”Miten asiat menivät?” Sanoin, että odotetaan, että veljeni tulevat. He voivat selittää sen. Tunnen sydämessäni, että keskuudessamme on eriseuran henki. Epäröin edes sanoa sitä, koska näen nimeni ja asemani monissa blogeissa. Näen nimeni entisten uskovaisten blogissa, jotka ovat kirjanneet minut LLC:n toiminnanjohtajaksi, joka joitakin kuukausia sitten julisti eriseuran. Se ei todellakaan ollut tarkoitukseni. Liian usein, kun puhun, puhun omaa psalmiani. Sanoin [vaimolleni] Maggielle tänä aamuna – minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin puhua sitä, mitä omatuntoni puhuu. Mutta tunnen hyvin voimakkaasti, että on tämä eriseuran henki. Ajattelen takaisin niitä keskusteluja ja pohdintoja, joita meillä on ollut. Luin tänä aamuna, että eräs henkilö sanoi – ”Olen valmis lähtemään taisteluun.” [Hän sanoi, että] lähetän tämän asiakirjan, joka esittää selvästi ne monet viat ja virheet, joita LLC:n johtokunta ja puhujat ovat käsitelleet, ja niin edelleen. Hän listasi ne kohta kohdalta. Se kattoi [asioita], jotka olivat 180 astetta erilaisia kuin se, mitä veli Jim [Frantti] puhui eilen. Henkeni vastasi sitä, mitä Jim [Frantti] esitti. Tässä haluan olla. Tässä haluan uskoa. Kun Paavali pitää jäähyväissaarnaansa vanhimmille Efesoksessa, hän sanoi heille. Hän oli ollut heidän keskuudessaan 3 vuotta saarnaten, nuhdellen ja opettaen. Kun Paavali lähtee, hän pelkää, että sudet tulevat sisään [Ap. t. 20]. Apostoli Paavali kirjoittaa kirjeessään korinttilaisille, että kadotukseen vieviä eriseuroja tulee olemaan keskuudessamme [2. Kor. 11:1–4; 2. Piet. 2:1–3]. Uskon, rakkaat veljet ja sisaret, että olemme sellaisen tilanteen edessä. Hyvän Paimenen sanaa ja ääntä eivät jotkut ole tunnistaneet ja kuulleet. Ajattelin sitä, kun Jeesus puhui opetuslapsilleen. Opetuslapset tulivat hänen luokseen ja kysyivät: ”miksi puhut heille vertauksin?” [Matt. 13:10] Eilen mietin niitä monia puheenvuoroja. Mietin myös niitä viittä tai kuutta vuotta, joiden aikana meillä on ollut kokouksia. Jumala on käyttänyt monia, monia lahjoja yrittääkseen paljastaa tämän asian niille, jotka horjuvat ja eksyvät. On ollut pienempiä ja suurempia kokouksia. [Jumala] on käyttänyt johtokunnan jäseniä ja puhujia. Hän on käyttänyt kokousedustajia. Ja hän on käyttänyt mummoja ja pappoja [mummuja ja pappoja] penkissä. Olemme kuulleet Hyvän Paimenen äänen. Miksi siis nyt [puhua vertauksin]? Jeesus vastasi opetuslapsille [miksi hän puhuu vertauksin]: ”Koska teille on annettu tietää taivasten valtakunnan salaisuudet, mutta heille ei ole annettu. Sillä jolla on, sille annetaan, ja hänellä on oleva yltäkylläisesti: mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin, mitä hänellä on. Sen tähden minä puhun heille vertauksin: koska he nähden eivät näe; ja kuullen he eivät kuule, eivätkä ymmärrä. Ja heissä täyttyy Esaiaan profetia, joka sanoo: Kuulemalla te kuulette ettekä ymmärrä; ja nähden te näette ettekä havaitse: Sillä tämän kansan sydän on paatunut, ja heidän korvansa ovat kovat kuulemaan, ja silmänsä he ovat sulkeneet; etteivät he koskaan näkisi silmillään ja kuulisi korvillaan ja ymmärtäisi sydämellään ja kääntyisi, ja minä parantaisin heidät.” [Matt. 13:11–15] Sitten Jeesus, luulen, puhuu lapsilleen. Ja hän puhuu meille tänään. ”Mutta autuaat ovat teidän silmänne, sillä ne näkevät: ja teidän korvanne, sillä ne kuulevat. Sillä totisesti minä sanon teille: monet profeetat ja vanhurskaat ovat halunneet nähdä ne asiat, jotka te näette, eivätkä ole nähneet niitä; ja kuulla ne asiat, jotka te kuulette, eivätkä ole kuulleet niitä.” [Matt. 13:16–17] Veljet ja sisaret, tuntuu siltä, että olemme tässä – ”nähden eivät näe; ja kuullen he eivät kuule.” Ellei Jumala avaisi sydämiä, se on mahdotonta. Siksi pelkään, että olemme tämän hyvin vaikean ajan edessä pohjoisamerikkalaisessa kristillisyydessämme – eriseuran henki keskuudessamme. Veljet ja sisaret, epäröin puhua sydämeni, koska pelkään, että vahingoittaisin helposti Jumalan valtakunnan työtä. Mutta tiedän ja luotan, että te uskovaiset veljet ja sisaret [tulette] kantamaan minua rakkaudella ja anteeksiantamuksella. Tunnistan, että on tämä toinen [ryhmä], joka ei kanna [minua] samalla tavalla. Se koskee ja satuttaa tunnistaa, että tuntuu siltä kuin – ellei parannusta tehdä …. Yhdyn Allenin [Pirness] rohkaisuun. Puhun sinulle, Patrick [Kariniemi]. En tiedä, onko Patrick täällä. Mutta kuulin eilen Patrickin äänestä, että siinä oli ahdistunut uskovainen mies. Rohkaisisin sinua pakenemaan [siitä Minneapolisin seurakunnasta]. Koska puhuit ”me” ja ”meistä”. Sinä et tiedä – enkä minäkään tiedä – miten kukaan muu uskoo. Henki todistaa. Henki liittää meidät yhteen. Uskon hedelmät ovat ilmeisiä niissä, jotka uskovat samoin. Emme todella ymmärrä tai tunne kenenkään muun sydäntä. Emme voi tuomita niitä asioita. Niinpä on tärkeää, kuten Paavali päätti kirjeensä roomalaisille. Jaksakaa kuunnella minua vielä vain muutama hetki. Kun hän päätti puheensa ja jäähyväispalveluksensa niille [vastaanottajille]. He olivat matkatovereita Roomassa. [Hän kirjoitti Roomalaiskirjeen 16. luvussa]. ”Tervehtikää toisianne pyhällä suudelmalla. Kristuksen seurakunnat tervehtivät teitä. Nyt minä kehotan teitä, veljet, pitämään silmällä niitä, jotka aiheuttavat jakautumisia ja pahennuksia vastoin sitä oppia, jonka te olette oppineet; ja välttäkää heitä.” [16:16–17] Se on tästä syystä. ”Sillä sellaiset eivät palvele meidän Herraamme Jeesusta Kristusta, vaan omaa vatsaansa; ja hyvillä sanoilla ja kauniilla puheilla he pettävät yksinkertaisten sydämet.” [16:18] Jumalan lapsina olemme kuin pieniä karitsoja. Olemme heikkoja, jotka ovat köyhiä ja yksinkertaisia. Emme voi taistella. Meillä ei ole viisautta seistä yksin tässä taistelussa. Jumala varjelkoon jokaista meistä. Mutta tämä on pelkoni. Haluan, että te, rakkaat veljet ja sisaret, pidätte minusta huolta. Puhun nämä sanat arasti. Kysyn jälleen: saanko yhä uskoa monet syntini ja epäilykseni anteeksi? [51:50]

Eric Jurmu, Rockford, LLC Executive Secretary on May 8, 2021: I don't want to offend you by coming here to this place [to speak from the front at the podium]. God knows, dear brothers and sisters, how weak my service has been to you, my brothers and sisters. I ask, can I believe my many sins and God's forgiven? I was left very sad from yesterday. When I got home my wife asked, “How did things go?” I said that let's wait for my brothers to come. They can explain it. I feel in my heart that there is a spirit of heresy among us. I hesitate to even say that because I see my name and my position on many blogs. I see my name on a Blog of former believers, who have recorded me as the executive secretary of the LLC and some months ago declaring heresy. It certainly was not my intent. Too often when I speak, I speak of my own psalm. I told [my wife] Maggie this morning – I have no choice but to speak what my conscience speaks. But I feel very strongly that there is this spirit of heresy. I think back to the conversations and discussions that we have had. I read this morning that an individual said – “I am ready to go to battle.” [He said that] I am sending this document that clearly articulates the many faults and errors that have been handled by the LLC board and ministers, and so on. He itemized a list. It covered [things] from 180 degree difference from what brother Jim [Frantti] spoke yesterday. My spirit answered what Jim [Frantti] presented. This is where I want to be. This is where I want to believe. When Paul is saying his farewell sermon to the elders in Ephesus, he told them. He had been among them for 3 years preaching, admonishing and teaching. When Paul leaves, he is fearful that wolves will enter in [Acts 20]. The Apostle Paul writes in his epistle to the Corinthians that damnable heresies will be among us [2 Cor. 11:1-4; 2 Peter 2:1-3]. I believe, dear brothers and sisters, that we are facing that kind of situation. The word and the voice of the Good Shepherd has not been recognized and heard by some. I thought about when Jesus spoke to his disciples. The disciples came to him and asked, “why are you speaking to them in parables?” [Matt. 13:10] Yesterday, I reflected on the many speaking turns. I also reflected back on the five or six years that we have had meetings. God has used many, many gifts to try and reveal this matter to those who are wavering and straying. There have been smaller and bigger meetings. [God] has used board members and speakers. He has used delegates. And he has used grandmas and grandpas [mummus and pappas] on the bench. We have heard the voice of the Good Shepherd. So, why now [speak in parables]? Jesus answered the disciples [why he speaks in parables]: “Because it is given unto you to know the mysteries of the kingdom of heaven, but to them it is not given. For whosoever hath, to him shall be given, and he shall have more abundance: but whosoever hath not, from him shall be taken away even that he hath. Therefore speak I to them in parables: because they seeing see not; and hearing they hear not, neither do they understand. And in them is fulfilled the prophecy of Esaias, which saith, By hearing ye shall hear, and shall not understand; and seeing ye shall see, and shall not perceive: For this people's heart is waxed gross, and their ears are dull of hearing, and their eyes they have closed; lest at any time they should see with their eyes, and hear with their ears, and should understand with their heart, and should be converted, and I should heal them.” [Matt. 13:11-15] Then Jesus, I think, speaks to his children. And he speaks to us today. “But blessed are your eyes, for they see: and your ears, for they hear. For verily I say unto you, That many prophets and righteous men have desired to see those things which ye see, and have not seen them; and to hear those things which ye hear, and have not heard them.” [Matt. 13:16-17] Brothers and sisters, it feels like we are here – “seeing see not; and hearing they hear not.” Except that God would open the hearts, it is impossible. That is why I fear that we are facing this very difficult time in our North American Christianity – the spirit of heresy among us. Brothers and sisters, I hesitate to speak my heart because I worry that I would easily damage the work of God’s Kingdom. But I know and trust that you believing brothers and sisters [will] carry me with love and forgiveness. I recognize that there is this other [group] that will not carry [me] in the same way. It pains and hurts to recognize that it feels like – unless repentance is made …. I join with Allen’s [Pirness] encouragement. I speak to you Patrick [Kariniemi]. I don't know if Patrick is here. But I heard in the voice of Patrick yesterday that there was a troubled believing man. I would encourage you to flee [from that congregation of Minneapolis]. Because you spoke about “we” and “us”. You don't know – and I don't know either – how anyone else believes. The spirit testifies. The spirit joins us together. The fruits of faith are evident of those who believe the same. We don't truly understand or know the heart of anyone else. We cannot judge those things. So, it is important as Paul ended his Epistle to the Romans. Bear with me for just a few moments yet. As he ended his speech and his farewell service to those [recipients]. They were fellow travelers in Rome. [He wrote in Romans 16]. “Salute one another with a holy kiss. The churches of Christ salute you. Now I beseech you, brethren, mark them which cause divisions and offenses contrary to the doctrine which ye have learned; and avoid them.“ [16:16-17] It is for this reason. “For they that are such serve not our Lord Jesus Christ, but their own belly; and by good words and fair speeches deceive the hearts of the simple.” [16:18] As God's children, we are like little lambs. We are weak ones, who are poor and simple. We can't battle. We don't have the wisdom to stand alone in this battle. May God protect each of us. But this is my fear. I want you, dear brothers and sisters, to care for me. I speak these words timidly. I again ask, can I still believe my many sins and doubts forgiven? [51:50]

[52:08]

Sam Roiko, Elk River, lauantaiaamuna 8. toukokuuta 2021: Yhdyin tänä aamuna [kuulemiimme] kommentteihin. Olen iloinen, että Tuula [Mattila] käyttää puheenvuoron. Toivon, että muutkin Minneapolisista ja Wolf Lakesta sekä muut, joilla on vakavia kysymyksiä, käyttäisivät myös puheenvuoroja, kuten eilen kehotettiin. Minulle tuli pari ajatusta, kun luin eilen tekemiäni muistiinpanoja. Haluaisin tuoda [ne] keskusteltaviksi. Ensinnäkin veljet Carrie [Simonson], Lars [Anderson] ja muut esittivät useita suoria kysymyksiä niille [ihmisille] Wolf Lakessa ja Minneapolisissa. Esimerkiksi Carrie [Simonson] esitti erään kysymyksen. Olisi hyvä kuulla kommentteja ja vastauksia. Wolf Lakesta tuli kommentti, että he uskovat joissakin asioissa eri tavalla kuin LLC:n veljet. Näimme Jimin [Frantti] esityksessä: Uskomme, että Jumalan valtakunta on yksi; se on yhtenäinen ilman lahkoa tai hajaannusta tai jakautumista. Mutta missä me sitten olemme? Larsilla [Anderson] oli kysymys, joka koski niiden [ihmisten] hedelmiä, jotka ovat lähteneet [pois] muista eteläisen Minnesotan seurakunnista ja liittyneet Minneapolisiin. On muita, jotka lähtivät [pois] Minneapolisista viime syksynä ja ovat liittyneet muihin eteläisen Minnesotan seurakuntiin. Se on perustanut tällaisen jakautumisen. Minua muistutettiin eilen eräässä keskustelussa eteisessä: On hyvä tulkita parhain päin kaikki, mitä kuka tahansa tekee. Olen samaa mieltä siitä. Haluan – sydämeni haluaa seurata tätä Lutherin opetusta. Tiedän, että Luther opettaa oikein. Mutta siitä huolimatta meidän täytyy puhua hedelmistä, jotka ovat tulleet näkyviin. Kun joku lähtisi – esimerkiksi kuulimme, että on niitä, jotka lähtivät Rockfordista ja Cokatosta – kaikista eteläisen Minnesotan seurakunnista: Rockfordista, Cokatosta, Monticellosta ja Elk Riveristä. Nämä ihmiset ovat kommentoineet julkisesti ja yksityisesti, etteivät he tunne rakkautta ja yksimielisyyttä näissä muissa eteläisen Minnesotan seurakunnissa. He ovat sitten liittyneet Minneapolisiin. Sitten tuossa kotiseurakunnassa on tämä ajatus, että he haluavat olla yksimielisyydessä muiden Pohjois-Amerikan seurakuntien kanssa. En pysty loogisesti sovittamaan näitä kahta kommenttia yhteen. Jos olisi halu olla yksimielisyydessä, eivätkö ne [ihmiset], jotka lähtivät esimerkiksi Monticellosta tai Rockfordista tai Elk Riveristä, haluaisi tulla takaisin noihin seurakuntiin ja hoitaa ne lausunnot, jotka he ovat esittäneet julkisesti? Se liittyy tähän kysymykseen. Luulen, että kuulimme sen eilen Ollin [Vanska] ja Waltin [Lampi] kommentissa sekä muiden. Kysymys on nostettu esiin: Mikä on erilaisuuden oppi? Kuulimme kaikkien sanovan, että he uskovat täsmälleen niin kuin Jim Frantti esitti esityksessä. Sydämeni sanoi aamen myös esitykselle. On yksi asia sanoa: niin minä uskon ja opetan. Mutta mitä tapahtuu käytännössä? Mitkä ovat hedelmät? Osoittavatko hedelmäni, että niin minä uskon? Tässä luulen – kuten kuulimme eilen – asian ydin on seurakuntaoppi. Erottautuminen tai [se] parveutuminen Minneapolisiin ja lähteminen Minneapolisista kertoo siitä. Jos me kaikki uskoisimme seurakuntaopista [samalla tavalla], ei olisi jakautumista. Ei olisi tällaisia erilaisia yksimielisyyksiä. Toimet, jotka ovat tapahtuneet Minneapolisissa, kuten kuulimme veljeltämme Allenilta [Pirness]. [Minneapolis] kutsuu puhujia palvelemaan siellä. He eivät hyväksy keskustelua, joka käytiin eteläisessä Minnesotassa [6. lokakuuta 2020], että se oli Pyhän Hengen ääni [olla menemättä palvelemaan Minneapolisiin]. Mutta he ovat eri mieltä siitä [kehotuksesta]. Mutta heidän viisautensa on muiden uskovaisten viisauden yläpuolella. Voi sanoa teoreettisessa mielessä, että Jumalan seurakunta on erehtymätön maailmanlaajuisessa mielessä. Mutta on Jeesuksen esimerkki [Matt. 12:46–50], joka oli Jimin [Frantti] esityksessä. Jeesus opetti, kuka on hänen äitinsä ja ketkä ovat hänen veljensä. Hän ei osoittanut Jumalan seurakuntaan maailmanlaajuisessa mielessä. Kaikki ne uskovaiset siellä, missä tapahtuma tapahtui – oliko se Galileassa? – hän [ei] viitannut siihen, että kaikki uskovaiset yhdessä Galileassa ja Nasaretissa ja Jerusalemissa ja kaikkialla muualla ovat minun äitini. Vaan hän osoitti veljiinsä ja sisariinsa, jotka olivat aivan hänen ympärillään. Hän sanoi: ”katso, minun äitini ja minun veljeni.” Jos ymmärtäisimme seurakuntaopin samalla tavalla, silloin olisi nöyryyttä hengen äänelle. Olisi nöyryyttä haluta kuulla. Jumala avaisi korvat ja ymmärryksen tekemään parannuksen. Opimme rippikoulussa, että parannuksessa on kolme osaa. Ensimmäinen osa on katumus ja ahdistus synnin tähden. Jos ei ole katumusta tai ahdistusta asioista, jotka ovat tapahtuneet, ja sanoista, jotka on sanottu, ja kannoista, jotka on otettu, silloin ei ole minne mennä. Rukoilen, että Jumala avaisi sydämet löytämään, missä minä olen erehtynyt ja missä minun vikani on ollut. Olen taistellut äitiä vastaan. Olen taistellut Rebekan ääntä vastaan. Olen ollut tottelematon. Olen pitänyt omaa ymmärrystäni parempana ja enempänä kuin muiden uskovaisten ymmärrystä. Sitten tehdä parannus ja hoitaa asiat. Koko Jumalan lauma iloitsisi. Taidan jättää kommenttini tähän. Se on rukoukseni. Että Jumala voisi avata korvani kuulemaan. Tunnen omat vikani ja heikkouteni. Minun täytyy kysyä, saanko uskoa omat vikani ja syntini anteeksi? [1:01:36]

Sam Roiko, Elk River, Saturday morning on May 8, 2021: I joined in with the comments [we heard] this morning. I'm happy that Tuula [Mattila] is taking a speaking turn. I hope that others from Minneapolis and Wolf Lake, and others who have serious questions, would also take speaking turns, as was the encouragement yesterday. I had a couple of thoughts when I was reading the notes that I took yesterday. I would like to bring [these] out for discussion. First, there were a number of direct questions asked of those [people] in Wolf Lake and in Minneapolis by brothers Carrie [Simonson], Lars [Anderson] and others. For example, there was a question that Carrie [Simonson] posed. It would be nice to hear comments and responses. There was the comment from Wolf Lake that they believe differently in some matters than the LLC brothers. We saw in Jim's [Frantti] presentation: We believe that the kingdom of God is one; it is united without sect or schism or division. But then, where are we? Lars [Anderson] had a question speaking to the fruits of those [people], who have left [from] other southern Minnesota congregations and have joined Minneapolis. There are others who left [from] Minneapolis last fall and have joined other southern Minnesota congregations. It has founded this kind of a division. I was reminded yesterday during a visit in the entryway: It is good to put the best construction on everything that anyone does. I agree with that. I want to … my heart wants to follow that teaching of Luther. I know that Luther teaches correctly. But nevertheless, we must speak of the fruits that have been evident. When a person would leave … for example, we heard there are those that left Rockford and Cokato – all of the Southern Minnesota congregations: Rockford, Cokato, Monticello and Elk River. Those people have made comments publicly and privately that they do not feel the love and the unity in these other southern Minnesota congregations. They have then joined Minneapolis. Then there is this thought in that home congregation that they want to be in unity with the rest of the congregations in North America. I can't logically square those two comments together. If there was the desire to be in unity, wouldn’t those [people] who left from Monticello, or Rockford or Elk River, for example, want to come back to those congregations and take care of those statements that they have made publicly? It goes to this question. I think we heard it yesterday in Olli’s [Vanska] and Walt’s [Lampi] comment, and others. The question has been raised: What is the doctrine of difference? We heard that everyone said that they believe exactly as Jim Frantti presented in the presentation. My heart said amen to the presentation, as well. It is one thing to say: that is how I believe and teach. But what happens in practice? What are the fruits? Do my fruits indicate that is how I believe? Here I think – as we heard yesterday – the crux of the matter is the doctrine of the congregation. The segregating or [the] flocking to Minneapolis and leaving from Minneapolis speaks to that. If we all believed [in] the same [way] on the doctrine of the congregation, there would not be division. They wouldn't be this kind of different unities. The actions that have taken place In Minneapolis, as we heard through our brother Allen [Pirness]. [Minneapolis is] calling speakers to serve there. They are not accepting the discussion that was held in southern Minnesota [on October 6, 2020] that it was the voice of the Holy Spirit [not to go serve in Minneapolis]. But they disagree with that [exhortation]. But their wisdom is above the wisdom of the rest of the believers. You can say in the theoretical sense that the congregation of God is unerring in the global sense. But there is an example of Jesus [Matt. 12:46-50], which was in the presentation by Jim [Frantti]. Jesus taught, who is his mother and who are his brethren. He was not pointing to the congregation of God in the global sense. All of those believers where the event took place – was it in Galilee? – he [didn’t] refer that all of the believers together In Galilee and Nazareth and Jerusalem and everywhere else are my mother. But he pointed to his brothers and sisters that were right around him. He said, “behold my mother and my brethren.” If we understood the doctrine of the congregation in the same way then there would be humility to the voice of the spirit. There would be humbleness to want to hear. God would open the ears and understanding to make repentance. We learn in confirmation school that there are three parts to repentance. The first part is remorse and distress over sin. If there is no remorse or distress over things that have happened and the words that have been said and the positions that have been taken, then there is no place to go. I pray that God would open hearts to find where I have erred and where my fault has been. I have battled against the mother. I have battled against Rebecca's voice. I have been disobedient. I have held my own understanding as being better and to be more than the understanding of the other believers. Then repent and take care of matters. The whole flock of God would rejoice. I guess I will leave my comments at that. It is my prayer. That God could open my ears to hear. I know my own faults and weaknesses. I need to ask, can I believe my own faults and sins forgiven? [1:01:36]

[1:01:54]

Tuula Mattila, Minneapolis, 8. toukokuuta 2021: Olen Tuula Mattila Minneapolisista. En yritä antaa mitään vastauksia tai ratkaisua tähän tilanteeseen. Kuulin eilen, että meidän näkemystämme asioista kaivattiin kovasti. Monta kertaa ajattelin, että minun pitäisi puhua, mutta mieleni oli tyhjä. Minulla ei ollut mitään sanottavaa. Yritän kertoa, mitä kuulin eilen. Saimme neuvon, että meidän pitäisi mennä ja kuunnella, mitä sanotaan. Yritän kertoa, mitä kuulin eilen. Oli hyvin selvää, että on kaksi ryhmää, kaksi puolta. Toisella puolella ovat uskovaiset, jotka ovat hyvin köyhiä, heikkoja, yksinkertaisia sanoissaan ja uskossaan, mutta he tekevät oikeita asioita ja he ovat hyviä uskovaisia. Sitten on tämä toinen ryhmä, joka on hyvin tietäväinen. He tuntevat Raamatun ja osaavat lainata Raamattua. He löytävät aina joitakin kirjoituksia, joista he löytävät tukea ajatuksilleen. He ovat jopa lukeneet historiankirjoja. He osaavat osoittaa historiasta tilanteita, jotka ovat samanlaisia kuin tämä päivä. Mitä tahansa he sanovat tai tekevät, he ovat väärässä. He ovat huonoja uskovaisia. He ovat niin huonoja uskovaisia, etteivät he ole arvollisia saamaan palvelusta Jumalan sanalla. Juopa näiden ryhmien välillä levenee, ja se on jo melko leveä. Mikä on surullista, en henkilökohtaisesti löydä itseäni kummastakaan näistä ryhmistä. Olen jossakin keskellä. Olen siinä hämmentyneessä ryhmässä, joka yrittää löytää ja kuulla, mitä Pyhä Henki sanoo valtakunnassaan. Se on outo paikka olla tämän päivän ilmapiirissä, jossa olet joko oikeassa tai väärässä eikä ole mitään siltä väliltä. Tämä ristiriita on jatkunut vuosia, me kaikki tiedämme. Jumala on antanut meille tämän tilaisuuden tänään puhua ja yrittää keskustella näistä asioista. Tämä kuva, joka minulle tuli mieleen eilen, on tänään hyvin selvä, että on nämä kaksi ryhmää. Toinen puoli ei ole tehnyt mitään väärää. Toinen puoli on tehnyt kaiken väärin. Tässä kuvassa on jotakin vialla. Jos Jumalan valtakunnassa on ristiriitoja ja levottomuutta, kuten tänään on, molemmat puolet ovat tehneet väärin. Emme pääse mihinkään, jos molemmat puolet eivät ota omaansa [pois] eivätkä halua yrittää ratkaista tätä ongelmaa. On vain yksi tie päästä ulos tästä tilanteesta. Se ei ole yrittämällä löytää vikoja toisistamme. Jokaisen meistä täytyy mennä ja tutkia, missä minä olen. Miten minä uskon? Kuulimme tämänpäiväisessä avauspuheenvuorossa [Dan Parksin hartaus], että usko on henkilökohtainen. Eikä kukaan meistä ole muiden yläpuolella. Meidän täytyy tuoda itsemme siihen paikkaan, jossa ensin katsomme itseämme ja sitten yritämme löytää yhteisen pohjan. Jim Frantin esitys eilen oli erittäin hyvä lähtökohta. Sydämeni sanoi aamen. Niin minä uskon. Sitten oli tämä outo kuva Minneapolisin uskovaisista. En edes tunnistanut sitä. Jos voisimme palata noihin dioihin yksi kerrallaan nähdäksemme, miten uskomme. Jos olemme samaa mieltä noista kohdista. Ja jos olemme samaa mieltä siitä, mitä esitettiin, silloin voimme aloittaa tämän avoimen keskustelun. Nyt se ei johda mihinkään, jos vain etsimme vikoja muista. Emme voi hoitaa toisten vikoja. Jokaisen meistä täytyy hoitaa omat asiamme. Seurakunnat eivät voi tehdä parannusta. Usko on henkilökohtainen. Jokaisen täytyy tehdä oma parannuksensa. Tapa, jolla tätä tilannetta on käsitelty, ei ole se tapa, jota Jumala opettaa. Ajattelemme päätöksiä, joita on tehty puhujien poistamiseksi puhujan tehtävästä kertomatta seurakunnalle, mikä oli vialla. Jumalan valtakunnassa on opetettu, että on kaksi syytä, miksi puhujan pitäisi levätä. Syyt ovat se, että elää avoimessa synnissä julkisessa elämässään. Tiedämme, ettei yksikään niistä puhujista, jotka on pantu lepäämään, ollut elänyt synnissä. Sitten on toinen syy, joka on vähän hankalampi. Se on, että puhuja saarnaisi väärää oppia; opettaisi väärin. Olen ollut parissa sellaisessa keskustelussa, joissa puhujat on poistettu puhujan tehtävästä. Johtopäätös oli, ettei noiden puhujien puheissa ollut opillista virhettä. Ja me kaikki tiedämme, etteivät he ole eläneet avoimessa synnissä. Miksi he siis lepäävät? Tämä on yksi asia, josta meidän täytyy keskustella. Ovatko nuo päätökset, vaikka seurakunta teki ne, kohta, jossa seurakunta on erehtynyt? Meidän täytyy käsitellä näitä asioita, jotta pääsemme johonkin. Sitten on tämä päätös olla lähettämättä puhujia Wolf Lakeen tai Minneapolisiin. Loren [Hillukka] sanoi eilen, että se on nuhde Minneapolisille. Tästä syystä emme lähetä puhujia. Minun ymmärrykseni mukaan nuhde tulee Jumalan sanan kautta. Jos haluaa nuhdella oikealla tavalla, se olisi tulla palvelemaan Minneapolisia, ja voisitte nuhdella Jumalan sanalla. Ja antaa Jumalan tehdä työn. En tiedä, onko tämä aivan väärin, mutta nämä ovat ajatukseni. Ja on puhuttu paljon väärän hengen hedelmistä. Luen Galatalaiskirjeen 5. luvun jakeet 22–23. ”Mutta hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, usko, lempeys ja itsehillintä. Sellaisia vastaan ei ole lakia.” Toivon siis, että tämä keskustelu tästä eteenpäin voi mennä tähän mielenlaatuun: Tuovatko minun sanani rakkautta, iloa, ystävällisyyttä, lempeyttä, uskoa? Tuovatko ne meitä yhteen? Vai jakavatko ne meitä? Huomaanko itseni vialliseksi? Vai huomaanko toiset viallisiksi? Siinä kaikki [mitä minulla on sanottavaa]. Olen köyhä ja heikko. Kysyn, saanko syntini ja epäilykseni anteeksi? [1:12:59]

Tuula Mattila, Minneapolis on May 8, 2021: I am Tuula Mattila from Minneapolis. I will not try to give any answers or a solution for this situation. I heard yesterday that there was a great demand for our view on things. Many times I thought that I should speak up, but my mind was blank. I didn't have anything to say. I will try to share what I heard yesterday. We got the advice that we should go and listen to what is said. I will try to share what I heard yesterday. It was very clear that there are two groups, two sides. On the one side are believers who are very poor, weak, simple in their words and in their faith, but they do the right things and they are good believers. Then there is this other group, which is very knowledgeable. They know the Bible and they know how to quote the Bible. They always find some articles where they find support for their thoughts. They have even read history books. They can point to occasions in history that are similar to this day. Whatever they say or do, they are wrong. They are bad believers. They are such bad believers that they are not worthy to be served by God’s Word. The division between these groups is getting wider and it is pretty wide already. What is sad, I don’t personally find myself in either of these groups. I am somewhere in the middle. I am in that confused group that is trying to find and hear what the Holy Spirit is saying in his kingdom. It is a weird place to be in today's atmosphere where you are either right or wrong, and there is no in-between. This conflict has been going on for years, we all know. God has given us this opportunity today to speak and to try to discuss these matters. This picture that I got in my mind yesterday is very clear today that there are these two groups. The one side has not been doing anything wrong. The other side has done everything wrong. There is something wrong in this picture. If there are conflicts and turmoil in God's Kingdom, like there is today, both sides have been doing wrong. We cannot get anywhere if both sides do not take their own [away] and do not have the desire to try to resolve this problem. There is only one way to get out of this situation. It is not by trying to find faults in each other. Every one of us needs to go and examine where I am. How do I believe? We heard in today's opening statement [devotion by Dan Parks] that faith is personal. And none of us are above the others. We need to bring us to that place where we first look at ourselves, and then we try to find common ground. Jim Frantti’s presentation yesterday was a very good starting point. My heart said amen. That is how I believe. Then there was this weird picture of the Minneapolis believers. I didn't even recognize it. If we could go back to those slides one by one to see how we believe. If we agree on those points. And if we agree on what was presented, then we can start this open discussion. Now it is not going anywhere if we are just finding faults in others. We cannot care for other’s faults. Every one of us needs to care for our own matters. Congregations cannot repent. Faith is personal. Everyone has to make their own repentance. The way this situation has been handled, it is not the way that God instructs. We think of the decisions that have been made to take down ministers without telling the congregation what was wrong. There has been instruction in God's Kingdom that there are two reasons why a speaker should rest. The reasons are living in open sin in their public life. We know that none of those speakers who have been put to rest had been living in sin. Then there is another reason, which is a little more tricky. It is that a speaker would be preaching incorrect doctrine; teaching incorrectly. I have been in a couple of those discussions where the speakers have been taken down. The conclusion was that there was no doctrinal error in those speaker’s speeches. And we all know that they have not been living in open sin. So, why are they resting? This is one thing that we need to discuss. Are those decisions, even though they were made by the congregation, a place where the congregation haa erred? We need to address these things so we can get somewhere. Then there is this decision to not send ministers to Wolf Lake or Minneapolis. Loren [Hillukka] said yesterday that it is a rebuke for Minneapolis. For this reason we are not sending ministers. In my understanding, rebuke comes through God's word. If you want to rebuke in the right way, it would be to come and serve Minneapolis and you could rebuke with God's word. And let God do the work. I don't know if this is totally wrong, but those are my thoughts. And there has been a lot of talk about the fruits of a wrong spirit. I will read from Galatians 5 verses 22 through 23. “But the fruit of the spirit is love, joy, peace, patience, kindness, goodness, faith, gentleness and self-control. Against such things there is no law.” So, I hope that this discussion from now on can go to this mindset: Are my words bringing love, joy, kindness, gentleness, faith? Are they bringing us together? Or are they dividing us? Am I finding myself to be faulty? Or am I finding the other ones faulty? That is all [I have to say]. I am poor and weak. I ask, can I have my sins and doubts forgiven? [1:12:59]

Loren Hillukka: Mainitsit yhden kommenteistani. Luotan siihen, että muut puheenvuorot käsittelevät sitä. Jatkamme David Niemellä Torontosta.

[1:13:19]

David Niemi, Toronto, lauantaiaamuna 8. toukokuuta 2021: Jumalan terve. Kuuletteko minua? Puhuin eilen. Mutta ajattelin, että käsittelisin Patrickin [Kariniemi] kysymystä Torontosta. Otimmeko vastaan vierailevia puhujia hengellisten taistelujen aikoina? Ennen kuin edes vastaan tuohon kysymykseen, haluan mainita pari eroa tuon tilanteen ja Minneapolisin – ja jopa Wolf Laken – tilanteen välillä. Molemmat kommentit [Minneapolisista ja Wolf Lakesta] – he totesivat, että heidän seurakunnissaan oli rauha. Kun meillä oli hengelliset taistelut Torontossa, rauhaa ei ollut. Oli taisteluja, levottomuutta, huolia, mutta ei lainkaan rauhaa. Me emme itse asiassa ottaneet vastaan vierailevia puhujia. En rehellisesti muista nuoruudestani yhtään kertaa, jolloin meillä olisi ollut isommat seurat vierailevan puhujan kanssa. Mutta saimme [hoitajia] LLC:n rakkauden kautta. He tulivat Torontoon omine heikkouksineen. Olen varma, että heillä oli omat epäilyksensä. Mutta he tulivat rakkaudesta kuolematonta sielua kohtaan. Mieleen tulevat [ne] kaikki veljet, jotka lähtivät Minneapolisista. En usko, että Keith [Waaraniemi] tuli Torontoon puhujamatkalle ennen noin vuotta 2008. En usko, että Russ [Roiko] tuli Torontoon ennen kuin Sam [Roiko] asui Buffalossa, New Yorkissa. Emme siis ottaneet vastaan vierailevia puhujia. Mutta saimme hoitoa. Hoito kantoi hedelmää. Ihmettelen, kun katson Torontoa, kuten kerroin eilen. Jumala on siunannut [Torontoa]. Kun ajattelen takaisin noihin vuosiin – kerron jopa tämän. [perheen tiedot poistettu] Oli myös muita seurakunnan jäseniä, jotka olivat sidottuja. He tarvitsivat hoitoa. En voi olla ajattelematta tässäkin tilanteessa, miten tämä sekaannuksen oppi, väärät henget, eriseuran henki leviää koko [Pohjois-Amerikan] Siionissa. Se ei ole vain yhdessä seurakunnassa, kuten se oli Torontossa [joitakin vuosia sitten]. Vaan se on koko Pohjois-Amerikan Siionissa. Tunnen, että Jumala on tuonut meidät siihen pisteeseen, jossa hoitoa täytyy [antaa]. Sitomisen avaimia täytyy käyttää myös näissä tilanteissa. Ja puhuimme rakkaudesta ja hedelmistä, kuten edellisessä puheenvuorossa mainittiin. Voimme lukea Galatalaiskirjeestä uskon hedelmistä. Luen pienen osan Efesolaiskirjeen 4. luvusta. Paavali kirjoittaa efesolaisille. Luen jakeet 2–6. Hän mainitsee samat hedelmät. ”Kaikella nöyryydellä ja sävyisyydellä, pitkämielisyydellä, kärsien toinen toistanne rakkaudessa; pyrkien säilyttämään Hengen ykseyden rauhan siteessä. On yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin teidät myös on kutsuttu kutsumuksenne yhteen toivoon; yksi Herra, yksi usko, yksi kaste, yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on kaikkien yläpuolella ja kaikkien kautta ja teissä kaikissa.” Yksi hedelmistä on, että kärsisimme toinen toistamme ykseys Hengessä. Kaikki ovat sen tunnustaneet – ei ole ykseyttä. Se ei näy puheissa. Kristuksen rakkaus ei ole maailman rakkautta, vaan se on rakkautta kuolematonta sielua kohtaan. Nuhde voi joskus sattua. Sitä Jeesuskin joskus käytti. Toinen ajatus, joka tulee mieleeni. Ihminen voi puhua, kuten Patrick [Kariniemi] eilen. Sanoit, että sanoit aamen Jimin [Frantti] esitykselle. Luulen, että hedelmät, joita olemme nähneet viime vuosina, osoittavat [jotakin] muuta. Uskotko, että Pyhä Henki on johdattanut puhujien leireillä, kokouksissa – jopa tässä kokouksessa? Eilen monet meistä tunsivat yksimielisyyden. Sanoimme aamen useimmille puheille. Uskotko äidin hoitoon, joka on yrittänyt hoitaa sinua? Uskotko, että Jumalan valtakunta on erehtymätön? Tiedämme, että SRK, LLC ja SFC ovat yksimielisiä. Ne opettavat samalla tavalla kuin meitä on opetettu koko elämämme. Ei ole uutta oppia. Ei ole mitään uutta. Se on sama yksinkertainen evankeliumin sanoma. Mieleeni tulee myös, kun ajattelen Minneapolisin tilannetta. Kun uskovaiset lähtivät, ajattelen esimerkkiä omista kodeistamme. Äiti ja isä ovat talossa. Jos lapset lähtisivät, emmekö juoksisi heidän peräänsä? Varsinkin äiti, eikö hän juoksisi ja tekisi kaikkensa saadakseen lapset takaisin. Emme nähneet tätä, kun uskovaiset lähtivät. Lopuksi vielä, ajatukseni ovat olleet tällaiset. Mainitsin sen myös puhujien leirillä. Uskon, että olemme tulleet siihen pisteeseen, kuten Jesaja kirjoitti neljännen lukunsa ensimmäisessä jakeessa. ”Ja sinä päivänä seitsemän naista tarttuu yhteen mieheen sanoen: Me syömme omaa leipäämme ja pukeudumme omiin vaatteisiimme; anna vain meidän kantaa sinun nimeäsi, ota pois meidän häpeämme.” Me [saatamme] haluta lestadiolaisen nimen, mutta emme halua kulkea samaa polkua. Haluamme tehdä polusta vähän leveämmän ja vähän helpomman. Mutta on vain yksi tie. Se on evankeliumin uskominen ja synnin pois paneminen. Se ei ole ymmärryksen ja tiedon kautta. Se on vain yksinkertainen evankeliumin sanoma. Herättäköön Jumala sydämenne ja avatkoon korvanne kuulemaan sen hoidon, jota teille tarjotaan vielä tänäänkin. Itsekin olen tullut oman vapisemiseni ja heikkouteni kanssa. Kysyisin, saanko vielä kuulla sen evankeliumin? [1:22:00]

David Niemi, Toronto, Saturday morning on May 8, 2021: God’s Peace. Can you hear me? I spoke yesterday. But I thought that I would address the question by Patrick [Kariniemi] about Toronto. Did we receive visiting ministers during the times of spiritual battle? Before I even answer that question, I want to mention a couple of differences between that situation and the situation in Minneapolis – and even in Wolf Lake. Both of the comments by [Minneapolis and Wolf Lake] – they stated that in their congregations that they had peace. When we had the spiritual battles in Toronto, there was no peace. There were battles, unrest, worries, but no peace at all. We actually did not receive visiting ministers. I honestly do not remember any time during my youth that we would have had bigger services with a visiting minister. But we received [caretakers] through the love of the LLC. They came to Toronto with their own weaknesses. I'm sure that they had their own doubts. But they came with love for the undying soul. It comes to mind [about] all those brothers who left Minneapolis. I don't believe that Keith [Waaraniemi] came to Toronto on a speaking tour until about 2008. I don't believe that Russ [Roiko] came to Toronto until Sam [Roiko] lived in Buffalo, New York. So, we did not receive visiting ministers. But we received care. The care bore fruits. I marvel when I look at Toronto, as I related yesterday. God has blessed [Toronto]. When I think back to those years – I will even relate this. [family details omitted] There were also other members of the congregation who were bound. They needed care. I cannot help but even think in this situation how this doctrine of confusion, wrong spirits, the spirit of heresy is spreading throughout [North American] Zion. It is not only in one congregation, as it was in Toronto [some years ago]. But it is in all of Zion in North America. I feel that God has brought us to that point where care must be [given]. The keys of binding must be used even in these situations. And we talked of love and fruits, as was mentioned in the previous speaking turn. We can read from Galatians about the fruits of faith. I will read a little portion from Ephesians chapter 4. Paul writes to the Ephesians. I will read verses 2 to 6. He mentions the same fruits. “With all lowliness and meekness, with longsuffering, forbearing one another in love; Endeavoring to keep the unity of the Spirit in the bond of peace. There is one body, and one Spirit, even as ye are called in one hope of your calling; One Lord, one faith, one baptism, One God and Father of all, who is above all, and through all, and in you all.” One of the fruits is that we would forbear one another in the unity Spirit. It has been recognized by everybody – there is no Unity. It is not evident in the speeches. The love of Christ is not the love of the world, but it is love for the undying soul. Rebuke sometimes can hurt. That is even what Jesus used sometimes. The other thought that comes to my mind. A person can speak, as Patrick [Kariniemi] did yesterday. You said that you said amen to Jim's [Frantti] presentation. I think the fruits that we have seen in the past years show [something] different. Do you believe that the Holy Spirit has guided at the minister’s camps, meetings – even this meeting? Yesterday, many of us felt the unity. We said amen to most of the speeches. Do you believe in the care of the mother, who has tried to care for you? Do you believe that God's kingdom is unerring? We know that SRK, LLC and the SFC are in unity. They teach in the same way that we have been taught all of our life. There is no new doctrine. There's nothing new. It is the same simple message of the gospel. It also comes to mind when I think of the situation in Minneapolis. When the believers departed, I think of an example in our own homes. Mother and father are in the house. If the children would depart, would we not run after them? Especially the mother, would she not run and do everything in her power to bring the children back. We didn't see this when the believers left. Also, in closing, my thoughts have been this. I mentioned it also at the minister's camp. I believe that we have come to the point as Isaiah wrote in his fourth chapter in verse one. “And in that day seven women shall take hold of one man, saying, We will eat our own bread, and wear our own apparel: only let us be called by thy name, to take away our reproach.” We [may] want the name of a Laestadian, but we do not want to follow the same path. We want to make the path a little bit wider and a little easier. But there is only one way. It is through believing the gospel and putting sin away. It is not through understanding and knowledge. It is just the simple message of the Gospel. May God awaken your heart and open your ears to hear that care which is offered for you even today. Even myself, I have come with my own trembling and weakness. I would ask, can I yet hear that gospel? [1:22:00]

[1:22:15]

Don Lahti, Brainerd, lauantaiaamuna 8. toukokuuta 2021: Täällä on Don Lahti Brainerdista, Minnesotasta. Otan tämän puheenvuoron suurella vapisemisella, koska huomaan olevani niin ahdistunut näinä viimeisinä aikoina ja tuntien oman lihani heikkouden. Ehkä ei ole oikein sanoa tätä. Kun vanhenee, näyttää siltä, että on vaikeampi uskoa, koska perkele hyökkää niin monella tavalla. Tarvitsen kuulla evankeliumin tälläkin hetkellä. [evankeliumi saarnattiin]. Nautin useimpien eilisten puheiden kuulemisesta, kuten monet ovat jo maininneet. Sanon aamen kaikille tämänaamuisille puheille. Ja minun täytyy sanoa Tuulalle [Mattila]. Puheesi ahdisti minua. Se ei vastannut henkeä. Olemme jo kuulleet näissä keskusteluissa. Eric [Jurmu] mainitsi sen tänä aamuna. Jeesus puhui vertauksin, koska kuulijoilla oli korvat, mutta he eivät kuulleet. Heillä oli silmät, mutta he eivät nähneet. Miksi se on niin täällä tänään? Se johtuu siitä, että – kuten kuulimme eilen hyvin selvästi – täällä on kaksi henkeä. Toinen on oikea henki. Toinen on väärä henki. Kun ihminen on menettänyt Pyhän Hengen, [hän] ei enää näe eikä kuule. Kuten kuulimme [kysymyksen] joltakulta eilen – en muista [kuka se oli] – mitkä ovat ne kysymykset? Luulen, että aikajana, jonka kuulimme eilen aamulla, oli hyvin selvä. Keskustelut ja kokoukset ulottuvat kuuden vuoden taakse. Ongelmat ulottuvat kauemmas kuin se. Voin puhua kokemuksesta. Kokoukset näinä viimeisinä kuutena vuotena ovat selittäneet näitä asioita yhä uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. [perheen tiedot poistettu] En päässyt moniin puhujien kokouksiin tai johtokunnan kokouksiin. [Myöhemmin] halusin kuulla omin korvin joitakin näistä asioista, joita oli tapahtumassa. Menin Rockfordiin ja kuulin keskustelun siellä. Huonolla kuulollani en aina pystynyt erottamaan, kuka puhuja oli. Mutta kun kuulin, mitä he sanoivat, tiesin, keitä he olivat. En tuntenut heitä henkilökohtaisesti, mutta tiesin, mistä he tulivat. Tiesin, mikä heidän henkensä oli. Menin myös Minneapolisiin. Olin kahdessa viimeisessä kokouksessa, joissa John Lehtola pantiin lepäämään [puhumisesta]. Muistan erityisesti yhden kokouksen, jossa Keith Waaraniemeltä kysyttiin samaa kysymystä monta kertaa. Lopulta hänen vaimonsa Kathy [Waaraniemi] sanoi hänelle: ”Jos he kysyvät sinulta vielä kerran, sano heille, että olet vastannut kysymykseen monta kertaa.” Heillä on korvat kuulla ja silmät nähdä, mutta he eivät näe eivätkä kuule. Annan pienen esimerkin siitä, miten ihmisen muistot katoavat, kun hän menettää Pyhän Hengen. Kuten useimmat teistä tietävät, vietin kaikki työvuoteni Detroitin alueella Michiganissa. Detroitin seurakunta oli hyvin löysä seurakunta. Muutin Detroitiin Ylä-Michiganista vuonna 1946. Olin 16-vuotias. Kävin high schoolin loppuun Detroitissa. En ollut siellä kovin kauan 16-vuotiaana – kun ihminen on nuori, hän ei käsitä kovin paljon uskon asioista. Mutta pystyin havaitsemaan, että Detroitissa oli jo ongelma. Ajattelin, että se johtui persoonallisuuksien tai perheiden välisistä eroista. Mutta kuten kävi ilmi, se oli löysä henki, joka vaikutti jo silloin [Detroitissa]. Kuitenkin 1950-luvulla ja enemmän 1960-luvulla vaimoni ja minä kävimme tapaamassa joitakin seurakunnan vanhempia uskovaisia. He olivat henkilöitä, jotka olivat palvelleet johtokunnassa aiempina vuosina. He sanoivat, että jo 1930- ja 1940-luvuilla oli löysyyttä. Ja he antoivat meille monia esimerkkejä siitä, mitä he kokivat. Oli eräs henkilö [eräs ystävä], joka oli vähän minua vanhempi. Meillä oli sama ymmärrys hengestä. Keskustelimme kaikista Detroitin huolista monta, monta kertaa. Olimme yhtä mieltä ja yhtä henkeä. Eräänä vuonna Lauri Hakso tuli Detroitiin jouluseuroihin. Tämä eräs henkilö [eräs ystävä] oli niin ahdistunut pastorista [Ray Tulkki], että he menivät ja tapasivat [Rayn]. He eivät päässeet yhtään mihinkään, koska hän oli aidalla näissä kysymyksissä. Jonkin ajan kuluttua [eräs ystävä] kertoi minulle, että hän jää eläkkeelle ja muuttaa Copper Countryyn. Hän ei halua sekaantua näihin hengellisiin asioihin. Detroitissa [eräs ystävä] oli ollut raamattuluokan opettaja ja eräänlainen apupastori. Hän tunsi Raamatun erittäin hyvin. Sanoisin, että hänen uskostaan oli hyvä todistus. Mutta kun hän meni Copper Countryyn, hänet petettiin. Olin Copper Countryssa kokouksessa Pelkiessä Nathan Ruonavaaran hoitamista varten [vuonna 1974?]. Siihen aikaan hän oli AALC:n johtokunnassa [myöhemmin LLC]. Ollessani Copper Countryssa päätin soittaa hänelle. Meillä oli aluksi todella mukava keskustelu. Kun aloin kysyä häneltä keskusteluista, joita olimme käyneet Detroitissa, hän vastasi minulle näin. ”En muista mitään siitä.” Voimme siis nähdä, että kun ihminen menettää Pyhän Hengen, hän ei menetä vain ymmärrystään uskon asioista, vaan menettää jopa muistinsa. He muistavat vain ne asiat, jotka he haluavat muistaa lihallisessa ymmärryksessään. Voisin jatkaa ja jatkaa monista asioista. Haluan mainita jotakin Eino Vaherjoesta. Opin tuntemaan hänet melko hyvin, kun hän oli Yhdysvalloissa vuonna 1972. Silloin alkoi kiehua yli se eriseuran tilanne, joka tapahtui vuonna 1973. SRK lähetti hänet tänne. Hän sattui olemaan SRK:n puheenjohtaja. Käytimme häntä [puhujana] Detroitin syysseuroissa. Olin niin ahdistunut siitä, mitä oli tapahtumassa, joten kysyin häneltä, voisimmeko lähteä ajelulle autollani ja keskustella tilanteesta. Hän suostui siihen. Ja me lähdimme ajelulle. Hän selitti minulle paljon siitä, mitä Amerikassa oli tapahtumassa. Hän sanoi, että Suomessa on seurattu Amerikan tilannetta jo pitkään. He ovat olleet huolissaan. Kuinka kauan tätä jatkuu? Se on kysymys, joka minulla on tänään. Kuinka kauan aiomme jatkaa näitä hedelmättömiä keskusteluja, joita olemme käyneet? Kun Eino Vaherjoki oli Amerikassa, hän esitti erään lausunnon. Monet teistä ovat kuulleet sen lausunnon [jonka olen maininnut]. Se meni jotakuinkin näin. Viimeinen [Torolan] eriseura oli melko helppo ymmärtää ja käsittää, koska se koski löysyyttä. Mutta seuraava eriseura tulee olemaan niin monimutkainen. Se tulee olemaan kuin hienoksi kudottu hämähäkinverkko. Sen olemme nähneet. Valitettavasti siksi tämä väärä henki leviää koko Pohjois-Amerikkaan. En muista, mikä kolmas kohta oli [jonka aioin mainita]. Halusin myös mainita pappien eriseurasta Suomessa [varhaisella] 1960-luvulla. Minulla on kopiot asiakirjoista, jotka ovat suomen kielellä. [Vihityillä] papeilla ja SRK:lla oli ollut monia kokouksia. He eivät päässeet mihinkään. Luulen, että joku jopa puhui siitä eilen. [Vihityt] papit lähettivät SRK:lle vielä yhden pyynnön vielä yhdestä kokouksesta. Vastaus, jonka SRK antoi, [oli tämä]: ”Meillä on ollut jo niin monta kokousta, joten lisäkokousten pitäminen aiheuttaa vain lisää sekaannusta uskovaisten keskuudessa. Jumalan valtakunnan ovet ovat auki yötä päivää.” Olen samaa mieltä siitä, mitä jo puhuttiin eilen ja mitä Allen Pirness toi esiin tänä aamuna ja mitä David Niemi mainitsi. Luulen, että on tullut aika, jolloin meidän täytyy tehdä tästä loppu. Toivomme ja rukouksemme ei ole, että kukaan joutuisi kadotukseen. Siksi yhdyin siihen, mitä Allen Pirness sanoi. Te, joilla on ahdistunut omatunto ja jotka tajuatte, missä olette, älkää edes kääntykö katsomaan taaksenne niin kuin Lootin vaimo teki. Lähtekää ja tulkaa ja tehkää parannus Jumalan valtakuntaan. Parannus seurakuntana, kuten Minneapolis tai Wolf Lake, ei ole mahdollinen. Usko on henkilökohtainen. Se on henkilökohtaisen parannuksen kautta. Unohdin tuoda terveiset puheeni alussa, joten voin yhtä hyvin tehdä sen nyt. Kun olin tulossa kokoukseen, oli monia, monia ihmisiä, jotka lähettivät minulle tekstiviestejä ja soittivat minulle. He sanoivat, että he muistavat meitä rukouksessa. Monet ovat sanoneet, että aika on nyt. Miksi meidän pitäisi jatkaa ja antaa yhä useampien ihmisten vain hämmentyä? Jätän sen siis siihen. Annan muiden ihmisten puhua. Mutta toivoni ja rukoukseni on, ettei kukaan joutuisi kadotukseen, vaan kaikki hämmentyneet voisivat tulla parannukseen. Haluamme myös rukoilla niiden puolesta, jotka ovat Jumalan valtakunnassa, koska me kaikki olemme alttiita erehtymään. Me kaikki olemme alttiita lankeamaan. Jeesus sanoi, kun opetuslapset tulivat kysymään häneltä, milloin nämä asiat tapahtuvat? Milloin maailman loppu on? Jeesuksen vastaus siihen oli Matteuksen 24. luvussa: älkää antako eksyttää itseänne. Monissa aiemmissa eriseuroissa on ollut ihmisiä, jotka on eksytetty niiden väärien profeettojen vuoksi, jotka ovat kulkeneet ympäriinsä. [1:37:45]

Don Lahti, Brainerd on Saturday morning on May 8, 2021: This is Don Lahti from Brainerd, Minnesota. I take this speaking turn with much trembling, as I find myself to be so troubled during these last times and knowing the weakness of my own flesh. Perhaps it is not the right thing to say. As you get older, it seems like it gets harder to believe, because the devil attacks you in so many ways. I need to hear the gospel even at this time. [gospel preached]. I enjoyed hearing most of the speeches yesterday, as many have already mentioned. I say Amen to all of the speeches this morning. And I have to say to Tuula [Mattila]. Your speech troubled me. It did not answer the spirit. We have already heard at these discussions. Eric [Jurmu] mentioned it this morning. Jesus spoke in parables because the listeners had ears but they did not hear. They had eyes but they did not see. Why is it so here today? It is because – as we heard yesterday very clearly – there are two spirits here. One is the right spirit. One is a false spirit. When one has lost the Holy Spirit, [they] no longer see or hear. As we heard [a question] from somebody yesterday – I can't remember [who it was] – what are the issues? I think the timeline that we heard yesterday morning was very clear. The discussions and meetings go back six years. The problems go back further than that. I can speak from experience. The meetings in these last six years have explained these things over and over and over again. [family details omitted] I did not get to many of the minister’s meetings or the board meetings. [Later] I wanted to hear first-hand some of these things that were happening. I went to Rockford and heard the discussion there. With my poor hearing, I could not always detect who the speaker was. But after I heard what they said, I knew who they were. I did not know them personally but I knew where they came from. I knew what their spirit was. I also went to Minneapolis. I was at the last two meetings where John Lehtola was put to rest [from speaking]. I remember particularly one meeting where Keith Waaraniemi was asked the same question numerous times. Finally, his wife Kathy [Waaraniemi] told him: “If they ask you again, tell them that you have answered the question many times.” They have ears to hear and eyes to see, but they do not see or hear. I will give a little example of how one's memories are lost when they lose the Holy Spirit. As most of you know, I spent all of my working years in the Detroit, Michigan area. The Detroit congregation was a very lenient congregation. I moved to Detroit from Upper Michigan in 1946. I was 16 years old. I finished high school in Detroit. I was not there very long as a 16 year old – when a person is young they do not comprehend very much about faith matters. But I could detect that there was a problem already in Detroit. I thought it was because of differences in personality or between families. But as it turned out, it was a lenient spirit working already then [in Detroit]. However, back in the 1950s and more in the 1960s my wife and I went to visit some elders in the congregation. They were individuals who had served on the board in previous years. They said that already in the 1930s and 1940s, there was leniency. And they gave us many examples of what they experienced. There was a certain individual [a friend] who was a little older than I was. We had the same understanding of spirit. We discussed all of the concerns in Detroit many, many times. We were of one mind and of one spirit. One year Lauri Hakso came to Detroit for Christmas services. This certain individual [a friend] was so troubled about the pastor [Ray Tulkki] that they went and met with [Ray]. They got absolutely nowhere because he was on the fence on these issues. After some time went by, [a friend] told me that he is going to retire and move to the Copper Country. He doesn't want to get involved in these spiritual matters. In Detroit, [a friend] had been a Bible class teacher and sort of an assistant pastor. He was very knowledgeable about scripture. I would say that there was a good testimony of his faith. But when he went to the Copper Country, he was deceived. I was in Copper Country for a meeting in Pelkie for the caretaking of Nathan Ruonavaara [in 1974?]. At that time he was on the AALC board [later known as LLC]. While I was in the Copper Country, I decided to call him. We had a really nice conversation at first. When I began to ask him about the discussions that we had in Detroit, he answered me in this way. “I don't remember any of that.” So, we can see that when a person loses the Holy Spirit, they do not only lose their understanding of faith matters but even lose their memory. They only remember the things that they want to remember In their carnal understanding. I could go on and on in many things. I want to mention something about Eino Vaherjoki. I got to know him quite well when he was in the United States in 1972. That is when the situation of the heresy that took place in 1973 began to boil over. SRK sent him here. He happened to be the chairman of SRK. We used him [as a speaker] at Detroit fall services. I was so troubled about what was going on, so I asked him if we could go for a ride in my car and discuss the situation. He agreed to do so. And we did go for a ride. He explained to me a lot of what was going on in America. He said that in Finland they have been following the situation in America for a long time. They have been concerned. How long is this going to continue? That is the question that I have today. How long are we going to continue these fruitless discussions that we have been having? When Eino Vaherjoki was in America, he made a statement. Many of you have heard the statement [that I have mentioned]. It went something like this. The last [Torola] heresy was fairly easy to understand and comprehend, because it was about leniency. But the next heresy will be so complicated. It will be like a finely woven spider web. That is what we have seen. Unfortunately, that is why this false spirit is spreading throughout North America. I can't remember what the third point was [that I was going to mention]. I wanted to also mention about the Minister's heresy in Finland in the [early] 1960s. I have copies of the documents which are in the Finnish language. The [ordained] ministers and SRK had had many meetings. They got nowhere. I think someone even spoke about it yesterday. The [ordained] ministers sent one more request to SRK for one more meeting. The response that the SRK gave [was this]: “We have had so many meetings already, so to have more meetings will only cause more confusion among the believers. The doors to God's kingdom are open day and night.” I agree with what was already spoken yesterday and what Allen Pirness brought forth this morning and what was mentioned by David Niemi. I think that the time has come where we need to put an end to this. Our hope and prayer is not that anyone would be lost. That is why I joined in with what Allen Pirness said. Those of you who have a troubled conscience and realize where you are, do not even turn around like Lot's wife did. Leave, and come and repent into God's Kingdom. Repentance as a congregation like Minneapolis or Wolf Lake is not possible. Faith is personal. It Is by individual repentance. I forgot to bring greetings at the beginning of my speech, so I may as well do it now. When I was coming to the meeting, there were many many people who sent me text messages and gave me phone calls. They said that they are remembering us in prayer. Many have said that the time is now. Why should we continue and have more people just get confused? So, I will leave it at that. I will let other people speak. But my hope and prayer is that no one would be lost, but all would be able to come unto repentance who are confused. Also, we want to pray on behalf of those in God's Kingdom because we are all prone to err. We are all prone to fall. Jesus said when the disciples came to ask him, when will these things happen? When will the end of the world be? Jesus's response to that was in Matthew 24: be not deceived. In many of the prior heresies there have been people that have been deceived because of the false prophets that have been going around. [1:37:45]

[1:37:58]

Curt Simonson, Cokato, lauantaiaamuna 8. toukokuuta 2021: Curt Simonson Cokatosta. Epäilen, miksi edes nostin käteni. Saanko kuulla evankeliumin? Eilen päivän päätteeksi keskustelin erään rakkaan veljen kanssa. Hän kysyi ajatuksiani [kokouksesta], ja kerroin ne. Kun pääsin kotiin, vaimoni kysyi minulta, miten kokous meni. Sanoin, että tie on selvä. Olen ajatellut vertausta, joka on usein tullut mieleeni näinä viimeaikaisina aikoina. Luonnossa on nyt kevät. Jumalan valtakunnassa on aina kevät. Usko on uusi joka päivä. Keväällä on uutta kasvua. Sitä täytyy hoitaa. Usein keväällä käsittelemme nurmikkomme ”rikkaruoho- ja lannoiteaineella”. Se ravitsee hyviä kasveja ja tappaa rikkaruohot. Niin minä kuvittelen uskonelämäni. On aina rikkaruohoja, jotka haluavat kasvaa ja tukahduttaa hyvän maan [kasvun], hyvän siemenen, joka on Jumalan sana. Hiljattain, viime vuosina, olen käynyt keskusteluja joidenkin [ihmisten] kanssa. Monet noista ihmisistä ovat nyt siirtyneet Minneapolisiin. Keskusteluni lopussa noiden henkilöiden kanssa tunteeni kastelivat epäilyksiäni. Se teki minut hämmentyneeksi. Minun on täytynyt kääntyä rakkaiden saattajien puoleen Jumalan valtakunnassa. He ovat puhuneet minulle Jumalan sanaa. Kuulin sen täällä kokouksessa ja kuulin sen eilen rakkaan veljeni [Jim Frantti] esityksessä. Sydämeni sanoi aamen [esitykselle]. Täydellinen evankeliumi kasteli uutta uskoa. Se poisti epäilykset. Jeesuksen elämän aikana oli hetki, kun hän puhui. Juutalaiset tulivat hänen luokseen ja sanoivat: ”Kuinka kauan annat meidän epäillä?” Jeesus oli täydellinen. Hänellä oli aina täydellinen vastaus. Täällä on tänään myös täydellinen Henki. Kuulemmeko sen? Jeesus vastasi opetuslapsille, kun he kysyivät: ”kuinka kauan annat meidän epäillä? Jos olet Kristus, sano se meille suoraan. Jeesus vastasi heille: Minä sanoin teille, mutta te ette uskoneet. Teot, joita minä teen Isäni nimessä, todistavat minusta. Mutta te ette usko, koska te ette ole minun lampaitani. Niin kuin minä sanoin teille, minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne. Ja ne seuraavat minua. Ja minä annan niille iankaikkisen elämän. Ja ne eivät ikinä huku. Kukaan ei ikinä tempaa niitä minun kädestäni. Minun Isäni, joka on ne minulle antanut, on suurempi kuin kaikki. Ja kukaan ei voi tempaista niitä minun Isäni kädestä.” [Joh. 10:24–29] Olen kuullut täällä Hyvän Paimenen äänen. Olen kuullut sen useimmissa puheissa. On niin, että joka päivä meidän täytyy saada ravintoa täydellisestä evankeliumista. Se kiskoo rikkaruohot ja kastelee hyvää siementä. Se on täydellinen henki, vaikka ne, joilla on täydellinen Henki, ovat vajavaisia. Kuulimme tänä aamuna eräässä puheessa, että täällä on vajavaisia ihmisiä. Se on totta. Mutta Jumala henki on täydellinen. Se näyttää meille tien taivaaseen. Minulla ei ole paljon ymmärrystä. Vapisen ajatuksesta mennä palvelemaan Minneapolisiin näissä olosuhteissa. En halua, että epäilyksiäni kastellaan. Haluan kuulla evankeliumin. Haluan päästä taivaaseen. Nytkin kysyn, saanko uskoa epäilykseni anteeksi? [1:44:45]

Curt Simonson, Cokato, Saturday morning on May 8, 2021: Curt Simonson from Cokato. I am doubting why I even raised my hand. Can I hear the gospel? Yesterday at the conclusion of the day, I was visiting with a dear brother. He asked me my thoughts [about the meeting], and I related them. When I got home, my wife asked me how the meeting went. I said that the way is clear. I have thought of an analogy that has often come to my mind during these more recent times. It is now springtime in nature. It is always springtime in God's Kingdom. Faith is new everyday. In the springtime there is new growth. It needs to be nurtured. Oftentimes, in the spring we treat our lawn with “weed and feed”. It nourishes the good plants and it kills the weeds. That is how I picture my life of faith. There are always weeds that want to grow and choke out the good soil [growth], the good seed, which is God's word. Recently, in the last few years, I have had conversations with some [people]. Many of those people have now switched to Minneapolis. At the end of my conversation with those individuals, my feelings watered my doubts. It made me confused. I have had to turn to dear escorts in the kingdom of God. They have spoken God's word to me. I heard it here in the meeting and I heard it in the presentation yesterday from my dear brother [Jim Frantti]. My heart said amen [to the presentation]. The complete gospel watered the new faith. It removed the doubts. There was a time during the life of Jesus, when he was speaking. The Jews came to him and said, “How long will you let us doubt?” Jesus was perfect. He always had a perfect answer. There is also a perfect Spirit here today. Do we hear it? Jesus answered the disciples, when they asked, “how long will you let us doubt? If you are Christ, tell us plainly. Jesus answered them, I told you but you did not believe. The works that I do in my Father’s name bear witness of me. But you believe not because you are not of my sheep. As I said unto you, my sheep hear my voice, and I know them. And they follow me. And I give them eternal life. And they shall never perish. No man shall ever pluck them out of my hand. My Father which gave them to me is greater than all. And no man is able to pluck them out of my father's hand.” [John 10:24-29] I have heard the voice of the Good Shepherd here. I have heard it in most of the speeches. It is so that every day we must be nourished with the complete gospel. It pulls the weeds and waters the good seed. It is a perfect spirit, even those who have the perfect Spirit are faulty. We heard in a speech this morning that there are faulty people here. It is true. But God spirit is perfect. That will show us the way to heaven. I do not have much understanding. I tremble at the thought of going to serve in Minneapolis under these circumstances. I do not want my doubts to be watered. I want to hear the gospel. I want to make it to heaven. Even now I ask, can I believe my doubts forgiven? [1:44:45]

[1:45:10]

Randy Herrala, Rockford, lauantaiaamuna 8. toukokuuta 2021: Minäkin otan puheenvuoron monien epäilysten kanssa ja vapisen. Kysyn, saanko uskoa syntini anteeksi? Ensin haluan kommentoida sisartamme Tuulaa [Mattila]. Olen kiitollinen, että puhuit avoimesti niin kuin tunnet ja uskot. Haluan vaalia tätä vapautta täällä. Mutta on pari asiaa, joista minun täytyy puhua avoimesti. En voi hyväksyä tai tuntea omassa sydämessäni, että voimme luonnehtia tapahtunutta niin, että toinen ryhmä on täysin oikeassa ja toinen ryhmä tietäväinen ja täysin väärässä. Kyse on pikemminkin erosta ymmärryksessä; erosta näkökulmassa; erosta hengessä. Siksi olemme siellä, missä olemme. On myös tämä asia, että puhujia on pyydetty lepäämään. Minun täytyy sanoa, että niissä tilanteissa, joissa olen ollut läsnä – asioista on puhuttu avoimesti seurakunnassa. Seurakunnat ovat puhuneet. Ja se tuntui hyvältä. Niiden, joita pyydettiin lepäämään, henkilökohtaisen uskon tähden ja seurakunnan tähden on ollut hyvä, että he lepäävät. Ei niin, että he eivät olisi rakkaita veljiä uskossa, mutta silti heidän on hyvä levätä. Pyhä Henki on puhunut tällä tavalla. En hyväksy tätä ymmärrystä, että sen täytyy olla vain opin tai avoimen synnin asia. Pyhä Henki voi puhua seurakunnassa. Kuten kuulimme eilenkin, minulla ei ole oikeutta palvella. Jos palvelukseni ei ole taivaallisen Isän mieleen ja hän hoitaisi minua seurakunnassa, on parempi, että [puhuja] lepää. Minä voin levätä. Ja tärkein asia: voin yhä uskoa ja olla nöyrä lapsi valtakunnassa. Sen ei tarvitse olla mitään enempää kuin se.

Kun ajattelin eilistä keskustelua ja kaikkia ajatuksiani viime aikoina, ajattelin niitä erilaisia tapoja lähestyä näitä asioita, joita olemme nähneet. Olen nyt jäänyt pois LLC:n piireistä. Siitä ei ole kovin kauan, kun olin siellä. Muistin ajatuksemme ja keskustelumme. Nyt viime vuosina, kun kysymyksiä tai asioita on tullut esiin, ajatuksemme oli, miten hyvä olisi, jos meillä voisi olla alustus tai esitys valmisteltuna tai artikkeli kirjoitettuna noista nimenomaisista aiheista. Voimme jakaa sen myös sisarjärjestöjemme [SRK ja SFC] kanssa. Voimme sitten käyttää [alustuksia] seurakunnissamme. Näin on tapahtunut suurissa seuroissamme. On ollut artikkeleita alueellisiin kokouksiimme ja kotiseurakuntaamme. Voimme saada asiallisen esityksen ja tilaisuuden Jumalan lapsille keskustella siitä, miten uskomme. Minusta tuntuu, että tämä on ollut mukava ja turvallinen ja lohduttava lähestymistapa. Mutta silti tuntuu myös siltä, että joillekin [ihmisille] tämä ei ole ollut [hyvä] vastaus. Se ei ole ollut riittävä. Jotkut eivät ole olleet samaa mieltä opetuksesta.

Olen viitannut tähän aiemmissa kokouksissa. Se vaikutti minuun niin paljon. Muutama kuukausi sitten sain viestin eräältä ystävältä Suomesta. Se oli asiakirja, johon oli otettu otteita amerikkalaisten puhujien saarnoista. Se kattoi noin neljän vuoden ajan saarnoja saarnoista. Ne olivat useilta puhujilta useista eri seurakunnista. Jokaisessa otteessa oli lihavoituja sanoja – lauseita oli korostettu. Joissakin tapauksissa oli kommentaari siitä, miksi tuo lausuma ei ollut oikein, miten me uskomme. Sanon, että meidän pitäisi toki olla vapaita keskustelemaan siitä, miten puhujamme puhuvat ja miten he ymmärtävät asioita – hoitaaksemme heitä ja selventääksemme [asioita]. Mutta minun täytyy ajatella, että tämä asiakirja ei tullut tältä veljeltä, joka lähetti sen minulle. Hän ei osaa englantia kovin hyvin. Jostakin se on tullut [Pohjois-Amerikasta], minun täytyy uskoa. En tiedä, kuinka paljon tätä on liikkeellä. Enkä tiedä, miten sitä on levitetty. Mutta kun luin, mitä siinä luonnehdittiin, millaisista asioista tuli kiistakysymyksiä – kaikki ne kohdat, joita vastaan esitettiin vastaväitteitä, liittyivät pohjimmiltaan anteeksiantamukseen. Synnit anteeksi, kun kuuluvaa evankeliumia saarnataan. Anteeksi antamattoman synnin vaarat. He esittivät vastaväitteen, kun puhuja sanoi, että se kun on anteeksi antamatonta syntiä, tuo synti erottaa meidät Jumalasta. On erimielisyyttä ajatuksesta, että syntimme on annettu anteeksi menneisyydessä, nykyisyydessä ja tulevaisuudessa. Miten suhtaudumme siihen? Tässä kommentaarissa oli kommentteja siitä, miten he ajattelevat, että me saarnaamme pakollista velvollisuutta jatkuvasti tunnustaa syntimme. Tällä tavalla olemme lain alla [he sanovat]. Se on tekovanhurskautta [he väittävät]. Asiakirjassa oli kommentteja siitä, että me uskomme johtokunnan olevan erehtymätön. Kyseenalaisena on oppi Jumalan huonekunnan hallinnosta. Miten LLC:n johtokuntaan ja seurakuntien johtokuntiin suhtaudutaan? Oli jopa kysymys siitä, että kun Jeesus kuoli ristillä, maksettiinko synnit vai annettiinko ne anteeksi? Joissakin tapauksissa ihmettelen: halkommeko hiuksia, vai onko yksinkertaisesti niin, että uskomme eri tavalla? Vai johtuuko se hengestä, jolla lähestymme näitä asioita? Mutta se on varmasti jättänyt minulle tämän kysymyksen: uskommeko samoin? Arvostin Jimin [Frantti] eilistä esitystä. Eri kohdat olivat niin lohduttavia. Minun täytyy sanoa, että niin minä uskon. Mutta minulla on silti tämä kysymys. Uskommeko me kaikki niin kuin kuulimme nämä kohdat eilen? Epäilen ja kyseenalaistan, uskommeko me kaikki [niin]. Koska jos tämänkaltaista viestintää käydään joissakin muissa kanavissa [sosiaalisessa mediassa], ei niin, ettemmekö voisi puhua puhujista ja heidän saarnoistaan, vaan niiden pilkkominen ja kommentoiminen ja levittäminen jollakin mediatavalla, onko tämä terve tapa lähestyä näitä asioita? Henkilökohtaisesti tunnen, ettei ole.

I have referred to this in previous meetings. It had such an impact on me. A few months ago I received a communication from a friend in Finland. It was a document that took excerpts from sermons of American speakers. It covered about four years of sermon time of sermons. They were of several speakers in several different congregations. With each excerpt there were bold words – sentences were highlighted. In some cases there was a commentary about why that statement was not correct, how we believe. I say that we certainly should be free to visit about how our speakers speak and how they understand matters – to care for them and to clarify [matters]. But I have to think that this document did not come from this brother who sent it to me. He does not know English very well. Somewhere it has come from [North America], I have to believe. I don't know how much of this is out there. And I don't know how it has been circulated. But when I read what was characterized, the kinds of things that became issues – all the parts that were taken issue with, had to do with forgiveness, essentially. Sins forgiven when the audible gospel is being preached. The dangers of unforgiven sin. They would take issue when the speaker would say that it when there is unforgiven sin, that sin separates us from God. There is disagreement around the thought that our sins are forgiven in the past, present and future. How do we view that? In this commentary there were comments about how they think that we preach a mandatory duty to continually confess our sins. In this way we are under the law [they say]. It is a works-righteousness [they claim]. There were comments in the document that we believe that the board is infallible. The doctrine of the government of the household of God is what is in question. How are the LLC board and the congregation boards viewed? There was a question even that when Jesus died on the cross, were sins paid for or were they forgiven? In some cases, I wonder: are we splitting hairs or is it simply that we believe differently? Or is it because of the spirit with which we approach these things? But it has certainly left this question to me: do we believe the same? I appreciated the presentation yesterday by Jim [Frantti]. The various points were so comforting. I will have to say that it is how I believe. But I still have this question. Do we all believe as we heard these points yesterday? I doubt and I question whether we all do [believe it]. Because if this is the kind of communication that is taking place in some other channels [social media], not that we can’t speak about speakers and their sermons, but rather to dissect them and to comment on them and to spread them in some media fashion, is this a wholesome way to approach these matters? Personally I feel, it is not.

Toinen asia, joka on ahdistanut minua. Se tuli esiin eilen. Sanon sen avoimesti täällä, koska se tuli avoimesti esiin viime syksynä marraskuun MBMAC-kokouksessamme, keskilännen alueen johtokunnan kokouksessa. Asia, josta keskustelimme, oli kahden LLC:n johtokunnan jäsenen [Keith Waaraniemi ja George Koivukangas] päättyvät toimikaudet. Keskustelua käytiin. Kokouksen puheenjohtaja jakoi viestin eräältä Wolf Laken johtokunnan jäseneltä. Hän ei ollut läsnä, mutta hän oli kirjoittanut [sähköpostin] kokoukselle. Sikäli kuin muistan, koska kuulin sen vain kerran – en ole koskaan nähnyt sitä. Muistan, että olin järkyttynyt, kun kuulin sähköpostin, sen suoruuden ja ankaruuden vuoksi. Hän selitti, että tämä tuli henkilökohtaisesti eikä edustanut johtokuntaa tai seurakuntaa. Hyväksyn sen. Se syytti näitä kahta veljeä valehtelusta. Siksi kyseinen henkilö ei voinut kannattaa sitä, että [Keith ja George] asetettaisiin ehdolle jatkamaan palvelemista LLC:n johtokunnan jäseninä. Kun kokous oli ohi, jälkiajatukset olivat liian myöhäisiä. Ajattelin, että kokouksessa olisi pitänyt kysyä: onko muita, jotka tuntevat näin? Ajattelen aikaa, jolloin palvelin LLC:n johtokunnassa tai missä tahansa palvelutehtävässä Jumalan valtakunnassa, mikä on tehnyt mahdolliseksi heikosti palvella – Se on uskovaisten tuen tunteminen tuossa työssä. Kun kuulen tällaisia kommentteja ja syytöksiä ja tällaista epäluottamusta tai luottamuksen puutetta, se tekee palvelemisesta niin vaikeaa. Minun täytyy sanoa, että toivon, että tämä asia on jo hoidettu. Jos en tiedä siitä, kuulen sen mielelläni. Jos se on yhä ilmassa, se olisi tärkeä asia hoitaa ja selvittää.

On myös se asia, että veljet ja sisaret tunsivat, että heidän täytyi lähteä Minneapolisista viime syksynä. En ole mitenkään järjestelmällisesti yrittänyt haastatella ihmisiä. Mutta keskustellessani veljien ja sisarten kanssa olen keskustellut muutamien kanssa, jotka olivat tuossa tilanteessa. Sydäntäni on koskettanut se tuska, jota he tunsivat – se koettelemus ja se myllerrys, jota he tunsivat lähestyessään tarvetta lähteä kotiseurakunnastaan. Oli ihmisiä, jotka olivat olleet Minneapolisissa vuosia ja vuosia, jotkut jopa elinikäisiä jäseniä – en voi jäädä sinne. Oli jopa tämä ajatus, etten voi mennä takaisin. Siksi kirjeet Minneapolisista, kuten muut ovat ilmaisseet, olivat minulle niin ahdistavia. Tuntui siltä, etteivät he ymmärrä tai tunnista tai myönnä, että todella on tapahtunut suuri tapahtuma. Ne ihmiset, jotka olivat palvelleet seurakunnassa monella eri tavalla, ja he olivat elinikäisiä jäseniä, he eivät voi jäädä. On oire riitaisesta ja epäsopuisesta ympäristöstä, joka ei ole oikein. Luonnehtia sitä ihmisiksi, jotka olivat tyytymättömiä siihen, miten äänestys kirkon myynnistä meni, se on vain lihallista. He eivät tunnista, ettei se ole se asia; se on paljon enemmän kuin se. Ja jokaisessa tapauksessa, kun kuulin ihmisten kertovan henkilökohtaisista tunteistaan tuon asian ympärillä, he ovat sanoneet: Minun täytyi lähteä henkilökohtaisen uskon syistä. En halunnut kuivettua näissä asioissa. En halunnut ajatella pahaa muista. Minulla ei ollut enää iloa mennä seuroihin kotiseurakunnassani. Minun täytyi mennä. Minun täytyi ottaa etäisyyttä. Sitä me näemme. Näemme tätä ei vain siinä tilanteessa, jossa veljet ja sisaret ovat lähteneet. He ovat tunteneet tarvetta lähteä Minneapolisista. Näemme sitä henkilökohtaisilla tavoilla, kun ihmiset eivät voi enää keskustella. He ovat keskustelleet ja keskustelleet. He ovat yrittäneet keskustella näistä asioista ja ymmärryksestään. Mutta he ovat tulleet pisteeseen, jossa ei kannata enää keskustella. Se on niin surullista ja pelottavaa. Se on aikamme oire. Olen varmasti samaa mieltä, miten kuulimme tänä aamuna, olemme pisteessä, jossa se ei ole seurakunnan asia. Tämä on henkilökohtaisen uskon asia. Missä me seisomme? Miten me uskomme?

There is also the matter of the brothers and sisters who felt that they needed to leave Minneapolis last fall. I have not been in any pattern of trying to interview people. But in the process of visiting with brothers and sisters, I have visited with a few who were in that situation. My heart has been touched over the anguish that they felt – the trial and the turmoil that they felt approaching the need to leave their home congregation. There were people who were in Minneapolis for years and years, some even lifelong members – I cannot stay there. There was even this thought that I cannot go back. That is why the letters from Minneapolis, as others have expressed, were so troubling to me. It felt like they are not understanding or recognizing or acknowledging that truly that a major event has happened. Those people who had been serving in the congregation in many different ways, and they were lifelong members, they cannot stay. Is a symptom of a contentious and a disharmonious environment that is not correct. To characterize it as people who were unhappy with how the vote on the sale of the church went, it is only carnal. They do not recognize that is not the matter; it is much more than that. And in each case, as I heard people recount their personal feelings around that issue, they have said: I had to leave for personal faith reasons. I did not want to dry up in these matters. I did not want to think evil of others. I did not have the joy of going to services in my home congregation anymore. I needed to go. I needed to distance myself. That is what we are seeing. We are seeing this not only in that situation where brothers and sisters have left. They have felt the need to leave Minneapolis. We are seeing that in personal ways where people cannot visit anymore. They have visited and visited. They have tried to visit about these matters and their understanding. But they have reached a point where it does not pay to visit anymore. That is so sad and fearful. It is a symptom of our time. I certainly agree, how we heard this morning, we are at a point where it is not a congregation matter. This is a matter of personal faith. Where do we stand? How do we believe?

Yhdyn myös asiaan, joka koskee puhujien torjumista Minneapolisissa. Minneapolisin viestissä he sanoivat, että Keithiä ja Russia ei torjuttu. Sydämessäni tunnen, että heidät torjuttiin. Tunnen, että minut on torjuttu, vaikka en ole palvellut siellä pitkään, pitkään aikaan. Syy siihen, että tunnen niin, on se, miten puhujiin suhtaudutaan. Kuulimme juuri hetki sitten erään veljen puhuvan. Hän menee sinne pelossa. Taas, se ei ole vain siellä. Mennä pelossa ja vavistuksessa, miten meihin saatetaan suhtautua ja miten meitä saatetaan haastaa. Jos meille on sanottu, että ovi käy molempiin suuntiin; kukaan ei pakota sinua jäämään, ja niin edelleen. Se ei ole tukea niille, jotka meitä palvelevat. Niinpä kun näitä saarnoja on analysoitu ja on kiistelty siitä, miten puhuja on puhunut, en saa ajatuksiani tämän ristiriitaisuuden ympärille. Toisaalta tätä tapahtuu. He eivät ole samaa mieltä puhuvien puhujien kanssa. He kokevat, että nämä eivät ymmärrä eivätkä puhu oikein. Toisaalta esitetään pyyntö, että he palvelisivat heitä. He ovat samoja puhujia, joita he kuulisivat, jos he menisivät naapuriseurakuntiin. He olisivat samoja puhujia, joita he kuulisivat, jos [puhujat] tulisivat Minneapolisiin palvelemaan. En sano tätä kaikista ihmisistä. Silti nämä ovat ajatuksiani, jotka ovat olleet mielessäni ja sydämessäni, kun olen pohtinut kaikkia näitä asioita, joita on tapahtunut. Lopulta kai tunnen, että nämä eivät ole …... voisimme tarttua jokaiseen näistä yksittäisenä asiana ja yrittää rakentaa ne uudelleen ja selventää niitä, ja niin edelleen. Mutta sekään ei hyödytä mitään, jos henki ja sydän, jolla niitä lähestymme, ei ole oikea. Niinpä minunkin rukoukseni on, ettei kukaan joutuisi kadotukseen. Vaan että voisimme liittyä yhdeksi. Ja ettei näitä asioita tapahtuisi keskuudessamme. Mutta ne ovat aikamme oireita. Ne ovat aikamme hedelmiä. [2:03:33]

Loren Hillukka: Listalla on aika monta nimeä. Gary Lehtola on nostanut kätensä kahdesti saadakseen huomioni. Hänen nimensä on listalla. Mutta se on 9 paikkaa alempana. Määritelläänkö niin, että Gary puhuu seuraavan vuoron jälkeen? Selvä, jatketaan niin.

[2:04:00]

Mitchel Johnson, Wolf Lake, 8. toukokuuta 2021: Olen Mitchell Johnson Wolf Lakesta. Olen melko varma, että on yksi asia, josta olen varma, että voimme olla samaa mieltä. Me kaikki haluamme päästä taivaaseen, ja että Jeesus Kristus on Vapahtajamme ja Herramme. Tunnustan, että on yksi asia, jonka kanssa minun on vaikea olla samaa mieltä. Se on Jumalan sanan ja sen hyvän sanoman saarnaamisen pidättäminen tietyiltä seurakunnilta. Ajattelen, että se on loukkaus minua kohtaan Wolf Laken jäsenenä. Ja ajattelen, että se on loukkaus Jumalaa kohtaan. Se on tottelemattomuutta hänen sanalleen. Syy siihen, miksi kamppailen tämän kanssa, on se, että eräs kohta Jeesuksen opetuksesta tulee jatkuvasti mieleeni. En voi sivuuttaa sitä, joten haluan jakaa sen kaikkien täällä olevien kanssa. Se löytyy Johanneksen evankeliumin 21. luvusta jakeesta 14 alkaen. ”Tämä oli nyt kolmas kerta, kun Jeesus ilmestyi opetuslapsilleen sen jälkeen, kun hän oli noussut kuolleista. Kun he sitten olivat aterioineet, Jeesus sanoi Simon Pietarille: Simon, Joonaan poika, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä? Hän sanoi hänelle: Kyllä, Herra; sinä tiedät, että minä rakastan sinua. Hän sanoi hänelle: Ruoki minun karitsoitani. Hän sanoi hänelle taas toisen kerran: Simon, Joonaan poika, rakastatko sinä minua? Hän sanoi hänelle: Kyllä, Herra; sinä tiedät, että minä rakastan sinua. Hän sanoi hänelle: Ruoki minun lampaitani. Hän sanoi hänelle kolmannen kerran: Simon, Joonaan poika, rakastatko sinä minua? Pietari tuli murheelliseksi, koska hän sanoi hänelle kolmannen kerran: Rakastatko sinä minua? Ja hän sanoi hänelle: Herra, sinä tiedät kaiken; sinä tiedät, että minä rakastan sinua. Jeesus sanoi hänelle: Ruoki minun lampaitani.” [Joh. 21:14–17] Niinpä jos joku täällä huomaa, ettei hän kuuntele Jeesuksen sanoja ja on tottelematon hänen opetukselleen, tietäkää, että nytkin saatte uskoa kaikki syntinne anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Lopettakaa, olkaa hyvät, nämä toimet muita seurakuntia kohtaan. Ne vain jakavat meitä entisestään. Se ei ole oikeanlainen askel eteenpäin, että ryhdytään tällaisiin toimiin. Oikea askel oikeaan suuntaan – kuten luullakseni eilen mainittiin muutaman kerran – olisi enemmänkin sitä, että annettaisiin toisillemme anteeksi loukkaukset toistemme kanssa, sen sijaan että ryhdyttäisiin pidättämään Jumalan sanaa nuhtelun muotona. Ajattelen pieniä lapsiani kotona. Se on loukkaus jopa heitä kohtaan, että Jumalan sana pidätettäisiin – vaikka he eivät edes tiedä sitä. Kehottaisin myös kaikkia lopettamaan painostuksen sanan palvelijoita kohtaan, jotka kokevat, että heidän pitäisi mennä palvelemaan ja ruokkimaan Jumalan lampaita. Saanko myös uskoa syntini ja epäilykseni anteeksi” [2:08:10]

Mitchel Johnson, Wolf Lake on May 8, 2021: I am Mitchell Johnson from Wolf Lake. I am fairly certain there's one thing I am sure that we can agree on. We all want to make it to heaven and that Jesus Christ is our Savior and Lord. One thing I confess that I struggle with to agree with. It is the withholding of God's word and its preaching of the good message from certain congregations. I think that it is an offense towards me, as a member of Wolf Lake. And I think it is an offense towards God. It is being disobedient to his word. The reason why I struggle with this is because a portion of Jesus' teaching keeps coming to mind. I can't ignore it, so I want to share it with everyone here. It is found in the Gospel of John chapter 21 beginning with verse 14. “This is now the third time that Jesus shewed himself to his disciples, after that he was risen from the dead. So when they had dined, Jesus saith to Simon Peter, Simon, son of Jonas, lovest thou me more than these? He saith unto him, Yea, Lord; thou knowest that I love thee. He saith unto him, Feed my lambs. He saith to him again the second time, Simon, son of Jonas, lovest thou me? He saith unto him, Yea, Lord; thou knowest that I love thee. He saith unto him, Feed my sheep. He saith unto him the third time, Simon, son of Jonas, lovest thou me? Peter was grieved because he said unto him the third time, Lovest thou me? And he said unto him, Lord, thou knowest all things; thou knowest that I love thee. Jesus saith unto him, Feed my sheep.” [John 21:14-17] So, if anyone here finds himself that they are not listening to Jesus's words and are disobedient to his teaching, know that even now you can believe all of your sins forgiven in Jesus's name and blood. Please stop taking these actions against other congregations. They are only further dividing us. This is not the right kind of step to go forward with by taking these types of actions. The right step in the right direction – as I think it was mentioned a few times yesterday – it would be more along the lines of forgiving one another the offenses with each other versus by taking actions of withholding God's word as a form of rebuke. I think of my little children back home. It is even an offense towards them that the word of God would be withheld – even though they do not even know it. I would also encourage everyone to stop putting pressure on servants of the word, who feel that they should go to serve and feed God's sheep. Can I also believe my sins and doubts forgiven” [2:08:10]

[2:08:35]

Gary Lehtola, Minneapolis, 8. toukokuuta 2021: Kolmannessa kirjeessä, jonka Minneapolis lähetti, halusimme yrittää ilmaista lyhyesti ja tiiviisti, miten uskomme. Halusimme päästä uskomme perustaan. Niinpä lähetimme sen kirjeen. Järjestimme itse asiassa seurakunnassamme myös illan, jossa keskusteltiin siitä kirjeestä. Kutsuimme muut uskovaiset Etelä-Minnesotan seurakunnista mukaan. Pyysimme heitä laittamaan ilmoituksen tiedotteeseensa. Jotkut seurakunnista kieltäytyivät tekemästä sitä. Minua hämmästytti, miksi joku ei haluaisi tulla keskustelemaan siitä, mihin uskomme perustuu. Minneapolisin viiden minuutin puheessamme eilen korostimme, että ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen ansiotöiden kautta. Luther sanoo Yksimielisyyden kirjassa uskonvanhurskauttamisen opinkohdasta: ”Se on koko kristillisen opin pääkohta.” ”Missä tämä yksi opinkohta pysyy puhtaana, siellä kristikunta pysyy puhtaana, kauniissa sopusoinnussa ja ilman mitään hajaannusta. Mutta missä se ei pysy puhtaana, siellä on mahdotonta torjua yhtäkään erehdystä tai harhahenkeä” (Yksimielisyyden kirja, kohdassa ”Uskon vanhurskaus Jumalan edessä” s. 540) Toisessa kohdassa Luther sanoo, että tämä opinkohta on niin tärkeä, että meidän pitäisi palata siihen yhä uudelleen ja toistuvasti ja keskustella ja tutkia uskonvanhurskauttamisen opinkohtaa. Myös Jumalan sanasta. Meidän pitäisi jatkuvasti viitata takaisin ja palata sanaan. Luther sanoo, että ”kirkko on väärässä, jos se opettaa mitään Jumalan sanan lisäksi tai sitä vastaan” (Luther Galatalaiskirjeestä s. 59) Puhutaan elämän vanhurskaudesta. Se on uskon hedelmä. Se seuraa uskon vanhurskautta. Kuten todettiin johdannossa [Ari Pelkoselta], joka tuli Suomesta – Se on julkaistu LLC:n YouTube-sivustolla: ”Tunteet tai pyrkimys eivät ole uskon ja vanhurskauden perusta.” Ne ovat uskon hedelmiä. On toinen aihe, jota haluan sivuta. Se on otettu esille tässä kokouksessa eilen ja tänään. On puhuttu hengistä. On kehotettu tekemään parannus väärästä hengestä. Tämä ei ole raamatullista. Se on opillinen erehdys. ”Jotta joku olisi elävän seurakunnan ulkopuolella, kyse on joko opillisesta erehdyksestä tai synnin sallivuudessa elämisestä, josta ei nöyrrytä parannukseen. Uskovaisen ei ole mahdollista uskoa Jumalan sanaa, elää sen Raamatun opetusten mukaan, kilvoitellen säilyttääkseen uskon ja hyvän omantunnon, ja samaan aikaan olla väärässä hengessä, josta pitäisi tehdä parannus. Niinpä kysymys on, jos parannus on tehtävä, se täytyy määritellä – tehdä parannus mistä? Onko kyse jostakin synnissä elämisestä. Tuula viittasi tähän puheessaan aiemmin. Vai onko kyse opillisista erehdyksistä? Mutta tehdä parannus väärästä hengestä, se on opillinen erehdys. [2:13:35]

Gary Lehtola, Minneapolis on May 8, 2021: In the third letter that Minneapolis sent out, we wanted to try to express how we believe in a short and concise way. We wanted to get to the foundation of our faith. So, we sent that letter out. We actually arranged an evening in our congregation to discuss that letter, as well. We invited the other believers from the southern Minnesota congregations to join us. We asked them to put the announcement in their newsletter. Some of the congregations refused to do that. It was surprising to me why one would not want to come to discuss the foundations of how we believe. In our five minute speech yesterday from Minneapolis, we emphasized that man is saved alone by faith, alone by grace, alone through the merit works of Christ. Luther states in the book of the Concord about the article of justification by faith. “It is the chief article of the entire Christian doctrine.” "Where this single article remains pure, Christendom will remain pure in beautiful harmony, and without any schism. But where it does not remain pure, it is impossible to repel any error or heretical spirit" (Book of the Concord, under "The Righteousness of Faith Before God" p. 540) In another place, Luther states that this article is so important that we should return to it again and again repeatedly and discuss and study the article of justification by faith. Also, about the word of God. We should continually refer back and return to the word. Luther says that “the church is wrong if it teaches anything besides or against the Word of God” (Luther on Galatians p 59) Let's talk about the righteousness of life. It is a fruit of faith. It follows the righteousness of faith. As stated in the introduction [by Ari Pelkonen] that came from Finland – It is posted on LLC's YouTube site: “Emotions or the endeavor are not a foundation of faith and righteousness.” They are fruits of the faith. There is another topic that I want to touch on. It has been brought up in this meeting yesterday and today. There has been talk about spirits. There has been an exhortation to repent of a wrong spirit. This is not biblical. It is a doctrinal error. “In order for someone to be outside the living congregation, it is either a doctrinal error or living in permissiveness of sin, from which one does not humble unto repentance. It is not possible for a believer to believe the Word of God, to live according to its teachings of the Bible, striving to keep faith and a good conscience, and at the same time have a false spirit from which repentance should be made. So the question is, if repentance is to be made, it needs to be defined – make repentance over what? Is there some issue of living in sin. Tuula referred to this in her speech earlier. Or are there doctrinal errors? But to repent of a false spirit, it is a doctrinal error. [2:13:35]

Yksin uskosta

Ihminen vanhurskautetaan uskosta, joka on Jumalan lahja ja joka omistaa Kristuksen vanhurskauden, hänen ansionsa ja syntien anteeksiantamuksen. Luther tiivisti tämän uskonpuhdistuksen aineelliseen periaatteeseen: ihminen tulee vanhurskaaksi Jumalan edessä yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden. Kristus on uskon ainoa perustus; muuta ei ole (1. Kor. 3:11).

Uskon vanhurskaus ja Jumalan kolminaisuus ovat kristillisen opin ytimessä.

Luther sanoo Yksimielisyyden kirjassa, että tämä uskonvanhurskauttamisen opinkohta on ”koko kristillisen opin pääkohta,”, ja ”Missä tämä yksi opinkohta pysyy puhtaana, siellä kristikunta pysyy puhtaana, kauniissa sopusoinnussa ja ilman mitään hajaannusta. Mutta missä se ei pysy puhtaana, siellä on mahdotonta torjua yhtäkään erehdystä tai harhahenkeä” (Yksimielisyyden kirja, kohdassa ”Uskon vanhurskaus Jumalan edessä” s. 540)

Luther sanoo Galatalaiskirjeen selityksessään, että uskonvanhurskauttaminen ”on evankeliumin totuus. Se on myös kaiken kristillisen opin pääkohta, jossa on kaiken jumalisuuden tuntemus. Siksi on mitä tarpeellisinta, että tunnemme tämän opinkohdan hyvin ja opetamme sitä muille jatkuvasti. Tämä ymmärrys on hento ja helposti vahingoittuva. Paavali tiesi tämän, ja kaikki jumaliset ihmiset ovat kokeneet sen.”

Paavali kirjoitti galatalaisille, kun he alkoivat kääntyä pois puhtaasta evankeliumista, että ” vaikka me tai enkeli taivaasta saarnaisi teille muuta evankeliumia kuin sitä, jota me olemme teille saarnanneet, hän olkoon kirottu” (Gal. 1:8)

Puhtaasta evankeliumista harhautuminen on harhautumista uskon perustuksesta, joka on Kristus eli Sana.

”Emme saa kuunnella kirkkoa tai Pietaria tai apostoleja tai enkeleitä taivaasta, elleivät he tuo ja opeta puhdasta Jumalan sanaa.” (Lutherin Galatalaiskirjeen selitys 1:12, s. 59)

”Kirkko on väärässä, jos se opettaa mitään Jumalan sanan lisäksi tai sitä vastaan” (Luther Galatalaiskirjeestä s. 59)

Elämän vanhurskaus seuraa uskon vanhurskautta. Elämän vanhurskaus tarkoittaa uskon hedelmiä ja evankeliumin arvojen mukaista elämää (Fil. 1:27)

Tunteet tai pyrkimys eivät ole uskon ja vanhurskauden perusta.

Henkioppi [henkioppi]

Henkioppi, vaatimus tehdä parannus väärästä hengestä, on suuri opillinen erehdys eikä ole raamatullinen. Jotta joku olisi elävän seurakunnan ulkopuolella, kyse on joko opillisesta erehdyksestä tai synnin sallivuudessa elämisestä, josta ei nöyrrytä parannukseen. Uskovaisen ei ole mahdollista uskoa Jumalan sanaa, elää sen Raamatun opetusten mukaan, kilvoitellen säilyttääkseen uskon ja hyvän omantunnon, ja samaan aikaan olla väärässä hengessä, josta pitäisi tehdä parannus.

Tuleeko tämä vaatimus tehdä parannus väärästä hengestä lihasta? Vai mistä meidän pitäisi tehdä parannus? Mitkä ovat opilliset erehdykset?

Tehdä parannus väärästä hengestä? Se on opillinen erehdys.

[2:13:55]

Ruben Byman, Longview, lauantaina 8. toukokuuta 2021: Tässä Ruben Byman Longview’stä, Washingtonista. Heikkouteni tuntien kysyn: saanko uskoa? Mielessäni on ollut muutamia ajatuksia. Longview’ssä olin enimmäkseen suojassa siltä, mitä Keskilännessä on tapahtunut, noin pari vuotta sitten asti. Meillä oli kokous siitä, pyydetäänkö Phil Alajoki tulemaan palvelemaan meitä vai ei. [On] monia tunteita ja ajatuksia, jotka muistan siitä kokouksesta. Yksi on tällainen. Jotta tällainen kokous tulisi seurakunnan eteen, Longview’n johtokunnassamme ei ole yksimielisyyttä. Se vaivasi minua. Toinen asia. Pelkkä se, että pidetään tällainen kokous – onko Phil oikeassa vai väärässä? – tuntisin, ettei meidän pitäisi antaa Philin palvella, koska kuuntelisin [kriittisin] korvin, onko hän oikeassa vai väärässä, sen sijaan että menisin seuroihin saamaan ravintoa. Mutta sen kokouksen jälkeen, niiden ihmisten perusteella, joiden kanssa olen keskustellut, näyttää siltä, että siitä on jäänyt kolme päätelmää. Joillakin ihmisillä oli jonkin verran ymmärrystä, mutta lopulta he iloitsivat siitä, että henkeä kuultiin ja se ohjasi seurakunnan keskustelua. Oli toisia [ihmisiä], jotka eivät ehkä ymmärtäneet, mutta he hyväksyivät seurakunnan päätöksen, ja he iloitsivat siitä, että henkeä kuultiin. Kolmas päätelmä. Jotkut ihmiset uskovat, että rakkaus seurakunnassa kylmeni. Ne olivat kolme hyvin selvästi erilaista päätelmää. Kaksi ensimmäistä ovat hyväksyttäviä. Kolmas, jos tunnet, että rakkaus on kylmennyt, sinun täytyy puhua näistä asioista. Puhujaa koskevaan aiheeseen. Minulta on kysytty tämä kysymys. Jos puhuja puhuu hengellisesti oikein, miten voitte poistaa heidät puhujan tehtävästä? Korjaus. Jos puhuja puhuu opillisesti oikein, miten voitte poistaa hänet puhujan tehtävästä? Se tuo mieleen keskustelun, [jonka kuulin] monta, monta vuotta sitten. Eräs vanhempi uskonveli Suomesta oli ollut vierailulla. Hän sanoi, että Suomessa ollaan jonkin verran huolissaan siitä, että jotkut puhuvat tiedosta ja jotkut puhuvat hengestä. Ajatus on ollut mukanani monta vuotta. Eräs toinen veli kertoi meille tarinan jokin aika sitten. Se oli henkilökohtainen kokemus. Hän oli tehnyt parannuksen maailmasta. Hänen äitinsä ei ollut uskomassa. He olivat keskustelleet opista yhä uudelleen ja uudelleen. He eivät löytäneet eroa opissaan. Mutta häntä todella vaivasi, ettei hänellä voi olla [hengellistä] yhteyttä uskovaisten kanssa. Teknisesti heillä oli sama oppi, mutta he eivät olleet hengellisesti yhtä. Rukoilemme Jumalalta ihmettä hänen puolestaan, että hän jonakin päivänä voisi olla samassa hengessä. Viimeisestä kohdasta epäröin todella sanoa mitään. Jimin [Frantti] esitys eilen viittasi tähän kohtaan. Ei kauan sitten keskustelin erään [henkilön] kanssa. Hän sanoi minulle lujasti ja rohkeasti, että ehkäisy hyväksyttäisiin Jumalan valtakunnassa, jos lääkäri yhdessä miehen ja vaimon kanssa ajattelisi sen olevan parasta. En voi uskoa sitä. Uskon, että seksi on aviopareja varten. Hedelmöittyminen on Jumalan ihme. Ihmisen ymmärrys on vain hulluutta Jumalan edessä. Niinpä miten minä yksinkertaisena miehenä voisin valita estää Jumalan ihmeen pienen lapsen muodossa? Kokemukseni yhdessä vaimoni kanssa – meillä on vain seitsemän lasta. [2:19:30]

Ruben Byman, Longview, Saturday, May 8, 2021: This is Ruben Byman from Longview, Washington. In feeling my weakness, I ask: can I believe? There are a few thoughts that have been on my mind. In Longview, I was mostly shielded from what has been going on in the Midwest, until about a couple of years ago. We had a meeting about whether to have Phil Alajoki come and serve us or not. [There are] many feelings and thoughts that I remember from that meeting. One is such. For such a meeting to come before the congregation, there is no unity on our board in Longview. That troubled me. The other issue. The simple fact of having such a meeting – is Phil right or wrong? – I would feel that we shouldn't have Phil serve, because I would be listening with [critical] ears whether he is right or wrong, rather than going to services to be fed. But after that meeting, based on the people I have visited with, it seems like there have been three takeaways. Some people had some level of understanding, but ultimately rejoiced that the spirit was heard and it guided the congregation’s discussion. There were other [people] who may not have understood, but they accepted the decision of the congregation, and they rejoiced that the spirit was heard. The third take away. Some people believe that the love in the congregation waxed cold. They were three very distinct takeaways. The first two are acceptable. The third one, if you feel the love is waxed cold, you need to speak of these matters. To the topic of the speaker. I have been asked this question. If the speaker speaks spiritually correctly, how can you take them down? Correction. If the speaker speaks doctrinally correct, how can you take him down? It brings back a discussion [that I heard] many, many years ago. An older brother in faith from Finland had been visiting. He said that there is some concern in Finland that some are speaking from knowledge and some are speaking from the spirit. The thought has been with me for many years. Another brother shared a story with us some time ago. It was a personal experience. He had repented from the world. His mother was not believing. They had discussed doctrine over and over and over again. They could not find a difference in their doctrine. But it really bothered her that she cannot have [spiritual] fellowship with the believers. Technically, they had the same doctrine, but they were not spiritually united. We pray for a miracle from God on her behalf that she would one day be able to be in the same spirit. The last point I really hesitate to say anything about. Jim’s [Frantti] presentation yesterday alluded to this point. Not long ago, I was visiting with one [person]. He firmly and boldly told me that birth control would be accepted in God's Kingdom if the doctor together with the husband and wife thought it was best. I cannot believe that. I believe that sex is for married couples. Conception is a miracle of God. Man's understanding is but foolishness before God. So, how could I as a simple man choose to prevent God's miracle in the form of a little child? My experience, along with my wife – we have only seven children. [2:19:30]

[2:19:42]

Peter Ojala, Seattle, lauantaina 8. toukokuuta 2021: Olen Peter Ojala Seattlesta. On ollut hyvä olla täällä. Sydämeni sanoo minulle, että tämä on Jumalan valtakunta. Se on taisteleva valtakunta. Tunnen monista puheista – haluan, että minua oikaistaan tässä, jos olen väärässä – että olemme unohtaneet, miten nuhdella toisiamme. En tiedä, mistä se välttämättä johtuu. Mutta omassa elämässäni tiedän, että se johtuu usein ylpeydestä. Niinpä ajattelin itsekseni. Miten muut uskovaiset ovat nuhdelleet minua elämässäni? Miten Jumala on vaikuttanut siinä näyttääkseen minulle? Se on usein ollut muiden uskovaisten esimerkin kautta, kun he ovat kertoneet todistuksensa. Haluan kertoa, mitä sydämelläni on. En tunne olevani vartija muurilla. Mutta rakastan teitä veljiä ja sisaria täällä. Kuulin Randy Herralan puheen. Tiedän, ettei hän tarkoita tätä. Mutta tämä on se, mikä herättää minussa epäilyksiä. En voi puhua kaikkien puolesta. Hän sanoi, että hän oli vetäytynyt LLC:n piireistä. Tiedän, että me kaikki uskomme, että olemme kaikki LLC. Se on meille läheinen. Minun täytyy kertoa, että jos tämän ongelman kaikilla kahdeksalla puolella on vähän ihmisen seuraamista. Mihin me panemme luottamuksemme, rakkaat veljet ja sisaret? Haluan kertoa tämän, koska se on vaivannut minua. Olen tässä epäilevä Tuomas. Minun täytyy kertoa tämä. Ajatus siitä, ettei lähetetä puhujia toiseen seurakuntaan, jota pidämme uskovaisina. En tiedä. Se saa minut pysähtymään. Se on hyvin vakava ja vakava asia, aivan kuten se on, jos monet seurakunnan jäsenet lähtevät. Niinpä kertoisin tämän. Meillä kaikilla on oma uskonelämämme. Omat kokemuksemme ovat muovanneet meitä kaikkia, ovat veljet sanoneet minulle. Pienenä poikana, joka kasvoi pienessä kotiseurakunnassa, en tiennyt, millaista on olla suuressa seurakunnassa. Se oli vain meidän kokemuksemme. [perheen tiedot poistettu] Uskovaisina meidät on kutsuttu tekemään asioita. En sano, että tilanne on sellainen Minneapolisissa. Se voi olla erilainen muille uskovaisille. Mutta niin minut on kasvatettu. Kun meitä pyydetään [palvelemaan], me palvelemme. Emme tiedä. Niinpä sydämessäni – toinen kokemus, jonka halusin kertoa. Olin suviseuroissa joitakin vuosia sitten Seattlessa. Siellä oli puhujien ja vanhempien uskovaisten kokous. Ohje, jonka kuulin siellä hyvin selvästi, oli hoitaa omat asiansa. Se ei ole jotain, mitä teemme. Mutta Jumala antoi minulle siellä voimaa. Se oli ilon aikaa. Kerroin siitä monille ihmisille silloin. En halunnut unohtaa sitä. Uskovaisina meillä on näitä aikoja, jolloin tuntuu kuin palanen taivasta maan päällä. Se näytti minulle, että tämä on Jumalan valtakunta. Mutta suviseurojen jälkeen minulla oli epäilyksiä eri veljistä Minneapolisissa. En tunne monia teistä veljistä täällä. Mutta asioita kuulee. Pystyin keskustelemaan lyhyesti monien veljien kanssa, joita on pyydetty palvelemaan täällä. Panemaan epäilykseni pois siitä, mikä jonkun motiivi saattaa olla. Meidän täytyy luottaa siihen, että Jumala ohjaa heikkojen palvelijoidemme kautta. He eivät ole täydellisiä ihmisiä. Meidän täytyy osoittaa heille rakkautta. Jos he tarvitsevat nuhdetta, rakkaat veljet ja sisaret, meidän täytyy nuhdella. Meille täytyy antaa voimaa tehdä se. Saatamme joskus tarvita muita veljiä ja sisaria auttamaan meitä tekemään sen. Ajattelen, että jos on … Voin olla tässä väärässä, koska tuon mukanani monia omia kiusauksiani ja epäilyksiäni. Tässä nuhtelun asiassa ensimmäinen asia, jonka kuulen korvissani: Kuka sinä olet edes sanomaan mitään? Ajattelen, että olisi hyvä kuulla, mitä Keith Waaraniemen ja Russ Roikon sydämellä on. Emme voi pakottaa ketään puhumaan. Ne olivat joitakin ajatuksiani. Tarvitsen kuulla evankeliumin. Tarvitsen pysyä valtakunnassa yhdessä teidän veljien ja sisarten kanssa. [2:32:48]

Peter Ojala, Seattle, Saturday, May 8, 2021: I am Peter Ojala from Seattle. It has been good to be here. My heart tells me that this is God's Kingdom. It is a battling Kingdom. I feel from many of the speeches – I want to get corrected in this if I am wrong – we have forgotten how to rebuke each other. I don't know what it is from, necessarily. But in my own life, I know that It is often from a place of pride. So, I thought to myself. How have I been rebuked in my life by other believers? How has God worked there to show me? It has often been by example of other believers sharing their testimony. I want to share what is on my heart. I don't feel like I am a watchman on the wall. But I love you brothers and sisters here. I heard a speech from Randy Herrala. I know that he doesn't mean this. But this is what puts doubts in me. I cannot speak for everybody. He said that he had retired from the LLC circles. I know we all believe that we are all LLC. It is close to us. I have to share that if there is a little bit of the following of man on all eight sides of this problem. Where do we put our trust, dear brothers and sisters? I want to share this because it has been bothering me. I am doubting Thomas in this. I need to share this. The idea of not sending ministers to another congregation that we hold as believers. I don't know. It gives me pause. It is a very serious and sober matter, just as it is if many congregation members leave. So, I would share this. We all have our own life of faith. We are all shaped by our own experiences, brothers have told me. As a young boy growing up in a small home congregation, I did not know what it was like to be in a big congregation. It was just our experience. [family details omitted] As believers, we are called to do things. I am not saying that is the situation in Minneapolis. It may be different for other believers. But that is how I have been raised. When we are asked [to serve], we serve. We don't know. So, in my heart – another experience that I wanted to share. I was at summer services a number of years ago in Seattle. There was a speaker's and elder’s meeting. The instruction I heard there very clearly was to take care of your own matters. It is not something we do. But God gave me strength there. It was a period of rejoicing. I shared it with many people at the time. I did not want to forget that. As Believers, we have these times when it feels like a sliver of Heaven on Earth. It showed me that this is God's Kingdom. But after summer Services, I had doubts about different brothers in Minneapolis. I don't know a lot of you brothers here. But you hear things. I was able to visit in brief conversations with many brothers that have been asked to serve here. To put my doubts away, about what somebody's motive may be. We have to trust that God guides through our weak servants. They are not perfect people. We need to show love for them. If they need rebuke, dear brothers and sisters, we need to rebuke. We need to be given the strength to do it. We may need other brothers and sisters to help us do it sometimes. I think if there is … I could be wrong in this, because I bring many of my own temptations and doubts. In this matter of rebuke, the first thing that I hear in my ears: Who are you to even say anything? I think that it would be good to hear what is on Keith Waaraniemi’s and Russ Roiko’s heart. We can not force anyone to speak. Those were some of my thoughts. I need to hear the gospel. I need to remain in the Kingdom together with you brothers and sisters. [2:32:48]

Loren Hillukka: Seuraavana on Rick Nevala. Hänen jälkeensä tulee Brian Johnson.

Rick Nevala: Kaiken tämänpäiväisen keskustelun jälkeen mieleni on niin sekaisin. Annan vuoroni Russille [Roiko] tai Keithille [Waaraniemi], jos he eivät ole listalla.

Loren Hillukka: Russ [Roiko] nosti kyllä kätensä. Haluammeko antaa Russin puhua? Näen nyökkäyksen. Ole hyvä, Russ.

[2:32:40]

Russ Roiko, 8. toukokuuta 2021: Olen tavallaan samassa tilanteessa kuin Rick [Nevala]. On keskusteltu paljon, ja paljon on sanottu. Mistä aloitan? Aloitan käymällä läpi joitakin ajatuksiani eilisestä ja tämänpäiväisestä kokouksesta. Tunsin, että veljet, jotka ovat puhuneet suoraan joistakin asioista, jotka he ovat tunteneet ja joita olemme kokeneet – Olli Vanska, David Niemi ja Allen Pirness – heidän kommenttinsa koskettivat todella sydäntäni. Myös sanat, jotka veljeni Eric [Jurmu] sanoi. Ongelma ihmisten luettelemisessa on, että se jättää niin monta ihmistä pois. Myös Don Lahti; hänen kommenttinsa koskettivat sydäntäni. Haluaisin auttaa teitä ymmärtämään joitakin asioita, joita on tapahtunut. Yritän kuvata osan taistelusta. Kuten Don [Lahti] sanoi, Jimin [Jurmu] aikajana oli todella hyvä. Se kattaa viimeisten 5–6 vuoden tuoreemmat tapahtumat. Mutta me käsittelimme asioita Minneapolisissa pitkän, pitkän aikaa. Tapasimme suuremmissa tai pienemmissä ryhmissä. Keskustelimme asioista johtokunnan tavallisissa kokouksissa. Keskustelut näyttivät aina kantavan sen verran hedelmää – asiat korjattiin ja evankeliumia saarnattiin. Pystyimme menemään eteenpäin. Kun nämä asiat tulivat laajempaan muotoon, ne olivat avoimempia ja julkisempia, kun niistä keskusteltiin. Sitten asiat kärjistyivät. Jotkut hyökkäykset olivat melko ankaria. Mutta noiden keskustelujen jatkuessa näytti siltä, että Jumala ilmoitti, että asiat, jotka hoidettiin – esimerkiksi puhujien leirillä – olivat todella rakentavia. Iloitsimme siitä, vaikka siinä oli joitakin puolia, jotka jäivät siinä mielessä häiritseviksi. Mikä oli se ymmärrys, joka sai aikaan osan parannuksenteoista? Se ei kantanut hedelmää siinä suhteessa. Jäämme ihmettelemään, mihin se johtaa? Vaihdan suuntaa. Yritän kuvata toisella tavalla, mitä Minneapolisissa tapahtui. Puhujina ja johtokunnan jäseninä, jotka katsoivat seurakunnan elämää, olimme jonkin aikaa huolissamme siitä, että länteen suuntautuvan muuttoliikkeen vuoksi seurakunta pienenisi. Mitä sen tukemisen ylläpitäminen vaatii? Meillä oli ryhmä ihmisiä [toimikunta], joka kävi läpi nuo laskelmat. Tunsimme, että meillä oli siihen aikaan jäseniä pitämään seurakunta toiminnassa jonkin aikaa. Varat eivät lopu lähitulevaisuudessa. Mutta sen ajan kuluessa nousi jatkuvasti esiin asioita ja keskusteluja ja hengellisiä kysymyksiä. Jotkut jäsenet lähtivät Minneapolisista ja joitakin uusia jäseniä tuli. Vuosikokoukset joka vuosi maaliskuussa muuttuivat yhä riitaisemmiksi. Viimeinen vuosikokous, jossa olin läsnä, maaliskuussa 2020, oli 10 ja puolen tunnin kokous. Enimmäkseen päätökset menivät siihen suuntaan, jonka tunsin olevan rakentava ja siunaukseksi seurakunnalle. Pandemian ja kaikkien rajoitusten vuoksi seurakuntaa rajoitettiin koko kesän ajan. [Sitten] saimme – kuten Allen Pirness viittasi – ihanan tarjouksen tai siunauksen Jumalalta keinona mennä eteenpäin tälle jakautuneelle seurakunnalle. Kun lähestyimme kokousta [20. syyskuuta 2020], lähestyimme sitä toivoen, että seurakunta ymmärtäisi sen juuri sellaisena – Jumalan siunauksena. Se auttaisi meitä menemään eteenpäin. Se ei tarkoita, etteivätkö varat jää seurakuntaan. Se antaa meille mahdollisuuden tehdä mitä tahansa haluamme seurakunnan jäseninä noin kolmella miljoonalla dollarilla. Mutta keskustelu ei mennyt sillä tavalla 20. syyskuuta. Tuntui kuin olisimme olleet vartijoina muureilla – olimme varoittaneet ja taistelleet ja soittaneet pasunaa näistä eri asioista ja hyökkäyksistä. Oli keskusteluja ja yrityksiä käsitellä niitä seurakuntamme keskusteluissa. Tuntui kuin vihollinen olisi päässyt kaupunkiin. 20. syyskuuta mennessä, kun katsoimme sitä, vihollinen oli nyt vallassa. Ne ihmiset, jotka taistelivat meitä vastaan, olivat taistelleet niitä asioita vastaan, kun niistä keskusteltiin Jumalan valtakunnassa. Vihollinen oli nyt sisällä [kaupungissa]. Tunsimme oman heikkoutemme, väsymyksemme. Ajattelimme, että oli aika [lähteä]. Pelastaaksemme oman uskonelämämme meidän oli vetäydyttävä. Eräs veli – sikäli kuin tiedän, hänellä ei ollut aavistustakaan, mitä harkitsimme ennen sunnuntaiaamua 27. syyskuuta – hän sanoi minulle ja eräälle toiselle veljelle: Ajattelen, että on aika Aaronin ja Mooseksen ottaa joukkonsa ja lähteä. Hän on siinä mielessä suorapuheinen. Otimme sen osittain vitsinä. Se oli osittain hänen tunnustuksensa siitä, mitä hän oli nähnyt edellisenä sunnuntaina. Oli eräs rakas sisar, joka on arka ja nöyrä, nurkassa istuva kirkonhiiren kaltainen ihminen. Ei koskaan hän ottaisi puheenvuoroa. Ei koskaan hän nostaisi kättään [puhuakseen] jostakin seurakunnassa. Hän kuunteli keskustelua 20. syyskuuta. Hän sanoi Sinikalle ja minulle – En usko, että voin mennä takaisin siihen kirkkoon. Hyökkäykset ja mudanheitto olivat niin pahoja, että eräs sisar, joka ensimmäistä kertaa elämässään oli sellaisessa ympäristössä, lähti kesken kokouksen. Sarkasmi oli niin paksua, ettei hän kestänyt sitä enää. Mutta yhdessä mielessä se kertoo, kuinka surullinen se tilanne oli. Olimme tottuneet mudanheittoon vuosien mittaan niin, että olimme paatuneet sille. Tarvittiin sellainen outo tapahtuma saamaan meidät heräämään ja sanomaan: Tämä ei voi jatkua. Minä kuivun ja kuolen uskossa. Yritämme jatkuvasti taistella. Rakas veli Mike [Jurmu] sanoi seurakunnan puheenjohtajana, kun hän kertoi seurakunnalle 27. syyskuuta aamulla: Tunnen, että minun täytyy erota, koska en enää edusta enemmistöä täällä. En voi edes ajatella yrittäväni valmistautua seuraavaan vuosikokoukseen, tietäen, mitä olimme käyneet läpi edellisessä. Niin minä sen näen. Jumala ravisti meidät hereille. Hän vei meidät ulos [seurakunnasta]. Se oli, rakkaat veljet ja sisaret, hengellinen hajaannus. Se ei ollut mitään vähempää. Siksi on niin ratkaisevan tärkeää, että tottelisimme hengen ääntä. Profeetta sanoi kuningas Saulille – ”Kuuliaisuus on parempi kuin uhri, ja kuunteleminen parempi kuin karitsojen rasva.” [1. Sam. 15]. ”Tottelemattomuus on noituuden synti.” Jos tottelemme hengen ääntä – se oli minun kokemukseni Torolan eriseuran taisteluissa. Noiden taistelujen aikana ensimmäinen asia, jonka henki sanoi minulle: On aika siivota talo. Olin silloin 23-vuotias, kun nuo hengelliset taistelut alkoivat tulla elämääni. Tulin siitä tietoiseksi todellisessa mielessä. Se oli talvella 1968 ja 1969, opiskelin Michigan Techissä Houghtonissa, Michiganissa. En ollut erilainen kuin kukaan muu. Löyhyys oli niin yleistä. Lihan kiusaukset olivat niin lähellä, että lankesin aivan muiden mukana. Menin takaisin Minnesotaan opiskelemaan, koska se tuntui turvallisemmalta. Ja näin, kun taistelut tulivat, että se oli kuin silmävoide. Kuuntelin pasunan ääntä. Jumala antoi minulle voimaa ja tilaisuuden panna ne asiat pois. Sitten näin selvästi, missä taistelu oli. Jako kulki vanhempieni ja sisarusteni välillä. Meitä oli kymmenen. Minä ja yksi veli säästyimme ja siskoni. Hän joutui eriseuraan, mutta sai parannuksen armon. Siellä perheeni on yhä tänään kaikkien sisarusteni kanssa. Kiitän Jumalaa, että ellei Jumalan armoa olisi, olisin muuten joutunut kadotukseen. Jumala ja hänen seurakuntansa ovat kantaneet minua. He ovat hoitaneet vikani, virheeni ja heikkouteni näiden monien vuosien ajan. Jumalan seurakunta, rakkaat veljet ja sisaret, on kultainen kynttilänjalka. Se on kokonaan kultaa. Se on pyhä ja kallis. Se on pyhien yhteisö. Siksi asiat, jotka ovat edessämme tänä viikonloppuna, ovat niin ehdottoman vakavia. Se on kysymys elämästä ja kuolemasta. Sitä vähempää ei ole asetettu eteemme. En tiedä, olenko puhunut liian kauan. En tiedä, olenko antanut liikaa tietoa vai liian vähän tietoa. Rakkaat veljet ja sisaret, pystyn lisäämään mitä tahansa, mikä on jäänyt epäselväksi. En tiedä, olenko puhunut väärin. Olen heikko ja köyhä. Saanko uskoa syntini anteeksi? [2:48:05]

Russ Roiko on May 8, 2021: I am sort of in the same place as Rick [Nevala]. There has been a lot of discussion, and much has been said. Where do I start? Let me start with a review of some of my thoughts about the meeting from yesterday and today. I felt that the brothers who have spoken directly to some of the issues that they felt and we have been experiencing – Olli Vanska, David Niemi and Allen Pirness – their comments really touched my heart. Also the words that my brother Eric [Jurmu] said. The problem with enumerating people is that it leaves so many people out. Don Lahti, also; his comments touched my heart. I would like to help you understand some of the things that have been going on. I will attempt to describe part of the battle. As Don [Lahti] said, Jim's [Jurmu] time line was really good. It covers the more recent events of the past 5 to six years. But we were dealing with the issues in Minneapolis for a long, long time. We would meet in larger or smaller groups. We would discuss matters at the regular board meetings. The discussions always seemed to bear that amount of fruit – matters were corrected and the gospel was preached. We were able to move forward. As these issues came to a larger format, they were more open and public as they were discussed. Then the matters became more acute. Some of the attacks were quite harsh. But as those discussions went on, it appeared that God revealed that the matters which were taken care of – for example at the minister's camp- were really constructive. We rejoiced over it, even though there were some aspects of it that were left disturbing in that sense. What was the understanding that created some of the repentances? It did not bear fruit in that aspect. We're left wondering, where does that lead to? I'm going to switch gears. I will try to describe in another way what was happening in Minneapolis. As speakers and board members looking at the life of the congregation, we were concerned for a while that because of the movement Westward that the congregation would be shrinking. What does it take to maintain its support? We had a group of people [committee] go through those calculations. We felt that we had membership at that point in time to keep the congregation going for some time. We will not run out of funds in the immediate future. But through that time, there were issues and discussions and spiritual questions kept coming up. Some members were leaving Minneapolis and some new members were coming in. The annual meetings each year in March became more and more contentious. The last annual meeting where I was in attendance in March of 2020, it was a 10 and a half hour meeting. For the most part, the decisions went in the way that I felt were constructive and a blessing to the congregation. Because of the pandemic and all of the restrictions, there was restriction to the congregation throughout the summer. [Then] we received – as Allen Pirness referred to – a wonderful offer or a blessing from God as a way to move forward for this divided congregation. As we approached the meeting [on September 20, 2020], we approached it with the hope that the congregation would understand it just as that – as a blessing of God. It would help us move forward. It does not mean that the funds do not stay in the congregation. It gives us the opportunity to do whatever we want as members of the congregation with approximately three million dollars. But that is not the way that the conversation went on September 20th. It felt like we were as watchmen on the wall – we had been warning and battling and sounding the trumpet over these different issues and attacks. There were discussions and attempts to deal with them in our congregational discussions. It felt like the enemy had gotten into the city. By September 20th, as we looked at it, the enemy was now in control. Those people who were battling against us, had been battling against those issues as they were discussed in the kingdom of God. The enemy was now within [the city]. We felt our own weakness, tiredness. We thought that it was time [to leave]. In order to save our own life of faith, we had to retreat. One brother – as far as I know he did not have any idea what we were contemplating before Sunday morning on September 27th – he told me and another brother: I think it is time for Aaron and Moses to take their troops and go. He is a straightforward shooter in that sense. We took it partly as a joke. It was partly his recognition of what he had seen on the previous Sunday. There was one dear sister who is a timid and meek church mouse in the corner type of person. Never would she take a turn to speak. Never would she raise her hand [to speak about] something in the congregation. She listened to the discussion on September 20th. She told Sinikka and I – I don't think that I can go back to that church. The attacks and the mudslinging was so bad that one sister for the first time in her life was in that kind of environment, she left halfway through the meeting. The sarcasm was so thick that she couldn't take it anymore. But in one sense it speaks of how sad that situation was. We had become so used to the mudslinging over the years that we had become hardened to it. It took that kind of a strange happening to cause us to wake up and say: This cannot go on. I am going to dry up and die in faith. We keep trying to battle. Dear brother Mike [Jurmu] said as the chairman of the congregation, when he told the congregation on the morning of September 27th: I feel that I have to resign, because I no longer represent the majority here. I cannot contemplate even trying to prepare for the next annual meeting, knowing what we had gone through on the previous one. That is the way that I look at it. God shook us awake. He took us out [of the congregation]. It was, dear brothers and sisters, a spiritual schism. It was nothing less. That is why it is so critical that we would obey the voice of the spirit. The Prophet told King Saul – “Obedience is better than sacrifice; and to hearken than the fat of the lambs.” [1 Samuel 15]. “Disobedience is the sin of witchcraft.” If we obey the voice of the spirit – that was my experience in the Torola heresy battles. During those battles, the first thing the spirit said to me: It is time to clean the house. I was 23 years old at the time, when those spiritual battles started to come Into my life. I became aware of it in the real sense. It was during the winter of 1968 and 1969, I studied at Michigan Tech in Houghton, Michigan. I was no different than anyone else. The leniency was so prevalent. The temptations of the flesh were so close that I fell right along with the rest of them. I went back to Minnesota to study because it felt more secure. And I saw when the battles came that it was like an eye salve. I listened to the voice of the trumpet. God gave me strength and an opportunity to put those matters away. Then I clearly saw where the battle was. The division went between my parents and my siblings. There were ten of us. Me and one brother were spared and my sister. She went into heresy but received the grace of repentance. That is where my family is still today with all of my siblings. I thank God that but for the grace of God otherwise I would have been lost. God and His congregation has carried me. They have taken care of my faults, errors and weaknesses through these many years. The congregation of God, dear brothers and sisters, is a golden candlestick. It is all of gold. It is holy and precious. It is the community of saints. That is why the issues that are before us this weekend are so absolutely serious. It is a question of life and death. There is nothing less than that that is being put before us. I don't know if I have taken too long to speak. I don't know if I have given too much information or too little information. Dear brothers and sisters, I am able to add anything that has been left unclear. I don’t know if I have misspoke. I am weak and poor. Can I believe my sins forgiven? [2:48:05]

Loren Hillukka: Kello on 10 minuuttia vaille kaksitoista. Yritämme pitää lounastauon kahdeltatoista.

[2:48:28]

Keith Waaraniemi, 8. toukokuuta 2021: Haluan vain todeta tässä, että pyysin puheenvuoroa vähän aiemmin. En tiedä, näkikö Loren minut vai ei. Ehkä olin vielä kaukana listalla. Halusin vain selventää, että tämä vuoro, jonka tässä otan, ei välttämättä ollut vastaus Peter Ojalalle. Mutta puhun mielelläni avoimesti Jumalan seurakunnan edessä ja tunnustan uskoni. En voi muuta. Tunnen syviä heikkouksia kaikilla puolilla – oikealla ja vasemmalla. Vihollinen hyökkää. Saanko uskoa syntini ja vikani anteeksi? Sanon aamen sille, mitä veli Russ on jo sanonut. En toista sitä, muuten kuin sanoakseni. Kun lähdimme Minneapolisista oman uskomme tähden, en henkilökohtaisesti ajatellut, ettei sinne menisi yhtään puhujaa. En pyytänyt sitä. En edes ehdottanut sitä. Se ei ollut lainkaan ajatukseni. Mutta kun veljet selittivät, miltä heistä tuntui olla menemättä sinne, silloin ymmärsin. Minun huoleni ja perheeni huoli on, että nämä taistelut ovat olleet pitkiä ja kovia ja kuluttavia ja väsyttäviä ja kuivattavia, kuten tiedän muiden Minneapolisin veljien tuntevan. Meidän täytyi lähteä oman uskomme tähden. Pyydän rukouksianne ja myös, että muistaisitte myös perhettäni. Muistan varmasti kaikkia Minneapolisin ihmisiä. Jokainen teistä on minulle rakas, samoin Wolf Laken veljet – erityisesti lapsuudenystäväni Bruce Johnson. Minulla on suuri rakkaus ja huoli teistä. Bruce, kuten sanoin, kun kävin luonasi, ja Suen, viime kesänä. Tulin tänne, koska toivon, ettei tule sitä päivää, jolloin emme voi enää sanoa toisillemme Jumalan terve. Mutta niin vakavia ovat asiat, jotka ovat edessämme. Ne ovat vakavia. Ajatukset, joita minulla oli, koskivat kysymyksiä, joita on tullut ja tulee edelleen: Mitkä ovat hengelliset erot Minneapolisin, Wolf Laken ja muun Siionin välillä. Ensinnäkin sanoisin, ettei kumpikaan noista seurakunnista ole yhtenäinen. He eivät ole kaikki samaa mieltä niissä seurakunnissa. Puhumme tietysti ennen kaikkea henkilökohtaisesta uskosta ja yksilön uskosta. Ennen kuin unohdan sen, Mitchell Johnson kysyi kysymyksen puhujista – puhujien lähettämättä jättämisestä. Tiedän, että Jon Bloomquist on viitannut joihinkin Raamatun kohtiin, kun olemme keskustelleet näistä asioista. Toivoisin, että jossakin vaiheessa hän puhuisi siitä. Ensinnäkin tulee kysymys: Mistä teemme parannuksen? Mitkä ovat erot? Tunnen ja ymmärrän todella omista kokemuksistani Minneapolisissa sekä keskusteluista Wolf Laken kanssa, että seurakuntaoppi on yksi opillinen erehdys. Paikallisen seurakunnan itsenäinen, jopa vihamielinen asenne muuta kristillisyyttä kohtaan ei ole oikea. Lausunnot, jotka kuulimme alussa – yhdyn joihinkin kommentteihin, joita on mainittu tai esitetty – Minneapolisin ja Wolf Laken lausunnot, vaikka ne olivat omalla tavallaan mukavia, tuntuivat minusta – kuten joku sitä kuvasi – omavaraisilta. On kaikki tämä huoli, joka on olemassa veljistä ja sisarista – ja sanon, ei kaikista veljistä ja sisarista noissa seurakunnissa – mutta veljistä ja sisarista noissa seurakunnissa. Mutta silti lausunnot antaisivat sellaisen kuvan, että kaikki on hyvin. Tai jotain siihen suuntaan. Missä on hätä? Missä on huuto, auttakaa meitä? Te tarvitsette apua. Kuten sanoin eräälle Minneapolisin miehelle ja hänen vaimolleen, kun Kathy ja minä tapasimme heidät. Ojentakaa vain kätenne. Ojentakaa kätenne sokeasti. Sanokaa, että tarvitsemme apua. Haluamme olla osa tätä valtakuntaa. Mutta on kestänyt niin kauan – nämä monet kuukaudet – ettei Minneapolis, minulle rakas seurakunta, ole tehnyt tätä. Näyttää siltä, että on pikemminkin tultu esiin puolustusasemissa, kuten olemme kuulleet jopa tässä kokouksessa. Kuten Sam Roiko mainitsi [tästä] seurakuntaoppiasiasta. Olen varma, että Minneapolisin väki, samoin kuin Wolf Lake, ja me kaikki, olisimme samaa mieltä siitä, että Seurakunta on erehtymätön – koko Jumalan Seurakunta on erehtymätön. Mutta silti, kuten Sam [Roiko] mainitsi Kristuksen sanat, kun Kristus osoitti opetuslapsia. Hän sanoi, että he ovat minun äitini ja minun veljeni ja niin edelleen. [Matt. 12:46–50]. Minusta tuntuu kokemukseni perusteella. Ymmärrykseni on tämä. Minneapolisissa ei ole – ja sanoisin, että myös Wolf Lakessa – ei ole tällaista ääntä, joka kuulisi äidin huutoa, Jumalan seurakuntaa sen kokonaisuudessaan. Pikemminkin on rakennettu puolustusmuureja. Ajattelen, että kirjeet ovat paljastaneet sen, jopa sen, että selitetään, miten te uskotte. Kuten eräs veli sen ilmaisi Paavalin kirjeistä. Miten Paavali sen sanoo? Emme tarvitse suosituskirjeitä. Hengen kautta tunnemme toisemme ja ymmärrämme toisiamme. Niinpä se, että aletaan selittää kaikkia näitä asioita, jotka olivat kaikki hyviä lausuntoja [LLC:n ja SRK:n] verkkosivustolta ja säännöistä, tuntui minusta vieraalta. Sitten tämä itsenäinen ja jopa vihamielinen asenne näiltä kahdelta seurakunnalta. Tunsin, että se on tullut esiin myös muilla tavoin. Puhujien lähettämisessä ja vastaanottamisessa – Minneapolis ja Wolf Lake ovat kulkeneet omaa tietään huolimatta Siionin huolista. Sanon tämän – toivon – oikealla rakkaudella. Veljet, jotka ovat palvelleet Minneapolisia, joko eivät ole tienneet, mikä tilanne on, tai asiat eivät ole oikein heidän kohdallaan. He tottelemattomuudessa hengen äänelle, jonka tunnen puhuneen näissä asioissa, ovat tehneet sen kuitenkin. Pelkään noiden veljien puolesta. Ihmettelen, miten voitte tehdä niin? Miten voitte lähteä omin päin ja tehdä niin? Toiseksi tunnen, että Pyhän Hengen asia – Pyhän Hengen työ, kuten kuulimme Jimin [Frantti] esityksessä – on vähätelty. Puhutaan paljon Jumalasta, Kristuksesta ja Jumalan sanasta, mutta kun puhumme jumaluuden kolmannesta persoonasta, eli Pyhästä Hengestä ja Pyhän Hengen työstä. Olen ollut keskusteluissa, joissa kerta toisensa jälkeen tätä asiaa on kierretty. Kuulemme kommentit: Menkää sanaan. Ja niin edelleen. Luther on kirjoittanut antinomisteista. Luen yhden lainauksen, jonka eräs veli jakoi kanssani ja jonka tunnen kuvaavan tätä. ”Sitä minun antinomistini tekevät tänäänkin, jotka saarnaavat kauniisti, ja kuten en voi muuta kuin ajatella, todella vilpittömästi Kristuksen armosta, synnin anteeksiantamuksesta ja kaikesta muusta, mitä lunastusopista voidaan sanoa. Mutta he pakenevat, kuin itse paholaista, sitä seurausta, että heidän pitäisi kertoa ihmisille kolmannesta uskonkappaleesta, pyhityksestä. Se on uudesta elämästä Kristuksessa. He ajattelevat: ihmisiä ei pitäisi pelotella eikä vaivata, vaan pikemminkin aina saarnata lohdullisesti armosta ja syntien anteeksiantamuksesta Kristuksessa.” Sitten huomauttaisin myös, että myös kuulemme paljon Kristuksesta ja armosta. Tunnen, että niitä korostetaan sillä tavalla, että pyrkimys tai uskonelämästä ja omastatunnosta huolehtiminen vähätellään. Kuulemme yleisen fraasin: katso Kristukseen! Kun keskustelimme niistä asioista eilen, mieleeni tuli yksi ajatus. Luulen, että Jim [Frantti] mainitsi sen esityksessään, ja keskustelussa oli kommentti tai kaksi siitä tosiasiasta, että me elämme evankeliumista. Elämme syntien anteeksiantamuksessa joka hetki. Jumalan armo kantaa meitä. Syntimme puhdistetaan Kristuksen veressä. Olemme taivaskelpoisia, emme oman puhtautemme vuoksi tai sen vuoksi, että pysyisimme niin sanoaksemme ajan tasalla ripissä. Emme menetä uskoa, kun lankeamme syntiin. Mutta näissä keskusteluissa olen myös ollut huolissani, kun korostamme tien yhtä puolta. Kadotammeko näkyvistä toisen puolen? Onko näissä keskusteluissa vaara, että menetetään Jumalan pelko ja synnin tekemisen pelko? Se on hyvin herkkä asia, jonka kanssa meidän täytyy olla hyvin varovaisia. Kun korostamme, että syntimme ovat kaikki anteeksiannetut, kuten ne ovat, kun elämme Armossa. Kukaan meistä ei voisi hoitaa kaikkia omantunnon asioita. Kuten kuulimme eilen, emme edes tiedä niitä kaikkia. Jos alamme sanoa tai ylikorostaa sitä tosiasiaa. Jos lankean syntiin, olen yhä taivaskelpoinen. Muistan kalliit ohjeet vanhemmilta veljiltä, joiden kanssa tein työtä. He sanoivat aina – kun olimme huolissamme siitä, että kun kuolen synnin asioiden ollessa omallatunnolla – he sanoivat, että Jumala valmistaa meidät kuolemaan. Se on raamatullista. Jumala valmistaa meidät kuolemaan. Meidän ei tarvitse olla siitä huolissamme, kun elämme armossa. Mutta jos jotenkin kadotamme tässä painopisteen ja alamme sanoa – no, lankesin kyllä syntiin. Olen kuitenkin taivaskelpoinen. Ajattelen, että siinä on vaara. Minun on vaikea ilmaista tarkalleen, mitä tunnen. Haluamme säilyttää uskon ja hyvän omantunnon. Jumala auttaa meitä tekemään sen. Jumala valmistaa meidät viimeiseen hetkeen, kun kilvoittelemme uskossa. Kyllä, elämme armossa. Elämme syntien anteeksiantamuksessa joka hetki. Mutta tarvitsemme tätä kallista ripin lahjaa. Toinen asia, joka on vaivannut minua. Se on akateeminen lähestymistapa uskon asiaan. Koimme tätä Minneapolisissa vuosi toisensa jälkeen. Menkää sanaan, kuulemme usein viime aikoina. Se on ohje. Tietysti. Kuulimme eilen, ja sydämeni on 100-prosenttisesti samaa mieltä. Jumalan sana on korkein auktoriteetti. Sana on niin yhteydessä seurakuntaan, ettemme edes puhu niistä erillisinä. Se on niin, että haluamme olla – ymmärryksemme olisi sopusoinnussa sen hengen ymmärryksen kanssa, joka avaa sanan Jumalan seurakunnassa. Ajattelen, että on joitakin, jotka ovat kadottaneet nämä asiat näkyvistä. Heistä on tullut omalla tavallaan oppineita. He nousevat – ehkä tahattomasti – seurakunnan äänen ja seurakunnan ymmärryksen yläpuolelle. Nöyrtykäämme aina Jumalan seurakunnan ymmärrykseen. Henki, joka avaa sanan, ja [se] perustuu sanaan. Opilliset keskustelut, joita kävimme Minneapolisissa, muuttuivat niin väsyttäviksi. Ihmiset, jotka halusivat yksinkertaisesti uskoa, kuten aina olivat uskoneet, alkoivat tuntea painetta siitä, että heidän täytyy ymmärtää oppia syvemmin. Opin korostaminen alkoi tulla esiin tavalla, jota eräs veli kuvasi laiksi. Jos alamme vaatia, että ymmärrämme opin, kadotamme myös näkyvistä lapsenomaisen uskon perusasiat. Lapsi ei voi ymmärtää oppia. Mutta se on esimerkki valtakunnassa. Tämän sanoisin rakkaalle veli Garylle vastauksena kysymykseesi, tämä on syy, miksi ihmiset eivät tunteneet oloaan mukavaksi tulla Minneapolisiin keskustelemaan uskon perustuksesta. [Se on] koska olemme käyneet sen läpi kerta toisensa jälkeen. Mitä enemmän meillä oli niin sanottuja opillisia keskusteluja Minneapolisissa, sitä sekavammiksi asiat muuttuivat. Se ei yhdistänyt meitä. Sitten …

Keith Waaraniemi on May 8, 2021: I just want to note here that I did request a speaking turn a little bit earlier. I don't know if Loren saw me or not. Maybe I was way down the list yet. I just wanted to clarify that this turn that I am going to take here, wasn't necessarily in response to Peter Ojala. But I gladly openly speak before God's congregation and confess my faith. I cannot do anything else. I feel deep weaknesses on all sides – on the right and on the left. The enemy attacks. Can I believe my sins and faults forgiven? I say Amen to what brother Russ has already said. I will not reiterate that, other than to say. When we left Minneapolis for the sake of our own faith, I personally did not think that no speakers would go there. I was not requesting that. I didn't even suggest that. It was not my thoughts at all. But when the brothers explained how they felt about not going there, then I understood. My concern, and my family's concern, Is that these battles have been long and hard and wearing and tiring and drying, As I know the other Minneapolis brothers feel. We needed to leave for our own faith. I ask for your prayers and also that you would remember my family, as well. I certainly remember all of the Minneapolis people. Everyone of you is dear to me, as well as the Wolf Lake brothers – especially my childhood friend Bruce Johnson. I have great love and concern for you. Bruce, as I said when I visited you, and Sue, last summer. I came here because I hope that the day does not come that we cannot say God's peace to each other anymore. But it is that serious the matters that are before us. They are serious. The thoughts that I had were about the questions that have come, and continue to come: What are the spiritual differences between Minneapolis Wolf Lake and the rest of Zion. First of all, I would say that neither of those congregations are homogenous. They are not all of the same mind In those congregations. We speak, of course, above all else, about personal faith and individual faith. Before I forget it, Mitchell Johnson asked the question about the speakers – not sending speakers. I know that Jon Bloomquist has referenced some Bible portions, when we have discussed these things. I would hope at some point that he would speak to that. First of all, the question comes: What do we repent of? What are the differences? I really feel and understand from my own experiences In Minneapolis as well as discussions with Wolf Lake that the doctrine of the congregation Is one doctrinal error. The independent, even adversarial attitude of the local congregation toward the rest of Christianity is not right. The statements that we heard In the beginning – I join with some of the comments that have been mentioned or made – the statements from Minneapolis and Wolf Lake, while they were nice in their own way, they felt to me – as someone described it – self-sufficient. There is all of this concern that is out there about brothers and sisters – and I say, not all brothers and sisters in those congregations – but brothers and sisters in those congregations. But yet the statements would give you the picture that everything is well. Or something in that direction. Where is the distress? Where is the crying out, help us? You need help. As I told one Minneapolis man and his wife, when Kathy and I met with them. Simply reach out. Reach out blindly. Say that we need help. We want to be part of this Kingdom. But it has taken so long – these many months – that Minneapolis, a congregation dear to me, has not done this. It seems like it is more to come forward with a defensive posture, as we have even heard at this meeting. As Sam Roiko mentioned [about] this congregation doctrine matter. I'm sure Minneapolis folks, as well as Wolf Lake, and all of us, would agree that the Congregation is inerrant – the entire Congregation of God Is inerrant. But yet as Sam [Roiko] mentioned Christ’s words, when Christ pointed to the disciples. He said they are my mother and my brother and so forth. [Matt 12:46-50]. It feels to me from my experience. My understanding is this. In Minneapolis, there is not – and I would say Wolf Lake, as well – not this kind of a heeding voice to the cry of the mother, to the congregation of God in its entirety. Rather, walls of defense have been built. I think that the letters have revealed that, even to explain how you believe. As one brother put it from the letters of Paul. How does Paul say it? We don't need letters of commendation. Through the spirit we know each other and understand each other. So, to begin to explain all of these things, which were all good statements from the [LLC and SRK] website and the bylaws, it felt foreign to me. Then this independent and even adversarial attitude from these two congregations. I felt it has also come forth in other ways. In the sending and the receiving of speakers – Minneapolis and Wolf Lake have gone their own way, in spite of the concerns in Zion. I say this – I hope – with the right love. The brothers that have served Minneapolis have either not known what the situation is or matters are not right with them. They in disobedience to the voice of the spirit, that I feel has spoken in these matters, have done it anyway. I fear for those brothers. I wonder, how can you do that? How can you go out on your own and do that? Secondly, I feel like the matter of the Holy Spirit – the work of the Holy Spirit, as we heard in Jim's [Frantti] presentation – has been minimized. There is much speaking of God, of Christ and God's word, but when we speak of the third person of the godhead, or the Holy Spirit and the work of the Holy Spirit. I have been in discussions where time and again this matter is skirted. We hear the comments: Go to the word. And so forth. Luther has written of the antinomians. I will read one quote that one brother shared with me that I feel describes this. “That is what my antinomians, too, are doing today, who are preaching beautifully, and as I cannot but think with real sincerity about Christ’s grace, about forgiveness of sin, and whatever else can be said about the doctrine of redemption. But they flee, as if the very devil, the consequence that they should tell people about the third article of sanctification. That is of the new life in Christ. They think: one should not frighten or trouble the people, but rather always preach comfortingly about grace and forgiveness of sins in Christ.” Then I would also note that also we hear much about Christ and grace. I feel that they are emphasized in such a way that endeavor or the caring for the life of faith and the conscience are minimized. We hear the common phrase: look to Christ! When we were discussing those matters yesterday, one thought occurred to me. I think Jim [Frantti] mentioned it in his presentation and there was a comment or two in the discussion about the fact that we live by the gospel. We live in the Forgiveness of sins every moment. We are carried by the grace of God. Our sins are cleansed in the blood of Christ. We are heaven-acceptable, not because of our own purity or keeping up-to-date so to speak In confession. We don't lose faith when we fall into sin. But in these discussions, I have also been concerned when we are emphasizing one side of the way. Do we lose sight of the other side? Is there a danger in these discussions of losing the fear of God and the fear of doing sin? It is a very sensitive matter that we need to be very careful with. When we emphasize that our sins are all forgiven, as they are when we live in Grace. None of us could care for all matters of conscience. As we heard yesterday, we do not even know them all. If we begin to say or to over-emphasize the fact. If I fall into sin, I am still heaven-acceptable. I remember the precious instructions from the elder brothers that I worked with. They would always say – when we worried that when I die with matters of sin on the conscience – they would say that God will prepare us for death. That is scriptural. God prepares us for death. We don't have to be concerned about that, when we live in grace. But if we lose somehow the focus in this and begin to say – well I did fall into sin. I am heaven acceptable anyway. I think that there is a danger. I am having a hard time expressing exactly what I feel. We want to keep faith and a good conscience. God will help us to do that. God will prepare us for the final moment when we are endeavoring in faith. Yes, we live in grace. We live in the forgiveness of sins every moment. But we need this precious gift of confession. Another matter that has troubled me. It is the academic approach to the matter of the faith. We experienced this in Minneapolis year after year. Go to the word we often hear in recent times. It is the instruction. Of course. We heard yesterday, and my heart agrees 100%. God's word is the highest authority. The word is so connected to the congregation so that we do not even speak about them being separate. It's so that we want to be – our understanding would be in sync with the understanding of the spirit that opens the word in the congregation of God. I think that there are some who have lost sight of these things. They have become scholars in their own way. They rise above – may be unintentionally – the voice of the congregation and the understanding of the congregation. May we always humble ourselves to the understanding of God's congregation. The Spirit that opens the word and [it] is based on the word. The doctrinal discussions that we had in Minneapolis became so tiring. People who simply wanted to believe, as always had, started to feel pressure that they must understand doctrine more deeply. The emphasis on doctrine started to come across In a way, as one brother described it, as the law. If we start to demand that we understand doctrine, we also lose sight of the basics of childlike faith. A child cannot understand doctrine. But it is an example in the Kingdom. This I would say to dear brother Gary, in answer to your question, this is why people did not feel comfortable coming to Minneapolis for the discussion about the foundation of faith. [It is] because we have been through it time and again. The more that we had so-called doctrinal discussions in Minneapolis, the more confusing things became. It did not unite us. Then …

[3:06:27]

Loren Hillukka: Kello on kymmenen yli 12. Ovatko kommenttisi lyhyitä?

Keith: Muutama minuutti. Sitten on epäluottamus niitä kohtaan, jotka Jumala on kutsunut palvelemaan. Syytökset, joita olemme kokeneet – vääriä, perusteettomia, rumia syytöksiä on esitetty julkisesti. Emme voi nähdä toisen ihmisen sydämeen. Mutta viha, katkeruus, kovat puheet, vääristelyt, huhut, salaiset nauhoitukset, exedra, kutsumattomat vieraat, jotka tulevat johtokunnan kokouksiin ja tekevät asiat vaikeiksi johtokunnalle – se ei ole hengestä. Tämä kaikki liittyy siihen, miksi monet kokivat tarpeelliseksi lähteä Minneapolisista. Ja oli niitä, jotka olivat toista mieltä ja jotka liittyivät Minneapolisiin. Meistä tuli niin väsyneitä, ja meidän täytyi lähteä. Kun siis puhumme hengen asiasta, emme voi nähdä sydämiin. Mutta viha, katkeruus ja kovat puheet eivät ole hengestä, eivätkä myöskään ne muut asiat, joita on kuvattu. Kokous, joka meillä oli 20. syyskuuta – kuten Russell sanoi – olimme tottuneet kuulemaan syytöksiä niin, että tuskin enää kuulimme niitä. Mutta ne olivat kovia ja katkeria. Ne eivät olleet hengestä. Kun siis puhumme hengen asioista ja siitä, voiko Jumalan valtakunnassa olla vääriä henkiä, eikö Kristus sano tai Jumalan sana sano Johanneksen kirjeessä: koetelkaa henget. Jos ei olisi mahdollista, että uskovaisten keskuudessa olisi vääriä henkiä, miten selittäisimme vertauksen kymmenestä neitsyestä? Miten selittäisimme Kristuksen sanat Vähän-Aasian enkelille: Sinulla on nimi, että sinä elät, mutta sinä olet kuollut. [Ilm. 3:1] Häntä kehotettiin parannukseen. Lopuksi siis. Eriseuran mahdollisuus on todellinen. Se on todellinen. Rukoilemme, ettei niin tapahdu. Kehotamme teitä, vaikka ette ymmärtäisi, rakkaat veljet ja sisaret, jotka olette eksymässä. Olkaa ahkeria tänään, kun kuulette seurakunnan äänen kutsuvan – tehkää parannus. Jumala antaa ymmärrystä. Auttakoon hän jokaista meistä. Tunnen itseni heikoksi ja syntiseksi, vaikka haluan avoimesti kertoa, miltä minusta tuntuu. Kysyn: ”Saanko uskoa syntini anteeksi?” [3:09:30]

[3:09:33]

Loren Hillukka, Elk River, lauantaiaamuna 8. toukokuuta 2021: Lounas on valmis. Listalla on jäljellä 18 nimeä. Jatketaan lounaan jälkeen. Kokoonnumme tänne uudelleen kello 13.

Minusta tuntuu, että minun on pakko vielä vastata Tuulan [Mattila] kommenttiin eteläisen Minnesotan seurakuntien päätöksestä olla lähettämättä puhujia Minneapolisiin. Sanani eilen olivat, kuten hän kertoi. Se oli eräänlainen nuhde. Kuulin joistakin puheenvuoroista täällä, miten he ovat katsoneet [päätöstä] puhtaasti akateemisen kysymyksen näkökulmasta. ”Onko koskaan sellaista aikaa, jolloin palvelijoita ei lähetettäisi saarnaamaan Jumalan sanaa?” Itse koen, että se on väärä paikka katsoa tätä asiaa, koska se ohittaa sen, mikä tähän johti. Kuten olemme kuulleet viimeaikaisissa puheenvuoroissa [Keith Waaraniemen ja Russ Roikon], puolet Minneapolisin seurakunnasta lähti syyskuun lopulla [27, 2020]. Puolet [seurakunnasta]. Ne muutamat arat [ihmiset], jotka tulivat Elk Riveriin, itkivät. He eivät iloinneet ja nauraneet sille, että olivat jymäyttäneet niitä ihmisiä, jotka olivat vielä siellä [Minneapolisissa]. He itkivät, koska he kokivat menettäneensä yhteyden kokonaan niihin, jotka olivat jääneet [Minneapolisiin]. Kun eteläisen Minnesotan seurakunnat kokoontuivat keskustelemaan tästä asiasta [6. lokakuuta 2020 Monticellossa], juuri sitä ennen Minneapolisin väliaikainen johtokunta lähetti kirjeen. Pitäkää mielessä ne hengelliset vaikeudet, jotka saivat monet ihmiset lähtemään [Minneapolisista]. He sanoivat julkisesti seurakunnan edessä – ne, jotka puhuivat sinä sunnuntaina Minneapolisissa [27. syyskuuta 2020] – että he lähtivät pelastaakseen oman uskonsa. Myöhemmin kerrottiin monia henkilökohtaisia psalmeja siitä, miten heidän oli lähdettävä voidakseen jatkaa uskomista. Siinä tilanteessa oli liian vaikeaa nähdä selvästi tietä taivaaseen. Sitten lähetettiin tämä kirje Minneapolisista. Luen nämä sanat [kirjeestä]. ”Kirjoitamme teille seurakunnassamme tapahtuneiden tapahtumien vuoksi. Äskettäin jotkut jäsenistämme siirtyivät muihin seurakuntiin eteläisessä Minnesotassa. Tämän muutoksen myötä haluamme seurakuntamme toiveiden olevan uskovaisten tiedossa Pohjois-Amerikassa ja sen ulkopuolella.” Eteläisen Minnesotan uskovaisten huoli on se, ettei siinä myönnetty lainkaan, että Minneapolisin seurakunnassa oli ongelmia. Lokakuun [6.] kokouksessa viime syksynä, kun kokoonnuimme tänne [Monticelloon], se kävi ilmi niiden Minneapolisin ihmisten puheenvuoroista. He olivat siellä vain julistamassa, että he halusivat pyrkiä ykseyteen muiden uskovaisten kanssa. Ykseys oli jo rikki. Puolet seurakunnasta [oli] lähtenyt. Siinä kokouksessa kysyttiin useaan kertaan, myös minä kysyin, että jos Russell [Roiko] ja Keith [Waaraniemi] menisivät takaisin Minneapolisiin palvelemaan, otettaisiinko heidät vastaan? Se oli kysymys, joka oli kaikkien sanan palvelijoiden mielessä. Se oli heidän oma henkilökohtainen psalminsa, ettei seurakunta halunnut kuulla heitä. Jos uskomme samoin kuin he, [että] heidät oli hylätty – ja käytän sitä sanaa ”hylätty”, koska uskon sen – miten voisimme mennä ja palvella sellaisessa tilanteessa, jossa muut puhujat oli hylätty? Tästä kohdasta on keskusteltu sen jälkeen. ”Emme hylänneet heitä”. Olemme nähneet sanat Minneapolisin kirjeissä. Eräs entinen Minneapolisin jäsen oli niin rohkea viimeisessä seurakuntamme keskustelussa. Sanoa, ettei heitä hylätty, ei ole muuta kuin valhe. Kysymys ei ole siitä, menemmekö puhumaan vai emme. Se johtuu tilanteen vakavuudesta. Oli selvää [ilmeistä], että ne ihmiset Minneapolisista ja Wolf Lakesta, jotka myös olivat kokouksessa [6. lokakuuta], että he eivät nähneet. Miten me sanan palvelijoina voimme mennä ja saarnata ihmisille, jotka hylkäsivät muut uskovaiset siinä seurakunnassa? He tekivät elämän niin vaikeaksi heille, että heidän oli lähdettävä säilyttääkseen oman uskonsa. Siksi sanoin, että se on eräänlainen nuhde. Monia keskusteluja oli jo käyty. Monia asioita on katsottu ja niistä on puhuttu avoimesti ja kahden kesken. On väärin, jos sitä katsoo vain tällä tavalla: Sanooko Raamattu koskaan, ettei puhujia saa lähettää? Täytyy katsoa niitä asioita, joita on olemassa. Kuten olemme kuulleet, ne ovat elämän ja kuoleman asioita. Ne köyhät ja väsyneet matkalaiset, jotka lähtivät Minneapolisista, ilmaisivat ajatuksen. He sanoivat valinneensa elämän, koska he näkivät kuoleman. Näin minä uskon. Jokaista meistä täällä kehottaisin puhumaan avoimesti. Asettakaa itsenne täällä koolla olevien Jumalan lasten eteen. Jos olemme väärässä, meitä hoidetaan täällä. Tunnen omat epäilykseni ja syntini. Kysyn: saanko ne anteeksi? [3:17:25]

I guess that I feel compelled to yet address Tuula’s [Mattila] comment about the decision reached by the southern Minnesota congregations not to send speakers to Minneapolis. My words were yesterday as she related. It was a form of rebuke. I heard through some of the speeches here how they have looked at [the decision] purely from the standpoint of an academic question. “Is there ever a time when servants would not be sent to preach God's word?” I personally feel it is an incorrect place to be looking at this matter from, because it ignores what brought it about. As we have heard in recent speeches [by Keith Waaraniemi and Russ Roiko], half of the Minneapolis congregation left in late September [27, 2020]. Half [of the congregation]. The few timid [people] that came to Elk River were weeping. They were not rejoicing and laughing that they had pulled a fast one over those people who were still there [in Minneapolis]. They were weeping, because they felt that they had lost the fellowship completely with those who had remained [in Minneapolis]. When the southern Minnesota congregations gathered to discuss this matter [on October 6, 2020 in Monticello], right beforehand the interim board from Minneapolis sent out a letter. Keep in mind the spiritual difficulties that caused many people to leave [Minneapolis]. They publicly stated in front of the congregation – those who spoke that Sunday in Minneapolis [September 27, 2020] – they were leaving to save their own faith. Many personal psalms were related later to how they had to leave to continue believing. It was too difficult in that situation to see clearly the pathway to heaven. Then this letter from Minneapolis was sent out. I will read these words [from the letter]. “We are writing to you due to events that have occurred in our congregation. Recently, some of our members moved to other congregations in southern Minnesota. With this change, we want our congregation’s desires to be known by fellow believers in North America and beyond.” The concern of the believers in southern Minnesota is that there was no acknowledgement, whatsoever, that there were problems in the Minneapolis congregation. At the October [6th] meeting last fall when we met here [in Monticello], it was evident from the speeches of those people from Minneapolis. They were there simply to proclaim that they wanted to endeavor in the unity of the other believers. The unity was already broken. Half of the congregation [had] left. In that meeting, the question was asked several times, including by me, if Russell [Roiko] and Keith [Waaraniemi] were to go back to Minneapolis and serve, would they be accepted? It was a question that was on the minds of all of the servants of the word. It was their own personal psalm that the congregation did not want to hear them. If we believe the same as they did [that] they had been rejected – and I use that word “rejected,” because I believe it – how could we go and serve in such a situation where other speakers had been rejected? There has been discussion about this point since then. “We did not reject them”. We have seen the words in the letters from Minneapolis. One former Minneapolis member was so bold in our last congregation discussion. To say that they were not rejected is nothing but a lie. It's not the question of do we go to speak or not. It is because of the gravity of the situation. It was plain [clear] that those people from Minneapolis, and Wolf Lake, who also attended the meeting [October 6th] that they did not see. How can we as servants of the word go and preach to people who rejected the other believers in that congregation? They made life so difficult for them, they had to leave to preserve their own faith. That is why I said that it is a form of rebuke. Many discussions had already happened. Many matters have been looked at and spoken [about] openly and privately. It is wrong if you simply look at it in this way: Does the Bible ever say that you cannot send speakers? You need to look at the matters that exist. As we have heard, they are matters of life and death. Those poor and weary travelers that left Minneapolis, expressed the thought. They said that they chose life, because they were seeing death. This is how I believe. For each one of us here, I would encourage you to speak openly. Put yourself before the children of God that are gathered here. If we are wrong, we will be cared for here. I feel my own doubts and sins. I ask, can I have those forgiven? [3:17:25]

Nouskaamme seisomaan ja laulakaamme ruokalaulu.

Ruokalaulu [12:21 pm]

LOUNASTAUKO

8. toukokuuta – iltapäivän keskustelu ja loppusanat

Aikamerkinnät alkavat tästä alusta.

Iltapäivä 1:18 pm

[4:45]

Loren Keplinger, puheenjohtaja: Meillä on noin tunti aikaa. Listalla on useita nimiä. En halua estää ketään nostamasta kättään. Haluan kuitenkin kehottaa teitä, joilla on puheenvuoro: Yrittäkää nopeuttaa. Esittäkää asianne [nopeasti]. Yritämme käydä läpi niin monta nimeä kuin mahdollista. Meillä on noin tunti aikaa. Sain juuri yhden nimen lisää, mutta unohdin nimen. Kehotan myös ketä tahansa, joka on verkossa. Voitte pyytää puheenvuoroa chat-painikkeen kautta tai ottaa yhteyttä Adrian Pirnessiin. Näillä sanoilla aloitamme. Alan käydä listaa läpi. Luulen, että Brian Johnson on seuraavana. Onko Brian täällä? Olen ollut samaa mieltä kaikista kommenteista, joita olemme kuulleet. On ollut niin mukava kuulla selvä sanoma Jumalan valtakunnasta täällä tänään. Luulen, että se on rakastava kutsu myös niille tänään. Ole hyvä.

[6:15]

Brian Johnson: Olen myös samaa mieltä siitä, mitä Loren juuri sanoi. Se on selvä sanoma. Jumala on avannut sanansa meille. Hän on paljastanut niin monia asioita. On ollut hyvä olla täällä. Kävin eilen keskustelun ennen kuin lähdin. Näytti siltä, että ihmiset olivat liian huolissaan syytöksistä ja epäreilusta [ihmisten] osoittelusta ja muusta sellaisesta. Minusta tuntui, että täällä on ollut rakastava [ilmapiiri]. Haluan lukea Heprealaiskirjeestä [luku 12]: ”Sen tähden, koska meitä ympäröi myös niin suuri todistajien pilvi, pankaamme pois kaikki kuorma ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme kärsivällisyydellä edessämme olevassa kilpajuoksussa … Sillä ajatelkaa häntä, joka kesti sellaista syntisten vastustusta itseään kohtaan, ettette väsyisi ja nääntyisi mielissänne. Te ette ole vielä vereen asti vastustaneet, taistellessanne syntiä vastaan. Ja te olette unohtaneet kehotuksen, joka puhuu teille kuin lapsille: Poikani, älä halveksi Herran kuritusta äläkä näänny, kun hän nuhtelee sinua. Sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa, ja ruoskii jokaista poikaa, jonka hän ottaa vastaan.” [Hepr. 12:1, 3–6] Nuhde, jota olemme kuulleet, on Jumalan kehotusta meille hoitaa asiamme. Toivon ja rukoilen, että taivaan Jumala ja henki, joka asuu Jumalan valtakunnassa, avaisi teidän sydämenne, niin että teillä olisi murtunut sydän ja henki, ja korvanne kuulemaan. Pasuuna soi. Olemme kuulleet kutsun parannukseen. Se ei ole kuolemantuomio eikä rangaistus, vaan se on rakastava kutsu sinulle, joka olet erehtynyt ja eksynyt eri poluille. Palaa kaidalle tielle, joka vie taivaaseen. Tämä kuritus on rakastava nuhde. Sen tarkoitus on saada sinut pysähtymään ja löytämään itsesi ja näkemään, missä olet. Varjelkoon taivaallinen Isä meidät kaikki lapsina valtakunnassaan. Pyydän vielä evankeliumia. Saanko vielä uskoa? [evankeliumi saarnattiin]. Lupaan uskoa. [8:55]

Loren Keplinger: Seuraavana on Tanner Collette. Oletko vielä verkossa, Tanner? Tannerin jälkeen on joku, joka on Curt Simonsonin takana. Kuka se mahtaa olla? Kiitos. Onko Tanner verkossa kanssamme? [Tanner] ei ehkä ole liittynyt tänä iltapäivänä. Mennään Ryan Koivistoon. Palaamme Tanneriin, jos hän liittyy mukaan. Tannerin jälkeen on Josh Byman. Sue [Johnson], haluatko vielä puhua? Minulla on kaksi [ihmistä] ennen sinua, sitten tullaan sinun suuntaasi. Ole hyvä, Ryan.

[9:37]

Ryan Koivisto, Phoenix: Minulla on useita ajatuksia. Yritän pitää sen lyhyenä. Itselläni Phoenixissa ei ole ollut läheisiä yhteyksiä Minneapolisiin tai Wolf Lakeen. Pitkään en ole tiennyt, mistä on kyse. Muutama vuosi sitten kuuntelin saarnaa. Kun lenkkeilin, laitoin saarnan soimaan. Se oli erään veljen saarna Wolf Lakesta. Tämä oli jo ennen kuin olin tietoinen mistään hengellisistä taisteluista. Hän puhui anteeksiantamattoman synnin asiasta. Hän viittasi johonkin kirjoitukseen [Valde Palolan saarna], jossa sanottiin, ettei epäuskoisilla ole anteeksiantamatonta syntiä. Olen ollut siitä huolissani. Silloin olin huolissani. Annoin asian vain olla. Sitten hengelliset taistelut alkoivat tulla julki. Asia palasi mieleeni yhä uudelleen. Kysyin keskusteluissa, mitä mieltä olemme siitä. Uskon niin kuin Jim [Frantti] totesi esityksessään. Olemme yhtä aikaa vanhurskaita ja syntisiä. Meidän ei tarvitse mennä tunnustamaan jokaista syntiä, jotta pelastuisimme. Jos meillä on usko hänen sydämessään, olemme pelastettuja. Vuosien varrella tätä on painotettu. Koen, että se johtaa synnin hyväksymiseen ja evankeliumin vähättelyyn. Siitä on mainittu. Minulla on perheenjäseniä, jotka ovat keskustelleet ihmisten kanssa Wolf Lakessa. Heille on sanottu, että on väärin opettaa lapsilleen, että elokuviin meneminen on syntiä, tai sanoa, että musiikin kuunteleminen on syntiä. Koin, että tämän liiallinen painottaminen, ettei meillä ole anteeksiantamatonta syntiä, ja evankeliumin vähättely johtavat synnin sallimiseen. Se on yksi ajatus, joka minulla on ollut. Toinen ajatus [joka minulla oli]. Se liittyy Minneapolisiin. Minulla ei ole henkilökohtaista suhdetta Minneapolisin ihmisiin. Kun kuulin, että puolet heidän seurakunnastaan oli lähtenyt puhujien ja johtokunnan jäsenten mukana, sydämeni vajosi. Onko tämä eriseuran alku [ajattelin]? Sitten saimme kirjeen Minneapolisista. Se vähätteli niin paljon tilanteen vakavuutta, kuten on mainittu. Se on minusta huolestuttavaa. Kolmessa eri kirjeessä [jotka Minneapolis lähetti] en ole kuullut avunpyyntöä. Olen kuullut myönnytyksen, että Siionissa on ongelmia, mutta ei ole avunpyyntöä heidän seurakuntansa ongelmiin. Se huolestuttaa minua tähän päivään asti. Kun meillä oli siitä seurakunnan keskustelu [Phoenixissa], minulle oli aika selvää, ettei olisi asianmukaista lähettää puhujia [Minneapolisiin]. Se ei ollut terve ympäristö. On ihmisiä, joilla oli kokemusta Minneapolisista. Se ei vain tuntunut terveeltä ympäristöltä, johon tuntisin oloni hyväksi lähettää puhujia. Pian sen jälkeen minulla oli tilaisuus tavata joku Minneapolisin seurakunnasta. Lähdin tapaamisesta hyvin, hyvin huolestuneena. Erosimme tervehtien [Jumalan terveellä] ja saarnaten evankeliumia. Mutta tunsin sydämessäni, pitäisikö minun edes tervehtiä [häntä]? Yksi asia, joka tuli esille tapaamisessa. Eräs pariskunta kuuli nauhoituksen siitä kokouksesta. Ne kaksi kertomusta siitä kokouksesta olivat 180 astetta erilaisia. Keith [Waaraniemi], Russell [Roiko] ja muut, jotka lähtivät, olivat katkeria ja vihaisia. Kysyin, voisinko kuunnella kopion siitä kokouksesta. Minusta tuntui, että asia oli päinvastoin. Ei ollut rakkautta [Keithiä tai Russia kohtaan]. Sanottiin, että ovi käy molempiin suuntiin. Oli puhujia, jotka olivat palvelleet sitä seurakuntaa vuosikausia, ja heistä puhuttiin vieraina Floridasta. Minusta siellä ei ole rakkautta. Se oli minulle hyvin selvää. Se ei ole paikka, johon tuntisin oloni hyväksi lähettää puhujia. Tästä huolimatta [Minneapolisin] seurakunnassa on ihmisiä, jotka kamppailevat ja haluavat uskoa. He haluavat olla osa Jumalan valtakuntaa. Olen kuullut kutsun. On muita paikallisia seurakuntia [eteläisessä Minnesotassa], joissa puhutaan Jumalan sanaa. Ottakaa yhteyttä ja menkää niihin seurakuntiin. Yksi asia, joka on huolestuttanut minua vielä enemmän siinä kokouksessa. Niistä kommenteista ei nuhdeltu siinä kokouksessa. Meillä on ollut seurakunnan kokouksia Phoenixissa, joissa on esitetty vääriä kommentteja. Niistä nuhdeltiin ja puhuttiin heti. En kuullut sitä [Minneapolisin kokouksessa]. Kaikkien epäilysteni ja pelkojeni ja syntieni tähden tässä asiassa haluaisin kuulla evankeliumin. [16:20] Haluaisin myös tulla oikaistuksi, jos olen erehdyksessä.

Ryan Koivisto, Phoenix: I have a number of thoughts. I will try to keep it short. For myself in Phoenix, I have not had close connections with Minneapolis or Wolf Lake. For a long time I have not known what the deal is. A few years ago I was listening to a sermon. While I was jogging, I would put on a sermon. It was from a brother in Wolf Lake. This was even before I was aware of any spiritual battles. He was talking about the matter of unforgiven sin. He referred to some article [sermon by Valde Palola] which stated that unbelievers do not have unforgiven sin. I have been troubled by that. At the time I was troubled. I just let it go. Then the spiritual battles started to come to light. The matter kept on coming back to me. I asked in discussions how we feel about that. I believe as Jim [Frantti] stated in his presentation. We are righteous and sinners at the same time. We do not have to go and confess every sin, in order to be saved. If we have faith in her heart, we are saved. Over the years there has been this emphasis on this. I feel that it leads to an acceptance of sin and the diminishment of the gospel. It has been mentioned. I have family members that have had conversations with people in Wolf Lake. They have been told that it is wrong to teach your kids that it is sin go to movies or to say that listening to music is a sin. I felt that the overemphasis on this that we have no unforgiven sin and the diminishment of the gospel leads to the permissiveness of sin. That is one thought that I have had. Another thought [that I had]. It has to do with Minneapolis. I don't have a personal relationship with people in Minneapolis. When I heard that half of their congregation had left along with speakers and board members, my heart sank. Is this the start of a heresy [I thought]? Then we got a letter from Minneapolis. It was so dismissive of the seriousness of the situation, as has been mentioned. It is troubling to me. In the three different letters [that Minneapolis sent], I have not heard a plea for help. I have heard an acknowledgement that there are problems in Zion, but there is no plea for help for problems in their congregation. It still troubles me to this day. After we had a congregational discussion on it [in Phoenix], It was pretty clear to me that it would not be appropriate to send speakers [to Minneapolis]. It was not a healthy environment. There are people who had experience in Minneapolis. It just did not feel like a healthy environment that I would feel comfortable sending speakers to. Soon after that I had a chance to visit with someone from the Minneapolis congregation. I left the meeting feeling very, very troubled. We left greeting [with God's peace] and preaching the gospel. But I felt in my heart that should I even be greeting [him]? One thing that came forth from the meeting. One couple heard a recording of that meeting. The two accounts of that meeting were 180 degrees different. Keith [Waaraniemi], Russell [Roiko] and others who left were bitter and angry. I asked if I could listen to a copy of that meeting. I felt like it was the other way around. There was no love [for Keith or Russ]. It was said that the door goes both ways. There were speakers who had served that congregation for years and years and were referred to as visitors from Florida. To me, love is not there. It was very clear to me. It is not a place that I would feel comfortable sending speakers to. That being said, there are people in the [Minneapolis] congregation who are struggling and want to believe. They want to be a part of God’s kingdom. I have heard the call. There are other local congregations [in southern Minnesota] where God's word is being spoken. Reach out and go to those congregations. One of the things that has been troubling me even more about that meeting. There was no rebuke for those comments in that meeting. We have had congregational meetings in Phoenix, where incorrect comments were made. They were immediately rebuked and spoken to. I didn't hear that [in the Minneapolis meeting]. For all of my doubts and fears and sins in this matter, I would like to hear the gospel. [16:20] I would like to be corrected, too, if I am in error.

Loren: Onko Tanner verkossa? Onko Tanner valmis? Ole hyvä.

[16:32]

Tanner Collette, Williston: Jumalan terve! Yritän koota ajatukseni ja pitää sen lyhyenä. Sydämeni on sanonut aamen moniin kommentteihin. On ollut hyvä kuunnella tänä viikonloppuna. Pelossa ja vavistuksessa toivoin myös kuulevani kommentin, johon henkeni ei sanonut aamen. Olen varma, että valtaosa teistä on käynyt keskustelun, kuten minäkin olen käynyt, joka on hyvin huolestuttava ja järkyttävä. Siinä on hyvin vahva epäluottamuksen sävy LLC:n johtokuntaa ja muita Jumalan Siionin jäseniä kohtaan. Voin kertoa yhdestä tietystä keskustelusta erään Minneapolisin jäsenen kanssa pian sen viime syksyn kokouksen jälkeen [20. syyskuuta]. Hän esitti hyvin vakavia ja raskaita syytöksiä veljiä vastaan, joita pidän rakkaina uskon veljinä. Hän puhui opillisista eroista. Mutta hänellä oli katkeruuden ja vihamielisyyden sävy. Kuulin tätä myös viime vuosina. Se palaa mieleeni yhä uudelleen – tämä katkeruuden ja vihamielisyyden tunne. Ne, jotka ovat loukanneet tai joita on loukattu – kumpi tahansa. Tiedän itsestäni, että kun olen loukannut toista ihmistä, olen jatkuvasti löytänyt omassa mielessäni keinoja oikeuttaa tekoni. Olen jopa huomannut olevani yksin omissa ajatuksissani keksimässä keinoja väittää, että olen oikeassa. En ollut väärässä. Minun ei pitäisi joutua lähestymään sitä [ihmistä] ja hoitamaan asioita. Tunnen sydämessäni, että tämä katkeruus kuluttaa sydämiä. Olivatpa opilliset erot mitä tahansa. Kuten Tuula [Mattila] mainitsi, hän haluaisi käydä Jimin [Frantti] esityksen läpi kohta kohdalta. Mielestäni evankeliumi täytyy ensin saarnata. Vihamielisyyden ja katkeruuden tunne täytyy hoitaa ennen kuin pääsemme edes yrittämään keskustella. Käydä läpi kohta kohdalta. Pyhä Henki ei tee … Meillä ei tarvitse olla välimiestä ja päätyä yhteiseen johtopäätökseen. Pyhä Henki on … On vain yksi oikea oppi ja yksi oikea henki. Jumalan valtakunnassa ei tehdä kompromisseja. Meidän kaikkien täytyy uskoa Jumalan sanan ja Pyhän Hengen mukaan ja olla yhtä mieltä ja yksimielisiä ja yhtä uskoa. Minua huolestuttaa se, että tämä katkeruuden tunne ja suorat syytökset, joita kuulee henkilökohtaisissa keskusteluissa. Niitä näytetään levitettävän niin vapaasti näiden kokousten ulkopuolella. En ole kuullut samaa suoraa ääntä täällä tänä viikonloppuna, kuin olen kuullut Minneapolisin jäseniltä. Sanon tämän suuren heikkouden tunteen vallassa. Olen kuullut, että ehkä eroja ei ole. He yrittävät vain uskoa. Silti henkilökohtaisissa keskusteluissa kuulee vakavia syytöksiä Keithiä [Waaraniemi], Ericiä [Jurmu] ja monia muita LLC:n johtokunnan jäseniä vastaan. Jos täällä kokouksessa on niitä ihmisiä – en tiedä, onko, koska en ole siellä. Jos siellä on niitä ihmisiä, jotka ovat esittäneet näitä syytöksiä aiemmin tai joilla on näitä ajatuksia sydämessään, haluaisimme kuulla teiltä. Loukkaukset voitaisiin hoitaa. Sitten voisimme keskustella enemmän. Siinä on kaikki, mitä minulla on. Minäkin haluaisin kuulla evankeliumin. [21:20]

Tanner Collette, Williston: God’s peace! I will try to collect my thoughts and make it brief. My heart has said amen to many of the comments. It has been good to listen this weekend. In fear and trepidation, I was also hoping to hear a comment that my spirit did not say Amen to. I'm sure the vast majority of you have had a conversation, as I have had, that is very troubling and disturbing. It is a very strong connotation of distrust of the LLC board and other members in God’s Zion. I can relate one particular conversation with a Minneapolis member shortly after that meeting last fall [on September 20th]. He made very serious and grave accusations against brothers that I hold to be dear brothers in faith. He spoke of doctrinal differences. But he had a tone of bitterness and animosity. I heard this also in the past few years. It keeps coming back to me – this feeling of bitterness and animosity. Those who have offended or have been offended – either way. I know for myself when I have offended another person, I have continually found ways in my own mind to justify my actions. I have even found myself alone in my own thoughts, thinking up ways to argue that I am correct. I was not wrong. I should not have to approach that [person] and take care of matters. I feel in my heart that this bitterness is consuming hearts. No matter what the doctrinal differences may be. As Tuula [Mattila] mentioned, she would like to go through Jim's [Frantti] presentation point-by-point. I think the gospel first needs to be preached. The feeling of animosity and bitterness needs to be taken care of before we get to ever try to discuss. Going through point-by-point. The Holy Spirit does not make … We do not have to have an arbitrator and come to a mutual conclusion. The Holy Spirit is … There is only one correct doctrine and one correct spirit. There is no compromise to be made in God's Kingdom. We all need to believe according to God's Word and the Holy Spirit, and to be of one mind and one accord and one faith. It troubles me that this feeling of bitterness and direct accusations that you hear in personal conversations. It seems to be distributed so freely outside of these meetings. I have not heard that same direct voice here this weekend, asI have heard from members in Minneapolis. I say with a great feeling of weakness. I've heard that maybe there are no differences. They are simply trying to believe. Yet in personal conversations, you hear serious accusations against Keith [Waaraniemi], Eric [Jurmu] and many others LLC board members. If there are those people here at this meeting – I do not know if there are, as I am not there. If there are those people there who have made these accusations in the past or have these thoughts in their heart, we would like to hear from you. Offenses could be cared for. Then we could discuss further. That is all that I have. I, too, would like to hear the gospel. [21:20]

Loren: Seuraavaksi meillä on Sue Johnson. Listallani on nainen, joka istuu Ann Parksin vieressä. Onko siellä takana vielä joku muu [Emily Parks]. Annan sinun puhua Suen jälkeen. Ole hyvä, Sue.

[21:43]

Sue Johnson, Wolf Lake 8. toukokuuta 2021: Minulla on paljon pelkoa. Olen miettinyt, pitäisikö minun edes puhua, koska olen Wolf Lakesta. Yritän olla vapaa. Viime vuosina monien meistä täällä Wolf Lakessa uskoa on kyseenalaistettu, ja on kutsuttu parannukseen. Seurakuntaamme on leimattu vieraaksi ääneksi. Itse en ole kuullut selitystä sille, mikä se vieras ääni on. Minulle henkilökohtaisesti tällainen käytös Wolf Lakea kohtaan on ollut traumaattista. Puheet ihmisryhmästä – jopa tämän ryhmän leimaaminen oppositioryhmäksi – ovat aiheuttaneet minulle surua ja aiheuttaneet jakautumista. Kun opilliset kirjoitukset alkoivat ilmestyä Suomessa [Kristus sama eilen, tänään ja iankaikkisesti], iloitsin. Ajattelin: ”Nyt kaikki selviää, koska näin me uskomme.” Näin myös kaikki muut Wolf Lakessa uskovat. Jim, olin samaa mieltä esityksesi kanssa. Voimmeko olla vapaita ja henkilökohtaisesti tunnustaa uskomme ja käydä kunnioittavaa keskustelua opista ja siitä, miten uskomme? Osoittakaamme rakkautta, kärsivällisyyttä, myötätuntoa ja armahtavaisuutta Jumalan sanan valossa mielipiteiden, käsitysten, tunteiden, huhujen ja jopa panettelun sijaan. Voisimmeko selventää syytöstä, että ihmisillä on väärä ymmärrys ja uusi tapa uskoa? Jos minulla on väärä ymmärrys ja olen syyllinen, haluan tehdä parannuksen. Kun kuuntelin eilisiä puheenvuoroja, minusta tuntui, että se oli paljon vikojen etsimistä. Voisimme istua täällä ja luetella toistemme vikoja ensi lauantaihin asti, sillä kuka meistä on vailla vikaa. [Onko se edes rakentavaa?] Kahdeksas käsky sanoo: Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi. Meidän tulee pelätä ja rakastaa Jumalaa, niin ettemme valehtele, kavalla, panettele tai levitä vahingollisia puheita lähimmäisestämme, vaan ajattelemme ja puhumme hänestä hyvää ja käännämme kaiken, mitä hän tekee, parhain päin. Parhain päin, ei pahimmin päin. Minun täytyisi sanoa, että puhe [Paul Waaraniemen], jossa Wolf Lakea verrattiin Jellivaaraan valistuksen keskuksena, oli vahingollinen puhe. Haluan uskoa. Saanko luvan siihen? Voitteko antaa minulle anteeksi kaikki syntini? Haluan seurata Hyvän Paimenen ja Pyhän Hengen ääntä. Elämme armon alla, ja voin uskoa syntini anteeksi joka hetki. Usko on yksinkertaisesti Jumalan lupauksiin luottamista. Uskon tähden olemme vanhurskaita, vaikka olemme samalla syntisiä. Uskon, että syntini ovat anteeksi ja että olen Jumalan lapsi, koska Jumala sanoo niin sanassaan yhä uudelleen. Minä uskon sen! Kristuksen kuolemassa ja ylösnousemuksessa kaikki syntimme sovitettiin. Se ei tarkoita, etten haluaisi käyttää ripin armolahjaa tai hoitaa loukkauksia. Mutta pelastukseni ja vanhurskauttamiseni on yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen ansioista, yksin Raamatun kautta. Kaikki kunnia [kuuluu] Jumalalle. Äskettäin meille kerrottiin seuraavaa: On ryhmä ihmisiä, jotka uskovat, että kun heidän lapsensa tulee heidän luokseen tunnustamaan synnin, vanhempi sanoo hänelle – ei se mitään; sinun ei tarvitse tunnustaa syntejäsi; ne ovat jo anteeksi. Tämä ei yksinkertaisesti ole totta. Haluamme kuulla ne evankeliumin sanat – Kristuksen hyvän sanoman – usko syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Siunaamme lapsiamme ja siunaamme toisiamme. Poikamme lähti juuri matkalle. Siunasin hänet evankeliumilla ja sanoin, että pidä usko ja hyvä omatunto.. Olemme täällä auttamassa toinen toistamme. Olemme kaikki yhdessä Kristuksen ruumis, ja meitä johtaa Pyhä Henki, joka on sidottu Jumalan sanaan. Jos jollakulla on väärä ymmärrys, rukoilen, että pitäytyisimme sääntöihimme, joissa sanotaan: Jumalan pyhä sana on ainoa ohje, jonka mukaan kaikkia oppeja on tutkittava ja arvioitava. Osoittakaamme armahtavaisuutta kaikille ja antakaamme toisillemme anteeksi vikamme, sillä olemme kaikki syntisiä ja vajavaisia. Saanko kuulla sen evankeliumin uudelleen? [Koska hänen puheenvuoronsa oli venymässä pitkäksi, hän ei lukenut Efesolaiskirjeen 4:29, 32 kohtaa: ”Älkää päästäkö suustanne mitään turmeltunutta puhetta, vaan sellaista, mikä on hyvää rakentumiseksi, että se antaisi armoa kuulijoille … Ja olkaa toisianne kohtaan ystävällisiä, helläsydämisiä, antakaa anteeksi toinen toisellenne, niin kuin Jumalakin Kristuksen tähden on antanut teille anteeksi.”] [26:23]

Sue Johnson, Wolf Lake on May 8, 2021: I have a lot of fear. I have thought, should I even speak because I am from Wolf Lake? I am going to try to be free. In the last few years, many of us here in Wolf Lake have had our faith questioned, and there has been a call for repentance. Our congregation has been labeled as a foreign voice. I personally have not heard an explanation of what that foreign voice is. For me personally, this type of behavior towards Wolf Lake has been traumatic. Speeches about a group of people – even labeling this group as an opposition group – has caused me grief and caused division. When the doctrinal articles started coming out in Finland [Christ the same, yesterday, today and forever], I rejoiced. I thought: “Now everything is going to be cleared up because this is how we believe.” That is how everyone else in Wolf Lake also believes. Jim, I agreed with your presentation. Can we be free and personally confess our faith and have a respectful discussion about doctrine and how we believe? Let’s show love, patience, compassion and mercy in the light of God’s Word, instead of opinions, perceptions, feelings, rumors and even slander. Can we please clarify the accusation that people have a wrong understanding and a new way of believing? If I have a wrong understanding and am at fault, I want to repent. Listening to the speeches yesterday, I felt that it was a lot of fault finding. We could sit here and list each other’s faults until next Saturday, because who of us is without fault. [Is that even edifying?] The 8th commandment says: Thou shalt not bear false witness against your neighbor. We should fear and love God so as not to lie, betray, slander or raise injurious reports against our neighbor but think and speak well of him and put the best construction on all he does. The best, not the worst. It would have to say the speech [by Paul Waaraniemi] about Wolf Lake being compared to Jellivaara as the center of enlightenment as an injurious report. I desire to believe. Do I have permission to do so? Can you forgive me all of my sins? I want to follow the voice of the Good Shepherd and the Holy Spirit. We live under grace, and I can believe my sins are forgiven at every moment. Faith is simply trusting in the promises of God. Because of faith, we are righteous even though we are sinful at the same time. I believe my sins are forgiven and I am a child of God, because God says so in His Word over and over again. I believe it! In the death and resurrection of Christ, all of our sins were reconciled. That does not mean that I do not desire to use the grace gift of confession or to take care of offenses. But my salvation and justification is alone by faith, alone by grace, alone by the merits of Christ, by Scripture alone. All glory [goes] to God. Recently we were told the following: There is a group of people that believe when their child comes to them to confess a sin, the parent tells them – that is okay; you don't need to confess your sins; they are already forgiven. This is simply not true. We desire to hear those words of the gospel – the good message of Christ – believe your sins forgiven in Jesus’ name and blood. We bless our children and we bless each other. Our son just left on a trip. I blessed him with the gospel and said to keep faith and a good conscience.. We are here to mutually help one another. We are all together the body of Christ and are led by the Holy Spirit, that is connected to God’s Word. If there is a wrong understanding by anyone, I pray that we would adhere to our by-laws which state: The Holy Word of God is the only rule according to which all doctrines are to be examined and judged. Let’s show mercy to all and forgive one another our faults, as we are all sinful and fall short. Can I hear that gospel again? [Since her speech was getting long, she did not read from Ephesians 4:29, 32, “Let no corrupt communication proceed out of your mouth, but that which is good to the use of edifying, that it may minister grace unto the hearers … And be ye kind one to another, tenderhearted, forgiving one another, even as God for Christ's sake hath forgiven you.”] [26:23]

[26:34]

Emily Parks, Minneapolis, 8. toukokuuta 2021: Emily Parks Minneapolisista. Olen yksi niistä ihmisistä, joista on puhuttu ihmisryhmänä Minneapolisista. Minusta todella tuntui, että minun oli pakko tulla tänään. Olen kuullut monia eri asioita ihmisiltä. [Mitä tulee] lokakuun [6, 2020] kokoukseen, kuulin [siitä] useita kertomuksia. Minulle kerrottiin, että siellä oli kommentti, joka oli korvissani kova ja hälyttävä. Kysyin siitä. Minulle kerrottiin, että se henkilö, joka esitti kommentin, [oikaistiin]. Puhuin siitä vanhempieni kanssa. Isäni sanoi, ettei hän kuullut sitä. Päätin siis, etten halua olla sitä mieltä, että joku antaisi tarkoituksella väärän kertomuksen jostakin, joten tulin tänne kuulemaan omin korvin. Ilmeisesti kaikki tietävät, että Minneapolisissa on tapahtunut paljon viime vuosina. Ihmisenä, joka on ollut siellä 25 vuotta, on surullista ja kauheaa, mitä on tapahtunut erityisesti viimeiset 3 vuotta – [ehkä] neljä tai 5 vuotta. Olemme nähneet paljon muutosta. Syy, miksi halusin kertoa oman puoleni [tarinasta]. Olemme kuulleet yhden puolen näkökulmasta joiltakin henkilöiltä, jotka ovat lähteneet Minneapolisista. Näyttää siltä, että se kertomus tilanteesta on laajalti hyväksytty. Ihmisenä, joka on ollut [Minneapolisissa] koko elämänsä, minusta tuntui, että minun oli pakko kertoa oma puoleni tarinasta, jos niin voi sanoa. Minulla oli pari ajatusta joidenkin tänään esitettyjen kommenttien pohjalta. Taidan aloittaa vain alusta. Yksi aiemmin tänään esitetyistä kommenteista. Joku sanoi: ”kuinka kauan aiomme jatkaa näitä hedelmättömiä keskusteluja?” ”Aika on nyt.” Eikö se näytä siltä, että otamme ihmisinä asiat omiin käsiimme sen sijaan, että kuuntelisimme ja seuraisimme sitä, mitä Jumala on tarkoittanut meille? Useat ihmiset sanoivat, että olemme keskustelleet, olemme keskustelleet ja olemme keskustelleet. Ehkä on niin, ettei kummallakaan puolella ole ollut avoimia korvia kuulla. Meillä on vain ennakkotuomio siitä, mitä ihmiset aikovat sanoa. Olen nähnyt sen itse. Luulen, että näihin kokouksiin osallistumisessa on myös ollut pelon tunnetta viime vuosina. Mutta pelko on jotakin, joka ajaa meitä miellyttämään ihmisiä, mutta usko on jotakin, joka ajaa meitä miellyttämään Jumalaa. Nämä ajat ovat totisesti olleet sellaisia, että ne ovat pysäyttäneet kaikki tutkimaan itseään, mitä he henkilökohtaisesti uskovat? On ollut paljon edestakaista. Valitettavasti on ollut – kuten joku sanoi – lokaa heitetty molemmilta puolilta, mikä on tietenkin surullista ja valitettavaa. Sitä on tapahtunut molemmin puolin. Myönnän sen. Mutta kaunis asia on, että Jumala on rakkaus. Todellisessa rakkaudessa ei ole pelkoa. Kaikki nämä asiat, joita on tapahtunut viime syksynä ja tänä keväänä, [ne] saavat minut surulliseksi. Pääsiäisenä meillä ei voinut olla puhujaa Minneapolisissa. Minun on täytynyt [elää] sen kanssa. Todellisessa rakkaudessa ei ole pelkoa. Jumalalla on rakkaus meitä kaikkia kohtaan, silloinkin kun lankeamme. Oli pari muuta asiaa, jotka kuulin. Curt [Simonson] mainitsi aiemmin jotakin rikkaruohoista. Toivon, ettet vihjaa, että Minneapolisin ihmiset ovat rikkaruohojen vertaisia. [Sellaiselle], joka on yrittänyt tehdä tunnetuksi aidon aikomuksensa, toivonsa ja ajatuksensa, se näyttää vähättelevän sitä, mitä ihmisellä on sanottavanaan. Randy [Herrala] mainitsi, että epäluottamus tai luottamuksen puute tekee palvelijan vaikeaksi palvella. Voin uskoa sen. Kunnioitan sitä. Mielestäni se herättää kysymyksen: ”miksi meillä on epäluottamuksen tunne?” Toivoisin, etteivät useimmat ihmiset haluaisi pitää itseään salaliittona tai katsoa jotakuta niin, että omissa silmissä on jotakin, jotta tarkoituksella olisi syy olla uskomatta sitä, mitä joku sanoo. En halua elää elämääni sillä tavalla. Valitettavasti Minneapolisissa on viime vuosina tapahtunut asioita, joista ihmisillä on ollut kysymyksiä. Se on alkusyy siihen, miksi ihmiset osallistuivat johtokunnan kokouksiin Minneapolisissa. Kuulimme kahta eri sanomaa. Jossakin vaiheessa nämä asiat täytyy kuulla itse. Se toi minut tänne tänään. Ehkä jotakin sanottiin tai tehtiin, mikä ei ollut parasta. Voin myöntää sen. Luulen, että muutkin voivat. Mielestäni on tärkeää muistaa, että tarinassa on aina kaksi puolta. Itse haluaisit todella kuunnella jonkun toisen kertomuksen siitä. Randy, minun täytyy sanoa, että pidin rakastavasta sävystäsi siinä kommentissa. Totisesti aistin sen [että se oli rakastava], ja arvostan sitä. Pari muuta kommenttia, jotka tulivat esille tänä iltapäivänä. Minneapolis ja Wolf Lake ovat menneet omaa tietään. En tiedä, miten sitä voisi paremmin kuvata, kun on esitetty aito ja vilpitön pyyntö saada pysyä uskovaisten kanssa. Kun se torjutaan, ja sanotaan, että olemme menneet omaa tietämme. Minneapolisin ihmiset haluavat uskoa. Olen ollut Minneapolisissa koko elämäni. Ihmiset siellä haluavat vilpittömästi uskoa. Luulen, että [tämä on] esimerkki tästä. Yksi saamistamme kirjeistä oli vastaus [Jim Mollilta]. Arvostan sitä, että saimme vastauksen joltakulta. Tunsin todella surua [hänen kirjeestään]. Me [Minneapolisissa] totesimme kirjeessämme, että etsimme vilpittömästi jotakuta palvelemaan uskovaisia Minneapolisissa, ja että halusimme uskoa. Mutta saamassamme kirjeessä sanottiin, ettemme ymmärrä tämän [asian] vakavuuden astetta. Emme ymmärrä. Mutta voin kertoa teille, että syksyn kokouksissamme on ollut monia [erilaisia] kommentteja ja [muita] asioita, joita on tapahtunut. Minusta on tuntunut, että haluaisin lähettää vastauksen – ehkä lähettää sähköpostin, [kirjeen] tavallisessa postissa tai soittaa jollekulle. Sen sijaan valitsin [tulla ja] kuunnella. Voin kertoa teille, että kun ihmisryhmä arvioi vilpittömyyttäsi, se satuttaa äärimmäisen paljon, varsinkin jos sillä yksilöllä tai ihmisryhmällä ei ole aavistustakaan, kuka olet. En sano tätä syyllistääkseni tai häpäistäkseni ketään, sanon tämän vain toisesta näkökulmasta, koska sitä on ollut paljon. On myös kysytty: ”miksi oli niin pahasti, että niin suuri ihmisryhmä koki, että heidän täytyi lähteä Minneapolisista oman uskonsa tähden?” Myönnän, että se on hyvä kysymys. Toinen kysymys, joka minulla on, on: ”miksi oli alun perinkin niin vaikeaa, että ihmiset ajattelivat, että heidän täytyi lähteä?” Minulla on tähän useita vastauksia. Muillakin voi olla. Mielestäni se on reilu kysymys myöntää, jos haluaa katsoa tätä rehellisesti, reilusti ja objektiivisesti. Ratkaistaksemme asian meidän täytyy olla rehellisiä siitä. Äskettäin olen menettänyt kolme uskon ystävää, jotka ovat lähteneet. Olin paikalla Minneapolisissa 20. syyskuuta pidetyssä kokouksessa. Siellä keskusteltiin siitä, myydäänkö kirkko ja jatketaanko eteenpäin. Se on fyysinen rakennus. Mutta oli selvää, ettei ollut aikomustakaan, että jatkaisimme muualla [seurakuntana]. Jonkun mielipide oli, että olisi lahja myydä kirkko ja että me kaikki hajaantuisimme. Olin vierailulla perheen luona Phoenixissa sunnuntaina 27. syyskuuta, kun ihmiset päättivät lähteä Minneapolisista. Kun tulin kotiin, kaikki ystäväni olivat lähteneet. Kaikki ystäväni olivat lähteneet. Vielä pahempaa, olen menettänyt kolme ystävää tämän konfliktin ja kiistan takia. En pyydä sääliä, kerron vain oman puoleni [tarinasta]. Kysymykseni on, mikä on näiden lasten, jotka kasvavat tämän konfliktin keskellä, kuva Jumalan valtakunnasta? Viidestä kuuteen vuotta näissä kokouksissa on ollut kauheaa puhetta. Joku mainitsi sen juuri aiemmin. Ajatelkaa sitä. Viisi vuotta sitten 10-vuotias ihminen on nyt 15–16-vuotias. Miltä näyttää konfliktien ratkaisemisen tulevaisuus Jumalan valtakunnassa, jos ei voida olla rehellisiä toisillemme ja puhua asioista, vaan jatketaan ihmisistä puhumista. Jos ei muuta, pyytäisin kaikkia vilpittömästi miettimään sitä. Eikö ole meidän [toiveemme], että kaikki pääsisivät taivaaseen, vaikka meillä olisikin henkilökohtaisia riitoja tai ihmisten kesken olisi konflikteja ja muita asioita meneillään. Eikö sitä me haluaisimme? Menetämme niin monia ihmisiä. Se kirvelee, kun he ovat ihmisiä, jotka ovat sinulle läheisiä. Tietenkin se kirvelee joka kerta, kun kuulee jonkun luopuvan uskosta]. Mutta viime aikoina sitä on ollut enemmän. Pyydän vain ihmisiä harkitsemaan sitä. Meidän on tarkoitus osoittaa rakkautta. Jumalan lapset tunnetaan heidän rakkaudestaan. Joissakin kommenteissa tunsin totisesti päinvastaista. Minneapolisin jäsenenä osallistuin Rockfordissa esitykseen viime syksynä tai alkutalvesta. Tunsin vähän pelonsekaista epävarmuutta mennessäni sinne, koska Minneapolisiin liittyy leima. Minun oli vähän epämukava osallistua sinne. Yritin olla jäämättä sen kanssa omaan päähäni. Mutta huomasin, että muutama ihminen katsoi minun suuntaani. Ollakseni rehellinen teille, se oli erittäin epämukavaa.

Emily Parks, Minneapolis, on May 8, 2021: Emily Parks from Minneapolis. I am one of the people that has been spoken about as a group of people from Minneapolis. I really felt compelled to attend today. I have heard many different things from people. [Regarding] the meeting on October [6, 2020], I heard multiple accounts [of it]. I was told that there was a comment that was harsh and alarming to my ears. I asked about it. I was told that the person who made the comment was [corrected]. I talked to my parents about it. My dad said that he did not hear that. So, I decided that I don't want the opinion that someone would give a false account intentionally about something, so I came here to hear with my own ears. Obviously, everyone knows that there has been a lot that has gone on in Minneapolis in the past few years. As someone who has been there for 25 years, it is sad and dreadful what has been going on in the last 3 years specifically – [maybe for] four or 5 years. We have seen a lot of change. The reason I wanted to share my side of [the story]. We have heard one side of the perspective from some individuals that have left Minneapolis. It seems like that account of the situation has been widely accepted. As someone who has been [in Minneapolis] my entire life, I felt compelled to give my side of the story, if you will. I had a couple of thoughts based on some of these comments that have been made today. I guess I will just start at the top. One of the comments from earlier today. Someone said, “how long are we going to continue these fruitless discussions?” “The time is now.” Does that seem like we are taking things into our own hands as humans as opposed to listening and following what God has intended for us? Multiple people said that we have discussed, we have discussed and we have discussed. Maybe it is so that both sides have not had open ears to hear. We only have a pre-judgment of what people are going to say. I have seen that for myself. I think there has also been a sense of fear in attending these meetings over the past few years. But fear is something that drives us to please men, but faith is something that drives us to please God. These times have certainly been such that it has stopped everyone to pause and evaluate themselves, what do they personally believe? There has been a lot of back and forth. Unfortunately, there has been – as someone said – mudslinging from both sides, which is sad and regretful, obviously. It has happened on both sides. I acknowledge that. But the beautiful thing is that God is love. In true love there is no fear. All of these things that have gone on last fall and this spring, [they] make me sad. Over Easter we were not able to have a minister in Minneapolis. I have had to [live] with that. In true love there is no fear. God has love for all of us, even when we fall. There were a couple of other things that I heard. Curt [Simonson] mentioned earlier something about weeds. I hope that you are not insinuating that the people in Minneapolis are the equivalent of weeds. [For] someone who has tried to make known their genuine intention, hope and thoughts, it seems like it diminishes what a person has to say. Randy [Herrala] mentioned that the mistrust or distrust makes it difficult for the servant to serve. I can believe that. I respect that. I think it begs the question, “why do we have a sense of mistrust?” I would hope that most people would not want to consider themselves a conspiracy or look at somebody with something in their own eyes to purposely have a reason why not to believe what somebody is saying. I don't want to live my life that way. Unfortunately, there have been things that have happened in Minneapolis over the past few years that people have had questions about. It is the genesis for the reason why people were attending board meetings in Minneapolis. We were hearing two different messages. At some point, you need to hear these things for yourself. That is what led me here today. Maybe there was something said or done that was not the best. I can acknowledge that. I think that others can, too. I think it is important to remember that there are always two sides to a story. You yourself would want to truly listen to someone else's account of that. Randy, I'll have to say that I liked your loving tone in that comment. I certainly did sense that [it was loving], and I appreciate it. A couple of other comments that came up this afternoon. Minneapolis and Wolf Lake have gone their own way. I don't know how a person can better describe it when there has been a true and sincere plea to remain with the believers. When that is rejected, and to say that we have gone our own way. The people in Minneapolis desire to believe. I've been in Minneapolis my entire life. The people there sincerely want to believe. I think [this is] an example of this. One of the letters that we received was a response [from Jim Moll]. I appreciate that we got a response from somebody. I truly felt sad [by his letter]. We [in Minneapolis] stated in our letter that we were sincerely looking for someone to serve the fellow believers in Minneapolis, and we wanted to believe. But in the letter that we received, it said that we do not understand the level of seriousness of this [matter]. We don't understand. But I can tell you that there have been many [kinds of] comments in our meetings last fall and [other] things that have gone on. I have felt like sending a response – maybe to send an email, [a letter by] snail mail or to give someone a call. Instead of doing that, I chose [to come and] listen. I can tell you that when there is a group of people judging your sincerity, it is extremely hurtful, especially if the individual or the group of people have no idea who you are. I'm not saying this to guilt or shame anyone, I'm just saying this from the other perspective, because it has been a lot. It has also been asked, “why was it so bad that there was such a large group of people that felt they had to leave Minneapolis for their own faith?” I acknowledge it is a good question. Another question that I have is, “why was it so difficult in the first place that the people thought that they needed to leave?” I have multiple answers for this. Other people may, as well. I think it is a fair question to acknowledge, if you want to look at this with honesty, fairness and objectiveness. To resolve an issue, we have to be honest about it. Recently, I have lost three friends in faith that have left. I was in attendance at Minneapolis in the September 20th meeting. There was conversation about whether to sell the church and move on. It is a physical building. But it was clear that there was no intention that we would continue elsewhere [as a congregation]. It was somebody's opinion that it was going to be a gift to sell the church and for all of us to disperse. I was visiting family in Phoenix on the Sunday September 27th when people decided to leave Minneapolis. When I came home, all of my friends had left. All of my friends had left. Worse yet, I have lost three friends over this conflict and controversy. I am not asking for pity, I'm just giving you my side of [the story]. My question is, for these kids that are growing up with this conflict, what is their vision of God's Kingdom? For five to six years there has been dreadful commentary at these meetings. Someone just mentioned it earlier. Just think about it. Five years ago, a person who was 10 years old, is now 15 to 16 years of age. What does the future of the resolution of conflict look like in God's kingdom if one cannot be honest with each other and talk about the issues, but continues to talk about people. If nothing else, I would ask everyone to sincerely think about it. Isn't it our [desire] that everyone would make it to heaven, even if we do have personal quarrels or there are conflicts and other things that are going on with people. Isn't that what we would want? We are losing so many people. It stings when they are people that you are close to. Obviously, it does every time you hear about somebody leaving faith]. But there has been an increase lately. I'm just begging people to consider that. We are supposed to show love. God’s children are known by their love. In some of the comments, I surely felt the opposite. As a member of Minneapolis, I attended Rockford for a presentation last fall or early winter. I felt a little bit of apprehension going in there, because there is a stigma about Minneapolis. It was a bit uncomfortable for me to attend there. I tried not to be in my own head about it. But I noticed that there were a few people looking my way. To be honest with you, it was highly uncomfortable.

[40:25]

Loren Keplinger: Emily, voisitko mitenkään lopetella? Listalla on useita nimiä.

Emily Parks: Yritän. Mielestäni on reilua kuulla joltakulta Minneapolisista, koska [heistä] on puhuttu paljon.

Loren: Arvostan panostasi. Arvostan kommenttejasi. Siitä päästä on muitakin, jotka haluavat puhua. Haluaisin antaa heille tilaisuuden.

Emily: Kyllä, ehdottomasti. Olemme samaa mieltä. Viimeinen asia, jonka sanoisin, perustuu kommentteihin, joita olen kuullut tänään, ja asioihin, joita olen miettinyt. Oppia on painotettu paljon. Jotkut ajattelevat, että nojaamme siihen vähän liikaa. Itselleni yksi syy, miksi siitä on tullut ihmisille tärkeää, koska elämme myrskyjen aikoja. Yritämme pitää kiinni. Olemme nähneet, miten mielipiteet asioista voivat muuttua. Yksi esimerkki tästä on vanhurskauden vaate. Muistan, että aiemmin sanottiin, että vaate voi tahraantua. Oli eräs suomalainen puhuja [Arvo Pyykkola], joka palveli Howard Laken [LLC:n suvi]seuroissa [vuonna 2017]. Hän sanoi päinvastoin. Vaate ei itse asiassa voi tahraantua. Uskon, että siitä hetkestä lähtien sanoma oli muuttunut. Jos ihmettelette, miksi ihmiset katsovat Jumalan sanaan ja oppiimme, se johtuu siitä, että olemme kuulleet asioita, jotka ovat muuttuneet. Onhan meillä elämässä vain yksi mahdollisuus. Sen jälkeen toivoo olevansa oikeassa paikassa. Luulen, että minkä tahansa suuren päätöksen kohdalla [elämässä] haluaa punnita vaihtoehtoja. Haluaa punnita sitä tietoa, joka on käytettävissä. Vaikka se ei ole aivan sama uskon kohdalla, luulen, että siksi ihmiset ovat niin kovin huolissaan [opista]. Tarkoitus ei ole tulla viisaaksi itsessämme. Kyse on meidän pelastuksestamme, josta puhumme. Kiitos. [42:50]

Loren: Seuraavaksi mennään Josh Bymaniin. Sitten palaamme Matt Hongaan, Pat Kariniemeen. Ensin on Josh.

[43:40]

Josh Byman, Menahga, lauantai-iltapäivänä 8. toukokuuta 2021: Minun täytyy sanoa, että istun täällä tuolillani ja vapisen. Minulla oli nämä ajatukset aiemmin, kun pyysin puheenvuoroa. Vaikka tämä viikonloppu on vakava ja vaikea aika keskustella, minulle on ollut ilo olla täällä. Saan istua Jumalan valtakunnan keskellä. Minun täytyy sanoa näiden viimeisten puheenvuorojen [Sue Johnson ja Emily Parks] jälkeen, että vapisen. Kysyin omassa sydämessäni: Miksi minun puheenvuoroni siirrettiin näiden [kahden viimeisen puheenvuoron] jälkeen? Rakkaat veljet ja sisaret, tarvitsen teidän rukouksianne. Minun täytyy saada oma syntisyyteni ja epäilykseni anteeksi. Saanko kuulla evankeliumin? Minulla on ollut monia ajatuksia viimeisen puolentoista päivän aikana, kun olemme istuneet ja kuunnelleet näitä keskusteluja. Ensinnäkin henkeni on vastannut moniin puheenvuoroihin. Sydämeni iloitsi siitä eilen pidetystä esityksestä [Jim Frantin], joka koski monia niistä aiheista, jotka ovat olleet keskustelun kohteina ja kysymysten kohteina viimeiset viidestä seitsemään vuotta, ehkä pidempäänkin. Olen kuullut Hyvän Paimenen äänen. [Se on ollut] rakastava kutsu niille teistä, jotka taistelette Jumalan valtakuntaa vastaan. Kun kuulin rakkaan sisaremme [Tuula] Mattilan Minneapolisista puhuvan puheenvuoronsa alussa, alussa, oli kiinnostavaa kuulla osuva kuvaus – ainakin tiettyyn rajaan asti – siitä, mikä on tänään edessämme. Minusta tuntui, että osa puuttui. Sitä kuvattiin kahtena ryhmänä. Osuvasti kuvattiin, että yksi ryhmä oli nöyrä, arka ja vaatimaton. Toista ryhmää kuvattiin osuvasti tietäväksi, historialliseksi ja akateemiseksi. [Johtopäätökseksi] jäi, että yksi [ryhmä] piti itseään hyvänä ja toista ryhmää pidetään pahana. Toivon, että tämä välittyy yhtä osuvasti kuin sen tunnen. Kun ajattelen sitä kommenttia, emme taistele täällä yksilöinä, vaan tämä on henkien taistelu. Toisaalta nöyrä, pieni, arka, pelokas, vaatimaton ääni on Pyhän Hengen ääni. Se kutsuu, kehottaa ja nuhtelee tiedon ja järjen ääntä. Se on ylpeyden, itsenäisyyden ja röyhkeyden ääni. Heillä on katkerat sydämet, jotka nousevat Jumalan valtakuntaa vastaan. Se nuhtelee sitä [toista ääntä]. Se on ihmisen ja lihan henki, joka nousee ja taistelee Pyhää Henkeä vastaan. Minulla on ollut tämä kysymys mielessäni. Itse asiassa minulla on ollut monia kysymyksiä sydämessäni viimeisen puolentoista päivän aikana kuunnellessani. Minulla on ollut toivon ja ilon tunne sydämessäni. Monet teistä ovat kokeneet tarvetta kyseenalaistaa, arvostella, nousta ja taistella Jumalan pyhää valtakuntaa vastaan. On hyvä, että olette täällä. On hyvä, että voitte kertoa psalminne. On hyvä, että voitte vuodattaa sydämenne. Tärkeintä olisi, että voisitte kuulla [nuhteen]. Minulla on ollut tämä kysymys: Mikä toi teidät tänne? Tulitteko tänne arvostelemaan? Tulitteko tänne ylpeinä? Tulitteko tänne röyhkeydellä, katkeruudella, tiedolla, järjellä ja vankalla ymmärryksellä tutkimaan koko Jumalan valtakuntaa? Vai tulitteko tänne [ehkä] hämmentyneinä, kamppaillen, ehkä ihmetellen ja etsien sydämessänne? Tulitteko tänne psalmistan rukouksen kanssa: ”Tutki minua, oi Jumala, ja tunne sydämeni; koettele minua ja tunne ajatukseni. Katso, onko minussa mitään jumalatonta tietä. Johdata minua iankaikkisella tiellä.” [Psalmi 139] Kuuletteko Hyvän Paimenen äänen? Se on rakastava kutsu, [joka] kehottaa ja kutsuu teitä panemaan pois kaiken ylpeyden ja katkeruuden. Tiedän omasta kokemuksestani, että kun minulla on ollut ylpeyttä, katkeruutta ja kysymyksiä sydämessäni, on helppo arvostella. On helppo osoitella sormella. Kun saan rukoilla tämän yksinkertaisen rukouksen – tutki minua, oi Jumala. Evankeliumi on yhä täällä tänään. Sillä on voima puhdistaa ja pestä pois kaikki ne huolet, kysymykset, epäilykset ja kapinoinnit. Ne asiat voidaan hoitaa. Voin sanoa, että kun ne ylpeyden, katkeruuden ja arvostelun tunteet hoidetaan, millään muulla ei ole väliä. Huomaatte, että tämä rakkaus, joka on rikkoutunut, palautuu. Niin asiat hoidetaan, [jotta] asiat voivat edetä. Jos emme [hoida näitä asioita], se johtaa iankaikkisen pimeyden paikkaan. Jeesus sanoi saarnaamisensa ajan alussa: Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle. Taivasten valtakunta on koolla täällä edessänne tänään rakastavin käsivarsin ja odottaa saarnatakseen evankeliumia, ja te hoidatte kaikki ne katkeruuden tunteet, loukkaukset, väärän ymmärryksen, mitä se sitten onkin. Hoitakaa kaikki ne asiat ennen kuin on liian myöhäistä. Yksi kohta, johon ajattelin puuttua. En vie paljon enempää aikaa. Voin ymmärtää ja arvostaa teidän tunteitanne niissä seurakunnissa, joiden kohdalla Pyhä Henki on ilmoittanut muulle Jumalan valtakunnalle, ettemme lähettäisi puhujia tällä hetkellä tilanteen vuoksi. Voin ymmärtää ja arvostaa loukkaantumisen tunteita. Kuinka helppoa olisi löytää jopa Raamatusta oikeutus sille, miksi ihmisen pitäisi jatkaa menemistä [ja palvella niitä seurakuntia]. Vaikka se olisi vastoin sitä, [miten] Jumalan Pyhä Henki on johtanut ja ohjannut seurakuntaa. Jeesus tosiaan sanoi: ruoki minun lampaitani. Jeesus sanoi myös, kun hän lähetti opetuslapsensa saarnaamaan. Se on kirjoitettu Matteuksen luvussa 10 jakeesta 11 alkaen. Ymmärrykseni, rakkaat veljet ja sisaret, voi olla aivan pielessä. Mutta tämä kohta on jäänyt mieleeni. ”Ja mihin kaupunkiin tai kylään te menettekin, kysykää, kuka siellä on arvollinen, ja jääkää sinne, kunnes lähdette sieltä. Ja kun tulette taloon, tervehtikää sitä. Ja jos talo on arvollinen, tulkoon teidän rauhanne sen päälle; mutta jos se ei ole arvollinen, palatkoon teidän rauhanne teille. Ja joka ei ota teitä vastaan eikä kuule teidän sanojanne, kun lähdette siitä talosta tai kaupungista, pudistakaa tomu jaloistanne. Totisesti minä sanon teille: Sodoman ja Gomorran maan on tuomiopäivänä helpompi kestää kuin sen kaupungin.” [Matt. 10:11–15] En tarkoita aiheuttaa loukkausta. En tarkoita nostaa ketään esiin. Mutta sanon tämän itselleni. Mihin se johtaa jokaista meistä? [Oli] tilanne, joka tapahtui Minneapolisissa, jossa monet kokivat, etteivät voineet enää jäädä [sinne] Mikä on sen talon tila? Jälleen monien huolieni ja epäilysteni tähden, saanko kuulla evankeliumin? [55:30]

Josh Byman, Menahga, Saturday afternoon, 8 May 2021: I have to say that I sit here in my chair and tremble. I had these thoughts earlier when I asked for a turn to speak. Although this weekend is a sobering and difficult time to discuss, it has been a joy for me to be here. I am able to sit in the midst of God's Kingdom. I have to say after these last several speeches [Sue Johnson and Emily Parks] that I tremble. I questioned in my own heart: Why was my turn moved to follow those [last two speeches]? Dear brothers and sisters, I need your prayers. I need to have my own sinfulness and doubts forgiven. Can I hear the gospel? I have had many thoughts during the last day and a half, as we have sat and listened to these discussions. First, my spirit has answered many of the speeches. My heart rejoiced over the presentation [by Jim Frantti] that was kept yesterday concerning the many of the topics that have been points of discussion, which have been points of question during the last five to seven years, maybe even longer. I have heard the voice of the Good Shepherd. [It has been] a loving call to those of you who are battling against God's Kingdom. When I heard our dear sister [Tuula] Mattila from Minneapolis speak at the beginning of her turn, at the beginning, it was interesting to hear an accurate representation – at least to a certain extent – of what is here before us today. I felt that there was a part missing. It was described as two groups. It was accurately described that one group was meek, timid and humble. The other group was accurately described as knowledgeable, historical and academic. [The conclusion] was left that one [group] considered themselves to be good and the other group is considered to be bad. I hope this comes across as accurately as I feel it. When I think of the comment, we are not battling here as individuals, but this is a battle of spirits. On the one hand, the meek, small, timid, fearful, humble voice is the voice of the Holy Spirit. It is calling, admonishing and rebuking the voice of knowledge and reason. It is a voice of pride, independence and arrogance. They have bitter hearts that are rising up against God's Kingdom. It is rebuking that [other voice]. It is a spirit of man and flesh that is rising up and battling against the Holy Spirit. I have had this question in my mind. In fact, I have had many questions in my heart during the last day and a half while listening. I have had a sense of hope and joy in my heart. Many of you have felt the need to question, criticize, rise up and battle against God's holy Kingdom. It is good that you are here. It is good that you can share your psalm. It is good that you can pour out your heart. Most importantly, it would be good if you could hear [the rebuke]. I have had this question: What brought you here? Did you come here to criticize? Did you come here with pride? Did you come here with arrogance, bitterness, knowledge, reason and firm understanding to examine the whole of God's Kingdom? Or did you come here [perhaps] confused, struggling, maybe wondering and seeking in your heart? Did you come here with the prayer of the psalmist: “Search me oh God and know my heart; try me and know my thoughts. See if there is any wicked way in me. Lead me in the everlasting way.” [Psalms 139] Do you hear the voice of the Good Shepherd? It is a loving call [that is] exhorting and calling you to put away all pride and bitterness. I know from my own experience that when I have had pride, bitterness and questions in my heart, it is easy to criticize. It is easy to point fingers. When I can have this simple prayer – search me oh God. The gospel is still here today. It has the power to cleanse and to wash away all of those worries, questions, doubts, and the uprisings. Those things can be taken care of. I can say that when those feelings of pride, bitterness and criticisms are taken care of, nothing else matters. You will find that this love which has been broken will be restored. That is how things are cared for, [so] things can move forward. If we don't [take care of these matters], it leads to a place of everlasting darkness. Jesus said that the beginning of his time of preaching: Repent for the Kingdom of Heaven is at hand. The Kingdom of Heaven is gathered here before you today with loving arms and waiting to preach the gospel and you take care of all of those feelings of bitterness, offenses, wrong understanding, whatever it may be. Take care of all of those things before it is too late. One point that I thought that I would address. I will not take much more time. I can understand and appreciate the feelings of you in those congregations where the Holy Spirit has revealed to the rest of God's Kingdom that we would not send speakers at this time because of the situation. I can understand and appreciate the feelings of offense. How easy it would be to find even in Scripture justification for why man should continue to go [and serve those congregations]. Even though it would be contrary to [how] God's Holy Spirit has led and guided the congregation. Jesus did say: feed my sheep. Jesus also said when he sent his disciples out to preach. It is stated in Matthew chapter 10 beginning with verse 11. My understanding, dear brothers and sisters, could be way off. But this portion has remained in my mind. “And into whatsoever city or town ye shall enter, enquire who in it is worthy; and there abide till ye go thence. And when ye come into an house, salute it. And if the house be worthy, let your peace come upon it: but if it be not worthy, let your peace return to you. And whosoever shall not receive you, nor hear your words, when ye depart out of that house or city, shake off the dust of your feet. Verily I say unto you, It shall be more tolerable for the land of Sodom and Gomorrha in the day of judgment, than for that city.” [Matt. 10:11-15] I do not mean to cause offense. I don't mean to call anyone out. But I say this for myself. Where does that lead each one of us? [There was a] situation that happened in Minneapolis where many felt that they could no longer stay [there] What is the condition of that house? Again for my many worries and doubts, can I hear the gospel? [55:30]

Loren Keplinger: Seuraavat kaksi ovat Matt Honga ja Pat Kariniemi. Sitten mietin seuraavan.

[55:50]

Matt Honga, Minneapolis, 8. toukokuuta 2021: Olen Matt Honga Minneapolisista. Halusin aloittaa sanomalla, että ihmisinä kannamme paljon väsymystä. Siitä on puhuttu täällä paljon. Meidän pitäisi palata siihen kohtaan 1. Korinttilaiskirjeen 13. luvussa, jossa puhutaan rakkaudesta. Siinä sanotaan, että rakkaus on kärsivällinen ja lempeä. Se kestää kaiken ja toivoo kaikkea. Siitä sanotaan paljon enemmänkin. Se oli vain nopea mukailu. Eräässä Lutherin kirjoituksessa hän kyllä sanoo kärsivällisyydestä – että haluaisimme olla kärsivällisiä jopa 100 vuotta. Se tuntuu pitkältä [tämä kamppailu], mutta Jumalan silmissä se on vain silmänräpäys. Tärkeä asia, jonka haluan tuoda tässä esiin Raamatun valossa, on se, miten asiat on ehkä nähty Minneapolisin osalta ja niiden tapahtumien osalta, joita [siellä] on tapahtunut. Valitettavasti en ollut paikalla 27. syyskuuta [2020]. Olin etelässä perhelomalla. Ihmisillä oli siis ilmeisesti erimielisyyksiä. Tapahtui fyysinen erkaantuminen. Kun katsomme Jumalan sanaa, voimme palata Jeesuksen opetukseen Kristuksen seurakuntajärjestyksestä. Te itse tiedätte, jos olette ottaneet yhteyttä johonkuhun Minneapolisissa. Olette tehneet oikein. En tiedä, kuinka monta puhelua on soitettu [ihmisille Minneapolisissa]. On hyvä ymmärtää, että kun pelkäämme Jumalaa, haluamme myös tehdä oikein. Jos on kaksi osapuolta, me [emme] kuuntele vain toista osapuolta ja pidä sitä totuutena. On ollut kysymys: onko totuudella merkitystä, olipa kyseessä ajallinen tai hengellinen asia? Jumala tuntee kaikkien meidän sydämemme. Kun hakeudumme toisen [ihmisen] luo puhumaan uskon ja omantunnon asioista, teemme oikein. Voimmeko koskaan erehtyä lähestyessämme veljeä tai sisarta Kristuksen seurakuntajärjestyksen ensimmäisessä vaiheessa? Palatakseni raportteihin, jotka kuulimme eilen, oli kokous, jota Seattle ja muut lännen seurakunnat yrittivät järjestää. Se oli rakkauden teko. Kokousta ei koskaan pidetty. Jumala tietää syyt. Meidän ei tarvitse mennä niihin. Se olisi ollut puolueeton alku. Vaikka siinä oli enemmän kuin muutama [ihminen], kuten toisessa vaiheessa [Kristuksen seurakuntajärjestyksessä] sanotaan, jotta jokainen sana voitaisiin vahvistaa. Varhain ennen tätä... En halua lähteä sanasta sanaan -väittelyyn. Yksi asia meidän kaikkien on hyvä tietää: vaikka tiedämme, että seurakunnassa oli vaikeuksia, elämme myrskyisiä aikoja ja jokainen seurakunta myös kamppailee. Keskustelumme aikana [syksyllä 2019] halusimme löytää ratkaisun Minneapolisin seurakunnan kesken. Halusimme käydä keskustelun, mutta jos emme löytäisi ratkaisua, kääntyisimme joko LLC:n tai Suomen puoleen. Tämä oli ennen koronaa, joten olimme valmiita maksamaan mitä tarvitsi lentolippujen ostamiseksi tai mitä tahansa tarvittiin, riippuen siitä, kuka tulisi. Oli kysymys siitä, miksi joillakin olisi epäluottamusta joillakin alueilla. Kaksi päivää myöhemmin jotkut [Minneapolisin] johtokunnasta päättivät soittaa LLC:lle ennen kuin pidimme seurakuntakokouksemme. Pidettiin kokous [LLC:n ja Minneapolisin seurakunnan kanssa marraskuussa 2019]. Se pidettiin LLC:n läsnä ollessa. Mutta seurakunta ei saanut tilaisuutta yrittää selvittää asioita ja ottaa selvää, mitkä erot olivat [ennen tätä kokousta]. Haluan lukea kaksi jaetta veljestä huolehtimisesta ja veljensä vartijana olemisesta. 1. Johanneksen kirjeen 3. luvun jakeessa 17 sanotaan: ”Mutta jolla on tämän maailman hyvää ja näkee veljensä olevan puutteessa ja sulkee sydämensä armahtavaisuuden häneltä, kuinka Jumalan rakkaus pysyy hänessä?” On toinen [kohta] Sananlaskujen 21. luvun jakeessa 13. ”Joka tukkii korvansa köyhän huudolta, hän myös itse huutaa, mutta häntä ei kuulla.” Haluan lukea sen uudelleen. ”Joka tukkii korvansa köyhän huudolta, hän myös itse huutaa, mutta häntä ei kuulla.” Riippumatta siitä, miten kaikki nämä kirjeet [Minneapolisista] on otettu vastaan, Jumala tuntee sydämet. Auttakaa meitä??? Haluan siirtyä kertomukseen laupiaasta samarialaisesta. Olimmepa puhujia tai pyhäkoulun opettajia tai joku, joka lukee Raamattua vain omaksi hyväkseen, miten ymmärrämme tämän vertauksen? Siinä oli tämä ihminen makaamassa [maassa] haavoittuneena ja puolikuolleena. Voisimme ajatella tätä seurakuntana. [Ja] me kävelisimme ohi. Tiedämme, miten kertomus menee. Laupias samarialainen, joka on Jeesuksen kuva, kantoi ihmisen majataloon ja sitoi hänen haavansa. Majatalon isännälle tarjottiin kaksi denaria, mikä on armon ja totuuden kuva. Kun armon ja totuuden sanomaa puhutaan, tiedämme, että se putoaa neljänlaiseen maahan. Kaikki eivät pysty kuulemaan näitä sanoja ja uskomaan. Kun sitä tarjotaan, Jumala on se, joka antaa siementen juurtua sydämeen ja tulla uskotuksi. Yritän pitää tämän lyhyenä. On puhuttu ihmisistä, jotka ovat palvelleet [Minneapolisissa]. Kehottaisin teitä palaamaan kuuntelemaan joitakin näistä saarnoista, joita on pidetty Minneapolisissa. Ehkä jotkut teistä ovat [jo kuunnelleet niitä]. Yksi kosketti minua, kun kuuntelin sitä eräänä aamuna töihin mennessä. Puhuja [Antti Pentikainen] puhui tikkaista, jotka kulkevat ylös ja alas taivaaseen. Hän luki lyhyen kohdan Johanneksen evankeliumista ja 1. Mooseksen kirjan 28. luvusta. Enkelit nousivat ja laskeutuivat. Tämä oli heidän viestinsä Jumalalle: nämä ihmiset haluavat yhä uskoa. Voin puhua vain omasta puolestani: vaikka uskoni olisi kuin pieni lepattava kynttilä, näin minä uskon. Tämä ihmisistä puhuminen on niin vahingollista. Se on joiltakin osin väkivaltaista. Missä on pelastuksemme? Erämaavaelluksella tuliset käärmeet purivat vaeltajia, [mutta] kun he katsoivat Kristuksen kuvaa siinä tangossa, he pelastuivat. Olemme kaikki syntisiä ja vailla Jumalan kunniaa. Me kaikki tarvitsemme anteeksiantamusta. Vanhassa testamentissa, kun oli se anteeksiantamus, [mutta] on kahdenlaista katumusta. Tunnemme kertomuksen läpikotaisin kuningas Saulista, joka syytti kansaa. Kuningas Daavid lankesi aviorikoksen suureen syntiin, mutta hän ei nähnyt tilaansa heti. Vaikka hän sanoi vertauksessa, että sen miehen pitäisi kuolla, joka otti köyhän miehen lampaan. Mutta kun Naatan sanoi Daavidille – sinä olet se mies – Jumala armahti. Syntisi on otettu pois sinulta. Minulla olisi paljon enemmän sanottavaa. Ja haluan sanoa puhujaveljille, että terve oppi on tärkeä. Se on sitä varten, että saarnaisimme pelastaaksemme itsemme ja ne, jotka meitä kuulevat. On vaara, että kun on väärää opetusta, se voi johtaa muita harhaan. Lopetan sanomalla. Kun ymmärrämme, kuinka paljon Kristus on kuollut puolestamme, emmekö haluaisi, että meillä on se rakkaus toinen toisiamme kohtaan ja että olisimme anteeksiantavia ja myötätuntoisia. Tässä on kohta Korinttilaiskirjeessä, jossa sanotaan: ”Sillä hän on tehnyt hänet, joka ei synnistä tiennyt, synniksi meidän puolestamme, jotta me tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi hänessä.” [2. Kor. 5:21] Rohkaistukaa siis; aikaa on vielä. Jos teillä on kysymyksiä, soittakaa niille ihmisille, joiden kanssa saatatte olla jopa eri mieltä. Puhukaa toinen toisillenne. Käyttäkää evankeliumia. Korjatkaa [rikkoutuneet] aidat. Soittamatta emme voi sanoa: uskon jonkin [raportin tai huhun]. se ei ole Jeesuksen opetuksen mukaista. Tiedän, että olen kaukana täydellisestä. Haluan kysyä: saanko kaikki syntini anteeksi? [1:06:20]

Matt Honga, Minneapolis, on May 8, 2021: I am Matt Honga from Minneapolis. I wanted to start out by saying that as humans we carry much weariness. It has been spoken about a lot here. We should return to the portion in 1st Corinthians chapter 13, where it speaks about love. It says that love is patient and kind. It bears all things and hopes all things. It says much more about that. It was just a quick paraphrase. In one of Luther's articles he does say about patience – we would want to be patient even up to 100 years. It does seem long [this struggle], but in God's eyes it is just a blink of an eye. The important point that I want to bring out here in the light of scripture is how things may have been perceived regarding Minneapolis and the events that have happened [there]. Unfortunately, I was not there on September 27th [2020]. I was down south on a family vacation. So, people obviously had disagreements. There was a physical separation. When we look at God's Word, we can resort back to Jesus's teaching about the Church Law of Christ. You yourself know if you have reached out to someone in Minneapolis. You have done the right thing. I don't know how many calls have been made [to people in Minneapolis]. It is good to realize that when we fear God, we also want to do the right thing. If there are two sides, we [don’t] only listen to one side and perceive it to be the truth. There has been a question: does the truth matter, whether it be a temporal or a spiritual matter? God knows all of our hearts. When we seek another [person] to speak about matters of faith and conscience, we are doing the right thing. Can we ever err by approaching a brother or sister In the first step of the Church Law of Christ? Going back to the reports that we heard yesterday, there was a meeting that Seattle and other congregations outwest were trying to set up. It was an act of love. The meeting never happened. God knows the reasons. We don't have to get into them. It would have been a neutral start. Even though it was more than a few [people], as it says in the second step [of the church law of Christ], so that every word could be established. Early on prior to this... I don't want to go on Tit for Tat. One thing for all of us to know, even though we know that there were difficulties in the congregation, we are living in tumultuous times and every congregation is also battling. During our discussion [in the fall of 2019] we wanted to find resolution among the Minneapolis congregation alone. We wanted to have a discussion, but if we could not find resolution, then we would seek out either the LLC or Finland. This was pre-Covid time, so we were willing to pay what we needed to in order to buy plane tickets or whatever was needed, depending on who was to come. There was a question why some would have mistrust in some areas. Two days later, some on the [Minneapolis] board decided to call the LLC before we had our congregation meeting. There was a meeting [with the LLC and the Minneapolis congregation in November 2019]. It was with the presence of the LLC. But the congregation did not have a chance to try and clarify things to find out what the differences were [before this meeting]. I want to read two verses about caring for your brother and being your brother's keeper. It says in 1st John chapter 3 verse 17, “But whoso hath this world's good, and seeth his brother have need, and shutteth up his bowels of compassion from him, how dwelleth the love of God in him?” There is another [portion] in Proverbs chapter 21 verse 13. “Whoso stoppeth his ears at the cry of the poor, he also shall cry himself, but shall not be heard.” I want to read it again. “Whoso stoppeth his ears at the cry of the poor, he also shall cry himself, but shall not be heard.” No matter how all of these letters [from Minneapolis] have been taken, God knows the hearts. Please help us??? I want to move on to the story of the Good Samaritan. Whether we would be a minister or a Bible class teacher or someone who reads the Bible just for their own good, how do we perceive this parable? There was this person lying [on the ground], wounded and half-dead. We could think of this as a congregation. [And] we would walk on by. We know how the story goes. The Good Samaritan, who is a picture of Jesus, carried the person into the inn and bound up his wounds. The Innkeeper was offered to pence, which is a picture of Grace and Truth. When the message of grace and truth would be spoken, we know it falls on four types of soil. Not everyone is able to hear these words and believe. When it is offered, God is the one who lets the seeds be rooted into the heart and believed. I will try to keep it brief. There has been talk about people who have served [in MInneapolis]. I would encourage you to go back and listen to some of these sermons that have been given in Minneapolis. Maybe some of you have [already listened to them]. One that struck me as I listened to it on the way to work one morning. The speaker [Antti Pentikainen] talked about a ladder that goes up and down to heaven. He read from a short portion in the Gospel of John and in Genesis 28. The Angels were ascending and descending. This was their message to God: These people still want to believe. I can only say for myself, even though my faith might be like a small flickering candle, this is how I believe. This talk about people is so harmful. It is abusive in some ways. Where is our salvation? In the Wilderness Journey the fiery serpents were biting the travelers, [but] when they beheld the picture of Christ on that pole, they were saved. We are all sinful and fall short of the glory of God. We all need forgiveness. In the Old Testament when there was that forgiveness, [but] there are two types of penitence. We know the story back to back about King Saul, who blamed the people. King David fell into the great sin of adultery, but he didn't see his condition right away. Even though he said in the parable that that man should die, that took the poor man's sheep. But when Nathan said to David – you are that man – God had compassion. Your sin is removed from you. I would have much more to say. And I want to say that for the speaker Brothers, sound doctrine is important. It is so that we would preach to save ourselves and those that hear us. There is a danger when there is an incorrect teaching that it can lead others astray. I will close by saying. When we realize how much Christ has died for us, wouldn't we want to have that love one for another and to be forgiving and compassionate. Here is a portion in Corinthians where it says, “ For he hath made him to be sin for us, who knew no sin; that we might be made the righteousness of God in him.” [2 Cor. 5:21] So, be encouraged; there is still time. If you have questions, call those people that you may even disagree with. Speak to one another. Use the gospel. Mend the [broken] fences. Without calling we cannot say, I believe some [report or rumor]. it is not according to Jesus’ teaching. I know that I am far from perfect. I want to ask, can I have all of my sins forgiven? [1:06:20]

Loren Keplinger [puheenjohtaja]: Minua pyydettiin lopettamaan kello 2.15 mennessä, mutta rikon sääntöjä ja jatkan kello 2.30:een. Pat, sinä olet seuraava. Jos voit pitää sen 5 minuutissa. Olemme menneet 15 minuuttia jokaisella vuorolla. Olisi mukava mahduttaa vielä muutama vuoro.

[1:06:52]

Pat Kariniemi, Minneapolisi, 8. toukokuuta 2021: Luulen, että tarvitsen alle minuutin. Halusin vain vastata Ryanille [Koivisto]. Tulimme tänne esittämään sen avunhuudon. Haluamme apua tältä ryhmältä, jokaiselta teistä täällä ja teidän seurakunnaltanne kotona. Tämän ristiriidan ajalliset puolet vievät helposti huomiomme. Sanamme ovat heikkoja. Kun olemme kokoontuneet ryhmänä seurakunnassamme, on ollut niin, että saisimme apua. Halusin vain tehdä sen hyvin selväksi. Se ei ollut selvää esittelyssämme [raportissa]. Se ei ollut selvää kirjeissämme. Haluamme kaikkien tietävän, että toivomme apua. [1:07:53]

[1:08:00]

James Ojalehto, Minneapolis: Tässä James Ojalehto Minneapolisista. Tässä alussa tunnistan omat vikani ja turhautumiseni. Olen luultavasti loukannut ihmisiä. Haluan kuulla: saanko uskoa kaikki nämä synnit ja epäilykset anteeksi? Sanoisin, että todellinen haluni on vaeltaa Jumalan lasten pienen lauman mukana. Kuulimme tänään ja eilen, että on nuhtelun merkki olla lähettämättä sanan palvelijoita Minneapolisiin tai Wolf Lakeen. Kysymys, joka tulee mieleen – ja se on hyvä kysymys jokaisen meistä pohdittavaksi – pitäisikö äidin näännyttää lastaan nälkään ja kutsua sitä rakkaudeksi? Olemme myös kuulleet tämän päivän puheissa, että on aika puhdistaa [valtakunta]. On puhuttu eriseurasta. Minulle se on ollut hyvin huolestuttavaa. Voimme kaikki kysyä itseltämme toisen kysymyksen. Haluaako oikea äiti jakaa ruumiin? Jätän teille nämä kysymykset, jokaiselle henkilökohtaisesti, ja pohdittavaksi. Tiedän, miten minä ymmärrän nämä kaksi kysymystä. Auttakoon Jumala meitä amerikkalaisessa Siionissamme näyttämään sanansa ja henkensä kautta oikean tien. Siinä kaikki, mitä minulla on sanottavaa. [1:10:06]

[1:10:22]

Olli Kujala, Minneapolis: Tässä Olli Kujala Minneapolisista. Eilen kuulimme raportit. Ja Jim Frantilla oli hieno esitys. Odotin hieman enemmän keskustelua tuon esityksen aiheista, koska ne ovat uskomme ydin. Olemme kuulleet monia kommentteja eilen ja tänään. Monia vikoja on tuotu esiin. Monet vioista ovat yksilötasolla. Kehottaisin, että ne hoidettaisiin sillä tasolla. Olen huomannut itseni vialliseksi niin monta kertaa. Kysyn: saanko vielä uskoa? Haluan uskoa kaikkien teidän kanssanne. Tavoitteemme on päästä taivaaseen. Ja haluamme kantaa toinen toistamme. Haluamme auttaa toinen toistamme ystävällisyydellä ja anteeksiantamisella. Sen sijaan, että käyttäisin enempää aikaa ajatusteni ilmaisemiseen, ajattelin tehdä ehdotuksen. Jos ottaisimme hetken ja laulaisimme laulun 565. ”Koti taivaassa odottaa minua.” Jos tämä olisi mahdollista. [1:14:10]

Loren Keplinger, lauantai-iltapäivä, 8. toukokuuta 2021: Voimmeko saada vielä yhden kommentin Nathanilta [Muhonen]? Ja sitten siirrymme Jim Frantin loppusanoihin. Sitten on päättävä hartaushetki. Voimmeko laulaa sen laulun Nathanin kommenttien ja Jimin loppusanojen välissä? Minusta se on hyvä ehdotus. Laulu 565, oliko se se?

[1:14:40]

Nathan Muhonen, Rockford: Rakkaat veljet ja sisaret, olen istunut täällä koko viikonlopun ja kuullut monia kommentteja, joille henkeni sanoi aamen. Olen [myös] kuullut muita kommentteja, jotka ovat huolestuttaneet minua. Minulla oli tilaisuus tavata rakasta ”kummipoikaani” [kummilasta] lounaalla. Juttelimme näistä tärkeistä asioista ja huolista. Minulla ei ole vastauksia, enkä edes kuvittele, että minulla olisi vastauksia näihin ongelmiin ja vaikeuksiin. ”Kummipoikani” [kummilapseni] kysyi puheessaan: miksi emme lähettäisi palvelijoita? Minua pyydettiin palvelemaan Minneapolisissa heti lähdön [puhujien, johtokunnan jäsenten ja puolen seurakunnan lähdön] jälkeen. Minun piti opettaa pyhäkoulua heti [syyskuun] 27. päivän jälkeen. En tiennyt, mitä tehdä. Menin veljien luo [Rockfordin] seurakunnassa. Mitä minun pitäisi tehdä? En koe, että se on oikein tehdä tällä hetkellä. Jos he eivät kuulleet veljiäni [Keith Waaraniemi ja Russ Roiko], jotka olivat siellä puhujina – joille henkeni sanoi aamen – en koe, että minun pitäisi puhua [siellä]. Jos [Minneapolisin seurakunta] ei pitänyt [Keithin ja Russin] sanomasta, se ei varmasti pidä minunkaan sanomastani. Koska olin heikko, kysyin veljiltä Rockfordissa. He sanoivat, että on parasta pitää tauko toistaiseksi. Minua kritisoitiin tästä [päätöksestä]. Sain puheluita. He kysyivät minulta, miksi en tulisi? Arasti yritin selittää, miksi en menisi. Etkö ole tarpeeksi vahva menemään omin päin, [he sanoivat]? Sanoin, en, en ole. Olen liian heikko. Minut täytyy lähettää. On kutsuminen ja on lähettäminen. Minut täytyy myös lähettää [koti]seurakunnan siunauksella. Minun on sanottava, että meillä on ollut hengellisiä taisteluja Rockfordissa. Mutta nyt elämme rauhan aikaa. Se on työn aikaa. Tuntuu hyvin mukavalta mennä ja palvella [Rockfordissa]. Vaikka se ei ole koskaan helppoa. Silti se on mukavaa. On ilo olla [Rockfordin] seurakunnassa. Siellä on rauha. Kuulen, että Minneapolisissa ja Wolf Lakessakin on rauha. Ei voi olla kahdenlaista rauhaa. On monenlaista rauhaa, mutta on vain yksi oikea rauha. Tunnemme sen Pyhän Hengen kautta. En halua olla se, joka millään tavalla, muodossa tai olomuodossa toivoisi eriseuraa. Mutta eriseuroja on tapahtunut. Eriseuroja täytyy olla, sanoo Raamattu. Kuulimme Mooseksen ajasta. Korah ja hänen seuraajansa nousivat Moosesta ja Aaronia vastaan. He [Korah] sanoivat, että te [Mooses ja Aaron] otatte liikaa itsellenne. Olemme [myös] kuulleet tätä. On veljiä LLC:n johtokunnassa ja töissä LLC:n [toimistossa], jotka ottavat liikaa itselleen. He ovat kovakouraisia ja ylpeitä. Olen kuullut nämä lausunnot omin korvin. On ollut paljon kritiikkiä Jumalan valtakuntaa, sen työntekijöitä ja palvelijoita kohtaan. Rakkaat veljet ja sisaret, ainoa tapa, jolla pääsemme eteenpäin, on se, että [te] teette parannuksen. Jos se kuulostaa ankaralta, en tiedä, mitä muuta sanoa. Se on Raamatun mukaista. Se on rakastavaa. Sitä me toivomme ja rukoilemme. Rukoilen, että veljeni ja sisareni huolehtivat minusta ja nuhtelevat minua, kun tarvitsen sitä, vaikka lihani ei siitä pitäisikään. Mutta rauhan hedelmä, joka tulee sen jälkeen, on ihana. Kuten olemme monesti kuulleet, usko on henkilökohtainen. Jos lähdemme Jumalan valtakunnasta, lähdemme omin päin. Jos meille annetaan armo tehdä parannus, palaamme omin päin. Yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen ansiotöiden tähden. Se ei ole lainkaan omaa tekoamme. Pyydän esirukouksianne. Saanko synnit ja epäilykset anteeksi? [1:21:30]

Nathan Muhonen, Rockford: Dear brothers and sisters, I have sat here all weekend and heard many comments that my spirit said amen to. I have [also] heard other comments that have troubled me. I had the opportunity to visit my dear “kummi boy” [God child] during lunch. We visited about these important matters and concerns. I don't have answers, and I don't even pretend to have answers to these problems and difficulties. My “kummi boy” [God child] was asking in his speech: Why wouldn't we send servants? I was asked to serve [in] Minneapolis right after the departure [of the speakers, board members and half of the congregation]. I was supposed to teach Bible class right after [September] 27th. I didn't know what to do. I went to the brothers in [Rockford] congregation. What should I do? I don't feel that it is the right thing to do at this time. If they did not hear my brothers [Keith Waaraniemi and Russ Roiko] who were speakers there – to whom my spirit said amen – I do not feel that I should be speaking [there]. If the [Minneapolis congregation] did not like [Keith’s and Russ’s] message, it certainly will not like my message. Being that I was weak, I asked the brothers in Rockford. They said that it is best to pause for now. I was criticized for this [decision]. I received phone calls. They asked me why I would not come? Timidly, I tried to explain why I would not go. You are not strong enough to go on your own, [they stated]? I said, no I am not. I am too weak. I need to be sent. There is a calling and there is a sending. I need to also be sent with a blessing from the [home] congregation. I would have to say that we have had spiritual battles in Rockford. But now we are experiencing a time of peace. It is a time of work. It feels very comfortable to go and serve [in Rockford]. Although it is not ever easy. Nevertheless, it is comfortable. It is a joy to be in the [Rockford] congregation. There is peace. I hear that there is peace in Minneapolis and in Wolf Lake, too. There cannot be two forms of peace. There are many forms of peace, but there is only one true peace. We feel it through the Holy Spirit. I don't want to be the one to hope for a heresy in any way, shape or form. But heresies have happened. There must be heresies, the Bible says. We heard about the time of Moses. Korah and his followers rose up against Moses and Aaron. They [Korah] said that you [Moses and Aaron] take too much upon yourself. We have [also] heard this. There are brothers on the LLC board and working at the LLC [office] who take on too much. They are heavy-handed and high-minded. I have heard these statements with my own ears. There has been much criticism against the kingdom of God, it's workers and servants. Dear brothers and sisters, the only way that we will move forward is that [you will] make repentance. If that sounds harsh, I don't know what else to say. It is Scriptural. It is loving, It is what we hope and pray for. I pray that my brothers and sisters will take care of me and rebuke me when I need it, even though my flesh may not like it. But the peaceable fruit that comes afterwards is wonderful. As we have heard many times, faith is personal. If we leave God's kingdom, we [will] leave on our own. If we are given the grace to repent, we [will] return on our own. Alone by faith, all alone by grace, alone by the merit works of Christ. It is none of our own doing. I ask for your prayers. Can I have my sins and doubts forgiven? [1:21:30]

Loren Keplinger: Valitettavasti aikamme on lopussa. Pyydän Jimiä [Frantti] tulemaan esiin ja sanomaan loppusanat.

[1:22:00]

Jim Frantti, loppusanat: Tiedän, että Olli [Kujala] pyysi laulua, jonka voimme vielä laulaa. Mutta ajattelin, että olisi hyvä sanoa ensin nämä kommentit. Muuten, Olli, se laulu, jota pyysit. Se on erityinen laulu perheessäni ja kodissani. Monet teistä tietävät kahdesta pojastamme, jotka kuolivat auto-onnettomuudessa joitakin vuosia sitten. Laulu 565 oli poikani Timin lempilaulu. Aina kun pidimme kotona lauluseuroja, se oli laulu, jota hän halusi laulaa. Se on myös laulu, jonka poikani Peterin rippikouluryhmä valitsi rippikoulu[ryhmän]laulukseen. Niin paljon kuin rakastankin tätä laulua, minun on sanottava, että sen laulaminen on minulle vaikeaa. Mutta se on hyvin erityinen laulu. Rakkaat veljet ja sisaret, muutamia loppuajatuksia, jotka sanon en vain omasta puolestani vaan myös niiden puolesta LLC:n johtokunnasta, jotka palvelevat ja ovat auttaneet järjestämään nämä kahden päivän kokoukset. [1:23:16]

Loppusanat 8. toukokuuta 2021 Jim Frantti, LLC:n johtokunnan puheenjohtaja: Ensinnäkin minun on sanottava, että olen tuntenut ja luotan yhä siihen, että Hyvä Paimen on ollut laumansa kanssa, niin kuin Hän on luvannut olla. Pyhä Henki on puhunut meille eilen ja tänään. Meitä on muistutettu siitä aarteesta, joka on Jumalan valtakunnassa, ja elävän uskon kallisarvoisuudesta. Ei ole muuta tietä päästä taivaaseen. Jeesus puhui omiensa välisestä rakkaudesta; se on merkki, josta kaikki ihmiset tuntevat, että olemme Hänen opetuslapsiaan.

Tämä Jeesuksen opetus ohjaa meitä tutkimaan omaa käytöstämme ja puhettamme ja kysymään, olemmeko osoittaneet rakkautta veljiämme ja sisariamme kohtaan. Kun ajattelemme tätä kysymystä, älkäämme katsoko, ovatko he osoittaneet rakkautta minua kohtaan, vaan olenko minä osoittanut rakkautta heitä kohtaan. Onko puheeni ja viestintäni tapahtunut rakkaudessa? Onko ollut arvostelevaa mieltä matkatovereita tai Pohjois-Amerikan Siionia kohtaan? Minun on sanottava, että ne ankarat sanat ja arvostelu ja katkeruus joissakin puheissa, joita olen kuullut viime vuosina, eivät tule Pyhästä Hengestä.

Ajattelin erästä kohtaa Jaakobin kirjeen 3. luvusta. Hän kirjoitti: ”Kuka teidän joukossanne on viisas ja tietoa saanut? Osoittakoon hän hyvästä vaelluksestaan tekonsa viisauden sävyisyydessä. Mutta jos teillä on katkera kateus ja riita sydämissänne, älkää kerskatko älkääkä valehdelko totuutta vastaan. Tämä viisaus ei tule ylhäältä, vaan se on maallinen, aistillinen, perkeleellinen. Sillä missä on kateutta ja riitaa, siellä on sekasortoa ja kaikkea pahaa tekoa. Mutta ylhäältä tuleva viisaus on ensiksi puhdas, sitten rauhaisa, lempeä ja helposti taivuteltava, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, puolueeton ja teeskentelemätön. Ja vanhurskauden hedelmä kylvetään rauhassa niille, jotka rauhaa tekevät” (jakeet 13–18).

Yksi asia pisti silmääni eilen. Kuulimme useammin kuin kerran puheissa, että vierailuja ja kokouksia on tallennettu salaa ja muistiinpanoja on tehty ja yhteenvetoja laadittu ja lähetetty ympäri maailmaa, ja kuulimme kehotuksen välttää sitä. Silti kuulin, että ihmiset Suomessa olivat saaneet yhteenvetoja raporteista, joita seurakunnat antoivat täällä eilen, ja myös yhteenvedon esityksestäni. Se, mitä puhuin eilen, ei ole salaista. Niin minä uskon, ja haluan olla avoin kirja. On kuitenkin huolestuttavaa kuulla tällaisten yhteenvetojen levittämisestä, vieläpä sen jälkeen, kun huoli oli ilmaistu.

Keskustelut tiettyjen puhujien kutsumisesta tai lähettämisestä tai lähettämättä jättämisestä tai Minneapolisin kirkon myymisestä tai myymättä jättämisestä, nämä eivät ole ongelmia. Ne eivät ole aiheuttaneet jakautumista. Ne ovat seurauksia. Kysymys ei ole siitä, lähetetäänkö puhuja tiettyyn seurakuntaan vai ei, vaan kysymys on siitä, mikä on aiheuttanut jakautumisen välillemme.

Olemme myös kuulleet monesti keskusteluja, vaikka sitä ei ole tullut esiin tänä viikonloppuna, 70- ja 80-luvuista ja hoitamisesta, jota silloin tapahtui. Joskus nämä tuodaan esiin ikään kuin asioita ei olisi selvitetty. Kysymykseni on, mitä tarvittaisiin, jotta nämä asiat saataisiin päätökseen, niin ettei ihmisten tarvitsisi kantaa anteeksiantamattomia sydämiä tai katkeruutta?

Virheitä tehtiin. Ihmisiä kuivui hoitamisessa sekä Pohjois-Amerikassa että meren takana, mutta asiat hoidettiin, ja useimmat asianosaisista ovat menneet lepoon. Noiden aikojen vaikeuksista on keskusteltu avoimesti kokouksissa, ja ne on tunnustettu kirjoituksissa Päivämiehessä ja Voice of Zionissa. Katkeruuden kantaminen edelleen vain vahingoittaa itseä, vie ilon ja lopulta aiheuttaa uskon haaksirikon. Paavali kirjoitti korinttilaisille, että minkä te olette antaneet anteeksi, sen minäkin annan anteeksi (2. Kor. 2:10). Antakaamme anteeksi menneisyyden virheet ja menkäämme eteenpäin.

On arvostelua opetusta kohtaan ja myös Pohjois-Amerikan Siionin käsitysten kyseenalaistamista. Olemme kuulleet, että suomalaiset uskovaiset uskovat eri tavalla kuin täällä. Se ei ole ollut minun kokemukseni. Minulla on ollut tilaisuus tehdä useita matkoja Suomeen ja Ruotsiin, ja istuessani seuroissa siellä voisin istua kotona. Siellä on sama Jumalan sanan ja evankeliumin sanoma. Sama henki opettaa siellä kuin täällä Pohjois-Amerikassa. Olemme iloinneet Pohjois-Amerikan, Suomen ja Ruotsin Siionien johtokuntien uskon ykseydestä. Meillä on säännöllisiä kokouksia, ja keskustelemme siitä, miten uskomme, ja olemme tunteneet täydellistä ykseyttä. Nuo veljet ovat todistaneet siitä myös. Evankeliumin sanoma on sama täällä kuin siellä.

Sielunvihollinen yrittää jakaa meidät. Älkää kuunnelko vihollista. Emme taistele toisiamme vastaan. Taistelemme sielunvihollista vastaan, joka haluaisi kaataa meidät uskossa. Tämä on yhteinen taistelu. Tämä ei ole väittely, jossa toinen osoitetaan oikeaksi ja toinen vääräksi; taistelemme yhdessä sielunvihollista vastaan. Uskallan sanoa, että siinä taistelussa kukaan meistä ei selviä ilman haavoja. Taistelkaamme uskon hyvä taistelu yhdessä.

Kirjeitä on lähetetty laajalti, myös Suomeen ja Ruotsiin. Veljet siellä ihmettelevät, miksi he saivat nuo kirjeet. He olivat yllättyneitä siitä, mitä lähetettiin. Jos luotamme Pohjois-Amerikan Siioniin, siellä meistä voidaan huolehtia. Jos en voisi luottaa Pohjois-Amerikan Siioniin, ihmettelisin, missä olen. Jotkut ovat sanoneet, että meitä on opetettu väärin Pohjois-Amerikassa monta vuotta – eräs sanoi yli 100 vuotta. Minusta tuo väite vetää perustuksen pois altamme Pohjois-Amerikan Siionissa. Missä me sitten olemme, jos meitä on opetettu väärin kaikki nämä vuodet? Missä on apostolien ja profeettojen turvallinen perustus, jonka kulmakivenä on Jeesus Kristus?

On ollut ajatuksia vääristä opetuksista. Mitä nämä väärät opetukset ovat? Opetus, jota kuulen tänään Jumalan valtakunnassa, on sama, jota kuulin lapsena. Viime aikoina on esitetty syytöksiä, hyvin huolestuttavia syytöksiä, hengellisestä väkivallasta ja julkisesta nöyryyttämisestä. Sielunhoito on rakkautta, ei väkivaltaa. Kun veli tai sisar lähestyy minua rakkaudessa, haluten huolehtia minusta, ja sanoo: rakas veli, sanasi olivat heikkoja tai käsityksesi tuosta asiasta ei ole oikea, se ei ole hengellistä väkivaltaa. On ollut huolestuttavaa kuulla näitä lausuntoja.

Kun kuulemme näitä arvosteluja Pohjois-Amerikan Siionia, paikallisia johtokuntia ja LLC:n johtokuntaa kohtaan ja näitä syytöksiä hengellisestä väkivallasta, näyttää siltä, ettemme voi sanoa, ettei keskuudessamme ole eroja tai jakautumista. On selvää, että Pohjois-Amerikan Siionissa on kaksi ryhmää. Vihollinen yrittää jakaa. Mielestäni on aika meidän kaikkien pysähtyä ja kysyä: missä minun sydämeni on? Vihollinen ei pidä uskovaisten ykseydestä. Se työskentelee aina jakaakseen lauman ja erottaakseen meidät laumasta.

Joten on hyvä kysyä: missä minun sydämeni on? Miltä Jumalan valtakunta minusta näyttää? Näenkö sen turvapaikkana? Onko se paikka, jonne minä, heikko matkamies, voin uskoa hoitoni ja apuni? Näenkö sen kauneuden? Vai näenkö sen viat? Vikoja ei tarvitse etsiä kaukaa, voitte nähdä niitä tässä ylhäällä juuri nyt. Tunnen oman luontoni ja tiedän, ettei teidän tarvitsisi etsiä kaukaa osoittaaksenne minun vikani.

Jumalan valtakunta on vanhurskauden, rauhan ja ilon paikka. Rakkauden ja anteeksiantamuksen paikka, jossa syntisistä voidaan huolehtia. Se ei ole sorron tai vaatimusten tai väärien opetusten paikka. Miten me näemme tämän Pohjois-Amerikan Siionin? Nämä arvostelut LLC:n johtokuntaa ja paikallisia johtokuntia ja puhujia kohtaan ovat olleet minulle surullisia. Olen palvellut näiden veljien rinnalla joitakin vuosia ja havainnut heidät heikoiksi palvelijoiksi. Kukaan heistä ei ole pyytänyt tätä tehtävää. Jumalan valtakunta on kutsunut heidät ja uskonut heille tämän tehtävän. He ovat halunneet olla kuuliaisia. He ovat tunteneet oman henkilökohtaisen heikkoutensa ja halunneet kuulla evankeliumia. Veljet, jotka palvelevat, ovat syntisiä veljiä.

Rakkaat veljet ja sisaret, sanon sydämestäni enkä ulkonaisessa nöyryydessä: minä olen syntisistä suurin heidän joukossaan. Paavali kirjoitti Timoteukselle: jokaisen tulisi ottaa vastaan tämä sana, he ovat syntisistä suurimpia (1. Tim. 1:15). Kysyisin teiltä: millaisina löydätte itsenne tänään? Onko muita, jotka ovat syntisistä suurimpia?

Jeesus, meidän Hyvä Paimenemme, antoi henkensä lammasten edestä. Meidät on lunastettu sen veren kautta, jossa ei ollut virhettä eikä tahraa. Hän uhrasi henkensä maksaakseen syntivelkamme. Silti kuolema ei pitänyt Häntä. Hän nousi voittajana. Hän elää, ja koska Hän elää, Hän voi pitää lupauksensa. Hän on yhä omiensa kanssa, niin kuin hän on luvannut olla maailman loppuun asti. Henkilökohtaisesti olen tuntenut Hänen läsnäolonsa täällä näinä kahtena päivänä.

Kerroin veljille, kun juttelimme lounaalla, että eiliset ja tämänpäiväiset keskustelut ovat jättäneet minut iloiseksi ja surulliseksi. Ilo on suurempi osa. On ollut ilo kuulla puheita niin monilta veljiltä ja sisarilta niin monista seurakunnista, joille voin sanoa sydämessäni, että niin minä uskon. Se on tuntunut niin turvalliselta ja on niin suuri ilon aihe. Mutta rakkaat veljet ja sisaret, olemme myös kuulleet puheita, jotka ovat jättäneet minut huolestuneeksi ja surulliseksi. Jotkut ovat etsineet vikoja siitä, miten Jumalan valtakunta on lähestynyt tiettyjä seurakuntia, sen sijaan että etsisivät vikoja itsestään. On helppo osoittaa vikoja, mutta löydämmekö itsemme viallisiksi näissä asioissa? Kysyn niiltä, jotka ovat arvostelleet muita Pohjois-Amerikan seurakuntia siitä, etteivät ne lähetä puhujia: ovatko kaikki viat muissa? Onko vikaa kotona?

Emme voi jatkaa jakautuneena laumana, emmekä halua langeta pois. Olemme kuulleet tämän saman ajatuksen puheissa, jotka ovat arvostelleet Pohjois-Amerikan Siionia. Olemme kuulleet, että he haluavat päästä taivaaseen. Tämä on se lauma, joka vaeltaa iankaikkiseen kotiin taivaaseen. On tärkeää, että vaellamme ykseydessä Jumalan lasten lauman kanssa.

Emme halua nousta lauman yläpuolelle opetuksessa ja ymmärryksessä. Emme halua olla opettajia tai luennoitsijoita. Henki on opettajamme, haluamme, että meillä on korvat kuulla sitä, emmekä halua opettaa omasta ymmärryksestämme. Henki puhuu jopa heikkojen ja viallisten matkamiesten kautta ja johtaa oikealle tielle. Rukoilemme, että Jumala avaisi kaikki sydämet löytämään Jumalan armon ja anteeksiantamuksen tarpeen.

Eilen ja tänään oli selvää, että Pohjois-Amerikan Siionissa on kaksi eri ryhmää. Ja sanon yksinkertaisesti, että emme voi jatkaa niin. Emme voi sanoa, että vain aloittaisimme alusta. Ei asioita niin hoideta. Hoidamme omat henkilökohtaiset asiamme parannuksen tekemisen ja evankeliumin uskomisen kautta. Olemme kuulleet Jumalan Hengen opetuksen sanoja näinä päivinä. Olemme olleet iloisia ja kiitollisia siitä, että meillä on ollut näin laaja osallistuminen tänä viikonloppuna. Se antaa turvallisuuden tunteen nähdä niin monta veljeä ja sisarta täällä ja kuulla teidän puheitanne.

Se on ollut hyvä myös siksi, että vihollinen on yrittänyt niin kovasti jakaa ja levittää epätarkkuuksia. Olipa talous kuinka huono tahansa, yksi mylly, joka käy aina täyttä höyryä, on huhumylly. Täällä tänä viikonloppuna olette voineet kuulla itse. Voitte viedä sen, mitä olette kuulleet, takaisin seurakuntiinne ja keskustella siellä.

Pöytäkirjanpitäjät laativat yhteenvedon, joka auttaa teitä tässä. Toivomme, että Jumalan sana ja rakastava opetus täällä eilen ja tänään, Pyhän Hengen opetus, otettaisiin sydämeen, erityisesti niiden, jotka ovat eri mieltä. Erään Minneapolisin veljen sanat ilmaisivat avun tarpeen; se on hyvä pyyntö, hyvä vetoomus. Kehotan kovasti ketä tahansa teistä, olittepa yksilöitä tai seurakuntia, jotka olette hämmentyneitä näistä asioista tai tunnette, ettette ole yhtä Jumalan valtakunnan opetuksen kanssa, esittämään tuon vetoomuksen ja avunpyynnön. Haluamme auttaa toinen toistamme. Jos tunnette tarvitsevanne apua, esittäkää vapaasti tuo pyyntö. On niitä, jotka ovat halukkaita auttamaan. Sanon, että he ovat heikkoja ja auttaisivat pelolla ja vavistuksella. Silti rakkaudessa haluamme auttaa toinen toistamme.

Toiveemme ei ole, että kukaan joutuisi vihollisen juonien saaliiksi. Hän on ollut viime aikoina kiireinen. Sydämestäni haluan rohkaista niitä, jotka ovat hämmentyneitä tai huolestuneita tai jotka eivät ole voineet yhtyä hengen ykseydessä täällä näinä päivinä käytyihin keskusteluihin. Hakekaa apua. Jeesus lupasi: etsikää, niin te löydätte, pyytäkää, niin te saatte. Voimme luottaa Jeesuksen lupaukseen, rakkaat veljet ja sisaret. Pysykäämme luottamassa Jumalan valtakunnan hoitoon, luottamassa Pohjois-Amerikan Siioniin. Olemme kuulleet pyyntöjä, että meidän pitäisi hakea apua Suomesta, että sieltä avun täytyy tulla, mutta he ovat sanoneet, ettei heillä ole mitään uutta tai erilaista tarjottavaa. Jumalan valtakunta on täällä Pohjois-Amerikassakin. Heillä on samat taistelut siellä. On hyvä, että Pohjois-Amerikan uskovaiset voivat luottaa Jumalan johdatukseen täällä. Haluamme hakea apua Jumalan seurakunnan sisältä. Se on Pohjois-Amerikassa ja meidän kanssamme tänään.

Sen sijaan että etsisimme vikoja uskovaisista tai syitä arvostella Pohjois-Amerikan seurakuntien johtokuntia, katsokaamme omiin sydämiimme ja kysykäämme: missä minä olen. Olenko uskon ja hengen ykseydessä täkäläisten uskovaisten kanssa? Siellä minä haluan olla. Kamppailin eilisen esityksen pitämisen kanssa, ja tämän päivän yhteenvedon kanssa kamppailin vielä enemmän. En ole viisas teidän joukossanne. Haluan vain palvella niin kuin pyydetään, ja ainoa, mitä voin tehdä, on puhua niin kuin uskon. Haluan olla avoin kirja. Erityisesti palvelijoina meidän täytyy olla avoimia kirjoja. Miten seurakunnat voivat huolehtia meistä, jos emme ole avoimia kirjoja?

Joten esitän tuon nöyrän vetoomuksen niille teistä, jotka saatatte olla näinä päivinä eri mieltä: hakekaa apua. Apua annetaan. Älkää lykätkö sitä. Emme voi jatkaa jakautuneena laumana. Vihollinen haluaa meidän olevan jakautuneita, koska silloin olemme helppo saalis. Emme halua, että kukaan joutuu hukkaan. Sanon sen ennen kaikkea itselleni. En halua joutua hukkaan. Haluan pysyä sillä tiellä, joka vie minut kerran tuohon iankaikkiseen taivaan päämäärään.

Tunnen oman syntisyyteni jopa puhuessani tässä teille näillä heikoilla sanoilla. Rukoilin, että Jumala antaisi oikeat sanat ja että te veljet ja sisaret kuuntelisitte sydämissänne rakkautta. Mutta ennen kaikkea kantakaa minua rukouksissa ja anteeksiantamuksessa, saanko nytkin uskoa? (Evankeliumi saarnattiin).

Haluan uskoa. Se on ainoa, mikä vie meidät taivaaseen. Ei palveleminen, ei opiskelu, ei viisaat sanat, vain uskominen vie meidät kerran taivaaseen. Voima siihen on evankeliumissa. Heikkona palvelijana vakuutan teille, että saatte yhä pysyä uskovaisina. Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki synnit ovat anteeksi, rakkaat veljet ja sisaret. On hyvä olla siellä, missä evankeliumia saarnataan. Voimme niin vapaasti uskoa ilman omia ansioitamme. Kun synnit annetaan anteeksi, ne kaikki annetaan anteeksi. Voimme uskoa ilolla.

(Monet kokouksen osanottajat nostivat kätensä pyytäen henkilökohtaisesti kuulla evankeliumin)

Tommi Kinnunen: päättävä hartaushetki [3:08 PM]